Arvostelu: Mieletön maailmanhistoria (History of the World, Part I - 1981)

MIELETÖN MAAILMANHISTORIA

HISTORY OF THE WORLD, PART I

Ohjaus: Mel Brooks
Pääosissa: Mel Brooks, Mary-Margaret Humes, Gregory Hines, Ron Carey, Dom DeLuise, Madeline Kahn, Harvey Korman, Cloris Leachman, Pamela Stephenson, Shecky Greene, Sid Caesar, Carl Reiner, Hugh Hefner, Nigel Hawthorne, John Hurt ja Orson Welles
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 12

History of the World, Part I, eli suomalaisittain Mieletön maailmanhistoria on Mel Brooksin ohjaama, tuottama, käsikirjoittama ja tähdittämä komediaelokuva. Brooks on itse kertonut saaneensa idean elokuvaan, kun hän oli 20th Century Foxin studiolla kävelyllä ja joku kysyi häneltä, mikä hänen seuraava iso elokuvansa oli. Brooks oli hetken mielijohteesta vastannut, että elokuva olisi hänen isoin työnsä koskaan - se kattaisi koko maailmanhistorian! Tämä ajatus jäi tosissaan pyörimään hänen päässään ja hän alkoikin oikeasti työstämään filmiä. Kuvaukset lähtivät käyntiin ja lopulta Mieletön maailmanhistoria sai maailmanensi-iltansa 12. kesäkuuta 1981 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva ei ollut Brooksin toivoma menestys, eikä se voittanut kriitikoita puolelleen. Se jopa sai vuoden huonoimman elokuvan ehdokkuuden Stinkers Bad Movie Awardsissa! Itse olen nähnyt Mielettömän maailmanhistorian vain kerran, mutta se tapahtui yli kymmenen vuotta sitten, kun olin vielä lapsi. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 40 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja arvostella sen juhlan kunniaksi.

Mielettömässä maailmanhistoriassa Mel Brooks vie katsojansa aikamatkalle historian havinoihin... tai ainakin todella tarkasti valittuihin muutamaan tapahtumaan. Elokuva alkaa Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailua (2001: A Space Odyssey - 1968) parodioivalla ihmisen syntytarinalla legendaarisen Orson Wellesin selostamana. Leffa nappaa heti katsojansa mukaan ja aloitus voittaa puoleensa, etenkin kun kivikautta jatkava Vanhan testamentin kuvaus tarjoaa erittäin mojovat naurut. Ensimmäinen kymmenminuuttinen tai vartti on aivan mahtava ja luvassa voisi olla jälleen yksi loistokomedia Brooksilta... mutta ei kestä kauaa, kun taso lähtee jo laskuun.

Brooks päättää nopeasti olla tekemättä sen enempää pilkkaa Raamatun tarinoista (vaikka sentään viimeinen ehtoollinen Jeesuksen (John Hurt) kanssa onkin mukana myöhemmin) ja hyppää Rooman Imperiumiin, missä hän esittää stand-up filosofia, Comicusta, joka saa mahdollisuuden esiintyä itse Keisarin (Dom DeLuise) palatsissa (minkä ulkokuvat tietty otettiin Las Vegasin Caesar's Palacessa parin roomalaispylvään kera). Aluksi hauskalta vaikuttava sketsi, mikä sisältää niin roomalaisaikaista Kelaa kuin hilpeää eunukkien testailua, muuttuu ylivenytetyksi kertomukseksi, joka ei osaa loppua tarpeeksi ajoissa. Roomaa varten rakennettiin aikamoiset lavasteet, joten on luultavaa, että budjettisyistä niissä on haluttu kuvata mahdollisimman paljon materiaalia. Tämä on ymmärrettävää, mutta harmi vain, ettei se kuvattu materiaali ole lopulta kovinkaan kaksista. Suunnilleen vain joka toinen vitsi osuu maaliinsa ja loput sitten lentävät kauas huti.

Tämä itse asiassa pätee koko loppuleffaa. Ihmisen synnyn ja Vanhan testamentin neronleimausten jälkeen Brooks vaikuttaisi olevan epätoivoinen ideoidensa kanssa. Rooman Imperiumia seuraava Espanjan inkvisition aikana kuultava musikaalinumero tarjoaa parit naurut, mutta sekin on liian pitkä. The Inquisition kappale olikin ehdolla huonoimman biisin palkinnosta. Brooks itse on kuitenkin erittäin innokkaasti mukana kaikissa rooleissaan ja esittää kappaleen suurinkvisaattorina niin täysillä kuin pystyy. Hänen riemunsa ei vain tartu yleisöön yhtä hyvin kuin hän on varmasti toivonut.

Heikoin osio taitaa kuitenkin olla Ranskan vallankumous, missä Brooks tekee jopa tuplaroolin kuningas Ludvig XVI:nä ja pissapoika Jacquesina. Tässä kohtaa meno on erittäin väsähtänyttä ja katsojakin alkaa tarkistamaan, kuinka kauan filmiä on vielä jäljellä. Brooksilla on ollut käsissään mitä fantastisin idea, mistä ammentaa hulvattomaan elokuvaan, mutta jostain syystä hän ei millään saavuta unelmiaan filmillä. Lopputekstien aikana pyörivät mainokset elokuvan jatko-osasta (mitä ei koskaan tehty, leffan englanninkielinen nimi History of the World, Part I on jo itsessään vitsi) nostavat taas tasoa, vaikka onkin samalla surullista, kuinka paljon parempia nämä lyhyet sketsit ovat isompiin tarinoihin verrattuna. Jos Brooks olisi toteuttanut Rooman, Espanjan ja Ranskan osuudet pienemmällä budjetilla ja vaatimattomammilla lavasteilla, olisi hän kenties voinut tiivistää niiden tarinoita ytimekkäämmiksi ja samalla tuoda mukaan enemmän nokkelaa kettuilua eri historiallisiin tapahtumiin. Silloin kun leffa osuu maaliinsa, se tekee yleensä napakympin, minkä takia Mieletön maailmanhistoria on ihan sujuvasti katsottavaa, joskin keskinkertaista viihdettä. 

Elokuvan tekninen toteutus on pääasiassa mainio, vaikka mukaan mahtuu etenkin alussa selvää taustakankaan käyttöä (mikä toisaalta juurikin luo omaa koomista viehätystään). Lavasteet todella ovat näyttävät ja kamera liikkuu niissä sujuvasti. Maskeerauksetkin näyttävät hyviltä ja puvustajat pääsevät leikkimään usean aikakauden tyyleillä. Äänimaailma on kelvollinen ja John Morriksen säveltämät musiikit säestämät tapahtumia oivallisesti.

Yhteenveto: Mieletön maailmanhistoria on ihan katsottava ja parissa kohtaa suorastaan hulvaton komediaelokuva, jossa olisi kuitenkin potentiaalia paljon parempaan. Alun luolamiesosio ja kymmenen käskyn vitsi lupailevat todella lystikkäästä teoksesta, mutta pian niiden jälkeen taso lähtee laskuun. Leffan lyhyissä sketseissä on huomattavasti enemmän voimaa kuin pitkissä tarinoissa. Antiikin Rooman, Espanjan inkvisition ja Ranskan vallankumouksen kertomukset ovat toinen toistaan tylsemmin tehty ja ne kaipaisivat reippaampaa tiivistämistä ja kunnon potkua. Silloin tällöin elokuva tarjoaa mojovat naurut heikompienkin osuuksien aikana, mutta kauas jäädään siitä, mitä filmi voisi olla. Mel Brooks hoitaa hommaansa täysillä kameran edessä, muttei saa katsojaa yhtymään hänen riemuunsa. Tekninen toteutus on pääasiassa sujuvaa ja lavasteet ovat ihailemisen arvoisia. Tiettyjä kökköyksiä hyödynnetään hyvin komediallisiin tarkoituksiin. Mielettömästä maailmanhistoriasta löytyy tarpeeksi hyviä puolia, jotta sen jaksaa katsoa kokonaan, mutta on leffa silti aika väsähtänyt komediaraina. Kun elokuvan parhaat puolet ovat napakat sketsit ja lopputekstien naureskelu jatko-osasta, mitä ei koskaan tehdä, kertoo se jo paljon.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.8.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
History of the World: Part I, 1981, Brooksfilms

Arvostelu: Oliver ja kumppanit (Oliver & Company - 1988)

OLIVER JA KUMPPANIT

OLIVER & COMPANY

Ohjaus: George Scribner
Pääosissa: Joey Lawrence, Billy Joel, Natalie Gregory, Roscoe Lee Browne, Cheech Marin, Richard Mulligan, Sheryl Lee Ralph, Dom DeLuise, Robert Loggia, Bette Midler, Taurean Blacque, Carl Weintraub ja William Glover
Genre: animaatio, seikkailu, musikaali
Kesto: 1 tunti 14 minuuttia
Ikäraja: 7

