Arvostelu: Tappaja (The Killer - 2023)

TAPPAJA

THE KILLER

Ohjaus: David Fincher

Pääosissa: Michael Fassbender, Sophie Charlotte, Emiliano Pernía, Charles Parnell, Kerry O'Malley, Gabriel Polanco, Sala Baker, Tilda Swinton, Arliss Howard, Monique Ganderton ja Endre Hules

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 58 minuuttia

Ikäraja: 16

The Killer, eli suomalaisittain Tappaja perustuu Alexis "Matz" Nolentin samannimiseen sarjakuvaan (1998-2014). Jo vuonna 2007 ohjaaja David Fincher ilmoitti aikovansa tehdä elokuvasovituksen Nolentin sarjakuvasta. Allesandro Camon ryhtyi työstämään käsikirjoitusta, Plan B Entertainment ryhtyi tuottajayhtiöksi ja Paramount Pictures teki diilin elokuvan levittämisestä. Vuosien varrella suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja lopulta, yli vuosikymmenen jälkeen projekti siirtyi Netflixille. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2021 ja nyt, vihdoin ja viimein Tappaja on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse innostuin heti, kun kuulin Fincherin työstävän uutta elokuvaa ja että kyseessä olisi pitkästä aikaa trilleri. Katsoinkin Tappajan heti sen julkaisupäivänä, tietämättä mitään elokuvan tarinasta ennakkoon.

Palkkatappajan työkeikka muuttuu henkilökohtaiseksi kostoreissuksi, tehtävän mentyä pieleen.

Michael Fassbender tekee paluun elokuvien pariin, näyteltyään viimeksi X-Men: Dark Phoenixissa (2019). Viime aikoina enemmän autourheilusta kiinnostunut Fassbender näyttää jälleen väkevän karismansa ja toivonkin, että häntä nähtäisiin jatkossa lisää leffoissa. Seuraavaa ei onneksi tarvitse odottaa kauaa, sillä Fassbender on mukana tammikuussa Suomeen saapuvassa jalkapallokomediassa Next Goal Wins (2023). Mutta palataanpa takaisin Tappajaan. Fassbender näyttelee tietty itse tappajaa, joka antaa elokuvan aikana varmaan kymmenen eri valenimeä, mutta jonka todellinen nimi jää mysteeriksi. Tappajahahmo on tehokas, kärsivällinen ja päämääräinen työssään, yrittäen pitää päänsä kylmänä ja olla ajattelematta kohteitaan sen tarkemmin ihmisinä. Mies on erittäin vähäsanainen, mutta kuulemme vähän väliä hänen ajatuksenjuoksuaan, jossa hän käy läpi ammattiaan, omia tunteitaan ja samoja mantroja, joilla hän pyrkii selviämään tehtävistään ehjin nahoin ja ansiokkaasti. Hahmo on heti mielenkiintoinen ja tämän matkaan hyppää mielellään mukaan ammatin epäeettisyyksistä huolimatta, etenkin kun homma muuttuu puhtaasta työnkuvasta henkilökohtaiseksi kostoreissuksi.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Charles Parnell tappajan työt antavana lakimiehenä ja Kerry O'Malley tämän assistenttina, Arliss Howard tappokeikkaa pyytäneenä asiakkaana ja Endre Hules tappajan kohteena, Sala Baker ja Tilda Swinton muina tappajina, sekä Sophia Charlotte ja Emiliano Pernía tappajan yksityiselämään kuuluvina sisaruksina Magdalana ja Marcuksena. Pääasiassa yksittäisissä kohtauksissa esiintyvät sivunäyttelijät tekevät myös hyvää työtä. Ainoastaan mahtava Swinton onnistuu hetkellisesti varastamaan valokeilan Fassbenderiltä.

Ai että, kuinka hyvältä tuntuikaan päästä katsomaan uutta David Fincher -elokuvaa! Tappaja on erittäin hyvä filmi, jossa Fincher esittelee jälleen lahjojaan trillereiden saralla. Tarinaltaan elokuva on varsin tavanomainen ja yksinkertainen kostokertomus, mutta kuten julisteessakin sanoilla leikitellen lukee: "execution is everything". Toteutus on kaikki kaikessa ja nimenomaan juuri Fincherin toteutus tekee tästä potentiaalisesti tylsän nähdystä kostoreissusta niin vangitsevan elämyksen, joka pitää tiukasti otteessaan läpi kahden tunnin keston. Elokuva koukuttaa heti kättelyssä, esittelemällä tappajan työn touhussa. Mutta sen sijaan, että elokuva käynnistyisi vauhdikkaalla toimintakohtauksella, se näyttää, mitä tällainen duuni taitaa todellisuudessa olla: päiväkausien odottelua oikeaan hetkeen. Tappaja istuskelee remontoitavassa talossa vastapäätä kohteensa rakennusta, vahtien ja valppaana. Miehen päänsisäinen monologi kertoo, kuinka työ todella koettelee ihmisen kärsivällisyyttä ja kuinka päivien vieriessä mahdollisuus epäonnistumiseen vain kasvaa. Vaikka pitkä avaus ei edes kerro, miksi tappaja on tämän henkilön perässä, eikä lähde esittelemään tappajan taustoja lainkaan, katsojana on heti jännittämässä keikan onnistumisen ja tappajan selviytymisen puolesta.

Tätä jännitettä vain kasvatellaan ansiokkaasti elokuvan edetessä, kun tapaus muuttuu henkilökohtaiseksi. Loppuleffa on väkevästi rakennettu ja rytmitetty. Erilaiset kostokohtaamiset ovat kaikki tiivistunnelmaisia. Osa niistä ovat hiljaisempia kohtauksia, osa taas toiminnallisempia. Päähahmon sisäinen, esimerkillisesti hyödynnetty monologi syventää kaikkea jatkuvasti ja tähän kaikkeen uppoutuu osio osiolta enemmän. Kaikki johtaa kohti kliimaksia, jolloin tapahtumia tapittaa täysin hievahtamatta, odottaen, kuinka homma ratkeaa.

Fincherin tukena on Andrew Kevin Walkerin työstämä käsikirjoitus, joka kulkee varsin suorasukaisia latuja, mutta tekee sen tehokkaasti. Walkerin rustaama tappajan monologiääni on erittäin kiintoisaa kuunneltavaa. Ja kuten voikin odottaa, on Tappaja teknisiltä ansioiltaan vakuuttava teos. Se on taitavasti kuvattu ja sulavasti leikattu kasaan. Valaisua hyödynnetään mainiosti ja niin lavasteet kuin asut ovat tyylikkäät. Äänimaailma on onnistuneesti rakennettu ja sillä vahvistetaan katsojan tunnetta siitä kuin seuraisi tapahtumia ajoittain tappajan silmien kautta. Trent Reznorin ja Atticus Rossin säveltämät musiikit säestävät tarinaa oivallisesti.

Yhteenveto: The Killer on loistava paluu niin ohjaaja David Fincheriltä kuin päätähti Michael Fassbenderiltä. Elokuvan juoni on varsin simppeli kostokertomus, mutta Fincher ja käsikirjoittaja Andrew Kevin Walker saavat leivottua siitä todella koukuttavan ja tiivistunnelmaisen paketin, joka pitää tehokkaasti otteessaan läpi parin tunnin keston. Tappokeikat ovat toinen toistaan kiinnostavampia ja jännittävämpiä, rakentuen joko hitaasti kypsytellen tai sähäkästi. Tappajahahmon päänsisäinen monologi säestää tapahtumia erittäin mielenkiintoisesti. Michael Fassbender on erinomainen pääroolissa, tehden paljon hyvin pienilläkin ilmeillä ja eleillä. Teknisiltä ansioiltaan elokuva on myös mainio. The Killeriä voi suositella erittäin lämpimästi kaikille kostotarinoiden ystäville, sekä Fincherin ja Fassbenderin faneille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.11.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Killer, 2023, Paramount Pictures, Plan B Entertainment, Panic Pictures, Boom! Studios, Archaia Entertainment

Arvostelu: Mank (2020)

MANK

Ohjaus: David Fincher

Pääosissa: Gary Oldman, Amanda Seyfried, Lily Collins, Arliss Howard, Tom Pelphrey, Charles Dance, Jamie McShane, Monika Gossmann, Sam Troughton, Ferdinand Kingsley, Tuppence Middleton ja Tom Burke

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia

Ikäraja: 13

Mank on David Fincherin uusi elokuva, mikä perustuu tositapahtumiin käsikirjoittaja Herman J. Mankiewiczin elämästä ja urasta, sekä kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi tituleeratun Citizen Kanen (1941) teosta. Elokuvan teko lähti liikkeelle jo lähes 30 vuotta sitten, kun Fincherin isä Jack Fincher kirjoitti sen käsikirjoituksen. David Fincher halusi ohjata sen pohjalta elokuvan, saatuaan valmiiksi The Game - oletko valmis peliin? -leffansa (The Game) vuonna 1997. Projekti ei kuitenkaan edennyt ja Jack Fincher menehtyi vuonna 2003. Vasta pari vuotta sitten Fincher sai Netflixin innostumaan projektista ja sen kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2019. Nyt Mank on vihdoin julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa ja itse olin erittäin kiinnostunut näkemään sen jo ihan siitä syystä, että kyseessä on Fincherin ensimmäinen elokuva sitten vuoden 2014 Gone Girlin. Myös kertomus Citizen Kanen teosta kiinnosti, vaikkakin olen nähnyt elokuvan vain kerran, monta vuotta sitten ja aivan liian nuorena. Katsoinkin Mankin heti sinä päivänä, kun se saapui Netflixin valikoimaan.

Vuonna 1940 nuori visionäärinen ohjaaja Orson Welles pestaa alkoholisoituneen käsikirjoittaja Herman J. Mankiewiczin työstämään käsikirjoituksen, mistä muovautuisi lopulta elokuva Citizen Kane. 

Aina fantastinen Gary Oldman nähdään pääroolissa Herman J. Mankiewiczinä, eli Mankina, Hollywood-käsikirjoittajana, jolla oli ikävä taipumus sanoa ääneen kaikki mietteensä, sekä vielä pahempi taipumus nauttia päihteitä, mikä vain vahvisti sitä ensimmäistä taipumusta. Kyseessä on niitä ihmisiä, joiden kanssa olisi varmasti aikamoinen kokemus käydä keskustelua, niin hyvässä kuin pahassa, mutta jonka puhetta olisi ulkopuolisena lähes taianomaista kuunnella. Oldman on häikäisevän hyvä Mankina. Hänen valtava karismansa pitää katsojan lumottuna ja hänen tapansa puhua repliikkinsä tarjoaa monet makeat naurut. En ihmettele yhtään, jos Oldman olisi jälleen kahmimassa palkintoja eri gaaloissa ensi vuoden alussa.

     Elokuvassa nähdään myös mm. yllättävän hyvä Amanda Seyfried näyttelijä Marion Daviesina, jonka kanssa Mankille muodostuu kiinnostava suhde, Lily Collins Mankia kirjoittamaan auttavana Rita Alexanderina, Arliss Howard Metro-Goldwyn-Mayer -studion perustajana ja tuottajana Louis B. Mayerina, aina yhtä mahtipontisesti puhuva Charles Dance sanomalehtiherrana William Randolph Hearstina, Tom Pelphrey Mankin veljenä Joseph Mankiewiczinä, sekä Tom Burke Citizen Kanen ohjaajana ja päätähtenä Orson Wellesinä. Orson on loppujen lopuksi yllättävänkin vähän mukana elokuvassa ja paikoitellen hänet vain kuullaan puhelinkeskustelun kautta. Nuori ohjaajalupaus on tiputettu täysin sivurooliin, sillä tämä todella on käsikirjoittaja Mankin tarina, eikä hänen kaltaisensa seurapiirien sanavalmein herra suostuisi päästämään ketään muuta parrasvaloihin.

Ai että on hienoa nähdä David Fincherin tekevän paluun elokuvien pariin, ollessaan useamman vuoden ajan Netflixin Mindhunter-sarjan (2017-2019) kimpussa! Ja erityisen hienoa on nähdä Fincherin kokeilevan jotain itselleen täysin uutta. Pääasiassa piinaavia trillereitä tehnyt Fincher kulkee nyt ihan erilaisessa maailmassa, palaten 1930- ja 1940-lukujen Hollywoodiin. Rakkaus kyseistä aikakautta ja sen filmejä kohtaan on käsinkosketeltavaa ja moni "cinefiili" on varmasti täydessä hurmoksessa läpi elokuvan. Mank on tietty mustavalkoinen (yksi syy, miksi vuosiin yksikään studio ei suostunut tarttumaan projektiin), mutta wanhan ajan kikkailu ei lopu siihen. Mahtipontisia alkutekstejä, pimeyteen häipyviä leikkauksia, kamerasommitteluja ja musiikkeja myöten elokuva näyttää ja tuntuu siltä kuin se olisi tehty kymmeniä vuosia sitten. Säännöllisin väliajoin oikeaan yläkulmaan jopa välähtää pieni musta pallura, merkityksenä ilmoittaa elokuvateatterien koneenhoitajille, että nämä vaihtaisivat filmikelan. Jonnet ei muista. Noh, okei, en minäkään, mutta meinasin kyllä antaa aplodit ensimmäisen kerran, kun tämä pieni välähdys tapahtui. Jos leffa olisi vielä neliömäisessä 4:3-kuvasuhteessa, olisi visuaalinen ilme täydellinen.

Jo pelkkä aikakauden upea toteutus teknisestä puolesta lavastukseen ja puvustukseen imaisee katsojan mukaansa. David Fincherin ohjaus on herralle tutusti vahvaa ja Gary Oldman loistaa jokaisessa kohtauksessaan. Silti kenties isoimmat kehut kuuluvat Fincherin edesmenneelle isälle, Jackille, jonka kynästä Mankin käsikirjoitus on syntynyt. Jack Fincher rakentaa kertomuksensa todella mukaansatempaavasti, eikä homma koskaan käy puiseksi tai pitkäveteiseksi. Mukana on useita, pitkiä keskusteluja, mutta erinomaisen dialogin ja kiinnostavan sisällön ansiosta ne ovat vauhdilla ohi. Huumoriakin on mukana yllättävän paljon, eikä leffa ole pelkkää vakavaa draamaa. Kuten tuli jo todettua, illalliskutsuilla Mankilla oli taipumusta tokaista ääneen kaiken, mitä sylki suuhun toi ja erityisen hilpeä onkin seuraava seurapiiritapahtuma, jossa Mankin vaimo Sara (Tuppence Middleton) vaatii, että tämä pysyy hiljaa, jos ei keksi mitään mukavaa sanottavaa. Ja Mankhan pysyy sitten hiljaa.

Hieman Citizen Kanen tavoin myös Mankin tarina ja käsikirjoitus hyppivät taidokkaasti ajassa edestakaisin, näyttäen, mikä Mankin elämässä inspiroi häntä kirjoittamaan Citizen Kanea - ketkä ihmiset muovautuivat hahmoiksi elokuvan käsikirjoituksessa. Aikahypyissä on mukana lisää mahtavan veikeää kikkailua, sillä takaumat ilmoitetaan tekstein, minkälaisia käytetään käsikirjoituksissa aloittamaan kohtaukset. INT. tarkoittaa sisätilaa, EXT. ulkotilaa, sitten lisätään vielä paikka, päivänaika ja kenties vielä lisähuomio tapahtuma-ajasta tarinan sisällä. Citizen Kanea pidetään äärimmäisen korkeassa arvossa jo ihan vain elokuvana, mutta sen taustalla kulkeneen kertomuksen nähtyä Citizen Kanea saattaa pitää vieläkin korkeammassa arvossa. Aikamoinen onnistuminen siis Finchereiltä!

Yhteenveto: Mank on David Fincherin mahtava paluu elokuvien pariin. Ja mikä olisikaan projektille parempi aihe kuin elokuvan tekeminen? Fincher näyttää suuren rakkautensa 1930- ja 1940-lukujen filmejä kohtaan elokuvan vahvalla visuaalisella toteutuksella. Elokuva näyttää kuin se olisi tehty ajat sitten. Lukuunottamatta kuvasuhdetta, kaikki mustavalkoisesta kuvasta leikkauksiin, filmikelan vaihtomerkkiin ja kohtausrakenteisiin on vanhanaikaista ja suorastaan riemastuttavaa. Kirsikkana kakun päällä toimivat käsikirjoitusilmaisut kohtausten alussa. Ohjaajan isän, Jack Fincherin työstämä käsikirjoitus on todella iskevä ja Citizen Kanen tavoin se hyppii oivallisesti ajassa. Dialogi on erinomaista ja jo sen ansiosta vähän päälle kahden tunnin kesto on vauhdilla ohi. Gary Oldman on tietysti huikean hyvä pääroolissa Mankina. Lopputuloksena on elokuva, mikä ihastuttaa kovimpia elokuvaharrastajia, sekä hieman erilaisten filmien ystäviä takuuvarmasti. Pääasiassa valtavirtaviihdettä kannattaville filmin toteutus on luultavasti luotaantyöntävä, mutta itse pidin Mankista todella paljon.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.12.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mank, 2020, Netflix

Arvostelu: Kadonnut maailma - Jurassic Park (The Lost World: Jurassic Park - 1997)

KADONNUT MAAILMA - JURASSIC PARK

THE LOST WORLD: JURASSIC PARK

Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Jeff Goldblum, Julianne Moore, Vanessa Lee Chester, Vince Vaughn, Richard Schiff, Arliss Howard, Pete Postlethwaite ja Richard Attenborough
Genre: seikkailu, jännitys
Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia
Ikäraja: 12

Michael Crichtonin kirjaan perustuva elokuva Jurassic Park (1993) oli ylistetty kassamagneetti, joten jatkoa oli tietenkin luvassa. Crichton oli jo kirjoittanut jatkoa vuonna 1995 nimeltä "The Lost World", joten tarinaa oli helppo jatkaa myös filmimaailmassa. Jatko-osan suunnittelu lähti heti käyntiin, kun ensimmäinen osa huomattiin hitiksi. Vanhaa työryhmää kasaantui jälleen työstämään dinosaurusseikkailua ja kuvaukset lähtivät käyntiin syksyllä 1996. Kadonnut maailma - Jurassic Park sai ensi-iltansa keväällä 1997 ja se oli suuri menestys, vaikkei päässytkään ensimmäisen osan lukemiin. Elokuva ei myöskään ollut yhtä arvostettu ja se jakoi voimakkaasti mielipiteitä. Jotkut inhosivat leffaa, jotkut pitivät sitä keskinkertaisena, mutta oli myös paljon niitä, jotka pitivät siitä. Itse kuulun jälkimmäisiin. Näin teoksen ala-asteella, kun sain alkuperäisen Jurassic Park -trilogian DVD:nä. Katsoin Kadonnut maailma - Jurassic Parkin nopeasti ensimmäisen osan jälkeen, mutta edellisen tapaan myös tämäkin oli mielestäni karmiva, enkä uskaltanut katsoa sitä vähään aikaan uudestaan. Vuosien varrella olen kuitenkin alkanut pitämään leffasta ja katsonut sen useasti uudestaan. Kun alkuvuodesta 2017 mietin, mitä elokuvia arvostelisin ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, useat Steven Spielbergin teokset tulivat mieleeni, Jurassic Parkit tietty ensimmäisinä. Päädyin kirjoittamaan sarjan osista myös siksi, että elokuvat ovat saamassa jatkoa teoksella Jurassic World: Kaatunut valtakunta (Jurassic World: Fallen Kingdom - 2018). Alkuperäisen elokuvan tapaan katsoin myös Kadonnut maailma - Jurassic Parkin tyttöystäväni ja ystäväni kanssa, ja söimme jälleen paljon herkkuja.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Jurassic Park!

Isla Nublar -saarella sijaitsevan Jurassic Parkin lisäksi on toinenkin saari, josta löytyy eläviä dinoja. Jurassic Parkin onnettomuudesta selvinnut Ian Malcolm lähtee tiiminsä kanssa tutkimaan dinosaurusten elämää tällä B-saarella.

Jeff Goldblumin näyttelemä Ian Malcolm on muuttunut paljon edellisestä osasta. Enää Ian ei ole samanlainen muka-hurmuri, joka ottaa rennosti ja vitsailee. Dinosauruspuistossa käynti on muuttanut hänet kunnon pessimistiksi ja päästyään uudelle dinosaarelle, pelkää hän jatkuvasti kaikista pahinta tilannetta tapahtuvaksi. Yllättävää kyllä, sarjan päähenkilön vaihtuminen Alan Grantista Ianiin toimii ja on mielenkiintoista seurata, miten aiemmat tapahtumat ovat vaikuttaneet tuttuun hahmoon. Goldblum on edelleen pidettävä heppu, josta onneksi löytyy yhä huumoria, vaikka hän onkin negatiivisempi asioiden suhteen. Läpi leffan hahmosta paistaa ilme "mitä minä sanoin?".
     Julianne Moore näyttelee paleontologi Sarah Hardingia, Ianin tyttöystävää, joka on enemmän kuin mielissään, päästessään tutkimaan eläviä dinosauruksia. Sarah esittelee taitojaan useasti leffan aikana ja vaikka hänen suuri mielenkiintonsa dinoja kohtaan pistää hänet vaaroihin, ei hän jää odottelemaan ketään pelastajaa paikalle, vaan yrittää keksiä itse, miten selviäisi tilanteista. En erityisemmin pidä Mooresta näyttelijänä, mutta Sarahin roolissa hän on toimiva.
     Edellisessä osassa Ian kertoi, että hänellä olisi kolme lasta ja Kadonnut maailma - Jurassic Parkissa esitellään yksi heistä: Vanessa Lee Chesterin näyttelemä teinityttö Kelly, joka päätyy jokseenkin vahingossa mukaan saarelle. Vaikka hahmolle on yksi sankarihetki luotu, hän lähinnä vain roikkuu mukana siinä toivossa, että katsoja kannustaisi Iania pelastamaan tyttärensä hirmuliskojen hampaista. Valitettavasti hahmo ei ole kiinnostava, eikä Chester ole kovin hyvä roolissaan, jolloin katsojaa ei erityisemmin kiinnosta hänen kohtalonsa.
     Ianin tiimiin kuuluu Sarahin lisäksi myös Vince Vaughnin näyttelemä valokuvaaja Nick Van Owen ja Richard Schiffin esittämä maastovaruste-ekspertti Eddie Carr. Kumpikaan heistä ei valitettavasti ole erityisen mielenkiintoinen tapaus, vaikka molemmilta löytyy hetkensä. Kaksikko on kiva lisä tarinaan, muttei oikein jää mieleen. Yleensä en Vaughnista pidä näyttelijänä, mutta leffa tekee hänelle samat kuin Julianne Moorelle, eli hän on toimiva roolissaan, etenkin kun hän on jotain muuta kuin mitä hän tuppaa esittämään komedialeffoissaan. Schiff on myös ihan hyvä osassaan.
     Arliss Howard on mainio Peter Ludlowina, dinosauruksia valmistavan InGen-yhtiön uutena johtajana, jolla on tyhmiä aikomuksia dinoihin liittyen. Ludlow kokee olevansa tärkeä henkilö, mutta todellisuudessa hän ei tiedä dinoista mitään, joten yksin hän tulisi nopeasti syödyksi.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. metsästäjä Roland (Pete Postlethwaite), joka haluaa saada ammuttua Tyrannosaurus Rexin, tämän avustaja Ajay (Harvey Jason) ja Dieter (Peter Stormare), joka ei erityisemmin halua ystävystyä pienten Compsognathusten kanssa. Ianin lisäksi edellisestä elokuvasta tekevät paluun myös Jurassic Parkin luonut John Hammond (Richard Attenborough), sekä tämän lapsenlapset Lex (Ariana Richards) ja Tim (Joseph Mazzello), joskin vain todella lyhyeksi aikaa.

Elokuva tapahtuu neljä vuotta Jurassic Parkin jälkeen ja heti alussa tulee selväksi, mitä vuosien varrella on tapahtunut. Hyvin nopeasti tajuaa, miksi Ian on muuttunut niin paljon ja muutoksen kautta hahmo tuntuu kuin uudelta, jolloin hänessä on heti jotain kiehtovaa. Nopeasti käytävien hahmoesittelyjen jälkeen matka uudelle saarella alkaa. Toisin kuin edellinen osa, tämä leffa ei tapahdu Isla Nublarilla, vaan Isla Sornalla, jossa dinosauruksia kasvatettiin puistoa varten. Sielläkin tapahtui onnettomuus, minkä takia eläimet ovat päässeet vapaiksi... mikä tosin kävi edellisessäkin osassa, jolloin olisi oikeastaan ihan sama, jos tämäkin filmi tapahtuisi Nublarilla. Noh, vapaat dinosaurukset luovat joka tapauksessa hienosti jännitettä, sillä aiemmin on jo päässyt näkemään, miten dinot toimivat päästessään ulos aidoistaan. Vaikka mukana on toimivaa huumoria, on Kadonnut maailma - Jurassic Park jännittävämpi ja synkempi elokuva kuin edeltäjänsä, mikä toimii todella mainiosti. Lihansyöjädinot ovat välittömästi karmivia, varsinkin kun ne voivat piileskellä missä tahansa metsän siimeksessä. Onneksi mukaan on kuitenkin saatu edellisestä osasta tuttua ihmetystä ja hämmästelyä, kun dinosaurukset ensimmäisen kerran saapuvat ruutuun. Niissä olennoissa on jotain äärimmäisen upeaa ja teos saa sen tuotua esille tyylillä. Leffassa nähdään tietty uusia sauruksia, kuten pienet Compsognathusit ja erikoisia lättyjä selkä täynnä oleva Stegosaurus. Vanhat tututkin palaavat, eli pitkäkaulaiset Brachiosaurukset, saalistajamaiset Velociraptorit, sekä fanien suursuosikit, Tyrannosaurus Rexit. Kyllä luitte oikein, tässä leffassa on useampi kuin yksi T-Rex!

Vaikka Kadonnut maailma - Jurassic Park on karmivampi ja synkempi kuin edeltäjänsä, on mukana silti paljon tuttua seikkailuhenkeä, hauskoja hetkiä ja toimintaa. Elokuva myös toimii siten, millä lailla jatko-osan kuuluukin, eli se tuo uusia asioita sarjaan ja etenkin leffan loppuhuipennus on todella poikkeava edelliseen osaan verrattuna. Mukana on jälleen tyhmiä ideoita, jotka kostautuvat keksijöilleen. Jännitystä on toimiva määrä ja useaan otteeseen huomaa jääneensä tuijottamaan ruutua hievahtamatta, kun on pakko saada tietää, miten Ian ja kumppanit selviävät vaaroista. Valitettavasti päähenkilöiden lisäksi muut hahmot eivät kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi, jotta oikeasti välittäisi siitä, miten heille käy? Ja koska aivan varmasti haluaa katsoa, kun Tyrannosaurus Rexit ja Velociraptorit hotkivat ihmisiä kitaansa, on huojentavaa, että saarella on tällä kertaa paljon enemmän nimettömiä sivuhahmoja uhreiksi. Vaikka mukana on monia todella hyviä kohtia, ei elokuva kuitenkaan tarjoa katsojille samaa loistokkuutta kuin edeltäjänsä, jolloin tämä jää selvästi sen jalkoihin. Erittäin oivallinen jatko-osa on kuitenkin kyseessä ja jos edellisestä osasta on pitänyt, niin mitä luultavimmin tämäkin iskee. Hieman kyllä jää harmittamaan, että kertaakaan ei kerrota, mitä kävi dinosaurusalkioille, jotka Dennis Nedry varasti edellisessä leffassa.

Ohjauksesta vastaa edellisen osan tapaan Steven Spielberg, joka on onnistunut jälleen seikkailutunnelman luomisessa. Spielbergin ohjaaman Indiana Jones -sarjan (1981-) tavoin hän on tehnyt tästä synkemmän kuin edeltäjästään, mutta poikkeus on siinä, että tässä hän onnistui paremmin kuin Indiana Jones ja tuomion temppelissä (Indiana Jones and the Temple of Doom - 1984). Käsikirjoituksesta vastaa edellisen osan tapaan David Koepp, joka on tehnyt mainiota työtä, vaikkakin mukaan on lipsahtanut juoniaukko hieman ennen loppuhuipennusta, joka häiritsee suuresti. Sitä voi pohtia ja pähkäillä, muttei siihen mitään loogista selitystä keksi. Kadonnut maailma - Jurassic Park on kuvattu mainiosti, eikä mukana ole ihan yhtä montaa ylidramaattista lähikuvaa hahmojen kasvoista. Leikkaus on sujuvaa, vaikka tuntuukin, että loppupäässä on pätkäisty jokin tärkeä hetki kokonaan pois teoksesta. Visuaalisesti elokuva on edeltäjänsä tapaan edelleen todella hieno. Dinosaurukset, etenkin Tyrannosaurus Rexit ja Velociraptorit, näyttävät upeilta. Ääniefektit ovat muuten toimivat, mutta parissa kohtaa on todella häiritsevää, että dinosaurukset päästelevät samoja äännähdyksiä kuin avaruusmöröt Star Warseissa (1977-). Tutut dinoäänet ovat kuitenkin mukana ja karjahtelut kuulostavat mahtavilta. Säveltäjä John Williams on jälleen tehnyt todella mainiota työtä ja tuonut mukaan uusia teemoja, saaden ne silti kuulostamaan samalta musiikkimaailmalta kuin edeltäjässä.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on elokuvan suunnittelusta ja teosta kertovat "The Making of The Lost World", "Original Featurette on the Making of the Film", sekä "Return to Jurassic Parkin" kaksi osaa "Finding The Lost World" ja "Something Survived", minkä lisäksi mukana on kirjailija Michael Crichtonin haastattelu, dinosaurusten tanssinumero, kohtauksia ilman tehosteita ja tehosteiden kanssa, kaksitoista kuvakäsikirjoitusta (mm. alkuperäinen loppu), trailer, poistettuja kohtauksia ja valokuvia kuvauksista, dinoista, piirroksista, julisteista, leluista ja pienoismalleista. Katsottavaa on yhteensä yli viideksi tunniksi.

Yhteenveto: Kadonnut maailma - Jurassic Park on todella mainio jatko-osa, jossa ilmapiiri on karmivampi kuin edeltäjässä. Ihan alkuperäisen teoksen tasolle tämä ei kuitenkaan pääse. Jännittävämpi lähestymistapa toimii ja on kiehtovaa, että dinosaurukset ovat tällä kertaa alusta alkaen vapaina. Huumoria on silti yhä mukana ja Jeff Goldblum on edelleen hyvä Ian Malcolmina, vaikka hahmoa on muutettu paljon. Muut tärkeät hahmot ovat ihan toimivia, mutta suurimmaksi osaksi sivuhahmot on tarkoitettu dinojen uhreiksi. Tarina on oiva ja mukaan on saatu todella hyvä loppuhuipennus, vaikka se onkin lähtöisin todella typerästä ideasta. Ennen huipennusta mukana on outo juoniaukko, joka voi jäädä häiritsemään, jos sitä miettii liikaa. Visuaalisesti elokuva on näyttävä ja John Williamsin sävellykset ovat jälleen onnistuneet. Ohjaaja Steven Spielberg on tehnyt todella hyvää työtä tunnelman luomisessa ja jatkotarinan muokkaamisessa. Jos pidit edellisestä osasta, niin kannattaa katsoa myös Kadonnut maailma - Jurassic Park. Jotkut eivät siitä pidä ja jotkut jopa inhoavat sitä (mitä en ymmärrä yhtään), mutta tiedän, että on myös monia, jotka rakastavat teosta. Joillekin lapsille tämä voi olla liian jännittävä, mutta kannattaa se silti ala-astelaisille näyttää, sillä tämäkin saa helposti innostumaan dinoista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.jurassicworlduniverse.com
The Lost World: Jurassic Park, 1997, Universal Pictures, Amblin Entertainment, Digital Image Associates