Näyttelijät: Michelle Pfeiffer, Beau Garrett, Elle Chapman, Patrick J. Adams, Amiah Miller, Alaina Pollack, Kurt Russell, Kevin Zegers, Ben Schnetzer, Rebecca Spence, Matthew Fox ja Will Arnett
Genre: draama
Jaksomäärä: 6
Jakson kesto: noin 46 minuuttia - 1 tunti 8 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 24 minuuttia
Ikäraja: 12
The Madison on Taylor Sheridanin luoma uusi draamasarja. Sheridan ryhtyi työstämään sarjaa, kun Kevin Costner ei suostunut enää jatkamaan Yellowstonessa (2018-2024). Alun perin Sheridan kynäili ideastaan sisarsarjaa Yellowstonelle, joka kulki aluksi työnimellä "2024" ja osan Yellowstonen näyttelijöistä oli tarkoitus palata rooleihinsa. Heille päätettiin kuitenkin kehittää ikiomat sarjansa Marshals (2026-) ja Dutton Ranch (2026-), jolloin Sheridan ilmoitti, että tästä sarjasta tulisikin kokonaan oma juttunsa, joka ei linkittyisi millään lailla Yellowstoneen. Päärooleihin kaavailtiin Michelle Pfeifferia ja Matthew McConaugheyta, joiden oli tarkoitus näytellä Yellowstonen kuudennella kaudella, mutta jota ei koskaan tehtykään. McConaugheyn kanssa ei kuitenkaan päästy sopimukseen ja hänen tilalle valittiin Kurt Russell. Aluksi Russell epäröi, koska hän oli kiireinen Monarch: Legacy of Monstersin (2023-) kuvauksissa. Sheridan kuitenkin halusi Russellin sarjaan ja sai venytettyä kuvausaikataulun näyttelijän muiden töiden ympärille. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2024 ja nyt The Madisonin ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa SkyShowtimen kautta). Itse kiinnostuin sarjasta, kun se kulki vielä nimellä "2024" ja sen oli tarkoitus liittyä Yellowstoneen. Tuotannossa tapahtuneiden isojen muutosten jälkeen katsoinkin uteliaana The Madisonin ensimmäisen kauden.
Kun tragedia iskee Clyburnin perheeseen, he matkaavat New Yorkin hulinasta Madison-joen lähelle montanalaiselle tilalle.
Michelle Pfeiffer sai lopulta pidettyä roolinsa lukuisista tuotannollisista muutoksista huolimatta ja hän esittää Stacy Clyburnia, kun taas Matthew McConaugheyn jäätyä pois, Stacyn mieheksi Prestoniksi valittiin Kurt Russell. Stacy on täysverinen kaupunkilainen, joka nauttii New Yorkin vilinästä, kun taas Preston ei voi sietää suurkaupungin jatkuvaa meteliä ja huonompaa ilmaa, vaan matkaa aina tilaisuuden koittaessa Montanaan tilalleen Madison-joen lähelle. Kuten odottaa saattaa, Pfeiffer ja Russell ovat karismaattiset rooleissaan ja heidän väliltä löytyy hyvin kemiaa, vaikka heillä on lopulta harmillisen vähän yhteisiä kohtauksia. Tuotantokaudelta kun periaatteessa kuvattiin kaikki muu ensin ja Russell kuvasi omat osuutensa saatuaan työnsä Monarch: Monsters of Legacyn parissa päätökseen.
Muita hahmoja sarjassa ovat Stacyn ja Prestonin tyttäret Abigail (Beau Garrett) ja Paige (Elle Chapman), Abigailin lapset Bridgette (Amiah Miller) ja Macy (Alaina Pollack), Paigen aviomies Russell (Patrick J. Adams), Prestonin veli Paul (Matthew Fox), viereisellä tilalla asuva Cade (Kevin Zegers), sekä Stacyn terapeutti Phil (Will Arnett). Sivunäyttelijätkin ovat pääasiassa ihan hyviä rooleissaan ja Clyburnin perheen dynamiikka on kelvollisesti rakennettu. Hahmoista Paige jäi kuitenkin hitusen ärsyttäväksi blondistereotypiaksi, jolla menee tietty sormi suuhun landella, kun vessan sijaan on ulkohuussi, eikä nettikään juuri toimi. Erityisesti ärsyttää, kuinka Paige kohtelee vässykkämiestään Paulia.
Nyt The Madisonin avauskauden nähneenä en enää ihmettele, miksi Taylor Sheridan päätti lopulta irrottaa sarjan isommasta Yellowstone-maailmasta. Rauhallisempi, seesteisempi ja intiimimpään draamaan kallistuva The Madison ei tunnu yhtään Yellowstonelta - mutta eipä se tunnu myöskään miltään muultakaan Sheridanin aikaansaannoksista, kuten Mayor of Kingstownilta (2021-), Tulsa Kingiltä (2022-) tai Landmanilta(2024-). Oikeastaan vain Paige tuntuu tyypilliseltä Sheridanin kirjoittamalta nuorelta naishahmolta, kaupunkilaishienohelman ollessa täysin uusavuton tilalla, keskellä ei-mitään.
En kuitenkaan sano tätä missään nimessä huonolla tavalla. Pidin kyllä The Madisonista, vaikka ainakaan vielä tämä ykköskausi ei tehnyt mitään lähtemätöntä vaikutusta. Heti ykkösjakso nappaa toimivasti mukaansa ja on mielenkiintoista seurata, miten tämä perhe totuttelee maalaiselämään, kun etenkin nuorimmat heistä ovat kasvaneet vauvasta lähtien jonkinlainen älymasiina ulottuvillaan. Kolmen sukupolven erot käyvät nopeasti selväksi ja perheenjäsenten keskinäiset riidat ovat toisinaan hupaisia ja toisinaan taas onnistuneen seisauttavia. Kaiken tämän keskellä parasta on toki jokaisen hahmon yritys käsitellä suurta suruaan. Kuusi noin tunnin mittaista jaksoa on mielestäni oikein passeli mitta tälle ensimmäiselle tuotantokaudelle. Paramountilla vaikuttaisi olevan kova luotto sarjaan, koska sen lisäksi, että toinen kausi on nähtävästi kuvattu jo, kolmatta kautta käsikirjoitetaan parhaillaan. Katson ihan mielelläni The Madisonia lisää, jos nyt en mitenkään erityisemmin jäänyt odottamaan sarjan jatkumista.
Taylor Sheridan on käsikirjoittanut koko tuotantokauden itse, kun taas kaikkien jaksojen ohjauksesta vastaa Christina Alexandra Voros. Kaksikon työ on oivallista ja Voros saa rakennettua sopivan herkkää ilmapiiriä, rikkoen haikeutta toimivasti myös satunnaisella huumorilla. Teknisestikin The Madison on mainio. Kausi on taitavasti kuvattu ja Montanan jylhiä maisemia kelpaa kyllä katsella. Lavasteet ovat hienot, puvustus pätevää ja äänimaailmakin on hyvin kasattu Breton Vivianin musiikkeja myöten. Oikeastaan vain avausjakson muutamat keskinkertaiset digitehosteet pistävät silmään muuten vakuuttavan toteutuksen seasta.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.4.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
The Madison, Yhdysvallat, 2026-, 101 Studios, Bosque Ranch Productions, MTV Entertainment Studios, Paramount Television Studios
Näyttelijät: Will Arnett, Laura Dern, Andra Day, Bradley Cooper, Blake Kane, Calvin Knegten, Christine Ebersole, Ciarán Hinds, Sean Hayes, Scott Icenogle, Chloe Radcliffe, Jordan Jensen, Gabe Fazio ja Peyton Manning
Genre: komedia, draama
Kesto: 2 tuntia 1 minuutti
Ikäraja: 12
Is This Thing On? perustuu löyhästi tositapahtumiin koomikko John Bishopin elämästä. Bishop oli kertonut näyttelijä Will Arnettille siitä, kuinka hän päätyi hetken mielijohteesta kokeilemaan stand up -komediaa ja jäi sille tielle. Arnett työsti kertomuksen pohjalta elokuvakäsikirjoituksen Mark Chappellin kanssa ja Bradley Cooper hyppäsi projektiin mukaan ohjaajana. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2024 ja maailmanensi-iltansa Is This Thing On? sai New Yorkin elokuvajuhlilla lokakuussa 2025. Nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin ja itse kiinnostuin heti, kun kuulin, että Bradley Cooper on tehnyt uuden leffan. Kävin katsomassa Is This Thing On? -elokuvan sen ensi-iltaviikonloppuna.
Erottuaan vaimostaan yli kahden vuosikymmenen yhteiselon jälkeen, suuntaansa etsivä Alex Novak päätyy kokeilemaan stand upia. Huomatessaan ihmisten nauravan hänen jutuille avioliitostaan, Alex löytää uutta iloa komediaharrastuksen parissa.
Elokuvan käsikirjoittaja Will Arnett myös tähdittää leffaa Alex Novakina, joka on juuri päätynyt asumuseroon vaimostaan Tessistä (Laura Dern). Eron myötä Alex alkaa pohtia laajemmin, mitä oikein tekisi nyt elämällään. Sen sijaan, että hän menisi terapiaan pohtimaan näitä asioita, hän päätyykin jopa omaksi yllätyksekseen kokeilemaan stand up -komediaa. Miehen pohdinnat avioliittonsa ylä- ja alamäistä, sekä lopulta kariutumisesta kirvoittaa yleisöstä nauruja ja Alex innostuukin stand upin maailmasta oikein tosissaan. Samaan aikaan taas Tess alkaa pohtia paluuta urheilun pariin, hänen uransa tyssättyä aikoinaan lasten (Blake Kane ja Calvin Knegten) syntymään. Arnett tekee yhden uransa parhaista roolitöistä Alex Novakina. Hän vakuuttaa niin draamanäyttelijänä kuin koomikkona. Mainio on myös Dern hänen ex-vaimonaan ja Arnettin ja Dernin väliltä tuntuu oikeasti löytyvän niin kemiaa kuin hiertävää historiaa.
Elokuvassa nähdään myös Andra Day ja ohjaaja Bradley Cooper, sekä Sean Hayes ja Scott Icenogle Novakien ystäväpariskuntina Christinenä ja Ballsina, sekä Stepheninä ja Geoffreyna, Christine Ebersole ja Ciarán Hinds Alexin vanhempina Marilynina ja Janina, sekä Amy Sedaris, Chloe Radcliffe, Jordan Jensen ja Gabe Fazio stand up -skeneen liittyvinä Kempinä, Ninana, Jillinä ja Gabena. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan. Cooper meinaa varastaa show'n eksentrisenä taiteilijasielu Ballsina, josta löytyy onneksi enemmän syvyyttä leffan edetessä.
Kuten etukäteen odotin, Is This Thing On? osoittautui oikein mainioksi draamakomediaksi, joskin se ei tehnyt minuun samalla lailla vaikutusta kuin Bradley Cooperin edelliset ohjaustyöt, erinomainen A Star Is Born (2018) ja hieno Maestro(2023). Kyseessä on kuitenkin oivallinen ja varsin oivaltavakin kuvaus keski-iän kriisistä, joka puhkeaa asumuseron myötä Alexille ja Tessille varsin voimakkaasti. Tessin urheilupuoli jää kuitenkin enemmän sivujuonteeksi, kun taas Alexin stand up -uraa seurataan kunnolla. Alexin tarina on todella kiinnostava jo ihan vain siksi, ettei minulla ainakaan äkkiseltään juolahda mieleen muita stand upin maailmaan liittyviä leffoja. Alex ei niinkään mene kertomaan vitsejä, vaan hän lähinnä purkaa sydäntään humorististen heittojen siivittämänä ja yllättävää kyllä, yleisö pitää häntä hauskana.
Is This Thing On? tasapainottelee taitavasti draaman ja komedian välimaastossa. Siitä löytyy useita hupaisia keskusteluja, hetkiä ja tapahtumaketjuja, mutta tarpeen vaatiessa elokuva osaa myös vakavoitua. Kohtaukset, joissa Alex ja Tess purkavat kunnolla tunteitaan, ovat väkeviä, mutta myös loppusuoran keskustelut muiden hahmojen kanssa ovat tehokkaita. Elokuva ei ihan ammu napakymppiä, vaan jää hieman vajaaksi, mutta se on silti oikein hyvä teos omassa lajityypissään, josta jää lopulta varsin hyvä mieli. Pisteet pitää myös antaa nokkelasta nimestä. Is This Thing On? kun ei ole kysymys vain mikrofonille, vaan myös Alexin ja Tessin suhteelle.
Bradley Cooper rakentaa tunnelmaa onnistuneesti ja saa kanssanäyttelijänsä irrottelemaan hyvin. Hänen, Arnettin ja Mark Chappellin työstämä teksti toimii mainiosti, etenkin dialoginsa puolesta. Myös teknisesti Is This Thing On? on hyvin tehty. Kameratyöskentelyssä pidin erityisesti siitä, että ensimmäisten stand up -esitysten aikana kamera menee jopa epämukavan lähelle Arnettin kasvoja, kuin korostaakseen tilanteen jännittävyyttä ja kuinka kaikkien katseet pureutuvat mieheen, mutta myöhemmin keikat kuvataan hieman rennommalla otteella. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja äänityöskentelykin on toimivaa. James Newberryn säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla, mutta pääasiassa leffasta jää soimaan päässä Queenin ja David Bowien kappale Under Pressure.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.2.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Is This Thing On?, Yhdysvallat, 2025, Archery Pictures, Electric Avenue, Kris Thykier, Lea Pictures, Searchlight Films, Weston Middleton
Pääosissa: Michael Fassbender, Oscar Kightley, Kaimana, David Fane, Rachel House, Beulah Koale, Uli Latukefu, Chris Alosio, Semu Filipo, Lehi Makisi Falepapalangi, Ioane Goodhue, Elisabeth Moss, Will Arnett, Rhys Darby, Angus Sampson, Luke Hemsworth ja Taika Waititi
Genre: komedia, urheilu
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: S
Next Goal Wins perustuu samannimiseen dokumenttiin vuodelta 2014, joka puolestaan kertoi maailman huonoimpina jalkapalloilijoina pidetyistä amerikansamoalaisista. Taika Waititi kiinnostui tekemään elokuvan aiheesta, sai Searchlight Picturesin tarttumaan projektiin ja kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2019. Loppuvuodesta 2021 elokuvalle järjestettiin lisäkuvaukset, kun siinä näytellyt Armie Hammer sai potkut elokuvasta raiskaussyytösten takia. Hammerin kohtaukset kuvattiin uudestaan Will Arnettin kanssa. Next Goal Wins sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2023 ja vasta nyt elokuva on saapunut myös Suomen teattereihin. Itse innostuin heti, kun kuulin Waititin työstävän uutta komedialeffaa. Elokuvan saamista ristiriitaisista arvioista huolimatta kävin positiivisin mielin katsomassa Next Goal Winsin heti sen ensi-iltaviikonloppuna.
Jalkapallovalmentaja Thomas Rongen joutuu ottamaan vastuulleen Amerikan Samoan jalkapallojoukkueen, jota pidetään maailman huonoimpana lajissa, välttääkseen potkut äkkipikaisen käytöksensä takia.
Muutaman vuoden tauon jälkeen Michael Fassbender on tehnyt paluun elokuviin, ensin Netflixissä julkaistussa David Fincherin jännärissä Tappaja(The Killer - 2023) ja nyt Next Goal Winsissä. Next Goal Wins tosin kuvattiin alun perin jo loppuvuodesta 2019. Fassbender näyttelee entistä jalkapalloilijaa ja sitten valmentajaa Thomas Rongenia, joka on joutunut epäsuosioon äkkipikaisen luonteensa ja ajoittain väkivaltaiseksi taipuvan käytöksensä takia. Välttääkseen potkut, Thomas ottaa hammasta purren vastaan uuden pestin Amerikan Samoan jalkapallojoukkueen valmentajana - pestin, johon kukaan muu ei enää suostu, sillä kyseistä joukkuetta pidetään koko maailman huonoimpana, amerikansamoalaisten hävittyä Australialle 31-0 vuonna 2001. Fassbenderin paluu on suuri ilo ja mies osoittaa, että häntä pitäisi nähdä elokuvissa enemmänkin. Fassbender suoriutuu erittäin mainiosti osastaan tympeänä jalkapallovalmentajana, joka vähemmän yllättäen alkaa pikkuhiljaa lämpenemään Amerikan Samoan joukkueelle, väestölle ja kulttuurille.
Elokuvassa nähdään myös Elisabeth Moss Thomasin ex-vaimona Gailina, Will Arnett tämän uutena miehenä Alexina, Oscar Kightley Amerikan Samoan jalkapallojoukkueen puheenjohtaja Tavitana, sekä muun muassa Kaimana, David Fane, Beulah Koale, Uli Latukefu, Semu Filipo, Ioane Goodhue ja Chris Alosio joukkueen jäseninä. Nähdäänpä leffassa myös ohjaaja Taika Waititi itse paikallisena pappina ja kertojaäänenä. Sivunäyttelijät suoriutuvat rooleistaan vähintään kelvollisesti. Sivuhahmoista merkittävimmäksi nousee Kaimanan esittämä Jaiyah Saelua, transnainen, eli samoalaisittain fa'afafine, joka oli ensimmäinen avoimesti trans jalkapalloilija Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuissa.
En voi kuin kummastella Next Goal Winsin saamaa nuivaa vastaanottoa kriitikoiden puolelta. Kyseessä on todella ilahduttava hyvän mielen elokuva, josta tykkääminen ei vaadi sitä, että tietäisi hölkäsen pöläystä jalkapallosta. Elokuva on myös todella hupaisaa katseltavaa - jos siis Taika Waititille ominainen höpsö ja pöljä hassuttelu iskee. Itse naureskelin ja hörähtelin makeasti pitkin leffaa, vähintään hymähtelin tyytyväiseen sävyyn. Parit heikommat ja liian pitkiksi venytetyt vitsit mahtuu sekaan, mutta suurimmaksi osaksi leffa ilahduttaa. Elokuvan loppupään aikana Waititi näyttää myös hieman kykyjään draaman puolella, joskin meno ei todellakaan kouraise yhtä tuntuvasti kuin miehen kenties parhaassa työssä, Jojo Rabbitissa (2019).
Tarinansa puolesta Next Goal Wins on aika peruskauraa altavastaaja-urheiluleffojen osastolla, mutta eipä tuo juuri haittaa. Sen lisäksi, että leffa viihdyttää ja naurattaa erittäin miellyttävästi, sen hahmot ja maailma ihastuttavat hiljalleen mukaansa. Amerikan Samoan kulttuuri on hyvin erilainen kuin meidän ja se tarjotaankin niin huumorin kuin rakkaudenosoituksen myötä. Waititi kehtaa vitsailla, millaisen kulttuurishokin saarella vierailu voi tarjota, mutta samalla Waititi näyttää suurta ihailua ja ihastusta tätä kaikkea kohtaan. Elokuva välttää olemasta valkoinen pelastaja -tarina ja Thomas toimii pikemminkin apuvälineenä ulkopuoliselle syventyä amerikansamoalaisten kulttuuriin. Näiden ihmisten yhteisöllisyys, hyväksyväisyys ja lämpö voittavat nopeasti puolelleen. Aika kulkee vauhdilla tämän mainion poppoon kanssa, eikä lopulta ole juuri väliä, voittavatko he edes vai eivät.
Teknisiltä ansioiltaankin Next Goal Wins on toimiva leffa. Se on hyvin kuvattu ja Amerikan Samoan kauniita maisemia esitellään useilla laajoilla otoksilla. Leikkaus on sulavaa, eikä aika todellakaan käy pitkäksi elokuvan aikana. Jälkikäteen loppuvuodesta 2021 kuvatut kohtaukset on täysin saumattomasti liitetty kaksi vuotta aiemmin kuvattuun muuhun elokuvaan. Lavastus- ja puvustustiimi suoriutuvat hyvin hommistaan ja äänimaailmakin on pätevästi rakennettu. Michael Giacchinon säveltämät musiikit lisäävät leffan hyväntuulista ilmapiiriä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.1.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Next Goal Wins, 2023, Searchlight Pictures, Imaginarium Productions, Piki Films, Archer's Mark
Pääosissa: John Mulaney, Andy Samberg, KiKi Layne, Will Arnett, Eric Bana, J. K. Simmons, Keegan-Michael Key, Seth Rogen, Tim Robinson, Flula Borg, Dennis Haysbert, Tress MacNeille, Da'Vone McDonald, Chris Parnell, Jeff Bennett, Liz Cackowski, Rachel Bloom, Charles Fleischer, David Tennant, Jim Cummings, Akiva Schaffer ja Paul Rudd
Genre: komedia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: 9
Chip 'n Dale: Rescue Rangers, eli suomalaisittain Tikun ja Takun pelastuspartio perustuu samannimiseen animaatiosarjaan, joka pyöri kolmen tuotantokauden verran vuodesta 1989 vuoteen 1990. Vuonna 2014 Disney ryhtyi suunnittelemaan tietokoneanimoitua elokuvaa hahmoista. Projekti koki kuitenkin useita muutoksia, ennen kuin se pääsi tosissaan tuotantoon vuonna 2019 Akiva Schafferin ohjauksessa. Kuvaukset ja animointi käynnistyivät maaliskuussa 2021 ja nyt Tikun ja Takun pelastuspartio on julkaistu Disney+ -suoratoistopalvelussa. Katsoin lapsena yksittäisiä jaksoja alkuperäisestä Tikun ja Takun pelastuspartio -sarjasta ja muistan pitäneeni näkemästäni. En kuitenkaan pitänyt uuden elokuvan trailerista, kun se ilmestyi alkuvuodesta ja odotin filmin olevan totaali fiasko, enkä siis edes ajatellut katsoa sitä. Kuitenkin kun Tikun ja Takun pelastuspartio ilmestyi Disney+:aan, se saikin yllättävän korkeita arvosanoja niin katsojilta kuin kriitikoilta. Jonkin ajan pohtimisen jälkeen päätin lopulta antaa mahdollisuuden elokuvalle.
Entisen hittianimaatiosarjan tähdet Tiku ja Taku ovat riitaantuneet, Takun lähdettyä soolouralle. Kun yksi Pelastuspartio-sarjan jäsenistä katoaa, Tikun ja Takun täytyy tehdä yhteistyötä löytääkseen ystävänsä.
Elokuvan päähenkilöt ovat tietty ikoniset oravakaverukset Tiku (äänenä John Mulaney) ja Taku (Andy Samberg). Kyseessä ei kuitenkaan ole sama kurreduo kolmenkymmenen vuoden takaisesta animaatiosarjasta, vaan nämä ovat ne Tiku ja Taku, jotka muka näyttelivät siinä sarjassa. Kolmen tuotantokauden jälkeen suositun sarjan teko päätettiin kuitenkin lopettaa, mikä yhdessä Takun oman soolosarjan kanssa saivat oravat riitaantumaan. Vuosia myöhemmin Tiku on siirtynyt pois showbisneksestä, työskennellen vakuutusalalla. Taku yrittää epätoivoisesti pitää tähteyttään yllä, esimerkiksi päivittämällä itsensä tietokoneanimaatioksi. Tämä kuvaus tunnetusta kaksikosta on kekseliään omaperäinen ja riitaantuneen Tikun ja Takun uutta seikkailua lähtee seuraamaan mielellään.
Elokuvassa nähdään myös vanhasta sarjasta tutut pelastajahahmot Jaakko Juustola (Eric Bana), Vinkki Vääntölä (Tress MacNeille) ja Pörri-kärpänen (Corey Burton ja Dennis Haysbert), uusia tuttavuuksia, kuten poliisipäällikkö Vaha (J. K. Simmons) ja oikea ihmispoliisi Ellie (KiKi Layne), sekä valtava määrä vierailevia tähtiä eri elokuvista ja sarjoista. Popkulttuurin ystävien leuka loksahtaa auki useaan otteeseen, kun täysin puskista ilmestyy ties ketä. Mukana on Walt Disneyn tunnettuja tyyppejä, kuten Roope Ankka, Kaunottaren ja hirviön (Beauty and the Beast - 1991) Lumière-kynttilä, Aladdinin(1992) taikamatto, Pienen merenneidon (The Little Mermaid - 1989) Pärsky-kala, Viidakkokirjan(The Jungle Book - 2016) Baloo-karhu, Leijonakuninkaan (The Lion King - 2019) Pumba-pahkasika ja Autot-leffojen (Cars - 2006-2017) autoja, sekä Disneyn myöhemmin ostamien studioiden hahmoja mm. Tähtien sodasta(Star Wars - 1977-), Simpsonit-sarjasta (The Simpsons - 1989-) ja Marvelilta.
Cameot eivät kuitenkaan rajoitu vain Disneyn omistuksessa oleviin, vaan studio on tainnut maksaa isot summat muille firmoille saadakseen lainaan läjäpäin tunnettuja hahmoja. Monet vilahtavat ruudulla niin nopeasti, että pelkän silmien räpäytyksen vuoksi katsojalta saattaa jäädä väliin paljon. Muita yllätyksiä en halua paljastaa, mutta minun on pakko ihmetellä, että kuinka ihmeessä Disney sai Paramount Picturesilta luvan käyttää Segan videopeleistä tuttua Sonic-siiliä? Kyseessähän ei ole peleistä tai uusista elokuvista tuttu versio, vaan se kaamea Sonic, joka nähtiin Sonic the Movien(Sonic the Hedgehog - 2020) ensimmäisessä trailerissa ja joka aiheutti niin suuren faniraivon, että elokuvan julkaisua täytyi siirtää, jotta hahmo saatiin muovattua uuteen uskoon!
Tikun ja Takun pelastuspartio ei onneksi rakennu täysin pelkän cameo-tulvan varaan, eikä se myöskään ole pelkkä nostalgialla ratsastelu, vaan yllättävänkin ovela kommentaari showbisneksestä. Kyseessä ei todellakaan ole sellainen fiasko, millaiseksi sen menin etukäteen leimaamaan ja olen iloinen, että päätin antaa elokuvalle mahdollisuuden. Trailerista sai kuvan, että kyseessä olisi esimerkiksi Smurffien(The Smurfs - 2011) kaltainen totaalinen epäonnistuminen, jossa ikoniset piirroshahmot seikkailevat oikeiden näyttelijöiden rinnalla halki hätäisesti kyhätyn tuotesijoittelutarinan. Tikun ja Takun pelastuspartio on jotain täysin muuta. Se voisi olla vielä nokkelampi ja hauskempi, mutta jo tällaisenaan kyseessä on erittäin mainio elokuva.
Kyseessä on niitä perheleffoja, joista oikeasti koko perhe voi nauttia. Lapsille luvassa on mielenkiintoinen ja paikoitellen jopa jännittävä kertomus kaverin etsimisestä, joka sisältää vauhdikkaita ja hauskoja kohtauksia. Aikuiset taas voivat ihan vain fiilistellä elokuvan nostalgia-arvoja ja varmaankin satoja viittauksia popkulttuurin hahmoihin tai sitten uppoutua syvälle tarinaan, jossa showbisneksen monia puolia tutkitaan ja usein negatiivisessa valossa. Elokuvalla on paljon sanottavanaan aiheesta ja siksi onkin vielä isompi ihme, että Disney sai käyttöönsä kaikkien muiden firmojen omistuksia - tai että Disney ylipäätään näytti elokuvalle vihreälle valoa, sillä se näyttää myös Disneyn varjopuolia. Tämä erottaa Tikun ja Takun pelastuspartion viimevuotisesta Space Jam: Uudesta legendasta(Space Jam: A New Legacy - 2021), joka sisälsi valtavasti cameoita, mutta samalla näyttäytyi pelkkänä oman studionsa Warner Brosin myötähäpeällisenä hehkuttamisena ja mainoksena.
Tikun ja Takun pelastuspartion ohjaajan Akiva Schafferin esikuvana toimi Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -elokuva (Who Framed Roger Rabbit - 1988), joka sisälsi myös paljon tunnettuja hahmoja. Schafferin ohjaus on sujuvaa ja hän osaa tasapainotella hyvin rauhallisempien hahmokohtausten ja vauhdikkaampien toimintahetkien välillä. Dan Gregorin ja Doug Mandin työstämä käsikirjoitus on oivaltava piikittely, sekä kritiikki myös elokuva-alaa järsivää piratismia kohtaan. Elokuva on myös taidokkaasti kuvattu. Animoidut hahmot istuvat yllättävänkin toimivasti joukkoon, joskin ihan kaikkien hahmojen animointi ei näytä täysin viimeistellyltä, eivätkä osa erikoistehosteista oikein vakuuta. Lavasteet, asut ja maskeeraukset toimivat ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Brian Tylerin musiikkeja myöten.
Yhteenveto: Tikun ja Takun pelastuspartio on yllättävänkin viihdyttävä ja mainio koko perheen seikkailuelokuva. Leffa ei onneksi ole Smurffien kaltainen tuotesijoittelukammotus tai Space Jam: Uuden legendan tyyppinen hävytön studiomainos, vaan animaatiohahmojen ja oikeiden ihmisten yhdistäminen toimii ja cameotulva on ihan oivaltavasti tehty. Katsojan suu loksahtelee kerta toisensa perään auki vierailevien tähtien takia ja on käsittämätöntä, kuinka leffassa on saatu hyödyntää ties ketä. Elokuva ei kuitenkaan rakennu pelkkien tuttujen hahmojen varaan, vaan sen kertomus on kiinnostava ja vie hyvin mukanaan. Meno viihdyttää, vitsit ovat hauskoja ja lapsille osa kohtauksista saattaa olla hyvinkin jännittäviä. Filmistä löytyy myös syvempää puolta ja siinä pohdiskellaan isojen firmojen, kuuluisuuden, piratismin ja ties minkä haittavaikutuksia elokuva-alalla. Tekninen toteutus toimii pääasiassa, vaikka paikoitellen osa animoinnista näyttää viimeistelemättömältä. Tikun ja Takun pelastuspartio toimii passelisti niin uusille katsojille kuin oravakaverukset tunteville nostalgiafiilistelijöille. Filmi onnistui yllättämään itseni varsin positiivisesti.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.6.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Chip 'n Dale: Rescue Rangers, 2022, Walt Disney Pictures, Mandeville Films
Ohjaus: Barry Sonnenfeld Pääosissa: Will Smith, Josh Brolin, Tommy Lee Jones, Jemaine Clement, Emma Thompson, Michael Stuhlbarg, Mike Colter, Michael Chernus, Bill Hader, David Rasche, Alice Eve ja Will Arnett Genre: scifi, toiminta, komedia Kesto: 1 tunti 46 minuuttia Ikäraja: 12
"The Men in Black" -sarjakuvaan (1990-1991) perustuva scifikomedia Men in Black - miehet mustissa (Men in Black - 1997) oli iso hitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. MIIB - Miehet mustissa 2 (Men in Black II - 2002) ei kuitenkaan voittanut kriitikoita puolelleen, eikä ollut yhtä menestynyt filmi kuin edeltäjänsä. Toisen osan kuvauksissa kehkeytyi silti jo ajatus kolmannesta leffasta, kun päätähti Will Smith ehdotti ohjaaja Barry Sonnenfeldille, että seuraava osa voisi sisältää aikamatkustusta. Toisen osan toivottua heikompi menestys ja Sonnenfeldin riidat Sony-yhtiön kanssa kuitenkin hankaloittivat sarjan jatkamista. Lopulta erimielisyydet saatiin kuitenkin selvitettyä ja vuonna 2009 ilmoitettiin, että sarjan kolmannen osan teko lähtee liikkeelle. Kuvaukset alkoivat marraskuussa 2010, ennen kuin käsikirjoitusta oli edes tehty loppuun saakka! Tekijät kehittivät tarinaa eteenpäin kuvausten aikana ja lopulta leffa saatiin purkkiin ja loppukeväästä 2012 Men in Black 3 sai ensi-iltansa. Elokuva menestyi paremmin kuin sarjan aiemmat osat, muttei saanut erityisemmin kehuja kriitikoilta. Itse en käynyt katsomassa leffaa, kun se saapui teattereihin, vaan näin sen vasta myöhemmin vuokralta. Pidin filmiä viihdyttävänä ja olen katsonut sen muutamaan otteeseen uudestaan. Nyt kun sarja on saamassa jälleen jonkinlaista jatkoa elokuvalla Men in Black: International (2019), oli aika katsoa sarjan aiemmat osat uudestaan.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Men in Black - miehet mustissa ja MIIB - Miehet mustissa 2!
Vaarallinen boglodiitti Elukka-Boris pakenee Kuun vankilasta kostaakseen agentti K:lle, joka passitti hänet sinne yli 40 vuotta aiemmin. Boris matkaa ajassa vuoteen 1969 ja tappaa K:n, sekoittaen aikajatkumon, jolloin vain agentti J muistaa K:n olemassa olon. Agentti J:n täytyy myös matkata vuoteen 1969, pelastaakseen agenttiparinsa hengen.
Will Smith ja Tommy Lee Jones tekevät kymmenen vuoden tauon jälkeen paluun rooleihinsa agenteiksi J ja K. Tauko on selvästi tehnyt hyvää, sillä molemmat suoriutuvat paremmin kuin MIIB - Miehet mustissa 2:ssa. Jones ei tosin paljoa pääse tekemään, sillä Elukka-Boris tappaa K:n heti leffan alussa, jolloin kyseessä on entistä selvemmin Will Smithin show. Smith parantaa paljon tasoaan edellisestä osasta ja löytää saman meiningin kuin ensimmäisessä elokuvassa. J:stä on vuosien varrella noussut ylimmän luokan agentti, mutta hahmo ei ole muuttunut tylsemmäksi, vaan läppä lentää samaa tahtia ja kaiken kokemansa jälkeenkin J hämmästelee yhä avaruuden ihmeitä. Vaikka Jonesin esittämä K kuolee, on hahmo isosti mukana leffassa, sillä vuonna 1969 nähdään nuori K, jota näyttelee Josh Brolin. Brolin on ehdottomasti yksi elokuvan parhaimmista asioista, sillä hänen ollessa ruudulla tuntuu todella siltä kuin katsoisi nuorta Tommy Lee Jonesia. Brolin on tainnut tarkkailla Jonesin työtä pitkään ja hartaasti, sillä niin täydellisesti hän kanavoi Jonesin maneereja ja ilmeitä. Brolin on hämmästyttävän hyvä leffassa, minkä lisäksi hänen hahmonsa, nuori K on mielenkiintoinen tapaus, sillä hän on vielä hieman rennompi kuin vanha K. Elokuvan päävihollisena, Elukka-Boriksena nähdään Jemaine Clement, joka onnistuu tekemään hahmostaan uhkaavan ja karmivan, vaikka vetääkin homman parissa kohtaa yli. Elukka-Boris on vaarallinen tappaja, joka on erittäin oivallinen vastus sankareille ja tuo jännitettä siitä, pystyykö J sittenkään onnistumaan tehtävässään. Leffassa nähdään myös Emma Thompson Miehet mustissa -järjestön uutena johtajana O:na, Michael Chernus aikamatkustuslaitteen omistavana Jeffrey Pricena, sekä Michael Stuhlbarg viidennen ulottuvuuden olentona, Griffininä, jolle aika toimii täysin eri lailla kuin ihmisille. Hahmo on tavallaan mielenkiintoinen, mutta samalla myös todella ärsyttävä. Stuhlbargin lapsenomainen innostus ja tapa puhua eivät oikein toimi, minkä lisäksi hahmolle kirjoitetut repliikit pistävät välillä katsojan pyörittelemään silmiään. Thompsonista sen sijaan löytyy arvokkuutta johtohahmoksi ja yhtä myötähäpeällistä ääntelyä lukuunottamatta hän on mainio valinta rooliinsa.
Men in Black 3 ei ole mikään erityisen ihmeellinen elokuva, mutta todella laimean toisen osan jälkeen tämä tuntuu isolta parannukselta. Filmin tarina on huomattavasti koukuttavampi, aikamatkustuksen tuodessa erittäin kiehtovan lisäyksen mukanaan. Elukka-Boris on paljon parempi pahis kuin huonosti näytelty Serleena. Leffan puitteetkin ovat laadukkaammat, eikä leffa tunnu TV-elokuvalta kuten MIIB - Miehet mustissa 2. Alkuperäisen Men in Black -elokuvan tasolle ei valitettavasti päästä, mutta on Men in Black 3 oikein viihdyttävät tunti ja kolme varttia, vaikkei se tulekaan ilman heikkouksia. Jotkut vitsit eivät toimi ja jotkut hetket ovat myötähäpeällisen lapsellisia. Griffin ei mielestäni toimi ja siksi itseäni häiritsee suuresti, kuinka isossa osassa hahmo on. Taistelut eivät tarjoa mitään vau-elämyksiä tai jännitystä, mutta niitä katsoo ihan mielellään. Will Smithin ja Josh Brolinin välinen kemia on elokuvan parempaa antia. On todella veikeää nähdä, kuinka J tapaa nuoren K:n ja kuinka he päätyvät hoitamaan tehtävää yhdessä, kun J on tuntenut vanhan K:n vuosia, mutta tämä K ei ole koskaan tavannutkaan J:tä. J:n täytyy siis tehdä häneen vaikutus, yrittäen samalla selvittää, mikä on tehnyt K:stä niin yrmyn äijän. Heidän ansiosta hymy nousee huulille samaan tapaan kuin ensimmäistä Men in Blackia katsoessa. Tekijät ovat selvästi luottaneet Smithin ja Brolinin toimivan yhdessä ja hyvä niin, sillä kaksikko on aivan mahtava. Panoksia kasvatellaan mukavasti kohti huipennusta ja lopputaisto Elukka-Borista vastaan on erittäin viihdyttävää seurattavaa. Loppupäässä leffa myös hieman testailee, kuinka paljon katsoja on elokuvien varrella alkanut välittämään näistä hahmoista ja onnistuu tarjoamaan yllättävänkin liikuttavan kohtauksen.
Kahden aiemman osan tavoin tämänkin Men in Black -leffan on ohjannut Barry Sonnenfeld. Sonnenfeld on päässyt paljon paremmin juttuun takaisin mukaan kuin toisessa osassa ja pääseekin välillä tunnelman kanssa lähelle ensimmäistä osaa. Etan Cohenin aikamatkustuskäsikirjoitus on koukuttava, mutta huumoripuoli ei Cohenilta oikein suju. Men in Black 3 on muuten oivallisesti kuvattu, mutta mukaan mahtuu parissa kohtaa kummallisesti sommiteltuja lähikuvia. Leikkaus on sujuvaa ja valaisun avulla kaikesta on tehty mahdollisimman kirkasta - kenties välillä liiankin, jolloin mukaan tulee keinotekoisuuden tuntua. Lavasteet ja asut ovat tuttuun tapaan tyylikkäät, minkä lisäksi erilaiset avaruuden olennot ovat hienosti luotuja maskeerausten ja digiefektien avulla. Äänimaailma on taidokkaasti rakennettu ääniefekteistä Danny Elfmanin sävellyksiin asti.
Yhteenveto:Men in Black 3 on selvä parannus laimean MIIB - Miehet mustissa 2:n jälkeen, muttei ole mikään erityisen ihmeellinen filmi, eikä nouse sarjan aloitusosan tasolle. Kelpo scifikomediana tätä katsoo kuitenkin mielellään. Will Smith on hyvässä vedossa agentti J:nä ja vaikkei Tommy Lee Jones esiinny leffassa kauaa, korvaa Josh Brolin hänet täydellisesti nuorena K:na. Smithin ja Brolinin kemia iskee täysillä yhteen ja heidän seikkailunsa nappaa heti mukaansa. Aikamatkustustarina on kiinnostava lisäys sarjaan ja se luo hyvää huumoria. Valitettavasti mukaan mahtuu myös paljon kehnoja ja typeriä vitsejä, jotka aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Esimerkiksi Griffin on hahmona kiinnostava, mutta häntä esittävä Michael Stuhlbarg on ärsyttävä ja oudon lapsellinen roolissa. Jemaine Clementin näyttelemä Elukka-Boris on mainio pahis ja luo koukuttavia vaaratilanteita päähenkilöille. Erityistä jännitystä leffasta ei löydy, mutta lopussa elokuva yllättää koskettavuudellaan. Visuaalisesti elokuvasta löytyy hienoja puolia, mutta myös heikompia efektejä. Jos siis pidit sarjan ensimmäisestä elokuvasta (tai miksei myös toisestakin), kannattaa Men in Black 3:kin vilkaista. Seuraavaksi sitten nähdään, kuinka Tessa Thompson ja Chris Hemsworth toimivat sarjan uusina tähtinä. Men in Black: Internationalista lisää sitten ensi viikolla...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.6.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Men in Black 3, 2012, Columbia Pictures Corporation, Hemisphere Media Capital, Amblin Entertainment, Parkes+MacDonald Image Nation, Imagenation Abu Dhabi FZ
Ohjaus: Mike Mitchell Pääosissa: Chris Pratt, Elizabeth Banks, Will Arnett, Alison Brie, Charlie Day, Nick Offerman, Tiffany Haddish, Stephanie Beatriz, Jason Sand, Brooklynn Prince, Maya Rudolph, Ralph Fiennes, Channing Tatum, Jonah Hill, Cobie Smulders, Jason Momoa, Margot Robbie, Noel Fielding ja Will Ferrell Genre: animaatio, seikkailu, komedia Kesto: 1 tunti 46 minuuttia Ikäraja: 7
Etukäteen typeräksi lelumainokseksi leimattu Lego Elokuva (The LEGO Movie - 2014) osoittikin tuomitsijat vääräksi nerokkuudellaan ja sydämellään. Leffa oli kriitikoiden kehuma menestys, eikä ihme, että tekijät alkoivat heti suunnitella jatkoa. Lego Elokuva 2:a odotellessa ehdittiin tehdä kaksi sarjaan liittyvää lisäosateosta Lego Batman Elokuva (The LEGO Batman Movie - 2017) ja Lego Ninjago Elokuva(The LEGO Ninjago Movie - 2017), joista jälkimmäinen osoittautui kuitenkin monella tapaa pettymykseksi. Alunperin Lego Elokuva 2:n oli tarkoitus ilmestyä jo keväällä 2018, mutta tuotanto viivästyi, jolloin ensi-ilta siirrettiin tämän vuoden alkuun. Nyt filmi on vihdoin saanut ensi-iltansa, enkä voi sanoin kuvailla, kuinka innoissani olin elokuvan näkemisestä. Legot ovat olleet itselleni aina tärkeä ja rakas asia, ja olin aivan täpinöissäni, kun ensimmäinen Lego Elokuva ilmestyi ja se osoittautui aivan tajuttoman loistokkaaksi koko perheen seikkailuksi, mikä meni syvällisyyksiensä kanssa ihan ihme meta-tasoille. Pidin myös Lego Batman Elokuvasta todella paljon, mutta Lego Ninjago Elokuva oli lähinnä aika keskinkertainen ja alkoi tuntua juurikin lelumainokselta. Aloinkin hieman jännittää, että tähänkö jo loppui sarjan voittokulku, mutta huojennuin, kun näin Lego Elokuva 2:n trailerin, mikä lupaili pelkkää hyvää. Leffan saamat kehut nostivat innostustani entisestään ja menin erittäin positiivisin mielin katsomaan elokuvan heti sen ensi-iltapäivänä!
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Lego Elokuva!
On kulunut viisi vuotta siitä, kun Duplot tuhosivat Palikkalan. Tuhoutuneen kaupungin raunioita kutsutaan Loppulaksi, eikä mikään ole enää nastaa. Asiat vain vaikeutuvat Emmetin ja kumppaneiden kohdatessa uuden vaaran, Systersystemsiltä saapuvan kenraali Sulosorron.
Vaikka ympäröivä maailma on muuttunut karuksi erämaaksi, missä uusi vaaraa piilee joka kulman takana, on rakennusmies Emmet (äänenä Chris Pratt) onnistunut pysymään samana iloisena itsenään. Emmet ei tunnu olevan moksiskaan muutoksesta ja yrittääkin saada muut näkemään tilanteen positiiviset puolet. Emmet on jälleen erinomainen tapaus ja on kiinnostavaa nähdä, kuinka hänen täytyy tällä kertaa ottaa yhä enemmän ohjia omiin käsiinsä. Prattin ääni sopii hahmolle täydellisesti, mutta tällä kertaa Pratt ei ääninäyttele vain Emmetiä. Hän esittää nimittäin myös kovanaamaista Rex Vaaraliiviä, intergalaktista raptorinkouluttajaa, joka on selvä yhdistelmä hänen hahmojaan Guardians of the Galaxy- (2014) ja Jurassic World (2015) -elokuvista. Rex on hauska lisäys ja hänen hahmoaan hyödynnetään nokkelin tavoin. Emmetin lisäksi muutkin tutut hahmot ensimmäisestä osasta tekevät paluun. Tai no, lähes kaikki muut. Vanhaa Vitruviusta (Morgan Freeman) ei nähdä edes haamuna, minkä lisäksi Hyviskyttä (Liam Neeson) ja presidentti Bisnes (Will Ferrell) lähinnä vain vilahtavat parissa kohtaa ruudulla. Tyylilyyli Lucy (Elizabeth Banks), viittasankari Batman (Will Arnett), avaruusmies Benny (Charlie Day), merirosvo Metalliparta (Nick Offerman) ja innokas Puolikisu (Alison Prie) tekevät kunnon paluun ja ovat tärkeä osa tämänkin filmin tarinaa. Metalliparta ja Benny pysyvät aika yksiulotteisina, mutta Puolikisua on muutettu hauskasti ja Loppulassa hän pystyy muuttumaan hurjaksi Ultrakatiksi. Batman on aika samanlainen mörisevä, narsistinen ja muka-traaginen kuin ennenkin, mutta hänen hahmoaan onnistutaan syventämään leffan aikana. Myös Lucyn hahmosta löydetään uusia piirteitä, joihin edellisessä osassa jo hieman vihjailtiin.
Muita vanhoja tuttuja hahmoja edellisestä osasta ovat mm. DC:n supersankaritiimi Justice Leaguen jäsenet Superman (Channing Tatum), Green Lantern (Jonah Hill), Wonder Woman (Cobie Smulders) ja Aquaman (Jason Momoa), superpahikset Lex Luthor (Ike Barinholtz) ja Harley Quinn (Margot Robbie), Yhdysvaltain entinen presidentti Abraham Lincoln (Will Forte), Batmanin hovimestari Alfred (Ralph Fiennes) ja velho Gandalf (Todd Hansen). Aikuisille DC-faneille tuottaa varmasti riemua, että Aquamanissa(2018) nimikkohahmoa esittänyt Momoa ja Suicide Squadissa (2016) Harley Quinnia näytellyt Robbie palaavat rooleihinsa Lego-versioina. Tekijät yrittivät alunperin saada Gal Gadotin Wonder Womanin rooliin, mutta joutuivat pitämään Smuldersin, joka esitti hahmoa ensimmäisessä Lego Elokuvassa. Uusina hahmoina Rex Vaaraliivin lisäksi elokuvassa esitellään voittamattomalta vaikuttava kenraali Sulosorto (Stephanie Beatriz), muotoaan muuttava kuningatar Tahdontähdeks (Tiffany Haddish), selvästi Twilight-sarjaa (2008-2012) pilkkaava glittervampyyri Balthazar (Noel Fielding), sekä omaan kuoreensa jatkuvasti liukastuva banaani (Ben Schwartz), jonka vitsi ei yllättäen vanhene niin nopeasti kuin luulisi. Itse en pitkään tiennyt, mitä ajatella kenraali Sulosorrosta ja kuningatar Tahdontähdeksistä, mutta elokuvan kulkiessa eteenpäin ja alkaessa syventämään heitä, hahmot muuttuivat huomattavasti kiinnostavimmiksi. Kun ensimmäisen Lego Elokuvan lopussa Duplot saapuivat Palikkalaan ja ilmoittivat tuhoavansa kaiken, veikkaan lähes kaikkien katsojien pitäneen tätä vain hassuna loppukevennyksenä. Siksi onkin aivan täydellinen ratkaisu, että Duplot ovat oikeasti tuhonneet Palikkalan, mikä on vuosien hyökkäysten jälkeen muuttunut Mad Max -leffasarjaa (1979-2015) muistuttavaksi erämaaksi. Kyseessä on hyvin rohkea veto, mutta toisaalta mitä muutakaan voi näiltä elokuvilta odottaa? Lego Elokuva yllätti kaikki olemalla todella syvällinen, metaforallinen ja kulkiessaan monella eri tasolla, eikä Lego Elokuva 2 onneksi muutu yhtään tavanomaisempaan suuntaan. Kyseessä on jälleen erittäin nokkela, yllätyksellinen, syvällinen, hauska, viihdyttävä ja tunteikas paketti, mikä tuottaa riemua koko perheelle. Tämäkin elokuva pursuaa energiaa ja nostaa vähän väliä hymyn huulille. Mukana on odottamattomia käänteitä ja paljon kiehtovia puolia. Edellisen osan tavoin leffa hyödyntää kliseitä kekseliäin tavoin ja yksi isoimmista kehuistani elokuvalle on se, etten osannut lainkaan odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lego Elokuva 2 on edeltäjänsä tavoin todella poikkeuksellinen teos ja on aivan mahtavaa seurata, mitä kaikkea tekijät ovatkaan keksineet tällä kertaa.
Näistä asioista huolimatta Lego Elokuva 2 ei valitettavasti koskaan nouse edeltäjänsä tasolle. Yllätyksellisille elokuville on todella vaikea tehdä jatkoa, sillä jatko-osa ei ikinä pysty olemaan yhtä yllättävä kuin ensimmäinen filmi ja juuri näin käy tässä. Mukana on kyllä yllätyksiä, mutta tällä kertaa niitä tavallaan osaa odottaa. Ensimmäinen Lego Elokuva pääsi yllättämään, kun kyseessä olikin todellisuudessa metaforallinen kuvaus pojan ja isän välisestä suhteesta, jolloin ainakaan aikuisille ei pitäisi tulla yllätyksenä, että tämä jatko-osa tekee täysin samaa. Paikoitellen tuntuukin siltä kuin tekijät yrittäisivät vain parastaan kopioidakseen ensimmäisen osan menestystä, mutteivät koskaan yllä sellaiselle "hei vau" -tasolle, mitä ensimmäinen osa oli alusta loppuun.
Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, että Lego Elokuva 2 olisi huono elokuva! Kyseessä on erittäin mainio seikkailuleffa, joka vie hahmojaan ja tarinaansa veikeään uuteen suuntaan ja tarjoaa viihdepläjäyksen koko rahan edestä. Parissa kohtaa filmi kaipaisi pientä tiivistämistä, mutta muuten se pitää otteessaan alusta loppuun. Oikeissa kohdissa elokuva osaa rauhoittua ja muuttua koskettavaksi ja ajatuksia herättäväksi. Kun katsoja alkaa vähitellen ymmärtämään, mistä filmissä on tällä kertaa oikeasti kyse, koko elokuva tuntuu sanomansa kanssa muuttuvan paremmaksi. Ja vaikka äsken totesin, ettei leffa ole yhtä yllättävä kuin edeltäjänsä, löytyy tästä joitain yllättävänkin rohkeita vetoja. Joitain asioita hyödynnetään ällistyttävän hyvin, mutta mukana on myös juttuja, joita itse olisin toivonut näkeväni enemmän. Elokuva onnistuu tietty olemaan myös hauska, mutta veikkaan, että tällä kertaa huumori iskee paremmin aikuiskatsojiin, sillä suuri osa filmin vitseistä koostuu viittauksista populaarikulttuuriin, mitä nuoremmat katsojat eivät vielä välttämättä ymmärrä. Esimerkiksi Mad Maxia muistuttava Loppula tarjoaa aikuisille varmasti paremmat naurut, kun taas lapselle se saattaa olla jopa pelottava. Kuten sanoin, rohkeita vetoja.
Elokuvan animaatiojälki on tietysti aivan mielettömän hienoa. Visuaalisesti filmi näyttää todella upealta ja on jälleen kiehtovaa uppoutua näiden elävien Lego-hahmojen maailmaan ja tutkia kaikkia pieniä yksityiskohtia, joita animaattorit ovat ahtaneet mukaan. Leffassa on useita kuvia, jotka haluaisi pysäyttää, jotta niitä pääsisi silmäilemään tarkemmin. Lego-hahmojen liikkeet ovat jälleen hauskasti toteutetut, etenkin "Lego Friends" -tuotesarjan hahmojen kohdalla, joiden jalat ovat kiinni toisissaan, minkä vuoksi tekijöiden piti keksiä heille luonteva tapa liikkua. Lego Elokuva 2:n käsikirjoituksesta vastaavat edellisen osan kirjoittaneet ja ohjanneet Phil Lord ja Christopher Miller, jotka häikäisevät taas kekseliäisyydellään ja ennakko-odotusten ylitys- tai kiertämistaidoillaan. Onkin harmi, ettei kaksikko toimi myös ohjaajana, vaan sen homman on hoitanut Mike Mitchell, jonka tyyli tuntuu enemmän Lordin ja Millerin kopioimiselta. Mitchellin työ ei täysin vastaa kaksikon käsikirjoituksen tasoa ja hänen yrityksensä ylittää kaksikon työ edellisessä osassa jää pelkäksi yritykseksi. Elokuvaan on tietty keksitty uusi korvamato "Catchy Song" ja vaikka se jääkin soimaan päässä, ei se yllä edellisen osan "Everything is Awesome" -rallatuksen tasolle. Mukana on yllättävänkin paljon laulamista ja paikoitellen nämä musikaalinumerot tuntuvat venyttävän filmiä liikaa.
Yhteenveto:Lego Elokuva 2 on todella hyvä koko perheen seikkailu, mikä ei kuitenkaan ikinä yllä ensimmäisen Lego Elokuvan mestarillisen nerokkaalle tasolle. Mukana ei ole samanlaisia "vau"-elämyksiä ja huikeita yllätyksiä, mutta elokuvaan mahtuu silti paljon loistavia asioita. Loppulan karu erämaa on aivan mahtava idea, minkä lisäksi leffan syvällisempi puoli nostaa sen tasoa entisestään. On hieno tunne, kun alkaa vähitellen ymmärtämään, mistä elokuvassa onkaan oikeasti kyse. Huumoria leffassa riittää, mutta paikoitellen tuntuu, että vitsit liittyvät jopa liikaa pop-kulttuuriin, eikä elokuva välttämättä ole kovinkaan hauska lapsille. Seikkailuhenki nappaa niin lapsen kuin aikuisenkin mukaan ja filmi viihdyttää alusta loppuun, vaikka joitain kohtia voisi tiivistää kunnolla. Visuaalisesti kyseessä on todella upea teos ja "Catchy Song" jää varmasti soimaan päässä pitkäksi aikaa. Jos siis pidit ensimmäisestä Lego Elokuvasta tai sarjan lisäosista, kannattaa katsoa myös Lego Elokuva 2. Harmillisesti tämän elokuvan lopetus ei jätä vaatimaan jatkoa samalla lailla kuin edeltäjänsä huipennus. Kenties Emmetin ja kumppaneiden tarina voidaan jättää tähän ja tekijät voisivat keskittyä niihin lisäosaleffoihin. Itse toivon edelleen "Lego Star Wars Elokuvaa". Pliis, pliis, pliis!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.2.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.en.wikipedia.org, www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
The LEGO Movie 2: The Second Part, 2019, Warner Bros. Pictures, Warner Bros. Animation, Warner Animation Group, LEGO System A/S, Lord Miller, Vertigo Entertainment, Animal Logic, StarReel Entertainment, Rideback
Ohjaus: Pierre Coffin ja Chris Renaud Pääosissa: Steve Carrell, Miranda Cosgrove, Dana Gaier, Elsie Fisher, Jason Segel, Russell Brand, Will Arnett, Kristen Wiig ja Julie Andrews Genre: animaatio, seikkailu, komedia, lastenelokuva Kesto: 1 tunti 35 minuuttia Ikäraja: 7
Muistan hämärästi, kun Illumination Entertainmentin esikoiselokuva Despicable Me, eli suomeksi Itse ilkimys ilmestyi. Kaikkialla oli yhtäkkiä keltaisia ukkeleita haalareissa, joilla oli erikoiset kakkulat ja jotka puhuivat hölmösti. Lapset tietenkin rakastuivat näihin minioneiksi kutsuttuihin olentoihin, mikä aiheutti vanhempien lompakkojen tyhjenemisen. En käynyt katsomassa leffaa teattereissa, kun se ilmestyi, sillä se ei parin trailerin perusteella minua kiinnostanut. Näinkin sen vasta noin vuotta myöhemmin ja vaikka se oli mielestäni ihan kiva, en ollut erityisen innoissani ja nämä ihme keltaiset minionit lähinnä vain ärsyttivät minua. Leffan suosio kasvoi ja muutama vuosi myöhemmin ilmestyivätkin Despicable Me 2 (2013), sekä lisäosa Minions (2015). Niidenkin näkemisen jälkeen ei mielenkiintoni sarjaa kohtaan ole oikein noussut ja olen aina jättänyt Itse ilkimyksen kaupan hyllylle, vaikka se olisikin ollut kuinka halvalla myynnissä. Minulle leffat olivat lähinnä kertakäyttökamaa, jonka läpi hekottelee kerran, mutta jota ei välttämättä tarvitse nähdä enää uudestaan. Kuitenkin nyt sarja on saamassa jatkoa leffalla Despicable Me 3 (2017), joten täytyi tietty katsoa aiemmat leffat uudestaan arvioimista varten. Sarjan aloittaja olikin minulla digiboxilla tallennettuna, josta katsoinkin sen yhdessä tyttöystäväni kanssa. Vaikka leffa naurattikin enemmän kuin viimeksi, toivoin todella usein, että olisin Hans Zimmerin konsertissa kuin kotisohvalla katsomassa tätä. Noh, oli Itse ilkimys onneksi jonkin verran menevämpi teos kuin muistin.
Superkonna Gru aikoo tehdä kaikkein suurimman rikoksen, eli varastaa Kuun taivaalta. Tähän hän tarvitsee kutistussäteen, joka täytyy varastaa itseään täynnä olevalta pahikselta, Vektorilta. Apunaan Grulla on kolme hyväsydämistä orpoa ja suuri joukko hömelöitä minioneja.
Mainion Steve Carellin ääninäyttelemä roisto Gru ei tunnu oikein pitävän kenestäkään. Parkkeeratessaan hän runnoo viereiset autot ja kahvilajonoissa hän jäädyttää muut asiakkaat etuillakseen. Gru on kylmäsydäminen tapaus, joka yrittää vain olla kaikista paras rikollinen. Hän ei onneksi yritä mennä niin pitkälle, että valloittaisi koko maailman, vaan yrittää lähinnä näyttää kaikille, millaisia ilkeyksiä pystyy tekemään. Kuuvarkaus on juuri sellainen uutisaihe, jollaisessa Gru toivoo näkevänsä nimensä. Kuitenkin leffan aikana Grun sydän alkaa lämmetä, adoptoidessaan orpotytöt, jotka osoittavat, että hän voisi olla muutakin kuin konna. Gru on hauska hahmo ja puhuu erikoisella aksentilla. Kolme orpotyttöä ovat onnistuneesti todella erilaiset, mutta silti he tuntuvat yhtenäiseltä porukalta. Margo (Miranda Cosgrove) on tytöistä vanhin ja samalla myös älykkäin ja vastuullisin. Margo epäilee valehtelevaa Gruta, mutta yrittää löytää hänestä parhaat puolet. Edith (Dana Gaier) sen sijaan ei oikein innostu muista ja tekee mitä huvittaa. Hän esittää muille, ettei pidä mistään, mutta vähän väliä hänestä näkyy, että hän vain esittää. Kolmikon nuorin, yksisarvisia fanittava Agnes (Elsie Fisher) innostuu kahden muunkin puolesta ja löytää kaikesta parhaat puolet. Hän ei mieti Grusta mitään pahaa, vaan pitää tätä vain hassuna herrana, jolla on söpö torahammaskoira ja kivoja keltaisia kavereita. Vektori (Jason Segel) on ihan hauska tapaus, mutta paikoitellen jokseenkin ärsyttävä tyyppi, kokiessaan olevansa roistoista parhain. Grukin kokee niin itsensä kohdalla, mutta hän näyttää sen koomisella tavalla, toisin kuin itserakas Vektori. Hahmo on hölmön näköinen oranssissa verryttelypuvussaan ja pottakampauksessaan, mutta muuten hän ei oikein jää mieleen, eikä hän ole kovin uskottava rikollisnero. Muita hahmoja elokuvassa ovat tohtori Nefario (Russell Brand), joka suunnittelee kaikki Grun vempaimet, pahispankin johtaja Perkins (Will Arnett), orpokodissa työskentelevä tympeä neiti Hattie (Kristen Wiig), Grun tyytymätön äiti (Julie Andrews), sekä Grun naapuri Fred (Danny McBride). Lasten suosikkien, eli minionien (jotka kulkevat Suomessa myös nimellä kätyrit) ääninä kuullaan mm. Jemaine Clement ja leffan ohjaajat Pierre Coffin ja Chris Renaud.
Siinä missä nykypäivän Walt Disney -elokuvat kuten Zootopia (2016) ja Pixarin leffat kuten Inside Out (2015) onnistuvat tosissaan olemaan KOKO perheen elokuvia, joista aikuiset voivat nauttia ehkä jopa enemmänkin kuin lapset, Itse ilkimys pyrkii olemaan juuri lapsia riemastuttava elokuva. Tämä on huomattavissa heti alusta alkaen, kun visuaalinen tyyli tulee selville. Hahmot ovat todella karikatyyrisiä, jolloin monissa henkilöissä yhdistyvät pyöreät vartalot ja tikkuraajat. Taustat eivät ole realistisia, ja talot sekä kulkuneuvot ovat erikoisen näköisiä, mikä saa leffan näyttämään usein kalliilta lastenohjelmalta. Toinen huomio on jokseenkin lapsille suunnattu superpahistarina, joka sisältää opetuksia ja joka näyttää, että paha voi aina muuttua hyväksi. Kolmanneksi ovat tietenkin ne minionit, joita leffassa esiintyy vähän väliä, vaikka heille ei olisi joskus edes mitään käyttöä. Heidän tarkoituksensa on vain ja ainoastaan hauskuutta tyhmällä puhetavallaan, josta ei saa lähes mitään tolkkua, sekä sillä kun he toilailevat ja heitä sattuu. Mikä olisi hauskempaa kuin hassun näköinen hahmo? No tietty se, kun hassun näköistä hahmoa sattuu! Mutta sattuminen on tehty koomisesti, eikä hahmolle käy mitään, vaan se jää vain hassuun asentoon, niin kyllä naurattaa. Eipä siinä mitään, tunnustan itsekin nauraneeni minionien hölmöilyille ja ne ärsyttivät minua huomattavasti vähemmän kuin viime katselukerralla. Ja pakko myös tunnustaa, että ilman minioneita Itse ilkimys ei olisi mitään.
Jotta vanhemmat kykenisivät katsomaan tämän muksujensa kanssa loppuun, on mukana paljon huumoria myös aikuisille - jopa yllättävän julmia vitsejä. Yhdessä kohtaa leffaa orpotyttökolmikko palaa orpokotiin ja kävelee pahvilaatikon ohi, jossa lukee "Häpeän laatikko" ja moikkaavat jotain orpoa, joka on joutunut pimeään boksiin häpeämään. Todella rankkaa, mutta todella hauskaa! Toinen julma vitsi, joka mieleen jää, liittyy Grun äitiin ja kuinka tämä murskaa takaumissa lapsi-Grun unelmia. Komediapuoli onkin onnistuneinta elokuvassa ja leffa naurattaa makeasti useassa kohtaa. Valitettavasti muuten teos ei ole kovin ihmeellinen, minkä huomaa etenkin loppuhuipennuksessa, josta puuttuu huumori, sillä pitää mennä tositoimiin. Muissakin vakavissa kohdissa tunnelma tuntuu lässähtävän, eikä leffa saa kunnolla tempaistua mukaansa. Leffan ideat rikollisten yhteisestä kulttuurista ovat ihan mielenkiintoisia, mutta pankkia lukuunottamatta ne jätetään pelkiksi pintaraapaisuiksi. Näin Itse ilkimys tosin saa katsojan kiinnostumaan maailmasta ja toivomaan lisätietoja. Suurin kysymys tietenkin on, että mitä ne minionit oikeasti ovat ja mistä ne oikein tulevat?
Elokuva on animoitu ihan hyvin, vaikka leffan visuaalinen ilme ei olekaan mielestäni mitä parhain. Studion ensimmäiseksi leffaksi on ihan ymmärrettävää, että kovin suurella budjetilla tätä ei olla voitu tehdä, mutta useasti huomaa yksityiskohtien puuttumisen. Monessa kohtaa, kun näkyy laajoja kuvia kaduista, ihmisiä ei näy lähestulkoon missään, vaan kaikki rahat taisivat mennä suuren minion-joukon animoimiseen. Joitain tyylikkäitä pätkiä on mukana, mutta siihen se jää. Visuaalisesti hauskinta on, kuinka Vektori on yksinkertaisesti piilottanut varastamansa pyramidin maalaamalla sen siniseksi kuin taivas ja lisäämällä mukaan pari hassua valkoista pilveä. Itse ilkimyksen ohjauksesta vastaavat tosiaan Chris Renaud ja Pierre Coffin, jotka ovat onnistuneet ihan kelvosti, jos ottaa huomioon, että tämä on kummankin esikoiselokuva. Sergio Pablosin tarina ei ole mitä parhain, mutta sen pohjalta syntynyt Cinco Paulin ja Ken Daurion käsikirjoitus toimii, kun mukaan on lisätty paljon vitsejä.
Yhteenveto: Itse ilkimys on pohjimmiltaan keskinkertainen ja todella lapsellinen elokuva, mutta se sisältää paljon todella mainiota ja yllättävän julmaa huumoria, jotta aikuisetkin jaksavat katsoa leffan muksujensa kanssa. Gru on hyvä päähenkilö ja hänen kehitystään on mielenkiintoista seurata, minkä lisäksi orpotytöt ovat toimivan erilaisia toisistaan, mutta silti yhtenäinen tiimi. Sen sijaan leffan "pahis", eli Vektori ei erityisemmin säväytä. Minionit eivät ole sinänsä kovin tärkeitä ja ne paikoitellen ärsyttävät, mutta totuus on, ettei leffa olisi mitään ilman heitä ja kyllähän se naurattaa, kun niitä sattuu. Animointityyli ei ole parhaasta päästä ja leffa näyttää lähinnä lastenohjelmalta. Lapsille Itse ilkimys sopiikin paremmin ja heille tämä kannattaa näyttää, jos pankkitili on valmis tyhjentymään minion-lelujen takia. Kyllähän sen siinä samalla katsoo, mutta mitään erityisen ihmeellistä ei ole luvassa.
Kirjoittanut: Joonatan, 18.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Despicable Me, 2010, Universal Pictures, Illumination Entertainment
Ohjaus: Chris McKay Pääosissa: Will Arnett, Michael Cera, Zach Galifianakis, Rosario Dawson, Ralph Fiennes, Jenny Slate, Conan O'Brien, Billy Dee Williams, Zoë Kravitz, Seth Green, Channing Tatum, Jonah Hill ja Adam Devine Genre: animaatio, seikkailu, toiminta Kesto: 1 tunti 44 minuuttia Ikäraja: 7
Ennakkoon turhaksi rahastuspätkäksi leimattu Lego Elokuva (The LEGO Movie - 2014) yllättikin kriitikot ja katsojat olemalla todella nerokas seikkailuelokuva koko perheelle. Itse näin sen elokuvateatterissa, kun se ilmestyi ja ostin sen saman tien Blu-raylla, kun se saapui kauppoihin. Katsoin elokuvan muutaman kerran uudestaan, toivoen, että se saisi jatkoa. Valitettavasti Lego Elokuva 2 (The LEGO Movie 2: The Second Part) ilmestyy vasta 2019, joten sitä joutuu odottamaan vielä pari vuotta. Onneksi sitä ennen on tiedossa LEGO-leffojen maailmaa laajentavia lisäosia, joista ensimmäisenä ilmestyy Lego Batman Elokuva. Batman on yksi lempihahmoistani jaYön ritari (The Dark Knight - 2008) on suosikkileffani, joten olin tietysti innoissani, että ensimmäinen lisäosa kertoisi juuri hänestä. Kuitenkin olin hieman huolissani, että mitä jos tämä olisikin sitten sitä rahastusta? Huoleni katosivat, kun maailmalta alkoi sadella lähes pelkkiä positiivisia arvioita, joissa leffaa kehuttiin paljon. Innostukseni kasvoi ja kävin katsomassa elokuvan heti ensi-illassa.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien elokuvaa Lego Elokuva!
Kun Gotham Cityn pahikset pistetään telkien taakse, ei Batmanille ole enää käyttöä. Vainoharhaisena hän uskoo, että Jokerilla on ilkeä suunnitelma ja hän aikoo ottaa selville, mistä on kyse. Vaikka yleensä Batman toimii yksin, hän joutuu tällä kertaa turvautumaan orpopoika Robinin, poliisikomisario Barbara Gordonin ja uskollisen hovimestari Alfredinsa apuun pelastaakseen maailman. Batmanin äänenä kuullaan Lego Elokuva tapaan Will Arnett. Vaikka en Arnettista yleisesti oikein pidä, hänen tekemä matala ja rahiseva äänensä sopii viittasankarille täydellisesti. Batman ottaa tunnuslauseensa "työskentelen vain yksin" kirjaimellisesti, eikä suostu ottamaan apua vastaan... tai antamaan kunniaa muille. Gotham Cityn kansalaiset rakastavat Batmania, mutta herralla itsellään tämä maine on noussut hattuun ja hän kuvitteleekin olevansa muiden yläpuolella. Tämä puoli Batmanista oli jo nähty Lego Elokuvassa, mutta tässä hahmoon tuodaan lisäyksiä hienosti. Vaikka hän kuinka väittää haluavansa olla itsekseen, yksinäisyys on hänelle vaikeaa. Batman ei suostu tunnustamaan, että hän kaipaa muita lähelleen, mutta totuus on toinen. Yksinäistä viittasankaria käy välillä yllättävän paljon sääliksi, etenkin Batmanin vaeltaessa valtavassa tyhjässä kartanossaan yksin, jolloin jokainen askel kaikuu ympäri taloa. Hahmo viettää leffassa paljon enemmän aikaa supersankarina kuin alter egonaan miljonääri Bruce Waynena. Batmanin mestarirakentajapuoli tuodaan välillä esiin ja hän kykeneekin rakentamaan ympärillään olevista asioista nopeasti uusia laitteita ja kulkuneuvoja. Hauska fakta on, että Bat-tietokoneen äänenä kuullaan Applen puhetunnistukseen perustuva avustaja Siri. Batman päätyy vahingossa adoptoimaan pojan nimeltä Dick Grayson (Michael Cera). Kun Batman ei muuta käyttöä pojalle keksi, hän ottaa Dickin mukaansa sankarihommiin, jolloin pojasta muodostuu Batmanin uskollinen apulainen Robin. Dick on erittäin innoissaan kaikesta, etenkin supersankarihommista. Vaikka usein Robin nähdään turhana sivuhahmona, tässä elokuvassa hän tuo oikeasti mukaan jotain tarinaan. Elokuvassa vitsaillaan useasti siitä, että yleensä sarjakuvissa ja elokuvissa Robin on tarpeeton hahmo. Ceran erikoisen hento ääni sopii hahmolle mainiosti.
Bruce Waynen/Batmanin lojaalina hovimestari Alfredina kuullaan Ralph Fiennes, joka on loistovalinta herrasmiehen rooliin. Alfred yrittää saada Batmanin tekemään muutakin kuin sankarinhommia ja hän haluaisi, että Bruce Waynekin pääsisi välillä esille. Läpi elokuvan Alfred yrittää saada Batmanin ymmärtämään perheen ja ystävien merkityksen, mutta yritykset tuntuvat menevän kuuroille korville. Gotham Cityn tuttu poliisikomisario Jim Gordon (Hector Elizondo) jää eläkkeelle, jolloin paikan ottaa hänen tyttärensä Barbara Gordon (Rosario Dawson). Barbara olisi muuten Batmanille rakkautta ensisilmäyksellä, mutta valitettavasti poliisikomisariona Barbara aikoo saada Batmanin toimimaan sääntöjen mukaan ja yhteistyössä poliisien kanssa, mikä ei tietenkään sovi Batmanin kaltaiselle yksinäiselle ratsastajalle. Barbara on järkevä ja pääasiassa hän haluaisi ratkaista asiat puhumalla, mutta tiukan paikan tullen hahmo on valmis hyödyntämään taistelutaitojaan. Barbara on kova mimmi hakatessaan pahiksia kumoon. Pahiksia elokuvassa on paljon. Pääpahis on tietysti Batmanin arkkivihollinen, eli Zach Galifianakiksen ääninäyttelemä Jokeri. Hänen lisäksi leffassa nähdään myös monta muutakin tuttua Batmanin vastustajaa, kuten Harley Quinn (Jenny Slate), Scarecrow (Jason Mantzoukas), The Riddler (Conan O'Brien), Bane (Doug Benson), Catwoman (Zoë Kravitz), Poison Ivy (Riki Lindhome), Two-Face (Billy Dee Williams) ja Mr. Freeze, sekä hieman tuntemattomampia hahmoja, kuten mm. Crazy Quilt, Eraser, Pokedot Man, Calendar Man, Tarantula ja Killer Moth. Heidän tapauksessaan pitää oikeasti olla kova fani, jotta tunnistaa jokaisen. Pääasiassa muut pahikset ovat mukana vain näyttämässä naamansa, eivätkä he oikeastaan tee mitään ja Jokeriin keskitytään täysillä. Hymyilevä hullu rikollisnero Jokeri on aika nähty heppu, joten hänellekin on pitänyt luoda jotain uutta. Jokeri on nimittäin surullinen, kun hänelle paljastuu, ettei hän olekaan Batmanin suosikkipahis. Jokerin surullisuus on hauskasti keksitty ja se toimii. Elokuvassa on mukana myös pahiksia, jotka eivät ole Batman- tai ylipäätään DC-sarjakuvien universumista. Jo Lego Elokuvassa yhdisteltiin maailmoja ja tässä sama meno jatkuu. En halua spoilata, ketä kaikkia ja mistä kaikista leffoista ja sarjoista hahmoja on otettu, mutta suu tulee loksahtamaan useasti auki. Sen vain totean, että minua jäi harmittamaan, ettei elokuvassa nähdä yhtä parhaista pahiksista koskaan, eli Tähtien sodan (Star Wars - 1977-) Darth Vader. Elokuvassa nähdään myös Justice Leaguen jäseniä, kuten Superman (Channing Tatum), Green Lantern (Jonah Hill), Flash (Adam Devine), Wonder Woman, Aquaman ja Martian Manhunter.
Lego Batman Elokuva lähtee heti toiminnasta liikkeelle. Jokeri on keksinyt monimutkikkaan tavan tuhota Gotham City, mutta suunnitelma menee mönkään Batmanin saapuessa paikalle. Turhautuneena siihen, että Batman voittaa hänet aina, Jokeri keksii uuden nerokkaan suunnitelman. Tarina olisi muuten hyvin perinteinen Batman-seikkailuun, jos se ei sisältäisi niin paljon hahmoja muista tarinoista. Useissa supersankarielokuvissa on ongelmana, jos niissä on liikaa pahiksia. Tämän elokuvan tekijät ovat varmasti tienneet sen ja siksi mukaan onkin tungettu kymmeniä vastustajia. Vaikea sanoa miksi, mutta useat pahikset toimivat loistavasti! Outoa kyllä, että kun tavallisesti jopa kolme pahista tuottaa vaikeuksia katsojille, niin kun pahiksia onkin todella paljon, ei katsojaa enää tunnu haittaavan. Kaikki pahikset eivät tietenkään pääse tekemään paljoa ja hienoa onkin lähinnä se, että useat tutut naamat ovat mukana. Etenkin faneille elokuva on yhtä riemujuhlaa - eikä vain tuttujen hahmojen takia.
Elokuva on nimittäin täynnä viittauksia aiempiin Batman-elokuviin, vaikka ne eivät oikeasti kuulu samoihin universumeihin. Jo heti alussa viitataan sekä Yön ritarin että Tim Burtonin ohjaaman Batmanin (1989) loppukohtauksiin ja sama meininki sen kuin kasvaa. Leffa esittää asian siten, että tämä Batman on käynyt kaikki aiemmat seikkailut läpi aina vuoden 1943 mustavalkoisesta sarjasta Adam Westin tähdittämän hölmöilyn (1966-1968) kautta "Batman: The Animated Seriesiin" (1992-1995) ja Joel Schumacherin elokuvien Bat-nänneistä (1995-1997) "The Batman" -sarjan (2004-2008) kautta uuteen Batman v Superman: Dawn of Justiceen (2016). Viittaukset ovat huikeita - jotkut nokkelampia ja toiset selkeämpiä - ja ne naurattavat todella makeasti. Muutenkin elokuva saa naurattamaan läpi kestonsa, enkä edes muista, milloin olisin viimeksi saanut yhtä hyvät naurut leffan aikana! Tähän tietenkin vaikuttaa itseni kohdalla se, että olen Batman-fani ja tiedän paljon hänen universumistaan. Jotkut viittaukset menivät hieman ohi, mutta pääasiassa ymmärsin kaikki. Myös uusi Suicide Squad (2016) pääsee pienen pilkan kohteeksi. Westin sarjasta tutut lausahdukset "to the Batmobile" ja "Holy something Batman!" ovat tietenkin mukana, sekä nyrkkien iskuista syntyviä tekstejä kuten "POW!" ja "ZING!" ja "SHAZAM!" Myös vanhoja "Lego Batman" -leikkisettejä voi nähdä Bat-luolassa, jos niitä osaa tunnistaa. Batmanin tutut autot ovat näkyvissä, mutta valitettavasti niillä ei koskaan ajeta.
Huumorin lisäksi Lego Batman Elokuva sisältää myös paljon toimintaa. Ei tosin erityisen väkivaltaista sellaista, vaan lapsiystävällisempää mätkintää, jossa Lego-ukot hajoavat palasiksi. Jotkut vanhemmat kokevat tietty senkin liian pahana, mutta kyllä ne muksut kannattaa viedä katsomaan tätä. Elokuva on selkeästi koko perheelle tehty. Siinä missä lapset pääsevät katsomaan vauhdikasta seikkailua ja koheltavia hahmoja, vanhemmat pääsevät nauramaan piilovitseille ja hämmästelemään elokuvan nokkeluutta. Leffa sisältää vain muutaman heikohkon osuuden, mutta ne unohtaa helposti ja loppujen lopulta mieleen jää aivan mahtava kokonaisuus, jonka katsoo erittäin mielellään uudestaan. Yllätyksekseni elokuva on myös paikoitellen koskettava Batmanin yksinäisyyden takia. En olisi koskaan ajatellut etukäteen, että Lego Batman Elokuva voisi koskettaa minua syvältä. Jos elokuva pystyy oikeasti koskettamaan minua, niin jotain on tehty todella oikein!
Elokuvan animointi on Lego Elokuvan tavoin aivan mahtavaa! Ainoa miinukseni on, että vesi on animoitu näyttämään vedeltä, eikä se koostu Lego Elokuvan tapaan pienistä sinisistä ja valkoisista palikoista. Muuten elokuva on upean näköinen - puhdasta silmäkarkkia, eikä voi muuta kuin hämmästellä visuaalista ilmettä. Äänitehosteet ovat myös toimivia ja paras yksityiskohta äänissä on, että hahmot tekevät ampumisäänet itse suullaan. Tämä tuo hieman tunnetta siitä, että kyseessä olisi jälleen jonkun lapsen leikki. Elokuvan on ohjannut Chris McKay, joka on tätä ennen ohjannut lähinnä "Robot Chicken" -sarjaa (2005-). Musiikin on säveltänyt Lorne Balfe, jonka säveltämät musiikit säestävät leffaa toimivasti. Olisin toivonut, että leffassa kuultaisiin vanhoista Batman-leffoista ja sarjoista musiikkeja, mutta onneksi mukana on sentään John Williamsin säveltämä Teräsmiehen (Superman - 1978) teemakappale.
Yhteenveto: Lego Batman Elokuva jää varmasti vuoden 2017 parhaimpien elokuvien joukkoon! Elokuva on täynnä nerokkaita viittauksia aiempiin Batman-seikkailuihin vuosien varrelta ja ivan kohteeksi joutuu kaikki Adam Westin Bat-haikarkotteesta aina uuteen Batman v Superman: Dawn of Justiceen asti. Batmanista on saatu koskettava hahmo, vaikka pintapuolisesti hahmo on yhä sama egopullistelija kuin Lego Elokuvassa. Pahiskattaus on erinomainen - harvoin pääsee näkemään näitä kaikkia roistoja samassa elokuvassa. Ja yhdistelmä toimii huikeasti. Pakko kuitenkin sanoa, että kun suurimpia pahiksia on koottu yhteen, niin tuntuu oudolta, ettei Darth Vader ole päässyt mukaan. Animointi on tässäkin Lego-seikkailussa lähes pelkkää silmäkarkkia ja ainoa ongelmani animaation suhteen oli, että vesi näytti vedeltä, eikä koostunut Lego-palikoista, kuten Lego Elokuvassa, johon olisi voinut olla hieman enemmän viittauksia. Kovimmille Batman-faneille Lego Batman Elokuva on yhtä riemujuhlaa ja kyseessä on Nolanin Yön ritari -trilogian jälkeen paras Batman-leffa - ja kyseessä on animaatio Legoista! Kyseessä on myös varmasti vuoden paras DC-sarjakuviin perustuva elokuva. En malta odottaa, että näen elokuvan uudestaan. Vaikka tuntuukin, että näitä Lego-elokuvia voisi tulla vaikka kuinka, niin hieman pelottaa, että milloin maailmojen yhdisteleminen alkaa tuntua liian nähdyltä. Hieman myös pelottaa, että seuraava sarjan elokuva on Lego Ninjago Elokuva (The LEGO Ninjago Movie - 2017), jonka maailma ei ole erityisen tunnettu. Toivon silti, että se toimisi edes ihan kivasti...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.batman-news.com
The LEGO Batman Movie, 2017, DC Entertainment, LEGO System A/S, Lin Pictures, Lord Miller, Vertigo Entertainment, Warner Animation Group, Warner Bros. Animation, Warner Bros. Pictures