Oliver & Company, eli suomalaisittain Oliver ja kumppanit on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 27. osa. Elokuva perustuu Charles Dickensin kirjaan "Oliver Twist" (1837-1839), josta on vuosien varrella tehty useita filmatisointeja. Leffan suunnittelu lähti liikkeelle, kun Disneyn animaattorit kokoontuivat miettimään uusia tarinaideoita ja Pete Young ehdotti Oliver Twistin eläinversiota. Usean käsikirjoitusversion jälkeen - yhdessä kohtaa leffan oli tarkoitus olla jatko-osa Pelastuspartio Bernard ja Biancalle (The Rescuers - 1977) - elokuvan tuotanto lähti liikkeelle ja lopulta leffa ilmestyi loppuvuodesta 1988. Oliver ja kumppanit oli iso menestys, mutta kriitikot eivät olleet kovin innoissaan siitä ja kutsuivat sitä ennalta-arvattavaksi ja kehnoksi. Elokuva ei ole erityisemmin jäänyt elämään, mutta se löytyy lähes kaikilta Disney-faneilta hyllystä. Itse olen aina pitänyt Oliver ja kumppaneista. Näin leffan useasti lapsena ja olen katsonut sen ala-asteen aloittamisen jälkeen muutamaan otteeseen uudestaan. Elokuva oli ensimmäisten Disney-klassikoiden joukossa, jotka ostin itselleni Blu-rayna ja olen katsonut sen muutaman viime vuoden aikana pariin kertaan. Kun alkuvuodesta 2017 mietin, mitä elokuvia arvostelisin ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, suuri osa Disney-klassikoista tulivat mieleeni ja niiden joukkoon kuului myös Oliver ja kumppanit. Katsoinkin elokuvan jälleen kesän 2017 alussa ja arvostelin sen.

New Yorkin kaduilla asuva Oliver-kissa tapaa Filuri-koiran ja pääsee elämään tämän rosvoilevassa hauvaperheessä. Ongelmia syntyy, kun koirat omistavan Pultsin täytyy maksaa velkansa takaisin pahalle herra Jyskylle, mutta Pultsi-paralla ei ole penniäkään.

Leffan nimikkohahmo Oliver (Joey Lawrence) on pieni kissapoika, joka on elänyt aina kadulla olevassa laatikossa ja joutunut katsomaan, kun ohi kävelevät ihmiset vievät yksitellen muut katit, kunnes Oliver on ypöyksin laatikossaan. Tavatessaan Filurin ja tämän koiraperheen, Oliver kokee vihdoin kuuluvansa jonnekin. Hän on innoissaan kaikesta uudesta ja hänestä löytyy paljon lapsenomaista leikkisyyttä, mutta myös järkeä monissa tilanteissa, eikä hän ymmärrä, miksi ruoka pitää varastaa. Oliver on alusta alkaen pidettävä hahmo ja katsojana tulee iloisemmaksi, mitä enemmän kivoja asioita hänelle tapahtuu.
     Filuri-koira (Billy Joel) on villi ja vapaa tapaus, joka rakastaa huoletonta elämäänsä. Filuri tekee, mitä huvittaa ja saattaa jopa käyttää muita saavuttaakseen tavoitteensa. Koira on kunnon hurmuri, johon tyttöhauvat ihastuvat, mikä parantaakin Filurin mahdollisuuksia tehdä kaiken miten haluaa. Onneksi hahmosta löytyy myös totisempi puoli ja tietyissä tilanteissa hän pääsee yllättämään käytöksellään.
     Filurin koirakavereita ovat ylväs Francis (Roscoe Lee Browne), joka rakastaa teatteria, pieni Tito (Cheech Marin), joka on paikoitellen ärsyttävä puhuessaan paljon, hömelö Einstein (Richard Mulligan), jolle ei ole erityisemmin luotu persoonaa ja Rita (Sheryl Lee Ralph), joka porukan ainoana naisena on usein fiksuin ja hieman äidillinen Oliveria kohtaan. Francis ja Tito saavat nelikosta selvästi eniten ruutuaikaa, etenkin kun Tito kiusaa Francista vähän väliä kutsumalla tätä Frankiksi, mitä Francis ei voi sietää.
     Koirat omistava Pultsi (Dom DeLuise) elää totaalisessa läävässä hauvojensa kanssa, eikä hänellä ole töitä. Hän varastelee paljon ja pistää koiransa varastamaan myös, mutta pohjimmiltaan hän on hyväsydäminen tyyppi, jolle ei ole jäänyt muuta vaihtoehtoa elämäänsä köyhyytensä takia. Hahmo tuntuu mukavalta ja hän selvästi rakastaa koiriaan. Pultsia tuntuu harmittavan, ettei hän voi tarjota rakkailleen parempaa elämää.

Elokuvan pahis on rikas herra Jysky (Robert Loggia), joka on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen Pultsilta velat takaisin. Herra Jyskystä huokuu julmuus heti ensisilmäyksestä lähtien, mutta hahmona hän jää todella tyhjäksi. Leffassa ei koskaan kerrota mitään tarkempaa tietoa hahmosta. Olisi mielenkiintoista tiedä, mitä kautta herra Jyskystä on tullut niin rikas ja paha. Hahmolla on kaksi koiraa, Rosso (Taurean Blacque) ja Desoto (Carl Weintraub), jotka ovat ihan yhtä häijyjä kuin omistajansa. Muuten pahiskoirat näyttävät samalta, mutta heidät voi erottaa toisistaan kaulapantojen värien avulla. Rosson panta on punainen, kun taas Desoton on sininen.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat rikkaan perheen pieni tyttö Jenni (Natalie Gregory), hänen diivakoiransa Rusetti (Bette Midler) ja perheen hovimestari Winston (William Glover). Jennin vanhemmat ovat matkoilla ja hän kokee itsensä hyvin yksinäiseksi. Voi olla, että leffan aikana hän löytää itselleen ystävän...

Oliver ja kumppanit nappaa katsojan heti alussa mukaansa, kun joutuu näkemään, miten kurjaa poloisen Oliverin elämä on. Kun elokuva kulkee eteenpäin, voi usein riemuita hyvistä asioista, mitä kisulle käy ja toivoo, että Oliver kokisi onnellisen päätöksen tarinalleen. Monen aiemman Disney-leffan tapaan tässäkin on hienosti yhdistetty ihmisten ja eläinten maailma. Leffassa on myös oivallisesti muutettu klassikkotarina lasten eläinseikkailuksi New Yorkissa ja aikuiset, jotka ovat kirjan lukeneet, voivat huomata hauskoja yhteyksiä Dickensin teoksen ja Disneyn animaation välillä. Elokuvassa on useita tapahtumia, mutta se saa kerrottua kaiken hyvin, vaikkei leffa kestäkään edes viittä varttia. Vaikka kohtaukset eivät tapahdukaan pitkällä aikavälillä, ei katsojalle ole kertaakaan epäuskottavaa jotkut asiat, kuten että koirat päättävät tehdä kaikkensa pelastaakseen Oliverin pulasta, vaikka ovatkin tunteneet katin vasta päivän. Ystävyys ja perhe ovat tärkeitä asioita leffassa, ja elokuva osoittaa, että ystäviä voi olla monenlaisia, erilaisista ihmisistä jopa eläimiin asti. Sama koskee myös perhettä; monet perheethän kokevat lemmikkinsä perheenjäseninä. Elokuva myös osoittaa, että kaikki eivät ole sitä, miltä he päällepäin vaikuttavat. Kaikki rikkaat eivät ole itsekkäitä ja kaikki rosvot eivät ole pahoja - sitä ovat vain todella häijyt tyypit häijyjen hauvojensa kanssa. Tämä on tärkeä opetus lapsille, vaikka kannattaakin painottaa, miksi varastaminen on pahasta.

Parissa kohtaa leffa hidastelee hieman turhaan, mutta muuten se kulkee toimivalla temmolla eteenpäin. Vaikka pääasiassa teos tuottaa hymyn huulille, kun näkee, miten Oliverin elämä muuttuu parempaan suuntaan, on mukaan saatu jännittäviä hetkiä, koskien herra Jyskyä ja tämän pahoja koiria. Lopussa nähdään jännittävä loppuhuipennus, joka saa naulattua etenkin lapsikatsojat paikoilleen ja kauhistelemaan, mitä päähenkilöille käy? Huumoria on tietty mukana, kuten kuuluukin. Vitsit syntyvät lähinnä Titosta, mutta muutkin hyvät hahmot ovat enemmän tai vähemmän huvittavia. Rusetti-koira tarjoaa hyvät naurut ollessaan äärimmäisen itserakas kuin mikäkin filmitähti, jolle hirvein kokemus ikinä on kynnen katkeaminen.

