Arvostelu: Sound of Freedom (2023)

SOUND OF FREEDOM

Ohjaus: Alejandro Monteverde

Pääosissa: Jim Caviezel, Bill Camp, Mira Sorvino, Eduardo Verástegui, Javier Godino, Lucás Ávila, José Zúñiga, Kurt Fuller, Gary Basaraba, Yessica Borroto, Gustavo Sánchez Parra, Cristal Aparicio, Scott Haze, Kris Avedisian ja Gerardo Taracena

Genre: trilleri, draama

Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia

Ikäraja: 16

Sound of Freedom pohjautuu tositapahtumiin entisen CIA-agentti Tim Ballardin urasta ja tämän vuonna 2013 perustamaan, ihmiskauppaa vastaan taistelevaan Operation Underground Railroadiin. Vuonna 2015 Santa Fe Films -yhtiö alkoi työstämään elokuvaa Ballardista ja kuvaukset käynnistyivät kesällä 2018. 20th Century Foxin oli tarkoitus levittää elokuva maailmalle, mutta kun Disney-studio osti Foxin alkuvuodesta 2019, elokuva päätettiin hyllyttää. Elokuvantekijät hankkivat leffan levitysoikeudet itselleen ja saivat Angel Studiosin auttamaan rahoittamisessa. Sound of Freedom sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa vasta tämän vuoden heinäkuussa ja siitä muodostui nopeasti yksi vuoden kiistellyimmistä elokuvista. Se sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, minkä lisäksi se herätti kritiikkiä muun muassa tositapahtumien vääristelemisestä, uskonnollisesta propagandasta ja yhteyksistä QAnon-salaliittoteorioihin. Konservatiivisissa piireissä elokuva otettiin kuitenkin ylistävästi vastaan ja taloudellisesti leffasta muodostui jättihitti, joka jätti Yhdysvalloissa taakseen jopa Indiana Jones and the Dial of Destinyn (2023) ja Mission: Impossible - Dead Reckoning Part Onen (2023). Nyt Sound of Freedom saapuu myös Suomeen ja kesästä asti kohuja lukeneena minua kiinnosti nähdä, millaisesta elokuvasta onkaan todellisuudessa kyse. Kävin uteliaana katsomassa leffan sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusviraston agentti Tim Ballard matkaa Kolumbiaan etsimään ihmiskaupan uhriksi joutunutta Rocío-tyttöä, pelastettuaan ensin tämän pikkuveljen.

2000-luvun alussa Hollywoodin nousevaksi tähdeksi muun muassa Monte Criston kreivin (The Count of Monte Cristo - 2002) ja The Passion of the Christin (2004) kautta mielletyn Jim Caviezelin ura lähti laskuun, kun hän alkoi esittämään mediassa ja erilaisissa tilaisuuksia kontroversiaalisia, konservatiivisia ja jopa antisemitistisiä mielipiteitään. Nyt Caviezel nähdään pitkästä aikaa hittileffan keulakuvana, agentti Tim Ballardina, tosielämän Ballardin itse vaadittua elokuvantekijöitä palkkaamaan Caviezelin rooliin. Caviezel osoittaa, että näyttelijänä häneltä löytyy kyllä taitoja ja hän tulkitseekin pääasiassa hyvin sinnikkääksi kuvattua Timiä. Timistä maalaillaan elokuvassa liki pyhimyksen kaltainen pelastajahahmo, joka on ollut omiaan hiertämään joitakin katsojia, puhumattakaan Caviezelin lausunnoista elokuvaa markkinoidessaan, jotka liittyivät QAnon-salaliittoteoriaan maailman kierosta eliitistä, jotka sieppaavat lapsia ja erittävät näiden pelosta eliksiiriä pysyäkseen nuorina.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Mira Sorvino Timin vaimona Katherinena, Kurt Fuller Timin pomona Frostina, Eduardo Verástegui Timiä auttavana Paulona, Javier Godino kolumbialaisena poliisina Jorgena, Bill Camp entisenä kartellipomo Vampirona, Lucás Ávila ja Cristal Aparicio ihmiskaupan uhreiksi joutuneina lapsina Miguelina ja Rocíona, José Zúñiga heidän isänään Robertona, sekä Yessica Borroto, Gustavo Sánchez Parra ja Gerardo Taracena ihmiskauppaa pyörittävinä Gisellenä, El Calacasina ja Scorpionina. Sivunäyttelijöiden työ on erittäin ailahtelevaa. Leffan parhaan suorituksen tarjoaa Camp entisenä kartellipomona, joka ryhtyy auttamaan Timiä tämän operaatiossa. Lapsinäyttelijät onnistuvat välittämään hahmojensa paniikkia ja elokuvaa katsoessa pohtiikin usein, kuinka elokuvan tarina ja rikollisten toiminta on selitetty näille lapsille ilman, että heille on aiheutunut painajaisia.

Sound of Freedom on tosiaan ollut monenlaisten kohujen riepoteltavana kesästä lähtien, oli kyse sitten päänäyttelijä Caviezelin omista näkemyksistä tai salaliittoteoriapuheista, minkä takia koko leffa on joidenkin toimesta linkitetty osaksi QAnon-propagandaa, itse Tim Ballardista, jonka sankaritekojen todenperäisyydet ovat edelleen tutkinnassa, kuten on myös itse Ballard ahdistelusyytösten takia tai elokuvantekijöiden esittäessä osittain fiktiiviseksi myönnettyä tarinaa tosijuttuna. Elokuvan hyllyttäminen useaksi vuodeksi on ollut omiaan ruokkimaan teorioita siitä, että Hollywoodissa on meneillään jotain kieroa, minkä takia paikan pomot eivät olisi halunneet päästää leffaa levitykseen. Leffan markkinointia taas on kritisoitu lopputekstien aikana nähtävästä tempusta, jossa katsojia kannustetaan ostamaan lippuja muille ihmisille, mikä onkin johtanut siihen, että elokuvasta muodostui yksi kesän yllätyshiteistä. Jotkut taas ovat väittäneet Yhdysvaltojen isointa elokuvateatteriketjua, AMC:tä elokuvan näytösten sabotoinnissa. Erityisesti Yhdysvalloissa elokuva on aiheuttanut varsinaisen taiston sosiaalisessa mediassa, kärkkäimpien puolustajien sanoessa, että jos et käy katsomassa Sound of Freedomia, olet huono ihminen ja luultavasti jopa pedofiili, kun taas kärkkäimmät kritisoijat ovat tuominneet elokuvan katsomassa käyneet huonoiksi, helposti höynäytettäviksi ihmisiksi, jotka pahentavat Yhdysvaltojen ja Meksikon välistä konfliktia ja mahdollisuutta rajalle pitkään pohdinnoissa olevan muurin rakentamiseen. Yhdysvaltojen entisen presidentti Donald Trumpin ja nykyään X:nä tunnetun Twitterin omistavan Elon Muskin esittämä tuki elokuvaa kohtaan on myös sekoittanut soppaa entisestään. Joidenkin mukaan elokuva on julkaistu juuri nyt nimenomaan Trumpin tulevan presidenttivaalikampanjan välineeksi.

Kun elokuvasta on kuukausia lukenut ja katsonut huomionhakuisilla kohuotsikoilla julkaistuja uutisia ja videoita niin elokuvan puolustukseksi kuin kritisoinniksi, sitä alkaa jopa tuumimaan, että mitäköhän siellä elokuvateatterissa on oikeasti vastassa, kun käy katsomassa Sound of Freedomin? Poistuuko elokuvasta raivostuneena hävyttömän propagandavyörytyksen jälkeen, vai hurahtaako uskomaan härskejä teorioita ökyrikkaista, jotka erittävät lasten pelosta nuoruuden eliksiiriä? Todellisuudessa kun poistuin elokuvateatterista, päällimmäinen ajatukseni oli: "tässäkö tämä nyt oli?" Kaikkien kohujen jälkeen olin jopa hieman pettynyt, että kyseessä onkin vain todella keskinkertainen ja pökerryttävän melodramaattinen trilleri, jonka katsominen ei ole läheskään niin mielenkiintoista puuhaa kuin sen ympärillä vellovan kohun seuraaminen.

Kontroversiaalisin juttu, mitä elokuva omasta vinkkelistäni pitää sisällään, on sen varsin suppea kuvaus siitä, mitä ihmiskauppa todellisuudessa on. Leffan mukaan kyse on pääasiassa siitä, että Etelä-Amerikassa lapsia napataan kadulta kirkkaassa päivänvalossakin pakettiautoihin ja sitten heitä kuljetellaan ympäri maailmaa pedofiilien sairaaksi iloksi. Elokuvan alussa nähtävä pedofiili (Kris Avedisian) taas on suorastaan kiusallinen karikatyyri, jonka yliampuvan niljakas ulkonäkö viestii kilometrien päähän, että tällä hepulla ei ole kaikki kynät penaalissa. Jopa Ballardin perustaman Operation Underground Railroadin sivuilta voi lukea, että vaikka elokuvan kuvaamia tapauksia tapahtuu, on kyse vain murto-osasta totuutta. Ihmiskauppa on huomattavasti monipuolisempaa, sitä tehdään aikuisillekin ja suuri osa tähän syyllistyvistä rikollisista ovat uhrien tuttuja, sukulaisia, opettajia, urheiluvalmentajia jne. Sivulta voi myös lukea hieman, mikä elokuvassa nähdystä tapahtui oikeasti, missä kohdin väriteltiin tositapahtumaa ja mikä on puhdasta fiktiota.

Pääasiassa itseäni kuitenkin turhautti se, kuinka amatöörimäisesti elokuva onkaan tehty. Paria hyvää näyttelijäsuoritusta lukuun ottamatta roolityöt ovat todella ailahtelevaa seurattavaa, osan ollessa jopa aika kehnoja rooleissaan. Asiaa ei auta Alejandro Monteverden ja Rod Barrin kömpelö käsikirjoitus, joka tuntuu ajoittain raakavedokselta tönkön dialoginsa ja takkuilevan tarinankerrontansa kanssa. Monteverden ohjauksessakaan ei ole kehumista. Hänen yrityksensä rakentaa painostavaa ilmapiiriä muuttuu nopeasti yliampuvaksi melodramaattisuudeksi, jolla koitetaan väkisin herättää katsojassa toivottuja tunnetiloja. Sound of Freedomin hidastukset ja dramaattiset kuorot tuntuisivat todennäköisesti jopa Zack Snyderista liiallisuuksilta. Tätä menoa rikkoo vain puolenvälin paikkeilla nähtävä osio, jolloin elokuva muuttuu yhtäkkiä veijarihuijarileffaksi Ocean's-trilogian (2001-2007) tyyliin, mikä ei sovi muuhun leffaan lainkaan. Muutama napakka kohtaus löytyy seasta, kuten tositapahtumaan perustuva saarioperaatio, sekä leffassa eniten tunnustettua fiktiota sisältävä finaali, mutta siihen se sitten jääkin.

Tökeröintä on kuitenkin lopputekstien aikana nähtävä "tärkeä viesti" Jim Caviezelilta, missä hän kiittää katsojia elokuvan tukemisesta, puhuu siitä kuinka hirvittävä ongelma ihmiskauppa nykyään on ja kutsuu katsojat mukaan pyhään taistoon ihmiskauppaa vastaan. Sen sijaan, että ruudulle ilmestyvän QR-koodin kautta Caviezel johtaisi katsojan vaikkapa Operation Underground Railroadin tai muun ihmiskauppaa vastaan taistelevan järjestön sivuille, jonne voisi lahjoittaa ja tukea heidän toimintaansa, koodi ohjaa vain lippukauppaan ja katsojaa pyydetään ostamaan lisää lippuja. Ei siis itselleen, vaan muille potentiaalisille katsojille, jotka voivat samaisen sivun kautta anoa itselleen ilmaislippua leffaan. Elokuvaa levittävä Angel Studios on aiemminkin ollut kohujen keskellä kyseenalaisesta toiminnastaan, mikä pistääkin katsojan miettimään, että minneköhän rahat todellisuudessa menevät? Lisäksi on jopa koomista, että kun elokuva on käyttänyt kaksi tuntia maalatakseen Tim Ballardista pyhää sankaria, lopussa Caviezel yrittää vakuuttaa katsojaa, ettei leffassa ollut muka kyse siitä, vaan lasten äänten tuomisesta esille.

Teknisiltä ansioiltaan Sound of Freedom on myös epätasainen. Se on hyvin kuvattu ja valaistu, mutta hutiloiden leikattu kasaan, jolloin rytmitys on joko kiirehtivää tai laahaavaa. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot, mutta äänimaailma on kömpelösti rakennettu. Javier Navarreten säveltämät, lähes tauotta soivat musiikit paisuttelevat elokuvan melodramaattista ilmapiiriä, minkä lisäksi äänitehosteet sisältävät dramaattisuuden lisäämiseksi tarkoitettuja pamauksia sun muita, jotka pikemminkin huvittavat yliampuvuudellaan.

Yhteenveto: Sound of Freedom on hyvällä, ihmiskauppaa vastustavalla viestillä varustettu elokuva, joka kuitenkin kaatuu amatöörimäiseen ja todella keskivertoon toteutukseen, sekä ympärillä villitsevään, itse elokuvaa mielenkiintoisempaan kohuun. Elokuvan tositapahtumista innoitteensa ottanut tarina on kömpelösti kerrottu, tarinan joko kiirehtiessä tai laahatessa eteenpäin. Tunnelma on jopa ärsyttävä yliampuvassa melodramaattisuudessaan, kun katsojan tunteisiin yritetään vedota mahdollisimman epätoivoisesti, vaikka huomattavasti vähempikin olisi riittänyt. Synkistelevää ilmapiiriä rikkovat parit kerrat, kun leffa muuttaa äkillisesti vaihdettaan kepeäksi huijaritarinaksi. Muutama oiva kohtaus löytyy seasta, mutta suurilta osin toteutus jää heikoksi. Jim Caviezel on ihan hyvässä vedossa pääroolissa, Bill Campin tarjotessa elokuvan parhaan näyttelijätyön. Muut näyttelijäkaartista hoitavat tonttinsa ailahtelevasti, osittain kökön ja puisevan dialogin takia. Leffan kuvaus pedofiilistä on naurettava karikatyyri. Teennäisen yliniljakkuuden sijaan pelottavampi olisi ollut tuiki tavalliselta näyttävä mies, josta ei päällepäin arvaisi, mitä synkkyyksiä tämä tekeekään. Elokuvan kuvaus ihmiskaupasta on muutenkin varsin suppea ja hollywoodmainen, eikä leffa tunnu uskaltavan pureutuvan tämän rikollisbisneksen huomattavasti pelottavampiin puoliin, joita Yhdysvalloissa tapahtuu. Tökeröintä on kuitenkin lopputekstien aikana nähtävä hävytön videoviesti, joka huijaa katsojaa luulemaan auttavansa ihmiskaupan uhreja, vaikka todellisuudessa sitä vain auttaa leffan taloudellisessa menestyksessä ja studiopomojen lompakoiden täyttämisessä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Sound of Freedom, 2023, Metanoia, Santa Fe Films