Arvostelu: Villiä hurjempi länsi (Blazing Saddles - 1974)

VILLIÄ HURJEMPI LÄNSI

BLAZING SADDLES

Ohjaus: Mel Brooks

Pääosissa: Cleavon Little, Gene Wilder, Slim Pickens, Harvey Korman, Madeline Kahn, Mel Brooks, Burton Gilliam, Alex Karras, Liam Dunn, David Huddleston, John Hillerman, George Furth, Claude Ennis Starrett Jr., Carol Arthur, Charles McGregor ja Richard Collier

Genre: komedia, western

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 12

Blazing Saddles, eli suomalaisittain Villiä hurjempi länsi on Mel Brooksin länkkärikomedia. Elokuva lähti liikkeelle Andrew Bergmanin ideasta, joka kulki nimellä "Ted-X" ja johon suunniteltiin ohjaajaksi Alan Arkinia ja päätähdeksi James Earl Jonesia. Projekti ei edennyt sellaisenaan, mutta idea päätyi Brooksin käsiin, joka ryhtyi työstämään siitä elokuvaa. Hän keräsi käsikirjoitustiimin, joka tappeli ideoidensa kanssa niin, että osa poistui kesken kirjoitusprosessin. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 1973 ja tuotanto kulki useilla työnimillä, kuten "Black Bart" ja "Purple Sage". Kun Brooks näytti elokuvan Warner Brosin studiopomoille, nämä eivät nauraneet lainkaan ja jopa pohtivat, että leffa heitettäisiin suoraan roskakoriin. Studio oli jo aiemmin tuotannon aikana valittanut Brooksille muun muassa rasistisen n-sanan käytöstä, pieruista ja viettelykohtauksesta. Ongelmia aiheutti myös Hedy Lamarr, joka haastoi elokuvantekijät oikeuteen nimensä käytöstä. Brooks ei halunnut tapella asiasta oikeudessa, vaan sopi asian Lamarrin kanssa rahasummaa vastaan. Kun Brooks järjesti salaa yleisölle testinäytöksen, reaktio oli niin positiivinen, että studio tuli toisiin ajatuksiin leffan hyllyttämisestä ja lopulta Villiä hurjempi länsi sai maailmanensi-iltansa 7. helmikuuta 1974 - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva oli suuri taloudellinen hitti, joka sai parhaan naissivuosan, leikkauksen ja laulun Oscar-ehdokkuudet. Ilmestyessään se sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta, mutta vuosien varrella leffan arvostus on kasvanut ja nykyään sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista komediaelokuvista. Itse näin Villiä hurjemman lännen lapsena ja pidin sitä hauskana hömppänä. En ole tainnut katsoa leffaa koskaan toistamiseen, mutta kun huomasin sen täyttävän nyt 50 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa elokuvan pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Vuonna 1874 katala liikemies Hedley Lamarr siirtää rautatielinjaansa kulkemaan pienen Rock Ridgen kaupungin läpi. Lamarrin täytyy kuitenkin ensin keksiä keino karkottaa kaupungin rasistiset asukkaat ja päättää lähettää sinne uudeksi sheriffiksi tummaihoisen Bartin.

Harvey Korman näyttelee rahanahnetta liikemiestä, Hedy Lamarria, anteeksi siis Hedley Lamarria, jonka rautatiebisnes kokee kolauksen, kun suunniteltu linja osuu juoksuhiekkaesiintymän kohdalle. Niinpä hän joutuu muuttamaan rautatien reittiä, osuen pieneen Rock Ridgen kaupunkiin ja tajuten, että rautatien myötä kaupungin arvo nousisi huomattavasti. Hedy ei kun Hedley päättää keksiä keinon karkottaa kaupungin asukkaat ja vallata sen itselleen. Kun kaupunki pyytää uutta sheriffiä, edellisen kuoltua, Hedy tai siis Hedley keksii lähettää tilalle yhden rautatietyöntekijöistään, tummaihoisen Bartin (Cleavon Little), millä hän tuumii rasististen kaupunkilaisten hylkäävän kotinsa. Korman on mainio keplottelevana bisnesmiehenä ja Little on oivassa vedossa Bartina, joka päättää ottaa kaiken irti uudesta asemastaan. Bartiin tykästyy heti elokuvan alussa ja hänen haluaa nähdä onnistuvan tavoitteissaan ja näyttävän epäilijöilleen ja inhoajilleen asioiden todellisen laidan.

