sunnuntai 12. marraskuuta 2023

Arvostelu: Tappaja (The Killer - 2023)

TAPPAJA

THE KILLER



Ohjaus: David Fincher
Pääosissa: Michael Fassbender, Sophie Charlotte, Emiliano Pernía, Charles Parnell, Kerry O'Malley, Gabriel Polanco, Sala Baker, Tilda Swinton, Arliss Howard, Monique Ganderton ja Endre Hules
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia
Ikäraja: 16

The Killer, eli suomalaisittain Tappaja perustuu Alexis "Matz" Nolentin samannimiseen sarjakuvaan (1998-2014). Jo vuonna 2007 ohjaaja David Fincher ilmoitti aikovansa tehdä elokuvasovituksen Nolentin sarjakuvasta. Allesandro Camon ryhtyi työstämään käsikirjoitusta, Plan B Entertainment ryhtyi tuottajayhtiöksi ja Paramount Pictures teki diilin elokuvan levittämisestä. Vuosien varrella suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja lopulta, yli vuosikymmenen jälkeen projekti siirtyi Netflixille. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2021 ja nyt, vihdoin ja viimein Tappaja on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse innostuin heti, kun kuulin Fincherin työstävän uutta elokuvaa ja että kyseessä olisi pitkästä aikaa trilleri. Katsoinkin Tappajan heti sen julkaisupäivänä, tietämättä mitään elokuvan tarinasta ennakkoon.

Palkkatappajan työkeikka muuttuu henkilökohtaiseksi kostoreissuksi, tehtävän mentyä pieleen.




Michael Fassbender tekee paluun elokuvien pariin, näyteltyään viimeksi X-Men: Dark Phoenixissa (2019). Viime aikoina enemmän autourheilusta kiinnostunut Fassbender näyttää jälleen väkevän karismansa ja toivonkin, että häntä nähtäisiin jatkossa lisää leffoissa. Seuraavaa ei onneksi tarvitse odottaa kauaa, sillä Fassbender on mukana tammikuussa Suomeen saapuvassa jalkapallokomediassa Next Goal Wins (2023). Mutta palataanpa takaisin Tappajaan. Fassbender näyttelee tietty itse tappajaa, joka antaa elokuvan aikana varmaan kymmenen eri valenimeä, mutta jonka todellinen nimi jää mysteeriksi. Tappajahahmo on tehokas, kärsivällinen ja päämääräinen työssään, yrittäen pitää päänsä kylmänä ja olla ajattelematta kohteitaan sen tarkemmin ihmisinä. Mies on erittäin vähäsanainen, mutta kuulemme vähän väliä hänen ajatuksenjuoksuaan, jossa hän käy läpi ammattiaan, omia tunteitaan ja samoja mantroja, joilla hän pyrkii selviämään tehtävistään ehjin nahoin ja ansiokkaasti. Hahmo on heti mielenkiintoinen ja tämän matkaan hyppää mielellään mukaan ammatin epäeettisyyksistä huolimatta, etenkin kun homma muuttuu puhtaasta työnkuvasta henkilökohtaiseksi kostoreissuksi.
     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Charles Parnell tappajan työt antavana lakimiehenä ja Kerry O'Malley tämän assistenttina, Arliss Howard tappokeikkaa pyytäneenä asiakkaana ja Endre Hules tappajan kohteena, Sala Baker ja Tilda Swinton muina tappajina, sekä Sophia Charlotte ja Emiliano Pernía tappajan yksityiselämään kuuluvina sisaruksina Magdalana ja Marcuksena. Pääasiassa yksittäisissä kohtauksissa esiintyvät sivunäyttelijät tekevät myös hyvää työtä. Ainoastaan mahtava Swinton onnistuu hetkellisesti varastamaan valokeilan Fassbenderiltä.




Ai että, kuinka hyvältä tuntuikaan päästä katsomaan uutta David Fincher -elokuvaa! Tappaja on erittäin hyvä filmi, jossa Fincher esittelee jälleen lahjojaan trillereiden saralla. Tarinaltaan elokuva on varsin tavanomainen ja yksinkertainen kostokertomus, mutta kuten julisteessakin sanoilla leikitellen lukee: "execution is everything". Toteutus on kaikki kaikessa ja nimenomaan juuri Fincherin toteutus tekee tästä potentiaalisesti tylsän nähdystä kostoreissusta niin vangitsevan elämyksen, joka pitää tiukasti otteessaan läpi kahden tunnin keston. Elokuva koukuttaa heti kättelyssä, esittelemällä tappajan työn touhussa. Mutta sen sijaan, että elokuva käynnistyisi vauhdikkaalla toimintakohtauksella, se näyttää, mitä tällainen duuni taitaa todellisuudessa olla: päiväkausien odottelua oikeaan hetkeen. Tappaja istuskelee remontoitavassa talossa vastapäätä kohteensa rakennusta, vahtien ja valppaana. Miehen päänsisäinen monologi kertoo, kuinka työ todella koettelee ihmisen kärsivällisyyttä ja kuinka päivien vieriessä mahdollisuus epäonnistumiseen vain kasvaa. Vaikka pitkä avaus ei edes kerro, miksi tappaja on tämän henkilön perässä, eikä lähde esittelemään tappajan taustoja lainkaan, katsojana on heti jännittämässä keikan onnistumisen ja tappajan selviytymisen puolesta.

Tätä jännitettä vain kasvatellaan ansiokkaasti elokuvan edetessä, kun tapaus muuttuu henkilökohtaiseksi. Loppuleffa on väkevästi rakennettu ja rytmitetty. Erilaiset kostokohtaamiset ovat kaikki tiivistunnelmaisia. Osa niistä ovat hiljaisempia kohtauksia, osa taas toiminnallisempia. Päähahmon sisäinen, esimerkillisesti hyödynnetty monologi syventää kaikkea jatkuvasti ja tähän kaikkeen uppoutuu osio osiolta enemmän. Kaikki johtaa kohti kliimaksia, jolloin tapahtumia tapittaa täysin hievahtamatta, odottaen, kuinka homma ratkeaa.




Fincherin tukena on Andrew Kevin Walkerin työstämä käsikirjoitus, joka kulkee varsin suorasukaisia latuja, mutta tekee sen tehokkaasti. Walkerin rustaama tappajan monologiääni on erittäin kiintoisaa kuunneltavaa. Ja kuten voikin odottaa, on Tappaja teknisiltä ansioiltaan vakuuttava teos. Se on taitavasti kuvattu ja sulavasti leikattu kasaan. Valaisua hyödynnetään mainiosti ja niin lavasteet kuin asut ovat tyylikkäät. Äänimaailma on onnistuneesti rakennettu ja sillä vahvistetaan katsojan tunnetta siitä kuin seuraisi tapahtumia ajoittain tappajan silmien kautta. Trent Reznorin ja Atticus Rossin säveltämät musiikit säestävät tarinaa oivallisesti.

Yhteenveto: The Killer on loistava paluu niin ohjaaja David Fincheriltä kuin päätähti Michael Fassbenderiltä. Elokuvan juoni on varsin simppeli kostokertomus, mutta Fincher ja käsikirjoittaja Andrew Kevin Walker saavat leivottua siitä todella koukuttavan ja tiivistunnelmaisen paketin, joka pitää tehokkaasti otteessaan läpi parin tunnin keston. Tappokeikat ovat toinen toistaan kiinnostavampia ja jännittävämpiä, rakentuen joko hitaasti kypsytellen tai sähäkästi. Tappajahahmon päänsisäinen monologi säestää tapahtumia erittäin mielenkiintoisesti. Michael Fassbender on erinomainen pääroolissa, tehden paljon hyvin pienilläkin ilmeillä ja eleillä. Teknisiltä ansioiltaan elokuva on myös mainio. The Killeriä voi suositella erittäin lämpimästi kaikille kostotarinoiden ystäville, sekä Fincherin ja Fassbenderin faneille.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.11.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Killer, 2023, Paramount Pictures, Plan B Entertainment, Panic Pictures, Boom! Studios, Archaia Entertainment


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti