tiistai 13. helmikuuta 2024

Arvostelu: Blade II (2002)

BLADE II



Ohjaus: Guillermo del Toro
Pääosissa: Wesley Snipes, Kris Kristofferson, Norman Reedus, Leonor Varela, Ron Perlman, Thomas Kretschmann, Luke Goss, Matt Schulze, Donnie Yen, Marit Velle Kile, Daz Crawford, Tony Curran, Karel Roden ja Santiago Segura
Genre: toiminta, kauhu
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 16

Marvelin sarjakuviin perustuva elokuva Blade (1998) oli hieman ristiriitaisista arvioistaan huolimatta taloudellinen hitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. Ohjaaja Stephen Norrington ei kuitenkaan halunnut tehdä jatko-osaa, joten hänen tilalle palkattiin Guillermo del Toro. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2001 ja lopulta Blade II sai ensi-iltansa vuotta myöhemmin, maaliskuussa 2002. Elokuva oli vielä edeltäjäänsä isompi menestys, mutta tämäkin osa sai ailahtelevaa palautetta kriitikoilta. Itse näin Blade II:n pian sen jälkeen, kun olin katsonut ykkösosan ja pitänyt siitä paljon. Pidin jatko-osastakin ja olen katsonut sen pari kertaa uudestaan, mutta viime katselusta on vierähtänyt jo vuosia. Nyt kun Marvel työstää uutta Blade-elokuvaa (2025), päätin sitä odotellessa katsoa aiemmat filmit uudestaan ja arvostella ne. Katsoin Blade II:n noin kuukausi ensimmäisen elokuvan jälkeen.

Kun uudenlaiset mutanttivampyyrit uhkaavat niin ihmiskunnan kuin vampyyrien tulevaisuutta, Bladen täytyy liittoutua aiempien vihollistensa kanssa pysäyttääkseen tämän uuden vaaran.




Wesley Snipes tekee paluun ihmis-vampyyri-hybridi Bladen rooliin ja jatkaa samalla ihailtavalla vimmalla ja antaumuksella, mitä hän tarjosi ensimmäisessäkin elokuvassa. Snipes hakkaa ja potkii menemään erittäin siististi ja häntä on toistamiseen suuri ilo seurata tänä hahmona. Blade on parhaillaan jatkamassa sotaansa vampyyreitä vastaan, kun hän joutuukin auttamaan vastustajiaan, kun uusi vihollinen saapuu kaupunkiin. Asetelma on mielenkiintoinen ja on hauskaa nähdä Bladen tekevän yhteistyötä vihaamiensa tyyppien kanssa.
     Paluun ensimmäisestä elokuvasta tekee myös Kris Kristoffersonin esittämä Whistler, siitä huolimatta, että ykkösleffa vihjaili hänen kuolleen. Hänen poissaollessaan Blade on rekrytoinut avukseen nuoren ja koppavan Scudin, jota näyttelee myöhemmin The Walking Dead -zombisarjasta (2010-2022) kuuluisaksi noussut Norman Reedus. Muita uusia tuttavuuksia ovat muinainen vampyyrijohtaja Damaskinos (Thomas Kretshmann), hänen tyttärensä Nyssa (Leonor Valenar) ja Bladen tappamiseksi koulutettu Bloodpack-vampyyritiimi, johon kuuluvat Reinhardt (Ron Perlman), Chupa (Matt Schulze), Asad (Danny John-Jules), Snowman (Donnie Yen), Verlaine (Marit Velle Kile), Lighthammer (Daz Crawford) ja Priest (Tony Curran), jotka joutuvat tekemään yhteistyötä Bladen kanssa päihittääkseen uudenlaisen mutanttivampyyrin, Jared Novakin (Luke Goss), joka tappaa niin ihmisiä kuin vampyyrejä ja muuttaa uhrinsa itsensä kaltaisiksi hirviöiksi. Kristofferson jatkaa hyvää työtään Whistlerinä, jota hyödynnetään tällä kertaa hyvin eri tavalla. Reedus, Valenar, Perlman ja Goss hyppäävät oivallisesti menoon mukaan. Suuri osa Bloodpack-joukon hahmoista jää yksiulotteisiksi pahveiksi ja on sääli, ettei kamppailulajimestari Donnie Yen pääse missään kohtaa ottamaan miehestä mittaa Snipesin kanssa.




Blade II on aika lailla yhtä hyvä elokuva kuin edeltäjänsä, mutta sanoisin, että suosin ensimmäistä Bladea hitusen tämän kakkososan yli. Ensimmäisen filmin tapaan se on erittäin mainio toimintaa ja kauhua yhdistelevä sarjakuva-adaptaatio. Siinä on oivallisen erilainen kertomus ja asetelma, mutta homma toimii silti pätevänä jatkumona ykkösleffan aloittamalle sarjalle. Bladen ja vampyyrien pakotettu liittoutuminen on tosiaan mielenkiintoinen konsepti ja sitä hyödynnetään oivallisesti. Hahmojen viha toisiaan kohtaan tarjoaa kelpo huumoria synkkyyden keskelle, mutta myös toimivaa jännitettä, katsojan ollessa varma, että joukkojen toinen osapuoli päätyy vielä pettämään toisen - aivan kuin hahmoilla ei olisi jo tarpeeksi huolehdittavaa uuden, voimakkaan vihollisen takia.

Jared Novak ja hänen muuttamansa uhrit tarjoavat hyviä mörököllejä nimikkosankarin pään menoksi, sekä tehokkaan tiivistunnelmaisia hetkiä. Blade II on hieman edeltäjäänsä kauhupainotteisempi elokuva (erityisesti eräs viemärikohtaus on onnistuneen jännittävä), mutta samalla se tarjoaa myös enemmän vauhdikasta toimintaa. Ykköselokuvan tavoin jatko-osankin taistelut ovat sähäköitä ja tyylikkäitä, kuten myös varsin verisiäkin. Tätäkään Marvel-leffaa ei ole tehty lapsikatsojille, vaan ilmestymisvuonna 2002 nuorempien sarjisfanien täytyi tyytyä pelkkään Spider-Man - Hämähäkkimieheen (Spider-Man - 2002). Varttuneemmalle Marvel-fanille elokuva tarjoaa paljon herkkua parin tunnin edestä. Aika kuluu tämänkin parissa vauhdilla.




Stephen Norringtonin kieltäydyttyä Blade II:n ohjaamisesta, puikkoihin valittiin Guillermo del Toro, joka on nappivalinta hommaan. Del Toro sopii erinomaisesti vampyyritoiminnan tekijäksi ja esittelee vahvaa visionäärisyyttään fantasiaosastolla, mistä hänet tultaisiin myöhemmin tuntemaan muun muassa Hellboyn (2004) ja Pan's Labyrinthin (El laberinto del fauno - 2006) myötä. David S. Goyer jatkaa mainiota työtään käsikirjoittajana, eikä sorru kierrättämään edellisen osan tarinallisia kuvioita. Leffa on myös hyvin kuvattu ja leikattu. Valaisua hyödynnetään onnistuneesti ja niin lavasteet, asut kuin maskeerauksetkin ovat oivalliset. Erikoistehosteet ovat paikoitellen parhaat päivänsä nähneet, joskin efektit ovat parantuneet ykkösleffan digimössöistä. Äänimaailma rymistelee tehokkaasti ja Marco Beltrami tunnelmoi hyvin musiikeillaan.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.7.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Blade II, 2002, New Line Cinema, Marvel Enterprises, Amen Ra Films, Imaginary Forces, Justin Pictures, Linovo Productions GmbH & Co. KG, Milk & Honey Pictures, Pacific Title and Art Studio


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti