Arvostelu: Päiväni murmelina (Groundhog Day - 1993)

PÄIVÄNI MURMELINA

GROUNDHOG DAY

Ohjaus: Harold Ramis

Pääosissa: Bill Murray, Andie McDowell, Chris Elliott, Stephen Tobolowsky, Brian Doyle-Murray, Marita Geraghty ja Angela Paton

Genre: komedia, draama

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 12

Hyvää murmelinpäivää!

Groundhog Day, eli suomalaisittain Päiväni murmelina on Bill Murrayn tähdittämä draamakomedia. Danny Rubin keksi leffan idean vuonna 1990, lukiessaan Anne Ricen kirjaa The Vampire Lestat vuodelta 1985 ja pohtiessaan, kuinka tylsäksi ikuisesti eläminen kävisi. Hän alkoi kirjoittamaan tarinaa miehestä, joka elää samaa päivää yhä uudestaan ja uudestaan, ja hänen tekstinsä päätyi Harold Ramisin käsiin. Ramis kiinnostui Rubinin käsikirjoituksesta, mutta koki sen tarvitsevan enemmän huumoria. Ramis työstikin tekstiä paljon uusiksi, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 1992. Kuvauksissa Ramisin ja päätähti Murrayn välille muodostui useita konflikteja taiteellisten erimielisyyksien vuoksi, mikä johti lopulta pitkäaikaisten kaverusten välirikkoon. Elokuva saatiin kuitenkin valmiiksi ja lopulta Päiväni murmelina ilmestyi helmikuussa 1993 - 30 vuotta sitten! Leffa oli kriitikoiden kehuma menestys, joka voitti parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen BAFTA-palkinnon. Vuosien varrella elokuvan arvostus on vain kasvanut ja nykyään se nostetaan useasti listoille kaikkien aikojen parhaiden elokuvien joukkoon. Itse näin Päiväni murmelina ensimmäisen kerran vuosia sitten ja pidin filmistä. Olen katsonut sen kerran tai kaksi uudestaan ja kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin leffan juhlavuoden, sekä murmelinpäivän kunniaksi katsoa ja arvostella sen.

Säätiedottaja Phil Connors matkustaa pieneen Punxsutawneyn kaupunkiin tekemään reportaasia murmelinpäivästä. Siellä hän huomaa juuttuneensa aikakierteeseen yhteen ja samaan päivään, eläen murmelinpäivää uudelleen ja uudelleen.

Bill Murray näyttelee Phil Connorsia, äärimmäisen epämiellyttävää, töykeää ja itsekeskeistä säätiedottajaa, joka lähetetään yhdessä tuottaja Ritan (Andie McDowell) ja kuvaaja Larryn (Chris Elliott) kanssa pieneen pennsylvanialaiseen kaupunkiin, Punxsutawneyhyn tekemään uutisjuttua murmelinpäivästä. Juhlassa on kyse siitä, että jos kolostaan esiin nostettu metsämurmeli näkee oman varjonsa, on talvea tiedossa vielä ainakin kuusi viikkoa. Jos varjoa ei näy, kevään uskotaan alkaneen. Ja tällainen hömpötyshän ei Philiä voisi vähempää kiinnostaa. Philin harmiksi hän hoksaa seuraavana aamuna heränneenkin samaan päivään uudestaan. Tästä alkaa aikakierre, jossa Philin täytyy elää samaa murmelinpäivää kerta toisensa perään uudelleen. Murray on nappivalinta rooliin, tulkiten hienosti yhä vain moniulotteisemmaksi muuttuvaa hahmoaan. Aluksi Philistä on erittäin vaikea pitää, hahmon nostaessa itseään jatkuvasti muiden yläpuolelle ja kohdellessa muita ilkeästi. Katsoja voikin helposti kokea, että Phil on jopa ansainnut jäädä jumiin inhoamaansa päivään ja samalla on mielenkiintoista seurata hahmon muutosta elokuvan aikana. Murrayn lisäksi McDowell ja Elliott ovat myös mainiot mukana pyörivinä Ritana ja Larryna, jotka toisin kuin Phil, eivät tiedosta elävänsä samaa päivää uudelleen.

Olen aina pitänyt Päiväni murmelina -elokuvasta, mutta olen aina myös ihmetellyt sen jatkuvaa nostamista kaikkien aikojen hauskimpien komedioiden joukkoon. Vaikka elokuva pitää sisällään useita hupaisia hetkiä, ei kyseessä ole mikään hulvaton hassuttelu, enkä edes luokittelisi filmiä puhtaasti komediaksi. Ohjaaja Harold Ramis ja päätähti Bill Murray ottivat kuvauksissa useasti yhteen, sillä Ramis halusi leffasta selkeästi huumoripainotteisemman, kun taas Murray halusi syventyä tarinan filosofisiin puoliin. Itse olen tässä konfliktissa vahvasti Murrayn puolella. Minulle Päiväni murmelina -leffan vahvuus syntyy juurikin sen äärimmäisen kiehtovasta ja syvällisen pohdiskelevasta kertomuksesta.

Elokuvan tarina miehestä, joka joutuu jostain mystisestä syystä elämään samaa päivää yhä uudelleen ja uudelleen on aivan nerokas. Ei olekaan ihme, että leffan juonta on kopioitu vuosien varrella muun muassa scifitoimintaelokuvassa Edge of Tomorrow (2014), kauhukomediassa Happy Death Day (2017) ja viimeisimpänä romanttisessa komediassa Palm Springs (2020). Päiväni murmelina on kuitenkin yhä näiden aikalooppileffojen ehdoton kuningas, eikä vain siksi, että se ilmestyi ensin. Filmi hyödyntää konseptiaan parhaiten. Se menee lopulta yllättävänkin syvälle siihen, mitä ihmisen psyykelle tapahtuu, kun joutuu elämään samaa päivää kerta toisensa perään. Mitä tapahtuu ihmisen mielelle, kun koko muu maailma ympärillä kiertää samaa kehää, eikä teoilla ole mitään merkitystä, sillä aamulla herätessä ollaan taas lähtöpisteessä, eikä kukaan muu muista tapahtuneesta mitään? Jossain kohtaa katsojakin alkaa pohtia, että kuinka monta päivää, viikkoa, kuukautta tai jopa vuotta Phil on ehtinyt olla jumissa kierteessä?

Elokuvasta löytyy kyllä humoristiset juttunsa, eli Ramis sai siinä mielessä tahtonsa läpi. Aluksi on lystikästä seurata, kun Phil pohtii toistamiseen samaan aamuun herätessään, että miksi ihmeessä kaikki käyttäytyvät tismalleen samalla lailla kuin eilen? Onko kyseessä pelkkä kaupunginlaajuinen pila? Kun hän alkaa ymmärtämään, mistä on kyse, on myös hauskaa nähdä, kuinka hän hyödyntää tietämystään siitä, missä ja mihin aikaan kaikki tapahtuu. Kuitenkin mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä synkkäsävyisemmäksi se muuttuu. Skenaario alkaa muuttua niin Philin kuin katsojan mielessä ahdistavaksi ja Philiä alkaa käydä tosissaan sääliksi. On hienoa, että vaikka Ramis muokkasi Danny Rubinin alkuperäistekstiä huomattavasti kevyempään suuntaan, hän piti leffassa tietyn vakavuuden.

Elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan onnistunut. Päiväni murmelina on taidokkaasti kuvattu ja vielä paremmin leikattu kasaan. Vaikka katsojalle ei näytetä jokaista kulunutta murmelinpäivää, sitä voi silti mielessään kuvitella, kuinka pitkään Phil on jumissa kierteessä. Lavastajat ovat tehneet oivaa työtä, erityisesti varmistaessaan, että Philin hotellihuone on joka aamu täysin samannäköinen. Asut ja maskeeraukset ovat myös mainiot ja äänimaailma on pätevästi rakennettu. George Fenton tuo hyvän lisänsä tunnelmaan säveltämillään musiikeilla.

Yhteenveto: Päiväni murmelina on erinomainen draamakomedia. Elokuvan kekseliäs tarina on aivan fantastinen ja päähenkilön kokemaa aikakierrettä tutkiskellaan hienosti monilta eri kanteilta. Toisinaan leffa on humoristinen ideansa kanssa, välillä taas dramaattisempi ja jopa todella filosofinen, elokuvan pohtiessa, mitä tällainen kierre ihan oikeasti tekisi ihmismielelle? Aluksi tympeää Philiä ryhtyykin vähitellen säälimään ja kun alussa katsoja saattaa kokea, että Phil joutuu ihan oikeutetusti jumiin aikakierteeseen, myöhemmin katsoja haluaa nähdä hahmon pääsevän eroon kiroukselta tuntuvasta kohtalostaan. Harold Ramisin ohjaus on vakuuttavaa ja hänen viilaamansa Danny Rubinin käsikirjoitus on likimain nerokas. Bill Murray tekee huikeaa työtä pääroolissa Phil Connorsina, tulkiten taiturimaisesti hahmon monenlaiset tuntemukset elokuvan edetessä. Päiväni murmelina on loistava leffa, lähestulkoon mestariteos, joka kuuluu niiden elokuvien joukkoon, jotka jokaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämänsä aikana.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Groundhog Day, 1993, Columbia Pictures