     Elokuvassa nähdään myös Slim Pickens Hedy siis Hedley Lamarrin kanssa juonittelevana Taggartina ja Burton Gilliamin tämän kätyrinä Lylenä, Alex Karras väkivahvana, mutta vähä-älyisenä Mongona, Gene Wilder juoppo-Jiminä, Madeline Kahn saksalaisesiintyjä Lili Von Shtuppina, sekä muun muassa David Huddleston, Liam Dunn, John Hillerman, George Furth, Claude Ennis Startlett Jr. ja Carol Arthur Rock Ridgen asukkaina, Johnsoneina, jotka taitavat olla kaikki sukua toisilleen. Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Mel Brooks nähdään ja kuullaan useammassa roolissa, merkittävimpänä kuvernööri William J. Le Petomanena ja intiaanipäällikkönä. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, joskin Kahn ei mielestäni ihan ole naissivuosaehdokkuuttaan ansainnut.

Villiä hurjempi länsi on yhä 50 vuotta ilmestymisensä jälkeen erittäin hupaisa länkkärikomedia, jota ei luultavasti enää tehtäisi tänä päivänä - vähän kuten Brooks jo kymmenen vuotta sitten pohdiskeli. Se on anteeksipyytelemättömän hävytön komedia, jonka kielenkäyttö aiheutti paheksuntaa jo leffan ilmestyessä, puhumattakaan, kuinka siihen suhtaudutaan 2020-luvulla. Tummaihoisista ja homoista käytetään jatkuvasti ronskeja ja julmia nimityksiä ja Brooks onkin sanonut saaneensa paljon palautetta n-sanan käytöstä. Hän on tosin todennut olevansa huvittunut, sillä valittajat ovat olleet pääasiassa valkoisia, kun taas monet tummaihoiset, kuten julkimoiden puolella Richard Pryor ja Whoopi Goldberg ovat kehuneet elokuvaa hulvattomaksi ja kiittäneet häntä leffasta. Hassua kyllä, elokuvan teon aikaan studion isoin huoli oli leffan nuotiokohtaus, jossa Taggartin joukot syövät papuja ja piereskelevät oikein antaumuksella. Warner Bros. halusi kohtauksen pois elokuvasta, mutta Brooks sai pitää tahtonsa ja Villiä hurjemmasta lännestä tuli ainakin Hollywood-historian ensimmäinen filmi, jossa piereskellään.

Itse pidin elokuvasta yhä, vaikkei se ollutkaan mielestäni mikään hysteerisen hauska. Se kuitenkin pitää hymyä jatkuvasti katsojansa huulilla ilahduttavan hölmön luonteensa, vekkulien sketsiensä ja ajoittain hauskan sanailunsa ansiosta. Jotkut jutut ovat liki nerokkaita tyhmyydessään. Premissi on veikeä ja sen kautta leffa sisältää jopa oivaltavaa satiiria rasismista. Elokuva ei kaunistele, millaista tummien kohtelu on ollut, mutta samalla se esittää ihmiset kekseliäästi eri tavoin. Valkoihoiset ovat pääasiassa tomppeleita ja juntteja, kun taas heti alussa tummaihoiset esitetään sivistyneempinä ja hyväkäytöksisinä. Yleensä tuohon aikaan karikatyyrit nähtiin juuri toisinpäin. Elokuva kasvattelee kierroksiaan edetessään ja muuttuu aika älyttömäksi loppua kohti. Brooks ei paljoa säännöistä välittänyt komedioita tehdessään ja sen myös huomaa leffan hassuista tavoista rikkoa neljättä seinää.

Brooks on ohjannut elokuvan kieli visusti poskessa ja pitääkin hupsua henkeä hyvin yllä. Hänen, Andrew Bergmanin, Norman Steinbergin, Richard Pryorin ja Alan Ugerin taistelema tai siis työstämä käsikirjoitus on piikittelevä ja röyhkeä, mutta sisältää myös fiksua asiaa. Villiä hurjempi länsi on lisäksi hyvin kuvattu ja sujuvasti leikattu. Villin lännen lavasteet ovat hienot ja puvustajat ovat tehneet hyvää työtä asujen kanssa. Erikoistehosteet ovat passelin pöhköt ja äänimaailmallakin leikitellään oivallisesti. John Morrisin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla ja leffan parit laulut ovat myös ihan kelpoja rallatuksia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.4.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Blazing Saddles, 1974, Warner Bros., Crossbow Productions

Arvostelu: Mieletön maailmanhistoria (History of the World, Part I - 1981)

MIELETÖN MAAILMANHISTORIA

HISTORY OF THE WORLD, PART I

Ohjaus: Mel Brooks
Pääosissa: Mel Brooks, Mary-Margaret Humes, Gregory Hines, Ron Carey, Dom DeLuise, Madeline Kahn, Harvey Korman, Cloris Leachman, Pamela Stephenson, Shecky Greene, Sid Caesar, Carl Reiner, Hugh Hefner, Nigel Hawthorne, John Hurt ja Orson Welles
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 12

History of the World, Part I, eli suomalaisittain Mieletön maailmanhistoria on Mel Brooksin ohjaama, tuottama, käsikirjoittama ja tähdittämä komediaelokuva. Brooks on itse kertonut saaneensa idean elokuvaan, kun hän oli 20th Century Foxin studiolla kävelyllä ja joku kysyi häneltä, mikä hänen seuraava iso elokuvansa oli. Brooks oli hetken mielijohteesta vastannut, että elokuva olisi hänen isoin työnsä koskaan - se kattaisi koko maailmanhistorian! Tämä ajatus jäi tosissaan pyörimään hänen päässään ja hän alkoikin oikeasti työstämään filmiä. Kuvaukset lähtivät käyntiin ja lopulta Mieletön maailmanhistoria sai maailmanensi-iltansa 12. kesäkuuta 1981 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva ei ollut Brooksin toivoma menestys, eikä se voittanut kriitikoita puolelleen. Se jopa sai vuoden huonoimman elokuvan ehdokkuuden Stinkers Bad Movie Awardsissa! Itse olen nähnyt Mielettömän maailmanhistorian vain kerran, mutta se tapahtui yli kymmenen vuotta sitten, kun olin vielä lapsi. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 40 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja arvostella sen juhlan kunniaksi.

Mielettömässä maailmanhistoriassa Mel Brooks vie katsojansa aikamatkalle historian havinoihin... tai ainakin todella tarkasti valittuihin muutamaan tapahtumaan. Elokuva alkaa Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailua (2001: A Space Odyssey - 1968) parodioivalla ihmisen syntytarinalla legendaarisen Orson Wellesin selostamana. Leffa nappaa heti katsojansa mukaan ja aloitus voittaa puoleensa, etenkin kun kivikautta jatkava Vanhan testamentin kuvaus tarjoaa erittäin mojovat naurut. Ensimmäinen kymmenminuuttinen tai vartti on aivan mahtava ja luvassa voisi olla jälleen yksi loistokomedia Brooksilta... mutta ei kestä kauaa, kun taso lähtee jo laskuun.

Brooks päättää nopeasti olla tekemättä sen enempää pilkkaa Raamatun tarinoista (vaikka sentään viimeinen ehtoollinen Jeesuksen (John Hurt) kanssa onkin mukana myöhemmin) ja hyppää Rooman Imperiumiin, missä hän esittää stand-up filosofia, Comicusta, joka saa mahdollisuuden esiintyä itse Keisarin (Dom DeLuise) palatsissa (minkä ulkokuvat tietty otettiin Las Vegasin Caesar's Palacessa parin roomalaispylvään kera). Aluksi hauskalta vaikuttava sketsi, mikä sisältää niin roomalaisaikaista Kelaa kuin hilpeää eunukkien testailua, muuttuu ylivenytetyksi kertomukseksi, joka ei osaa loppua tarpeeksi ajoissa. Roomaa varten rakennettiin aikamoiset lavasteet, joten on luultavaa, että budjettisyistä niissä on haluttu kuvata mahdollisimman paljon materiaalia. Tämä on ymmärrettävää, mutta harmi vain, ettei se kuvattu materiaali ole lopulta kovinkaan kaksista. Suunnilleen vain joka toinen vitsi osuu maaliinsa ja loput sitten lentävät kauas huti.

