maanantai 23. huhtikuuta 2018

Arvostelu: Indiana Jones and the Temple of Doom / Indiana Jones ja tuomion temppeli (1984)

INDIANA JONES AND THE TEMPLE OF DOOM (1984)

INDIANA JONES JA TUOMION TEMPPELI



Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Harrison Ford, Kate Capshaw, Jonathan Ke Quan, Amrish Puri, D.R. Nanayakkara, Raj Singh, Roshan Seth, Philip Stone ja Roy Chiao
Genre: seikkailu, toiminta
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia
Ikäraja: 12

Steven Spielbergin ohjaama seikkailuelokuva Raiders of the Lost Ark (1981) oli suuri menestys, joten jatkoa oli tietenkin luvassa. Jo ennen ensimmäisen Indiana Jones -elokuvan tekoa Spielberg ja hahmon luoja George Lucas olivat suunnitelleet trilogiaa, joten jatko-osan teko lähti nopeasti käyntiin. Raiders of the Lost Arkin tarinasta poisjääneitä kohtauksia päätettiin käyttää jatko-osassa ja uuden tarinan haluttiin olevan selkeästi erilainen kuin edellinen. Lopulta elokuva sai ensi-iltansa kesällä 1984, nimellä Indiana Jones and the Temple of Doom (jotta ihmiset osaisivat yhdistää elokuvan Raiders of the Lost Arkiin), eli suomalaisittain Indiana Jones ja tuomion temppeli. Se oli yksi vuoden menestyneimmistä elokuvista ja sai mm. kaksi Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti toisen (parhaat erikoistehosteet). Temple of Doom ei ollut kuitenkaan yhtä arvostettu teos kuin edeltäjänsä, mutta on vuosien varrella muuttunut suositummaksi. Joidenkin mielestä tämä on kuitenkin Indy-leffoista paras. Itse näin tämän elokuvan vasta kolmantena sarjasta ja olin nähnyt kolmannen osan, Indiana Jones and the Last Crusaden (1989) ennen tätä. Omasta mielestäni Indiana Jones and the Temple of Doom on aina ollut alkuperäisen Indy-trilogian heikoin osa, mutta kuitenkin toimiva elokuva. Olen nähnyt sen useaan otteeseen ja kun mietin, mitä elokuvia arvostelisin alkuvuodelle 2018, monet Steven Spielbergin teokset tulivat mieleeni, alkuperäiset Indiana Jonesit tietty muiden joukossa. Katsoinkin Temple of Doomin viikko Raiders of the Lost Arkin jälkeen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Raiders of the Lost Ark!

Indiana Jones päättää auttaa intialaista kylää saamaan takaisin pyhän kiven, jota ilman kylän asukkailla on erittäin kurjat oltavat. Kiven - sekä kylän lapset - ovat napanneet Pankotin palatsissa asustavat, pahaa Kali Mata palvovat thugit, jotka aikovat saada koko maailman pakotettua uskontoonsa mukaan.

