Arvostelu: Prinsessa Ruusunen (Sleeping Beauty - 1959)

PRINSESSA RUUSUNEN

SLEEPING BEAUTY

Ohjaus: Clyde Geronimi, Les Clark, Eric Larson ja Wolfgang Reitherman
Pääosissa: Mary Costa, Verna Felton, Barbara Jo Allen, Barbara Luddy, Eleanor Audley, Bill Shirley, Taylor Holmes ja Bill Thompson
Genre: fantasia, lastenelokuva, musikaali
Kesto: 1 tunti 15 minuuttia
Ikäraja: 7

Sleeping Beauty, eli suomalaisittain Prinsessa Ruusunen on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 16. osa. Elokuva perustuu Grimmin veljesten satuun "Dornröschen" (1812), joka taas perustuu Charles Perraultin tarinaan "La Belle au bois Dormant" (1697), joka taas pohjautuu pienesti Giambattista Basilen satuun "Sole, Luna, e Talia" (1634), joka taas perustuu kansantaruihin. Tuhkimon (Cinderella - 1950) menestyksen myötä Disneyllä alettiin tekemään uutta satuelokuvaa ja Prinsessa Ruususen työstäminen lähti käyntiin. Elokuvasta tuli erittäin kallis, siinä vaihtui ohjaaja pariin otteeseen ja ensi-iltaa siirrettiin kahdella vuodella eteenpäin. Lopulta se sai ensi-iltansa tammikuussa 1959, muttei tuottanut tarpeeksi rahaa takaisin, jolloin se muodostui taloudelliseksi pettymykseksi yhtiölle. Vuosien varrella leffa tietenkin julkaistiin useasti uudestaan ja siitä on tullut suuri klassikko. Itse näin Prinsessa Ruususen lapsena pariin otteeseen ja pidin siitä kovasti, etenkin loppuhuipennuksen takia. Kesti vuosia ennen kuin ostin elokuvan Blu-ray -muodossa ja näin sen uudestaan, mutta silloin se ei ollut enää yhtä mainio. Vuoden 2017 alussa päätin arvostella puolet Disneyn klassikkosarjan elokuvista alkuvuodella 2018, jolloin oli jälleen aika katsoa Prinsessa Ruusunen ja toivoin, että se olisi tällä kertaa maagisempi.

Kuningaskuntaan syntyy prinsessa nimeltä Aurora ja hänen syntymisensä kunniaksi järjestetään juhlat. Valitettavasti paikalle saapuu julma Pahatar, jota ei oltu kutsuttu ja joka on tästä erittäin vihainen. Pahatar langettaa kirouksen Auroran ylle, jolloin tyttö kuolisi kuudentenatoista syntymäpäivänään. Hyvät haltijakummit aikovat kuitenkin estää tämän ja vievät Auroran piiloon metsän siimekseen, jossa he kasvattaisivat Auroran siihen asti, että hän olisi varmasti turvassa.

Ottaen huomioon, että elokuvan nimi on Prinsessa Ruusunen, on outoa, ettei sen nimikkohahmo Ruususta, eli prinsessa Auroraa (Mary Costa) nähdä kovin paljoa. Kuitenkin hahmosta saa irti kaiken tarvittavan. Aurora haaveilee löytävänsä unelmiensa miehen, jonka kanssa hän voisi elää onnellisena elämänsä loppuun asti. Siinäpä se oikeastaan onkin. Tarina pyörii kaiken aikaa Auroran ympärillä, mutta hahmo itse ei pääse koskaan erityisemmin loistamaan. Monen muunkin prinsessatarinan tapaan myös hän viihtyy eläinten seurassa, jotka pitävät häntä ystävänä.
     Katsojat pääsevät lähinnä viettämään aikaa hyvien haltijakummien kanssa, joita on kolme: punaisiin pukeutuva Flora (Verna Felton), vihreisiin pukeutuva Fauna (Barbara Jo Allen) ja sinisiin pukeutuva Ilomieli (Barbara Luddy). Flora on päättäväisin kolmikosta ja yrittääkin "johtaa" muita. Tämä ei kuitenkaan käy Ilomielelle ja heidät nähdään usein kinastelemassa asioista. Fauna taas on rauhallinen tapaus, sekä hieman hömelö. Vaikka hahmoissa on pieniä eroavaisuuksia, heidät esitetään lähes koko elokuvan ajan yhtenäisenä tiiminä, jonka tarkoituksena on suojella Auroraa.

Elokuvan pahis on tosiaan Pahatar (Eleanor Audley), joka on erittäin ilkeä. Siis ihan oikeasti, miettikääpä: hän ei saa kutsua prinsessan syntymisjuhliin ja sen takia hän kiroaa Auroran kuolemaan. Ja kun hyvät haltijakummit vievät Auroran piiloon, Pahatar käyttää kuusitoista vuotta elämästään löytääkseen tytön ja tappaakseen hänet. Kuusitoista vuotta elämästä sen takia, ettei hän saanut kutsua juhliin! Pitää tästä lähtien muistaa aina lähettää Pahattarellekin kutsu, jos aion järjestää juhlat (mitä ei koskaan tosin tapahdu), sillä en halua mitään riskiä... Vaikka Pahatarta voikin pitää tylsänä sen takia, että hän on paha, koska se on kivaa, on hahmo kuitenkin niin onnistuneesti toteutettu, että katsojana ei voi muuta kuin pitää hänestä. Pahatar on erittäin onnistunut hahmo ja jo pelkästään hänen ulkonäöstään huokuu pahuus.
     Kun prinsessasadusta on kyse, niin tietty tässäkin elokuvassa täytyy olla päähahmolle unelmien prinssi. Prinsessa Ruususen prinssihahmo on Philip (Bill Shirley), joka on jo lapsena valittu Auroran puolisoksi, sillä Philipin ja Auroran isät ovat kavereita. Elokuvan alussa tämä tuntuu erittäin häiriintyneeltä, kun noin kuusivuotias Philip katsoo vastasyntynyttä Auroraa ja hänelle sanotaan, että tuossa on tuleva morsmaikkusi. Sellainen oli tietty aikoinaan ihan normaalia, mutta nykypäivänä se tuntuu vain väärältä. Kuitenkin kun Aurora vietiin lapsena pois linnasta, ei Philip tavannut tulevaa vaimoaan vuosiin ja kun he kohtaavat sattumalta metsässä, ei hän tiedä tytön olevan prinsessa. Onkin hienoa, että prinssihahmo päättää uhmata isäänsä ja koko kuningaskuntaa, sillä hän haluaa naida tapaamansa tytön, eikä hänelle määrättyä prinsessaa. On myös hienoa vaihtelua, että prinssihahmolla on jotain oikeaa tarjottavaa elokuvalle, toisin kuin Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvassa (Snow White and the Seven Dwarfs - 1937) ja Tuhkimossa, joissa prinssihahmot lähinnä vain olivat, eikä mitään sen ihmeellisempää
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Auroran vanhemmat, eli kuningas Stefanus (Taylor Holmes) ja kuningatar Leah (myös Floraa esittävä Verna Felton), sekä Philipin isä, eli kuningas Hubertus (Bill Thompson). Stefanuksella ja Hubertuksella on pari ihan huvittavaa kohtausta, mutta kuningatar Leah jää todella pahasti taka-alalle, eikä oikeastaan tee mitään koko elokuvan aikana.

Kuten kaksi Walt Disneyn edellistä prinsessaelokuvaa, eli Lumikki ja seitsemän kääpiötä ja Tuhkimo, myös Prinsessa Ruusunen alkaa hienosta kirjasta, joka aukeaa ja jossa lukee tarinan lähtökohdat. Tästä päästäänkin jo juhliin, mistä tapahtumat lähtevät liikkeelle. Jo elokuvan alusta huomaa, että teos on aika pinnallinen. Ei pelkästään sen takia, että Aurora haaveilee tapaavansa komean miehen, jonka kanssa hän voi elää elämänsä onnellisena loppuun asti. Juhlissa Aurora saa hyviltä haltijakummeilta eri asioita lahjaksi ja ensimmäisenä hän saa Floralta kauneuden lahjan. Tiedän, että tämä perustuu vanhaan satuun ja elokuva on pääasiassa tehty tyttölapsille, mutta silti edes yksi lahjoista olisi voinut olla vaikkapa urheus tai se että hänestä tosiaan tulisi hyvä hallitsija joskus, eikä se että hän näyttää hyvältä. No onkohan sillä niin väliä, kun ei Auroraa erityisen paljoa leffassa nähdä. Pari muutakin pinnallisuutta on luvassa, eikä kovin syvällisiä juttuja ole tarjolla - jos perinteistä "tosirakkaus voittaa kaiken" -ajatusta ei lasketa mukaan.

Se ei kuitenkaan haittaa, sillä leffaan luotu tunnelma on mainio. Floran, Faunan ja Ilomielen puuhailuja on hauska seurata, Floran ja Ilomielen kinastellessa mekon väristä ja Faunan tehdessä kakkua, noudattaen ohjeita vähän liiankin kirjaimellisesti. Ja kuten jo sanoin aiemmin, kuningas Stefanuksella ja kuningas Hubertuksella on pari huvittavaa kohtausta yhdessä. Auroran haaveilua on pinnallisuudesta huolimatta mielenkiintoista katsella ja metsän eläimet ovat tietty tässäkin leffassa suloisia. Prinssi Philipin astuminen kuvaan toimii, sillä hänellä tosiaan on jotain tekemistä, etenkin loppupuolella, kun hän muuttuu tarinan sankariksi. Elokuvan lopussa onkin todella selkeää seikkailutunnelmaa, kun taistellaan Pahattaren hölmöjä kätyreitä sekä suurta lohikäärmettä vastaan. Lopusta löytyy myös hieman jännittävyyttä, joka toimii varmasti lapsille. Prinsessa Ruusunen nouseekin kahden aiemman Disneyn prinsessaelokuvan yläpuolelle, sillä se tuntuu tarjoavan enemmän. Jotkut kohdat ratkeavat aika helposti; esimerkiksi Pahatar itse kertoo Philipille, kuinka kirouksen voi murtaa (mikä on todella viisas teko...), mutta sellaiset voi helposti katsoa sormien läpi, kun kyseessä on lastenelokuva. Ja pakko sanoa, että useaan otteeseen Prinsessa Ruusunen on kaunis teos tyylinsä ja tunnelmansa takia.

Prinsessa Ruusunen on monen aiemman Disney-elokuvan tapaan musikaali, mutta siinä ei erityisen paljon lauleta. Elokuvan alussa, kun ihmiset saapuvat Auroran juhliin, kaikki hoilaavat kipaletta "Hail to the Princess Aurora" ja juhlissa kuullaan lahjojen antamisten aikana "The Gifts of Happiness and Song", mutta sitä kukaan hahmo ei laula, vaan se kuullaan taustalla. "I Wonder" ja "Once Upon a Dream" Aurora laulaa haaveillessaan metsässä. Lyhyt "Skumps" on juomalaulu, jonka kuninkaat Stefanus ja Hubertus hoilottavat. Elokuvan nimikkobiisi "Sleeping Beauty" kuullaan, kun eräs kaunotar nukahtaa. Tätäkään eivät hahmot laula, vaan se kuullaan kohtauksen taustalla. Prinsessa Ruususen kappaleet eivät ole erityisen ihmeellisiä tai muistettavia, mutta toimivat elokuvan aikana. Ne ovat myös pääasiassa lyhyitä, jolloin ne eivät vie erityisen paljoa aikaa leffasta. Kappaleiden ohessa kuultava hieno musiikki on sävelletty Pjotr Tšaikovskin "The Sleeping Beauty" -baletin pohjalta.