Tämä itse asiassa pätee koko loppuleffaa. Ihmisen synnyn ja Vanhan testamentin neronleimausten jälkeen Brooks vaikuttaisi olevan epätoivoinen ideoidensa kanssa. Rooman Imperiumia seuraava Espanjan inkvisition aikana kuultava musikaalinumero tarjoaa parit naurut, mutta sekin on liian pitkä. The Inquisition kappale olikin ehdolla huonoimman biisin palkinnosta. Brooks itse on kuitenkin erittäin innokkaasti mukana kaikissa rooleissaan ja esittää kappaleen suurinkvisaattorina niin täysillä kuin pystyy. Hänen riemunsa ei vain tartu yleisöön yhtä hyvin kuin hän on varmasti toivonut.

Heikoin osio taitaa kuitenkin olla Ranskan vallankumous, missä Brooks tekee jopa tuplaroolin kuningas Ludvig XVI:nä ja pissapoika Jacquesina. Tässä kohtaa meno on erittäin väsähtänyttä ja katsojakin alkaa tarkistamaan, kuinka kauan filmiä on vielä jäljellä. Brooksilla on ollut käsissään mitä fantastisin idea, mistä ammentaa hulvattomaan elokuvaan, mutta jostain syystä hän ei millään saavuta unelmiaan filmillä. Lopputekstien aikana pyörivät mainokset elokuvan jatko-osasta (mitä ei koskaan tehty, leffan englanninkielinen nimi History of the World, Part I on jo itsessään vitsi) nostavat taas tasoa, vaikka onkin samalla surullista, kuinka paljon parempia nämä lyhyet sketsit ovat isompiin tarinoihin verrattuna. Jos Brooks olisi toteuttanut Rooman, Espanjan ja Ranskan osuudet pienemmällä budjetilla ja vaatimattomammilla lavasteilla, olisi hän kenties voinut tiivistää niiden tarinoita ytimekkäämmiksi ja samalla tuoda mukaan enemmän nokkelaa kettuilua eri historiallisiin tapahtumiin. Silloin kun leffa osuu maaliinsa, se tekee yleensä napakympin, minkä takia Mieletön maailmanhistoria on ihan sujuvasti katsottavaa, joskin keskinkertaista viihdettä. 

Elokuvan tekninen toteutus on pääasiassa mainio, vaikka mukaan mahtuu etenkin alussa selvää taustakankaan käyttöä (mikä toisaalta juurikin luo omaa koomista viehätystään). Lavasteet todella ovat näyttävät ja kamera liikkuu niissä sujuvasti. Maskeerauksetkin näyttävät hyviltä ja puvustajat pääsevät leikkimään usean aikakauden tyyleillä. Äänimaailma on kelvollinen ja John Morriksen säveltämät musiikit säestämät tapahtumia oivallisesti.

Yhteenveto: Mieletön maailmanhistoria on ihan katsottava ja parissa kohtaa suorastaan hulvaton komediaelokuva, jossa olisi kuitenkin potentiaalia paljon parempaan. Alun luolamiesosio ja kymmenen käskyn vitsi lupailevat todella lystikkäästä teoksesta, mutta pian niiden jälkeen taso lähtee laskuun. Leffan lyhyissä sketseissä on huomattavasti enemmän voimaa kuin pitkissä tarinoissa. Antiikin Rooman, Espanjan inkvisition ja Ranskan vallankumouksen kertomukset ovat toinen toistaan tylsemmin tehty ja ne kaipaisivat reippaampaa tiivistämistä ja kunnon potkua. Silloin tällöin elokuva tarjoaa mojovat naurut heikompienkin osuuksien aikana, mutta kauas jäädään siitä, mitä filmi voisi olla. Mel Brooks hoitaa hommaansa täysillä kameran edessä, muttei saa katsojaa yhtymään hänen riemuunsa. Tekninen toteutus on pääasiassa sujuvaa ja lavasteet ovat ihailemisen arvoisia. Tiettyjä kökköyksiä hyödynnetään hyvin komediallisiin tarkoituksiin. Mielettömästä maailmanhistoriasta löytyy tarpeeksi hyviä puolia, jotta sen jaksaa katsoa kokonaan, mutta on leffa silti aika väsähtänyt komediaraina. Kun elokuvan parhaat puolet ovat napakat sketsit ja lopputekstien naureskelu jatko-osasta, mitä ei koskaan tehdä, kertoo se jo paljon.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.8.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
History of the World: Part I, 1981, Brooksfilms