Arvostelu: Valon valtakunta (Empire of Light - 2022)

VALON VALTAKUNTA

EMPIRE OF LIGHT

Ohjaus: Sam Mendes

Pääosissa: Olivia Colman, Micheal Ward, Colin Firth, Toby Jones, Tom Brooke, Hannah Onslow, Tanya Moodie, Crystal Clarke, Sara Stewart ja Monica Dolan

Genre: draama, romantiikka

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 12

Empire of Light, eli suomalaisittain Valon valtakunta on ohjaaja-käsikirjoittaja Sam Mendesin uusi elokuva. Mendes ilmoitti elokuvan teosta keväällä 2021 ja kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2022. Valon valtakunta sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla viime syyskuussa, minkä jälkeen se on hiljalleen levinnyt teatterikierrokselle ympäri maailman ja nyt elokuva saapuu myös Suomeen. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Mendesin tekevän uutta filmiä ja kiinnostuin lisää, kun elokuva sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta kuvauksesta. Meninkin katsomaan Valon valtakuntaa positiivisin mielin sen lehdistönäytökseen noin kuukautta ennen ensi-iltaa.

1980-luvun alussa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava elokuvateatterityöntekijä Hilary rakastuu teatterin uuteen työntekijään, Stepheniin.

Olivia Colman näyttelee Hilary Smallia, pienen englantilaisen rantakaupungin elokuvateatterissa, Empiressä työskentelevää naista. Hilarylla on takanaan vaikea menneisyys liittyen hänen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöönsä. Colman on tuttuun tapaansa pääasiassa erittäin mainio roolissaan. Hänestä löytyy tuttua ihastuttavaa lempeyttä ja lämpöä, mutta tällä kertaa hän myös päästää itseään räväkämmin valloilleen. Parissa kohtaa Colmanin raivokkaammat kohtaukset lipsahtelevat ylinäyttelemisen puolelle, mutta pääasiassa hän suoriutuu hyvin osastaan.

     Muita Empiren työntekijöitä ovat muun muassa elokuvateatteria johtava herra Ellis (Colin Firth), koneenhoitaja Norman (Toby Jones), lippuja myyvät Neil (Tom Brooke) ja Janine (Hannah Onslow), sekä uutena menoon mukaan hyppäävä Stephen (Micheal Ward). Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa oivallisesti. Firth suoriutuu mainiosti epämiellyttävän Elliksen osasta, Jones vakuuttaa muutamassa kohtaa todella hyvin iäkkäänä koneenhoitajana ja elokuvauraansa aloitteleva Ward pärjää oivallisesti konkareiden seurassa. Häneltä ja Colmanilta löytyy kemiaa, kun keski-ikäisen teatterityöntekijän ja nuoren tulokkaan välille muodostuu kipinöitä.

Hyvistä näyttelijäsuorituksistaan huolimatta Valon valtakunta osoittautui aikamoiseksi pettymykseksi. Elokuvan päätyttyä luin, että leffa on saanut aika nuivan vastaanoton, enkä yhtään ihmettele, että miksi. Kyseessä on äärimmäisen keskinkertainen rakkausdraama, joka kompuroi lähes kaikilla osa-alueillaan. Ensinnäkin filmin romanttinen puoli lipsahtaa jatkuvasti imelän siirappiseksi ja vaikka pääparilta löytyykin kemiaa, on heidän kuvionsa kirjoitettu hieman ontuvasti. Itse elokuvateatteripuoli on elokuvan parempaa antia ja leffateatterissa työskennelleenä löysin paljon samaistuttavia juttuja hommasta, vaikeista asiakkaista ja taukohuoneessa hupsuttelusta lähtien. Tosin loppupäässä elokuvien taian ja kauneuden kuvaus sukeltaa oikein tosissaan siirappisuuden syvään päätyyn. Vähän samanlaista, italialaisklassikko Cinema Paradison (Nuevo Cinema Paradiso - 1988) upeaa kohtausta yritettiin matkia myös vastikään ilmestyneessä Babylonissa (2022), myöskin aika kiusallisesti.

On vaikea kuvitella, että elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta on vastuussa Sam Mendes - sama herra, joka heti esikoisleffallaan, American Beautylla (1999) voitti parhaan elokuvan ja parhaan ohjauksen Oscar-palkinnot ja joka on sen jälkeen tehnyt muun muassa yhden parhaista James Bond -elokuvista, 007 Skyfallin (2012) ja viimeisimpänä vaikuttavan sotaelokuvan Taistelulähetit - 1917 (1917 - 2019). Valon valtakunnassa Mendesin työ jää kaikin tavoin puolitiehen. Hänen ohjauksensa on ailahtelevaa ja katsojan tunteiden tavoittelu väkinäistä. Yritys kertoa mielenterveysongelmista on erityisen kömpelö ja kuvaukset Stephenin kohtaamasta rasismista jotenkin huokuvat sitä, että valkoinen kertoo, miltä tummaihoisista tuntuu. Mendes onnistuu yksittäisissä kohtauksissa ja saa näyttelijöistä paljon irti, mutta kokonaisuus jää auttamattoman keskinkertaiseksi.

Edes teknisiltä ansioiltaan Valon valtakunta ei säväytä. Roger Deakins nappasi elokuvasta parhaan kuvauksen Oscar-ehdokkuuden ja vaikka yleensä olenkin sitä mieltä, että pysti kuuluu Deakinsille, alansa maestrolle, tässä leffassa jopa hänen työnsä tuntui innottomalta. Kuvaus näyttää hyvältä, mutta ei siitä mitään kovin erityistä tai mieleenpainuvaa löydy. Valaisu on sujuvaa, lavasteet ovat oivalliset ja asut taidokkaasti tehdyt. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Trent Reznorin ja Atticus Rossin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Yhteenveto: Valon valtakunta on käsittämättömän keskinkertainen draamaelokuva lahjakkailta elokuvantekijöiltä. Näyttelijät konkari Olivia Colmanista nuoreen Micheal Wardiin suoriutuvat oivallisesti rooleistaan, Colmanin ajoittaisesta ylinäyttelemisestä huolimatta. Leffa kuitenkin kompuroi kaiken aikaa Sam Mendesin käsikirjoitukseen ja sen pohjalta hänen ohjaukseensa. Mendesin teksti sisältää useita juonikuvioita, jotka eivät oikein osaa yhdistyä ja jäävätkin hieman raakileiksi. Niissä käsitellään kömpelösti, ajoittain jopa kiusallisesti mielenterveysongelmia ja rasismia. Romanttinen puoli taas äityy siirappiseksi, vaikka pääparin väliltä löytyykin hyvää kemiaa. Edes teknisiltä ansioiltaan elokuva ei pahemmin säväytä ja jopa kuvaajalegenda Roger Deakinsin työ on tällä kertaa ponnetonta. Valon valtakunta sisältää silloin tällöin hyviä hetkiä ja roolisuorituksia, mutta kokonaisuutena se on harmillisen lattea leffa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.2.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Empire of Light, 2022, Searchlight Pictures, Neal Street Productions