Harrison Ford suoriutuu arkeologi Indiana Jonesin roolista samalla itsevarmuudella kuin aiemmin. Hahmoon ei ole kuitenkaan luotu oikein mitään uutta, vaan hän on se sama seikkailija, joka nähtiin Raiders of the Lost Arkissa. Tämä ei erityisemmin haittaa, sillä Indy on edelleen erinomainen sankari. Indiana Jones tietää paljon erilaisista kulttuureista, mistä on hyötyä Intiassa ja hän pääsee jälleen käyttämään koko älykkyyttään, selvitäkseen vaarallisista tilanteista. Indy osoittaa myös olevansa toimintasankari, taistellessaan pahoja thugeja vastaan. Yksi parhaimmista kohtauksista onkin, kun Indy kohtaa itseään paljon suuremman vastuksen, jolloin hänen pitää pistää kaikkensa peliin voittaakseen. Hienointa kohtauksessa ei kuitenkaan ole tappelu, vaan se, kun vastus joutuu hengenvaaraan ja Indy yrittää auttaa hänet pois tilanteesta, sillä Indy ei halua vastuksen kuitenkaan kuolevan. Tämä pieni yksityiskohta tuo oikeanlaista lisäsankaruutta hahmoon.
     Indyn apurina nähdään lapsi nimeltä Short Round, jota esittää Jonathan Ke Quan. On vaikea sanoa, mitä Short Roundia luodessa on mietitty, sillä hän on pääasiassa ärsyttävä. Short Round on ylivilkas ja todella äänekäs, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää, koska kyseessä on lapsi, mutta silti hän käy hermoille erittäin usein. Katsojana miettii monesti, miksi Indy edes pitää muksua mukanaan, sillä Short Roundista ei erityisen paljon ole hyötyä. Hahmolle annetaan yhdessä kohtaa hieman taustatarinaa, mutta se ei estä katsojaa miettimästä samaa juttua uudestaan. Short Roundin on kai välillä tarkoitus olla elokuvan koominen hahmo, mutta hän onnistuu siinä vain pariin otteeseen. Hän myös sanoo muutamassa kohtaa täysin selkeitä asioita, jos katsojat eivät vaikka jostain syystä huomanneet, mitä juuri tapahtui. Ke Quan saattaa olla ihan toimiva näyttelijä, mutta kun hänen hahmonsa ei oikein sovi elokuvaan mukaan, ei hänen suorituksestakaan voi erityisemmin pitää. Hienointa Short Roundissa on, että hän tuntuu selvästi kunnioittavan Indiana Jonesia ja olevan innoissaan siitä, että voi auttaa häntä.
     Indyn ja Short Roundin mukana pyörii Obi Wan -nimisellä klubilla (heh heh) laulava Willie Scott, jota näyttelee Kate Capshaw, eli nykyinen Steven Spielbergin vaimo. Valitettavasti tämäkin "auttava" sivuhahmo on rasittava, eikä hänestä voi erityisemmin pitää. Muutamia hauskoja kohtia Willieltä löytyy, mutta pääasiassa katsojana ihmettelee, miksi Indy pitää häntä mukanaan? Ja ennen kaikkea, miksi hän kiinnostaa Indyä sillä lailla?? Willie on hemmoteltu hienohelma, joka valittaa kaiken aikaa kaikesta, eikä hänestä ole mitään hyötyä Indiana Jonesin tehtävässä. Kerran hän saa pelastettua Indyn ja Short Roundin, mutta pistää heidät samaan vaaraan heti uudestaan. Hän on lähinnä pelkkä neitokainen pulassa -tapaus, jonka Indyn pitää kaiken aikaa pelastaa erilaisista tilanteista. Katsojana ei voi muuta kuin pyöritellä silmiään, kun Willie valittaa jo kolmannesta katkenneesta kynnestä. Capshaw on roolissa ihan hyvä, ottaen huomioon, että hahmon selvästi kuuluukin olla ärsyttävä.
     Elokuvan pahis on Amrish Purin esittämä thugien johtaja Mola Ram, joka aikoo pakottaa kaikki palvomaan pahaa Kali Mata hänen kanssaan. Mola Ram on saatu tuntumaan uhkaavalta ja hänen karmivuuttaan lisäävät hänen voodootaitonsa, sekä se että hän pystyy kaivamaan ihmiseltä sydämen irti rinnasta noin vain. Puri sopii osaan mainiosti ja hän saa olemuksensa vaikuttamaan ylväältä ja pahalta samaan aikaan. Valitettavasti hahmon taustat jäävät kuitenkin pieniksi.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat intialaisen kylän johtaja Shaman (D.R. Nanayakkara), joka lähettää Indiana Jonesin tehtävälleen, Pankotin palatsin maharadza Zalim Singh (Raj Singh), joka yllättää päähenkilöt olemalla lapsi, Chattar Lal (Roshan Seth), joka on Pankotin palatsin pääministeri, kapteeni Blumburtt (Philip Stone), joka johtaa brittiläis-intialaista armeijaa, sekä Lao Che (Roy Chiao), joka on paha Shanghain rikollispomo, joka aiheuttaa Indylle vaikeuksia elokuvan alussa.