Oliver ja kumppanit on monen Disney-animaation tavoin musikaali. Leffan lähtökohdat ja New York esitellään laulussa "Once Upon a Time in New York City". Filuri näyttää omaa maailmaansa ja tapojaan Oliverille kappaleensa "Why Should I Worry?" aikana, joka on ehdottomasti mainioin ja tarttuvin leffan biiseistä. Koirajengi laulaa "Streets of Goldin", yrittäessään opettaa Oliverin varkaan tavoille. Jenni laulaa suloisen "Cood Companyn" soittaessaan pianoa. Viidentenä kuullaan Rusetin laulama itserakas "Perfect Isn't Easy". Pääasiassa laulut toimivat, mutta Filurin laulua lukuunottamatta ne eivät jää päähän soimaan.

Valitettavasti leffan animointi ei ole parhaasta päästä. Tämä selittyy sillä, että Disneyn animaattoritiimi vaihtui, jolloin leffaa piirsivät täysin uudet henkilöt. Eläimistä kyllä näkyy tuttu Disney-tyyli, kuten myös tärkeimmistä ihmisistä. Kuitenkin taustoilla esiintyvät ihmiset näyttävät siltä, ettei heihin ole panostettu lainkaan. Useat autot näyttävät siltä, että ne olisi työstetty nopeasti viivoittimien avulla ja jätetty sellaisiksi. Huonointa ovat kuitenkin monet taustat, joissa on pyritty samanlaiseen luonnoksia ja maalauksellisuutta yhdistelevään lopputulokseen kuin miltä monet aiemmat Disney-leffat ovat näyttäneet, mutta siinä on epäonnistuttu lähes täysin. Useat taustat näyttävät hätäisesti hutaistuilta tuherruksilta, jotka on piirretty viime minuuteilla, ennen kuin kuvat otetaan. Perinteiseen piirtämiseen on yhdistetty hieman tietokoneanimaatiota, mikä toimii hyvin. Oliver ja kumppaneiden ohjauksesta vastaa George Scibner, joka on aiemmin toiminut Disneylla animaattorina Hiidenpadassa (The Black Cauldron - 1985), muttei ole ohjannut mitään ennen tätä. Scibner hoitaa homman hyvin, mutta entisenä animaattorina hän olisi voinut yrittää vaikuttaa visuaaliseen ilmeeseen paremmin. Leffan käsikirjoitusta työsti moni henkilö, mukaan lukien Walt Disneyn veljenpojanpoika Tim Disney. Säveltäjä J. A. C. Redfordin musiikit ovat mainiot.

Elokuva sisältää monen muunkin Disney-leffan tapaan "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin, sarjoihin, jne. Pultsilla on esimerkiksi Mikki Hiiri -kello, minkä lisäksi leffan alkupäässä nähdään Kaunottaresta ja Kulkurista (Lady and the Tramp - 1955) tutut koirat Tupsu, Jalo ja Riitta, sekä 101 dalmatialaista -leffasta (One Hundred and One Dalmatians - 1961) tuttu Pongo-hauva, minkä lisäksi Rusetin valokuvakokoelmasta voi bongata Mestarietsivä Basil Hiiren (The Great Mouse Detective - 1986) pahiksen, Ratiganin.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on kaksi lyhytelokuvaa, Disneyn eläinhahmoista kertova pätkä, lyhyt video siitä, miten elokuva tehtiin, sekä trailereita ja laula-mukana -versio leffasta.

Yhteenveto: Oliver ja kumppanit on mainio eläinseikkailu, jossa yhdistetään toimivasti Dickensin klassikkotarinaa ja Disneyn magiaa. Oliver itse on herttainen ja katsojana ihastuu häneen heti alussa. Koirahahmot ovat hauskoja, vaikka Rita ja Einstein jäävätkin liian taka-alalle. Herra Jysky on muuten uhkaava pahis, mutta hänellä ei tunnu olevan minkäänlaista taustatarinaa. Elokuvan tarina on mukaansatempaava ja siinä tapahtuu paljon. Mukana on toimivaa huumoria ja jännittäviä hetkiä. "Streets of Goldia" lukuunottamatta leffan laulut ovat hyviä, vaikkakin vain Filurin "Why Should I Worry?" jää päähän soimaan. Animointi on päähahmojen ja tietokoneella toteutettujen hetkien kohdalla onnistunutta, mutta monet asiat näyttävät viimeistelemättömiltä ja taustat ovat hätäisesti sutatut. Lapsille ja kissafaneille tämä kannattaa näyttää, etenkin hyvien sanomien vuoksi, minkä lisäksi aikuisetkin voivat helposti nauttia tästä. En ymmärrä yhtään, miksi jotkut inhoavat tätä leffaa, mutta kaikkia ei vain voi miellyttää.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.disney.wikia.com
Oliver & Company, 1988, Walt Disney Pictures, Silver Screen Partners III, Walt Disney Feature Animation