Elokuva on animoitu todella hyvin. Piirrosjälki on erinomaista ja tarkkaa. Hahmojen liikkeet toimivat hyvin ja etenkin lopun seikkailuosio on saatu näyttävän näköiseksi. Taustat ovat myös erittäin tyylikkäitä. Prinsessa Ruususen ohjauksesta vastaa Clyde Geronimi, joka on toiminut tätä ennen ohjaajana useassa Disney-elokuvassa, mukaan lukien Tuhkimossa, Liisa Ihmemaassa (Alice in Wonderland - 1951), Peter Panissa (1953) ja Kaunotar ja Kulkurissa (Lady and the Tramp - 1955), joten kokemusta häneltä selvästi riittää. Geronimin lisäksi erinäisiä kohtauksia olivat ohjanneet Les Clark, Eric Larson ja Wolfgang Reitherman, jotka olivat aiemmin tehneet pääasiassa animaattorin hommia. Käsikirjoituksesta vastaa Erdman Penner, mutta hänen lisäkseen kirjoitusta oli hieman työstämässä myös kuusi muuta.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalit yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla eivät valitettavasti ole mitä parhaimmat. Julkaisu sisältää vain elokuvan kappaleet erikseen kuunneltavina, "Once Upon a Dream" -musiikkivideon Emily Osmentin laulamana, puolituntisen lyhytelokuva "Grand Canyonin" (1958), hieman tarpeettomalta tuntuvan pätkän "Dragon Encounter", jonka tarkoituksena on olla jännittävä seikkailu Pahattaren linnassa, jossa katsoja itse on prinssi Philip, sekä "Cine-Exploren", joka on Prinsessa Ruusunen kommenttiraidan ja erilaisten tietoiskujen kera. Jos kaipaa leffan teosta kertovia pätkiä, niin joutuu metsästämään harvinaisemman, kaksilevyisen Platinum Edition -julkaisun.

Yhteenveto: Prinsessa Ruusunen on mainio elokuva koko perheelle. Sen alkupuoli on jokseenkin pinnallinen, mutta se ei onneksi pilaa kokonaisuutta. Loppupuoliskolta löytyy hyvää seikkailuhenkeä ja hieman toimintaa. Mukana on myös kelpo huumoria, joka syntyy lähinnä kolmesta haltijakummista. Päähenkilöksi prinsessa Ruusunen, eli Aurora esiintyy yllättävän vähän ruudulla, vaikka tarina pyöriikin täysin hänen ympärillään. On hienoa, että prinssihahmolle on vihdoin keksitty jotain tekemistäkin ja luonnetta. Pahatar on erinomainen pahis ja on hauskaa miettiä, että hän oikeasti käytti kuusitoista vuotta elämästään kostaakseen sen, ettei häntä kutsuttu juhliin. Vaikka Prinsessa Ruusunen on musikaali, ei siinä lauleta kovin paljoa, eivätkä kappaleet ole kovin muistettavia. Elokuva on kuitenkin animoitu todella hyvin. Toisin kuin kaksi edellistä Disneyn prinsessaelokuvaa, Prinsessa Ruusunen on toimiva sekä tytöille että pojille, sillä siihen on saatu yhdistettyä hyvin romantiikkaa, kauneutta, urhoollisuutta ja sankaritekoja. Suosittelenkin elokuvaa perheen yhteiseen elokuvailtaan, jossa se toimii hyvin. Walt Disney teki vuonna 2014 näytellyn version elokuvan tarinasta nimeltä Maleficent - Pahatar, joka keskittyy enemmän Pahattareen ja jonka pääosassa nähdään Angelina Jolie.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.3.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.disney.wikia.com
Sleeping Beauty, 1959, Walt Disney Productions