Indiana Jones and the Temple of Doom nimittäin alkaa kohtauksella, jossa sankari pistetään heti hengenvaaraan. Katsoja pääsee siis jo alussa jännittämään, vaikka kaikki tietävätkin, ettei hahmolle voi mitään käydä, sillä leffa kestää vielä tunnin ja kolme varttia. Tarkkaavaisimmat katsojat huomaavat myös, ettei Indylle voi oikeastaan käydä mitään koko leffan aikana, sillä Temple of Doom tapahtuu vuonna 1935, eli vuotta ennen Raiders of the Lost Arkin tapahtumia, mikä tekeekin tästä esiosan. Tämä myös herättää kysymyksen, miksei Indy uskonut edellisessä elokuvassa yliluonnollisuuksiin, vaikka oli nähnyt kaikenlaista hämärää edellisvuonna Intiassa? Eipä sillä ole kuitenkaan oikein mitään väliä, sillä Temple of Doom on mainio seikkailuleffa, joka tuo upeasti erilaista henkeä sarjaan. Aiemmin katsojat näkivät Indyn taistelemassa natseja vastaan aavikolla ja tällä kertaa Indy seikkailee viidakossa ja hänellä on vastassaan thugiheimo, joka kidnappaa lapsia ja pistää heidät työskentelemään orjina kaivoksessa, sekä aikoo aivopestä koko maailman. Leffassa on paljon erilaista, mutta silti paljon samaa. Tuttu seikkailuhenki on mukana, mikä kuuluukin asiaan. Elokuvassa nähdään huimia toimintakohtauksia, sekä vaarallisia hetkiä, joiden aikana pelkää Indiana Jonesin puolesta (Short Roundin ja Willien kohtalot eivät erityisemmin liikauttaisi). Esimerkiksi lopussa nähdään vauhdikas kaivoskärrytakaa-ajo, joka pitää katsojaa tiukasti otteessaan.

Valitettavasti kokonaisuutena Temple of Doom ei kuitenkaan saavuta edeltäjänsä hienoutta. Paikoitellen tuntuu, ettei siihen olla samalla lailla panostettu kuin Raiders of the Lost Arkiin, minkä lisäksi se ärsyttää katsojaa äänekkään nulikan ja valittavan naikkosen takia. Leffa ei myöskään ihan samalla lailla saa pidettyä otettaan katsojasta, eikä se tarjoa yhtä huikeaa kokemusta. Vaikka Indy joutuu käyttämään älykkyyttään useasti, tilanteet ratkeavat helpommin, eikä samanlaista piinaavuutta ole mukana, mikä on sääli, sillä tunnelmaltaan elokuva on selvästi synkempi kuin edeltäjänsä. Leffassa tosiaan revitään sydän irti ihmisestä, joka uhrataan Kali Malle, minkä lisäksi lapsien orjuuttaminen esitetään erittäin karusti. Synkkyys on oma toimiva lisäyksensä, mutta mukana on tietty myös paljon huumoria, joka on ihan hyvässä tasapainossa synkkyyden kanssa. Huumori ei kuitenkaan ole parhaasta päästä ja välillä se toimii, kun taas välillä ei. Short Roundiin liittyvät vitsit kuuluvat niihin, jotka eivät oikein toimi. Yksi hauskimmista kohdista on ruokailukohtaus Pankotin palatsissa, jossa pöytään tarjoillaan mitä ällöttävämpiä asioita, kuten apinan aivoja, silmämunakeittoa ja pikkukäärmeillä täytettyä käärmettä. Kyseessä on ainoa kohtaus, jossa Williestä pitää, sillä on todella hauskaa seurata hänen reaktioitaan outoihin annoksiin. Samaan aikaan katsojat saavat myös kuulla thugeista, mikä tekee kohtauksesta hauskan lisäksi myös tärkeän juonelle.

Mukaan on tosiaan tungettu romanssintynkää, mikä - kuten jo sanoin - ei toimi, sillä se ei ole uskottavaa. Indyn tarkoituksena oli alunperin olla James Bondin kaltainen sankarihahmo, joten tietysti juttuun kuuluu, että joka seikkailussa päähenkilöllä on eri nainen, mutta kun naishahmo lähinnä ärsyttää katsojaa, sekä selvästi suurimman osan leffasta myös Indyä itseään, niin ei voi muuta kuin ihmetellä, mitä Indy näkee Williessä? Onneksi tämä ei kuitenkaan ole erityisen suuri juttu leffassa, vaan tarina keskittyy pyhien kivien ja lasten pelastusretkeen. Silti romanssi häiritsee ja vie hienosta tunteesta hieman pois. Temple of Doom ei saavuta hienoustasoa myöskään sen takia, että sen hahmot eivät ole erityisen innostavia. Vain Indiana Jones toimii kunnolla ja vaikka mukana on muutamia muita hyviä tapauksia, eivät he ole tarpeeksi hyviä, eivätkä kovin isoissa rooleissa. Lopputuloksena on siis pettymys, kun sitä vertaa Raiders of the Lost Arkiin, mutta onhan se kuitenkin yksinään hyvä seikkailuelokuva, sillä sen tarina on mielenkiintoinen ja se tarjoaa vauhdikkaita kohtauksia, sekä jännitystä katsojille.

