Ella McCay (2025) - elokuva-arvostelu

ELLA MCCAY

Ohjaus: James L. Brooks

Näyttelijät: Emma Mackey, Jamie Lee Curtis, Jack Lowden, Julie Kavner, Kumail Nanjiani, Spike Fearn, Albert Brooks, Woody Harrelson, Rebecca Hall ja Ayo Edebiri

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 

Ella McCay on James L. Brooksin ohjaama ja käsikirjoittama draamakomedia. Marraskuussa 2023 Brooks ilmoitti työstävänsä ensimmäistä elokuvaansa sitten vuoden 2010 How Do You Know'n. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2024 ja lopulta Ella McCay sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa joulukuussa 2025. Elokuvan oli tarkoitus saapua Suomenkin teattereihin tammikuussa, mutta kun leffa sai murskavastaanoton niin kriitikoilta kuin lippuluukuilla, se päätettiin julkaista suoraan Disney+ -palvelussa. Nyt leffa onkin saapunut kotikatsottavaksi ja itse olen odottanut elokuvan näkemistä kiinnostuneena - alun perin lupaavan työryhmän ja näyttelijäkaartin takia ja viime aikoina nähdäkseni, onko leffa niin kehno esitys kuin maailmalta kantautuneet puheet sanovat. Katsoinkin Ella McCayn heti sen julkaisupäivänä.

Kun kuvernööri Moore on siirtymässä ministeriksi, hänen paikkansa siirtyy hänen lähimmälle avustajalleen, Ella McCaylle. Ellan aloittaessa virkakautensa, hän joutuu samalla tasapainoilemaan siviilielämänsä vaikeuksien kanssa.

Pääroolissa Ella McCayna nähdään Emma Mackey, minkä on vaikea kuvitella olevan sattumaa, sillä niin samanlaiset roolihahmon ja tämän näyttelijän nimet ovat. Ella on kolmikymppinen nainen, joka työskentelee kuvernööristä seuraavana, eli Ellalle aukeaakin unelmapaikka, kun kuvernööri Moore (Albert Brooks) siirtyy uusiin tehtäviin ministeriksi. Homma on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo, mitä ei auta yhtään siviilielämän vaikeudet. Ella on oiva hahmo, mutta Mackey kompuroi hieman roolissaan. Mackeyn ongelmaksi muodostuu erityisesti leffan kömpelöllä dialogilla täytetty käsikirjoitus.

     Elokuvassa nähdään myös Rebecca Hall ja Woody Harrelson Ellan vanhempina Clairena ja Eddienä, Spike Fearn Ellan pikkuveljenä Caseyna ja Jamie Lee Curtis Ellan tätinä Heleninä, Jack Lowden Ellan aviomiehenä Ryanina, Kumail Nanjiani Ellan kuskina ja henkivartijana Nashina, sekä Simpsonit-animaatiosarjasta (The Simpsons - 1989-) Marge-äidin äänenä tunnettu Julie Kavner Ellan sihteerinä Estellenä. Kyseessä on ensimmäinen rooli lähes kahteen vuosikymmeneen, kun Kavner näyttelee kameran edessä eikä pelkkänä äänenä, joskin hän toimii samalla myös tarinan kertojana. Sivunäyttelijöiden työ on vaivaannuttavan ailahtelevaa, aivan kuin näyttelijäkaarti ei olisi samalla aaltopituudella sen suhteen, kuinka dramaattiseksi tai komedialliseksi elokuva on tarkoitettu. Erityisesti yleensä mainio Harrelson ja Slow Horses -sarjasta (2022-) tuttu Lowden ovat kiusallisen kehnoja Ellan elämän ruikuttavina miehinä.

En enää ihmettele, minkä takia Ella McCay sai niin torjuvan vastaanoton, että sen maailmanlaajuinen teatterikierros peruttiin viime tipassa ja lopulta leffa dumpattiin aika vähin äänin Disney+:n valikoimiin. Paperilla kaikki vaikuttaa hyvältä. Näyttelijät ovat nimekkäitä ja lahjakkaiksi itsensä osoittaneita, ja ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Hellyyden ehdoilla -elokuvasta (Terms of Endearment - 1983) kolme Oscar-palkintoa voittanut James L. Brooks, jolla on katalogissa myös roppakaupalla hauskoja Simpsonit-jaksoja. Tämän kaiken huomioon ottaen Ella McCay on jotenkin... nolo. Ei se mikään totaali pohjanoteeraus ole, mutta heikko esitys lähes kaikin tavoin.

Elokuva on kömpelö niin komediana, draamana kuin kantaaottavana kertomuksena naiseudesta poliittisessa ympäristössä. Tunnelma on levällään. Dramaattiset kohtaukset ovat joko siirappisia tai väkinäistä nyyhkyilyä. Komediaosasto taas aiheuttaa lähinnä myötähäpeää. Eikä siis siksi, että hahmot olisivat myötähäpeällisen hauskoja, vaan siksi, että tämänkö on muka tarkoitus olla hauskaa? Ja kun tarina yrittää kertoa nuoren naisen vaikeuksista patriarkaattisessa poliittisessa ympäristössä, on kiusallisenkin selvää, että leffa on yli 80-vuotiaan miehen tekemä.

Myös tarina ontuu ja pahasti. Pohjana oleva kertomus Ellan urahaasteiden ja siviilielämän ongelmien setvimisestä on lupaava, mutta se esitetään töksähdellen ja omituisesti ajassa hyppien. Hahmojen väliset konfliktit tuodaan esille kehnon dialogin kautta - sellaisen, kun katsojalle tarvitsee selittää, mikä hahmojen välejä hiertää, jolloin hahmot pohjustavat tuntemuksiaan tavalla, jota ei tosielämässä tapahtuisi. Dialogi on muutenkin paikoitellen pöyristyttävän kehnoa ja jäykkää. Tämän katsojaltaan pitkää pinnaa vaativan elokuvan läpikahlausta ei auta totaalisen turha sivujuoni Ellan pikkuveljestä, joka ei suostu poistumaan kotoaan ja joka haikailee rakastamansa naisen perään.

Sentään Ella McCayn tekniseltä osastolta löytyy positiivista sanottavaa. Jos jotain, niin elokuva on osaavasti kuvattu. Lavastukset ovat mainiot ja asut tyylikkäät. Efekteistä huomioni herätti Ellan poliittisia aikomuksia kuunneltuaan tylsistyneenä nukahtaneen henkilön digikuola. Kaikkea ne tehostevelhot pääsevät tekemään. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu, joskin Hans Zimmerin säveltämät musiikit ovat täysin yhdentekevät. Tämä tuntuu vain helppojen rahojen perässä tehdyltä välityöltä Zimmerille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ella McCay, Yhdysvallat, 2025, 20th Century Studios, Gracie Films, TSG Entertainment

Arvostelu: Alien: Romulus (2024)

ALIEN: ROMULUS

Ohjaus: Fede Álvarez

Pääosissa: Cailee Spaeny, David Jonsson, Archie Renaux, Isabela Merced, Spike Fearn ja Aileen Wu

Genre: kauhu, scifi

Kesto: 1 tunti 59 minuuttia

Ikäraja: 16

Ridley Scottin scifikauhuelokuva Alien - kahdeksas matkustaja (Alien - 1979) oli kriitikoiden ylistämä menestys, joten jatkoa oli luvassa. Aliens - paluu (Aliens - 1986) sai vielä roppakaupalla kehuja, mutta Alien³ (1992) ja Alien - ylösnousemus (Alien Resurrection - 1997) saivat nihkeämmän vastaanoton. Hirviön suosiota yritettiin nostattaa pistämällä se taistelemaan toista avaruusmonsteria vastaan elokuvissa AVP: Alien vs. Predator (2004) ja Aliens vs. Predator 2 (Aliens vs. Predator: Requiem - 2007), mutta nämä saivat lähes totaalisen täystyrmäyksen faneilta. Ridley Scott palasi sarjan pariin esiosaelokuvilla Prometheus (2012) ja Alien: Covenant (2017), mutta kun näistä jälkimmäinen oli taloudellinen epäonnistuminen, kolmannen osan suunnitelmista luovuttiin. Kun Walt Disney -yhtiö hankki Alienin oikeudet omistavan 20th Century Foxin, uuden Alien-elokuvan suunnittelu alkoi välittömästi. Alun perin elokuva oli tarkoitus julkaista Hulu-palvelussa, samaan tapaan kuin uusin Predator-leffa Prey (2022), mutta kun studiopomot hoksasivat leffassa olevan todellista potentiaalia, siitä päätettiin tehdä teatterielokuva. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2023 ja nyt Alien: Romulus on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidän valtavasti kahdesta ensimmäisestä Alien-leffasta, mutta jatko-osat, esiosat ja lisäosat ovat olleet pääasiassa latteita tapauksia. Kun kuulin uuden elokuvan olevan tekeillä, en pahemmin innostunut, mutta elokuvan ensimmäinen traileri voitti minut täysin puolelleen ja elokuvasta muodostui yksi eniten odottamistani leffoista loppuvuodelta. Kävinkin katsomassa Alien: Romuluksn heti sen ensi-iltapäivänä.

Ikuisesti pimeän planeetan kaivostyöhön tyytymättömät nuoret haaveilevat paremmasta elämästä ja päättävät varastaa läheiseltä hylätyltä avaruusasemalta tarvittavat välineet, jotta he voisivat matkata kauas pois. Asemalla heitä kuitenkin odottaa jotakin kauhistuttavaa...

Cailee Spaeny on kovaa kyytiä nousemassa Hollywoodin uusimmaksi tähdeksi. Ensin hän keräsi kehuja ja palkintoehdokkuuksia Priscilla-elokuvan (2023) nimiroolissa, sitten hän esiintyi Civil Warissa (2024) ja nyt hänet nähdään Alien: Romuluksen pääroolissa Rain Carradinena, nuorena kaivostyöläisenä, joka haaveilee elämästä paratiisiplaneetalla. Päästäkseen kohteeseensa, Rainin täytyy kuitenkin selviytyä läpi hurjista vaaroista kaivosplaneettaa kiertävällä hylätyllä avaruusasemalla. Spaeny jatkaa oivaa putkeaan, joskin hänen ongelmakseen koituu alikehitetty hahmo. Rain ajaa asiansa, mutta siinäpä se.

     Mukaan vaaralliselle matkalle päätyvät myös Rainille uskollinen ja puujalkavitsejä laukova androidi Andy (David Jonsson), sisarukset Tyler (Archie Renaux) ja Kay (Isabela Merced), heidän ärsyttävä serkkunsa Bjorn (Spike Fearn) ja hänen tyttöystävänsä Navarro (Aileen Wu). Hieman reistaillen toimiva ja sympaattinen Andy-robotti on leffan parasta antia ja katsojana voi nopeasti huomata välittävänsä hänen selviytymisestä enemmän kuin ihmisten. Tyler, Kay, Bjorn ja Navarro nimittäin kilpailevat siitä, kuka onkaan poppoon tylsin heppu. Jonsson esittää keinotekoista ihmistä ja silloinkin välittää uskottavampia tunteita kuin yksikään muu tästä yhdentekevää työtä suorittavasta jengistä.

Alien: Romulus osoittautui harmillisen ristiriitaiseksi lisäykseksi Alien-saagaan, josta löytyy paljon kehuttavaa, mutta myös selkeitä vikoja, jotka estävät sitä nousemasta todelliseen potentiaaliinsa. Isoin kehu menee ohjaaja Fede Álvarezille, joka on tiennyt tasan tarkkaan, miltä Alien-leffan pitää tuntua, näyttää ja kuulostaa. Siinä, missä Prometheus ja Alien: Covenant olivat turhankin superteknologisia ja tietyllä tavalla puhtoisia, Álvarez on ammentanut visuaalisen ilmeen suoraan alkuperäisestä Alienista. Avaruusasema on synkkä, kolkko ja likainen paikka, jonka lavasteet näyttävät alkuperäisen leffan kuvauksista varastetuilta. Teknologia on futuristista, mutta silti ihastuttavan kömpelöä. Ohjaaja on myös tiennyt, että fanit haluavat nähdä vanhoilla kunnon keinoilla toteutettuja mörköjä, eikä mitään digihirviöitä. Käytännön tehostein, animatroniikkanukein ja puvuin luodut xenomorphit ovat upeita ilmestyksiä kauhistuttavuudessaan ja radio-ohjattavat, vilkkaasti vipeltävät facehuggerit tarjoavat taattuja painajaisia hämähäkkikammoisille.

Myös Álvarezin rakentama ilmapiiri on erinomainen. Kyseessä on aidosti karmiva elokuva, jonka aikana katsojasta tuntuu siltä kuin olisi itsekin jumissa tällä avaruusasemalla ja jokaisen nurkan takana voi odottaa tappava vaara. Àlvarez nappaa katsojasta heti kiinni ja hänen pääasiassa varmassa otteessaan elokuvan vajaan kahden tunnin kesto kulkee aika nopeasti, vaikka leffa rakenteleekin asioita hissuksiin.

Se, mihin Alien: Romulus kuitenkin kompastelee, on sen käsikirjoitus. Kuten jo kävi selväksi, hahmoihin ei ole pahemmin jaksettu panostaa, eivätkä heidän kohtalonsa erityisemmin kiinnosta. Katsojan on hyvin helppoa arvata, kuka selviää lopputeksteihin asti hengissä ja kuka ei. Vaikka pidänkin siitä, että Àlvarez on ohjauksessaan ja visuaalisessa toteutuksessa halunnut mahdollisimman paljon mukailla alkuperäiselokuvaa, hänen ja Rodo Sayaguesin käsikirjoituksessa "fanipalvelukset" ovat pahimmillaan kiusallisen ontuvia. Sarjan tunnetuimmat repliikit on vaivaannuttavasti ängetty sekaan ja löytyypä leffasta myös tietokonetehostein kyseenalaisesti henkiin herätetty vanha tuttukin. Tekstiin mahtuu myös hassuja lapsuksia, esimerkiksi eräässä kohtauksessa hahmojen kauhistellessa lähestyviä xenomorpheja ja seuraavassa kohtauksessa hahmot ovatkin kävelleet pois vaaratilanteesta noin vain. Joitain faneja silittää taatusti vastakarvaan se, kuinka elokuva peruu merkittävän saavutuksen alkuperäiselokuvasta ja toisia taas voi turhauttaa, että elokuva mieltää Alien: Covenantin monet kyseenalaiset ideat kaanonikseen. Kaikkein kovin pala katsojalle tarjotaan loppuhuipennuksessa. Sen enempää paljastamatta voin sanoa, että aina ei kannattaisi keksimällä keksiä pyörää uudestaan.

Tekniseltä puoleltaan Alien: Romulus on lähes moitteeton teos. Elokuva on todella tyylikkäästi kuvattu. Hitaat kamera-ajot läpi karmivan jylhien lavasteiden lisäävät pelottavuutta ja puvustus on oivallista. Tietokonetehosteet ovat erästä digihahmoa lukuun ottamatta näyttävät ja äänimaailma on hyytävästi luotu, oli kyse sitten ääniefekteistä, joista löytyy paljon tuttuja juttuja vanhoista Alieneista tai Benjamin Wallfischin tunnelmallisista musiikeista. Jäin kuitenkin kaipaamaan vielä hieman brutaalimpaa menoa, etenkin kun puikoissa pyörivä Álvarez on parhaiten tunnettu yltiöverisestä Evil Dead -uudelleenfilmatisoinnista (2013). Alien: Romuluksessa oli useita yksittäisiä hetkiä, joiden aikana en voinut olla haaveilematta, että tämä olisi voinut olla vielä raaempi. Noh, lähes jokaisesta Alien-elokuvasta löytyy jonkinlainen pidennetty versio, joten sormet ristissä toivon, että jonain päivänä myös Romuluksesta julkaistaisiin hieman pidempi K18-versio.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.8.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Alien: Romulus, 2024, 20th Century Studios, Scott Free Productions, Brandywine Productions

Arvostelu: Aftersun - päivämme auringossa (Aftersun - 2022)

AFTERSUN - PÄIVÄMME AURINGOSSA

AFTERSUN

Ohjaus: Charlotte Wells

Pääosissa: Paul Mescal, Frankie Corio, Celia Rowlson-Hall, Brooklyn Toulson, Sally Messham, Spike Fearn, Harry Perdios, Ruby Thompson, Ethan James Smith ja Kayleigh Coleman

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 7

Aftersun - päivämme auringossa on ohjaaja-käsikirjoittaja Charlotte Wellsin debyyttielokuva. Wells ryhtyi kirjoittamaan elokuvaa, pohjanaan oma lapsuutensa lomamatka isänsä kanssa. Hän sai kerättyä rahoituksen ja työryhmän ympärilleen ja kuvaukset käynnistyivät Turkissa vuonna 2021. Aftersun - päivämme auringossa sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2022, missä se voitti tuomariston palkinnon ja nyt elokuva on saapumassa myös Suomen teattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun se sai parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden ja pääsinkin näkemään elokuvan ennakkoon juuri ennen Oscar-gaalan alkua.

Calum ja hänen tyttärensä Sophie lähtevät lomamatkalle Turkkiin nauttimaan auringosta, uimisesta ja yhdessäolosta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin aikuinen Sophie muistelee reissua, nähden sen kypsempänä uudessa valossa.

Parhaan miespääosan Oscar- ja BAFTA-ehdokkuudet roolityöllään napannut Paul Mescal näyttelee Calumia, vastikään eronnutta isää, joka vie tyttärensä, Frankie Corion esittämän 11-vuotiaan Sophien lomamatkalle Turkkiin. Ennen kuvausten alkua Mescal ja Corio viettivät hotellilomaa parin viikon ajan, luodakseen uskottavamman isä-tytär-yhteyden kuvauksia varten. Idea onnistui ja Mescal ja Corio tuntuvat niin autenttiselta perheeltä, että välillä voi jopa huomata luulevansa, että katsoo aitoa isää ja tämän tytärtä. Mescal tarjoaa pienieleisen, mutta sitäkin vakuuttavamman roolisuorituksen isänä, joka haluaa tarjota pelkkää parasta tyttärelleen, mutta jonka mieltä varjostaa jokin. Corio taas heittäytyy ilahduttavasti tyttären osaan, joka on innoissaan lomamatkasta ja haluaa viettää elämänsä parasta aikaa isänsä kanssa.

Aftersun - päivämme auringossa jakaa takuulla katsojiaan kahtia. Osan mielestä kyseessä saattaa olla pitkäveteinen leffa, jossa ei tunnu olevan selvää juonta, kun taas toisten mielestä kyseessä on hieno filmi, jonka pinnan alta löytyy kaivamalla suurta herkkyyttä ja monisävyisyyttä, mitä ei välttämättä edes hoksaa täysin vielä elokuvan katsomisen aikana. Hieman samaan tapaan kuin Sophie aikuisena muistelee lomamatkaa ja näkee sen jälkikäteen uudessa valossa, myös katsojana saattaa todella ymmärtää näkemäänsä vasta myöhemmin. Katsoessani elokuvaa, tuumin, että kyseessä on pätevästi tehty ja näytelty draamaleffa, mutta että minun ei välttämättä tarvitse katsoa sitä enää toistamiseen. Kuitenkin mitä enemmän pohdin näkemääni jälkikäteen, sitä enemmän siitä avautui puolia, joiden myötä elokuva vain parani silmissäni. Ja nyt tietäen, mistä Aftersunissa onkaan oikeasti kyse, haluaisin sittenkin palata sen pariin ja löytää vielä lisää pieniä yksityiskohtia, jotka tuntuvat aluksi yhdentekeviltä, mutta muuttuvat loppupeleissä merkittäviksi osiksi tässä palapelissä.

Juuri nämä pienet nyanssit rikastuttavat elokuvaa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Charlotte Wells ei tarjoa kaikkea katsojalle päivänselvänä kuin tarjottimella, vaan luottaa siihen, että antamillaan vihjeillä katsoja osaa yhdistellä palat kokonaisuudeksi ja ymmärtää lopputuloksen. Katsojan ymmärryksestä ja käsiteltyjen aiheiden omakohtaisesta kokemuksesta riippuen Aftersun - päivämme auringossa iskee tunteisiin eri lujuuksilla. Suosittelenkin siis ottamaan nenäliinat mukaan leffaan, sillä voi hyvin olla, ettei elokuvasta poistu kuivin silmin. 

Filmistä huokuu henkilökohtaisuus tekijälleen ja elokuvan kautta Wells on selvästi itse pohtinut suhdettaan omaan isäänsä. Wells tutkii Calumin ja Sophien välistä suhdetta eri vinkkeleistä, toisinaan lapsi-Sophien silmistä, joskus aikuis-Sophien muistojen kautta ja välillä ihan vain kärpäsenä katossa. Hänen ohjauksensa ja käsikirjoituksensa ovat laadukkaat ja niitä tukee oiva tekninen toteutus. Aftersun - päivämme auringossa on erittäin tyylikkäästi kuvattu ja mukana on joitain todella kekseliäitä kuvakulmia ja -sommitteluja. Leikkaus on pääasiassa seesteistä, vaikka hahmojen sisällä myrskyäisikin. Äänipuoli on myös taidolla toteutettu ja elokuvassa käytettyjen kappaleiden sanoitukset tukevat tapahtumia mainiosti.

Yhteenveto: Aftersun - päivämme auringossa on erittäin mainio ja liikuttava draamateos, jonka todelliset merkitykset aukeavat katsojalle vasta hiljalleen, kenties vasta elokuvan jälkeen - vähän kuten Sophie ymmärtää asioiden todelliset laidat vasta aikuisena. Filmiä katsoessa voi ajoittain tuntua siltä, ettei siitä löydy selvää juonta ja sen voi mieltää turhankin hidastempoiseksi, mutta jälkikäteen ajateltuna kaikki loksahtelee juuri onnistuneesti paikoilleen, luoden vahvan kokemuksen. Elokuva lähes vaatiikin uusintakatselua, sillä toisella kerralla monet jutut näkee täysin uudessa valossa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Charlotte Wells tekee ensikertalaiseksi ihailtavaa työtä ja hän hyödyntää elokuvaa pohtiakseen omaa lapsuuttaan ja suhdetta isäänsä. Wells ei tarjoa kaikkea katsojalle tarjottimella ja syötä vastauksia, vaan tekee kaiken tyylikkäästi pienin nyanssein. Paul Mescal ja Frankie Corio ovat erinomaiset päärooleissa, muodostaen uskottavan isän ja tämän tyttären. Tekninen puoli on mainio tyylikkäästi suunniteltua kameratyöskentelyä myöten. Suosittelen Aftersunia hiljaisempien ja monisävyisempien, sanoisinko jopa "taiteellisempien" draamaelokuvien ystäville. Vaikka leffaa katsoessa tuumin, etten välttämättä jaksaisi katsoa sitä uudelleen, nyt melkein palan halusta katsoa sen toistamiseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.3.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Aftersun, 2022, BBC Film, AZ Celtic Films, British Film Institute, PASTEL, Screen Scotland, Tango Entertainment, Unified Theory