Elokuvan on tietysti ohjannut Steven Spielberg ja hän todella taitaa seikkailutunnelman, tyylikkäiden toimintakohtauksien ja hauskan huumorin luomisen. Kuitenkin kuten jo sanoin, välillä tuntuu siltä, ettei esituotantoon olla käytetty tarpeeksi aikaa, jolloin kokonaisuus menee välillä miten sattuu. Spielberg on itse asiassa sanonut jälkikäteen, ettei hän ole tyytyväinen Indiana Jones and the Temple of Doomiin. Käsikirjoituksesta vastaa Lawrence Kasdanin sijaan Willard Huyck ja Gloria Katz, jotka olivat aiemmin kirjoittaneet mm. elokuvan American Graffiti (1973), jossa Indiana Jonesin luonut George Lucas toimi ohjaajana. Jos Kasdan olisi toiminut kirjoittajana tässäkin, elokuvasta olisi voinut tulla parempi. Temple of Doom on kuvattu hyvin, kuten myös leikattu. Elokuvan lavasteet ovat hienoja, etenkin itse tuomion temppeli näyttää todella upealta. Myös puvustus ja maskeeraus ovat tyylikkäästi toteutetut. Visuaaliset efektit ovat ihan toimivat, mutta vihreän taustakankaan käytön huomaa usein. Kaivoskärrytakaa-ajossa nähdään leffan tyylikkäimmät efektit. Äänitehosteilla tuodaan hienoja lisäyksiä mukaan ja tarkkaavaisimmat katsojat - tai siis tässä tapauksessa kuuntelijat - voivat huomata Star Warsista (1977-) tuttuja ääniefektejä. Musiikista vastaa edellisen osan tapaan John Williams, joka on jälleen tehnyt erittäin mainiota työtä. Tunnusmusiikki jää aivan varmasti soimaan päässä leffan jälkeen. Tarkkaavaisimmat kuuntelijat voivat huomata musiikissakin yhtäläisyyksiä Star Warsiin, johon Williams myös sävelsi musiikit.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä, mutta valitettavasti tämänkään Indy-seikkailun yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla ei ole muita lisämateriaaleja kuin pari traileria.

Yhteenveto: Indiana Jones and the Temple of Doom on hyvä seikkailuelokuva, muttei pääse lähellekään samaa tasoa kuin edeltäjänsä. Itse leffan päähenkilö on yhä toimiva sankarihahmo, jota kannustaa leffan alusta loppuun, mutta valitettavasti isoissa osissa olevat Short Round ja Willie Scott lähinnä vain ärsyttävät. On hienoa, että elokuva on monin tavoin erilainen kuin edeltäjänsä, mutta valitettavasti leffa ei löydä samaa hienoutta kuin Raiders of the Lost Ark. Seikkailutunnelma on usein läsnä ja mukana on vauhdikkaita toimintakohtauksia ja vaarallisia tilanteita, jotka pistävät katsojan jännittämään. Leffassa on myös huumoria, vaikka se onkin monin tavoin synkkä teos. Osa huumorista toimii, kun taas osa ei. Yksi parhaista kohtauksista onkin hauska ruokailu Pankotin palatsissa. Mukaan tungettu romanssi ei vakuuta, sillä katsojana ei keksi syytä, miksi Indy kokisi vetoa Willieä kohtaan. Ohjaaja Spielberg on saanut osaavan tiimin kanssa aikaiseksi mainion teoksen, mutta jotain se jää kaipaamaan. Visuaalisesti elokuva on tyylikkään näköinen, vaikka vihreän kankaan käytön huomaa usein. Jos pidit Raiders of the Lost Arkista, niin kannattaa katsoa tämäkin. Joidenkin mielestä Indiana Jones and the Temple of Doom on paras Indy-seikkailu, joten voi olla, että asia on näin teidänkin mielestänne. On aivan varmaa, että elokuvan tunnuskappale jää päähän soimaan loppupäiväksi tai pahimmassa tapauksessa koko viikoksi!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.indianajones.wikia.com
Indiana Jones and the Temple of Doom, 1984, Paramount Pictures, Lucasfilm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti