Air Bud: Seventh Inning Fetch (2002) - elokuva-arvostelu

AIR BUD: SEVENTH INNING FETCH

Ohjaus: Robert Vince

Näyttelijät: Caitlin Wachs, Cynthia Stevenson, Molly Hagan, Richard Karn, Kevin Zegers, Patrick Cranshaw, Frank C. Turner, Jay Brazeau, Shayn Solberg, Chantal Strand, Hannah Marof ja Emma Marof

Genre: urheilu, komedia

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: S

Koko perheen urheilukomedia Koriskenttien koiratähti (Air Bud - 1997) oli taloudellinen menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Turre taklaa tykimmin (Air Bud: Golden Receiver - 1998) jäi kuitenkin lipputuloissa täysin edeltäjänsä jalkoihin, joten kolmas osa Air Bud - futispennut (Air Bud: World Pup - 2000) päätettiin julkaista suoraan VHS:llä. Kasetteja myytiin niin hyvin, että neljännen leffan teko käynnistyi heti ja lopulta Air Bud: Seventh Inning Fetch julkaistiin DVD:llä kesäkuussa 2002. Elokuva sai heikon vastaanoton kriitikoilta, mutta tämänkin leffan myynnit olivat hyvät. Itse en ollut aiemmin katsonut yhtäkään Air Bud -leffaa. Kuitenkin nyt kun elokuvasarja on jälleen saamassa jatkoa leffalla Air Bud Returns (2027), päätin sitä odotellessa katsoa aiemmat osat. Pidin yllättävänkin paljon alkuperäisestä Koriskenttien koiratähdestä, mutta Turre taklaa tykimmin ja Air Bud - futispennut olivat mielestäni aika latteita. En siis odottanut paljoa, kun pistin Air Bud: Seventh Inning Fetchin pyörimään.

Kun Josh lähtee collegeen, Buddy-koira jää pikkusisko Andrean vastuulle. Samaan aikaan kun Buddy ja Andrea innostuvat pesäpallosta, katala kelmikaksikko yrittää siepata Buddyn ja tämän pennut, uskoessaan, että niiden DNA:ssa on avain superurheilijoiden luomiseen.

Buddy-koira seikkailee jälleen ja innostuu taas uudesta urheilulajista, tällä kertaa pesäpallosta. Buddylle rakastavan kodin antanut Josh Framm (Kevin Zegers) on kuitenkin kasvanut lähes aikuiseksi ja lähtee elokuvan alussa opiskelemaan collegeen toiseen kaupunkiin. Buddyn ohelle ihmispäähenkilöksi nouseekin Joshin pikkusisko Andrea (Caitlin Wachs). Andrea on kelpo korvaaja ja hahmosta saadaan huomattavasti enemmän irti kuin aiemmissa leffoissa. Tyttöä harmittaa, kun hänen uusi pikkuveljensä Noah saa vanhempien (Turre taklaa tykimmin -leffasta tuttu Cynthia Stevenson palaa rooliinsa Jackie-äidiksi, jäätyään pois kolmososa Air Bud - futispennuista, kun taas Patrick-isäpuolta esittää tällä kertaa Richard Karn) täyden huomion. Lohtua tuo Buddy ja pesäpallo, vaikkei Andrea olekaan järin hyvä lajissa. Wachs jatkaa kelvollisesti osassaan.

     Elokuvassa nähdään myös Chantal Strand Andrean parhaana kaverina Tammyna, Molly Hagan pesäpallovalmentaja Crenshaw'na, sekä edellisissä leffoissa pelituomareita ja selostajia esittäneet Jay Brazeau ja Frank C. Turner niinä pakollisina pahoina, eli täysin turhina rikollishahmoina Rogerina ja Carltonina, joilla on totaalisen älyvapaa idea siepata Buddy ja tämän pennut, koska he uskovat, että näiden koirien DNA:ssa piilee mahdollisuus luoda superurheilijoita. Kun muut näyttelijät esiintyvät aika maltillisesti, Brazeau ja Turner vetävät roistohahmonsa täysin överiksi. Tekijät ovat tainneet pelätä, että lapset säikähtäisivät, jos rikollisista tehtäisiin millään lailla uhkaava kaksikko.

Air Bud: Seventh Inning Fetch on valitettavan väsähtänyt lisäys elokuvasarjaan, josta alkuperäinen hurmaavuus on jo haihtunut. Elokuvan isoin ongelma on sen käsikirjoitus. Voisi kuvitella, että jopa neljän kirjoittajan kanssa luvassa olisi jotain erilaista, mutta kirjoittajat ovat menneet siitä, mistä aita on matalin. Päähenkilö on vaihdettu Joshista hänen siskoonsa ja urheilulaji on taas pistetty vaihtoon, mutta leffa kulkee silti sitä samaa tuttua latua kuin edeltäjänsä. Päähenkilö harmittelee jotain, kunnes löytää uutta iloa elämäänsä jonkin urheilulajin muodossa, josta myös Buddy-koira innostuu. Ja sitten loppusuoralla ilkikuriset tyypit sieppaavat Buddyn. Eikö näihin leffoihin ihan oikeasti keksitä muuta?

Tietty väsähtäneisyys ja ponnettomuus vaivaa muutenkin elokuvaa. Leffan komediapuoli saattaa naurattaa ihan perheen pienimpiä, mutta jopa koheltamishuumorin tasolla meno on puolivillaista. Itse pesäpallomatsit jäävät myös harmillisen innottomiksi. Lisäksi siinä, missä aiemmissa elokuvissa oli selvää, että Buddya esittävät hauvat oli oikeasti koulutettu pelaamaan, Air Bud: Seventh Inning Fetchin aikana on kiusallisenkin selvää, että koiraa ei ole saatu oikeasti lyömään palloa mailalla. Tekijät yrittävät kamerakikkailulla parhaansa, mutta toteutus ontuu. Sitä ei kuitenkaan voi kieltää, etteikö Buddy näyttäisi hurjan suloiselta pelivermeineen, pesäpallomaila suussaan.

Elokuvan ohjasi Robert Vince, joka toimi Air Bud - futispennuissa käsikirjoittajana. Valitettavasti Vince ei saa puhallettua puhtia leffaan, mitä ei toki auta yhtään pohjalla toimiva heikko teksti. Air Bud: Seventh Inning Fetch on sentään kuvattu kelpuutettavasti, mukana on ihan hyviä lavasteita ja puvustajat ovat tehneet hyvää työtä Buddyn kanssa. Efektit ja äänityöskentely äityvät paikoitellen turhan sarjakuvamaisiksi, eikä Brahm Wengerin ja Eric Rohmin säveltämistä musiikeista jää mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org

Air Bud: Seventh Inning Fetch, Kanada, Yhdysvallat, 2002, Fetch Boy Films Ltd., International Keystone Entertainment, Keystone Pictures, Miramax

Air Bud - futispennut (Air Bud: World Pup - 2000) - elokuva-arvostelu

AIR BUD - FUTISPENNUT

AIR BUD: WORLD PUP

Ohjaus: Bill Bannerman

Näyttelijät: Kevin Zegers, Caitlin Wachs, Brittany Paige Bouck, Martin Ferrero, Miguel Sandoval, Duncan Regehr, Don McMillan, Dale Midkiff, Chilton Crane, Shayn Solberg, Chantal Strand, Patricia Idlette, Fred Keating ja Jeremy Guilbaut

Genre: urheilu, komedia

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 7

Lastenelokuva Koriskenttien koiratähti (Air Bud - 1997) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Turre taklaa tykimmin (Air Bud: Golden Receiver - 1998) ei kuitenkaan menestynyt yhtä hyvin. Alkuperäisen Buddy-koiran omistaja Kevin DiCicco yritti tehdä oman jatko-osansa "Air Bud: The Next Generationin" vuonna 1999, mutta projekti ei edennyt. Sen sijaan Keystone-yhtiö - jonka kanssa DiCicco oli ajautunut riitoihin alkuperäisen Buddy-koiran kuoleman jälkeen - päätti tehdä kolmannen elokuvan, joka kuitenkin julkaistaisiin suoraan VHS:llä. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 1999 ja lopulta Air Bud - futispennut ilmestyi joulukuussa 2000. Elokuva ei saanut kriitikoilta kovinkaan positiivista vastaanottoa, mutta sen myyntiluvut olivat hyvät. Itse en ollut aiemmin nähnyt yhtäkään Air Bud -elokuvaa. Kuitenkin nyt kun on tulossa uusi leffa Air Bud Returns (2027), päätin sitä odotellessa katsoa alkuperäiset filmit uudelleen. Pidin Koriskenttien koiratähdestä, mutta mielestäni Turre taklaa tykimmin oli harmillisen lattea tapaus. Odotukseni eivät siis olleet korkeat, kun pistin Air Bud - futispennut pyörimään.

Josh-pojan ja Buddy-koiran pasmat menevät sekaisin, kun kaupunkiin muuttaa jalkapalloa pelaava Emma-tyttö ja hänen koiransa Molly.

Kevin Zegers jatkaa roolissaan Josh Frammina, joka monitaiturikoiransa Buddyn kanssa innostuu taas uudesta urheilulajista, tällä kertaa siitä ihka aidosta jalkapallosta, eikä mistään amerikkalaisten viritelmästä. Motivaationa toimii uusi oppilas Emma Putter (Brittany Paige Bouck), joka on innokas jalkapalloilija ja johon Josh ihastuu heti ensinäkemältä. Buddyn onneksi Emmalla on oma kultainennoutajansa Molly ja pian on molemmilla pojilla rakkautta rinnassa. Zegers on edelleen kelpo vedossa osassaan, vaikka hänestä alkaa hieman näkyä, että hän haluaisi olla varteenotettavammissa leffoissa kuin näissä koirakomedioissa. Bouck istuu hyvin osaansa ja hänen ja Zegersin väliltä löytyy jopa hieman kemiaa. Tällä kertaa Buddyä on esittämässä jopa viisi eri hauvaa, Dakota, Walker, Shooter, Tango ja Poacher, joista jokaisella on ollut oma erikoistumisensa, oli kyse sitten rauhallisesta kävelystä kaupungin halki, kiipeilystä katolla tai jalkapallon potki... lyömisestä kuonolla.

     Tutuista hahmoista myös Joshin pikkusisko Andrea, heidän äitinsä Jackie ja heidän uusi isäpuolensa Patrick ovat menossa mukana, mutta kaikkien näyttelijät on pistetty vaihtoon. Jackiena ja Patrickina nähdään Chilton Crane ja Dale Midkiff, kun taas tässä leffassa aiempaa enemmän ruutuaikaa saavaa Andrea-siskoa esittää Caitlin Wachs. Uusina hahmoina Emman lisäksi esitellään Emman isä Geoffrey (Duncan Regehr), koiria varasteleva kaksikko Snerbert (Martin Ferrero) ja Webster (Don McMillan), sekä jalkapallovalmentaja Montoya (Miguel Sandoval). Sandoval on näyttelijäkaartin parasta antia, kun taas tälläkin kertaa pahisten esittäjät jäävät heikoimmaksi anniksi.

Ilahduttavan Koriskenttien koiratähden jälkeen Turre taklaa tykimmin tuotti minulle pettymyksen latteudellaan. Mukavana yllätyksenä mielsin Air Bud - futispennut kakkososaa paremmaksi elokuvaksi, vaikka tämäkin jäi aika keskinkertaiseksi leffaksi. Tarina seuraa periaatteessa tuttua kaavaa, pistämällä Joshin ja Buddyn kiinnostumaan jälleen uudesta pallopelistä ja heittämällä mukaan ikäviä tyyppejä, jotka haluavat siepata koiria kataliin tarkoituksiinsa. Tämä jälkimmäinen puoli tuntuu tässä elokuvassa totaalisen tarpeettomalta, mutta Snerbert ja Webster eivät sentään aiheuta samalla lailla jatkuvaa myötähäpeässä kieriskelyä kuin Turre taklaa tykimmin -leffan rosvokaksikko.

Elokuvan parasta antia on mukaan tuleva romanttinen puoli, kun Josh ihastuu Emmaan ja Buddy rakastuu hänen koiraansa Mollyyn. Jälkimmäisen kuvion lopputuloksen toki spoilaa jo leffan nimi ja juliste, mutta hauvojen lempeä on ilo seurata vierestä. Emman jalkapallointo on sopiva motivaattori pojille innostua lajista ja vahvistaapa tämä Buddyn asemaa paikallisena legendana. Tällä kertaa on luvassa jopa vastalauseita sille, että Buddy voisi pelata osana Timberwolvesin joukkuetta, ollessaan koira ja mielestäni tässä olisi ollut jo tarpeeksi vastoinkäymistä, ilman että mukaan olisi tarvinnut ympätä mitään koiranpentuja varastelevia taulapäitä - ne kun olisi voinut jättää sinne muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneeseen 101 dalmatialaista - aitoa koiranelämää -leffaan (101 Dalmatians - 1996).

Elokuvan ohjaajana toimi Bill Bannerman ja Air Bud - futispennut jäi miehen ainoaksi ohjaustyöksi, hänen keskityttyä tämän jälkeen tuottamiseen. Bannermanin työ on hitusen epätasaista, kun leffa yrittää tasapainotella kömpelösti urheiluelokuvan, romantiikan ja karikatyyrimäisten rikollisten välillä. Teknisesti Air Bud - futispennut ajaa passelisti asiansa. Se on tarpeeksi hyvin kuvattu, lavasteet ovat mainiot ja puvustus kelvollista. Äänimaailma toimii oivallisesti ja Brahm Wengerin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org

Air Bud: World Pup, Kanada, Yhdysvallat, 2000, Dimension Films, Keystone Family Pictures, Air Bud Productions, Téléfilm Canada

The Madison, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

THE MADISON - KAUSI 1

Luoja: Taylor Sheridan

Näyttelijät: Michelle Pfeiffer, Beau Garrett, Elle Chapman, Patrick J. Adams, Amiah Miller, Alaina Pollack, Kurt Russell, Kevin Zegers, Ben Schnetzer, Rebecca Spence, Matthew Fox ja Will Arnett

Genre: draama

Jaksomäärä: 6

Jakson kesto: noin 46 minuuttia - 1 tunti 8 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 24 minuuttia

Ikäraja: 12

The Madison on Taylor Sheridanin luoma uusi draamasarja. Sheridan ryhtyi työstämään sarjaa, kun Kevin Costner ei suostunut enää jatkamaan Yellowstonessa (2018-2024). Alun perin Sheridan kynäili ideastaan sisarsarjaa Yellowstonelle, joka kulki aluksi työnimellä "2024" ja osan Yellowstonen näyttelijöistä oli tarkoitus palata rooleihinsa. Heille päätettiin kuitenkin kehittää ikiomat sarjansa Marshals (2026-) ja Dutton Ranch (2026-), jolloin Sheridan ilmoitti, että tästä sarjasta tulisikin kokonaan oma juttunsa, joka ei linkittyisi millään lailla Yellowstoneen. Päärooleihin kaavailtiin Michelle Pfeifferia ja Matthew McConaugheyta, joiden oli tarkoitus näytellä Yellowstonen kuudennella kaudella, mutta jota ei koskaan tehtykään.  McConaugheyn kanssa ei kuitenkaan päästy sopimukseen ja hänen tilalle valittiin Kurt Russell. Aluksi Russell epäröi, koska hän oli kiireinen Monarch: Legacy of Monstersin (2023-) kuvauksissa. Sheridan kuitenkin halusi Russellin sarjaan ja sai venytettyä kuvausaikataulun näyttelijän muiden töiden ympärille. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2024 ja nyt The Madisonin ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa SkyShowtimen kautta). Itse kiinnostuin sarjasta, kun se kulki vielä nimellä "2024" ja sen oli tarkoitus liittyä Yellowstoneen. Tuotannossa tapahtuneiden isojen muutosten jälkeen katsoinkin uteliaana The Madisonin ensimmäisen kauden. 

Kun tragedia iskee Clyburnin perheeseen, he matkaavat New Yorkin hulinasta Madison-joen lähelle montanalaiselle tilalle.

Michelle Pfeiffer sai lopulta pidettyä roolinsa lukuisista tuotannollisista muutoksista huolimatta ja hän esittää Stacy Clyburnia, kun taas Matthew McConaugheyn jäätyä pois, Stacyn mieheksi Prestoniksi valittiin Kurt Russell. Stacy on täysverinen kaupunkilainen, joka nauttii New Yorkin vilinästä, kun taas Preston ei voi sietää suurkaupungin jatkuvaa meteliä ja huonompaa ilmaa, vaan matkaa aina tilaisuuden koittaessa Montanaan tilalleen Madison-joen lähelle. Kuten odottaa saattaa, Pfeiffer ja Russell ovat karismaattiset rooleissaan ja heidän väliltä löytyy hyvin kemiaa, vaikka heillä on lopulta harmillisen vähän yhteisiä kohtauksia. Tuotantokaudelta kun periaatteessa kuvattiin kaikki muu ensin ja Russell kuvasi omat osuutensa saatuaan työnsä Monarch: Monsters of Legacyn parissa päätökseen.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Stacyn ja Prestonin tyttäret Abigail (Beau Garrett) ja Paige (Elle Chapman), Abigailin lapset Bridgette (Amiah Miller) ja Macy (Alaina Pollack), Paigen aviomies Russell (Patrick J. Adams), Prestonin veli Paul (Matthew Fox), viereisellä tilalla asuva Cade (Kevin Zegers), sekä Stacyn terapeutti Phil (Will Arnett). Sivunäyttelijätkin ovat pääasiassa ihan hyviä rooleissaan ja Clyburnin perheen dynamiikka on kelvollisesti rakennettu. Hahmoista Paige jäi kuitenkin hitusen ärsyttäväksi blondistereotypiaksi, jolla menee tietty sormi suuhun landella, kun vessan sijaan on ulkohuussi, eikä nettikään juuri toimi. Erityisesti ärsyttää, kuinka Paige kohtelee vässykkämiestään Paulia.

Nyt The Madisonin avauskauden nähneenä en enää ihmettele, miksi Taylor Sheridan päätti lopulta irrottaa sarjan isommasta Yellowstone-maailmasta. Rauhallisempi, seesteisempi ja intiimimpään draamaan kallistuva The Madison ei tunnu yhtään Yellowstonelta - mutta eipä se tunnu myöskään miltään muultakaan Sheridanin aikaansaannoksista, kuten Mayor of Kingstownilta (2021-), Tulsa Kingiltä (2022-) tai Landmanilta (2024-). Oikeastaan vain Paige tuntuu tyypilliseltä Sheridanin kirjoittamalta nuorelta naishahmolta, kaupunkilaishienohelman ollessa täysin uusavuton tilalla, keskellä ei-mitään.

En kuitenkaan sano tätä missään nimessä huonolla tavalla. Pidin kyllä The Madisonista, vaikka ainakaan vielä tämä ykköskausi ei tehnyt mitään lähtemätöntä vaikutusta. Heti ykkösjakso nappaa toimivasti mukaansa ja on mielenkiintoista seurata, miten tämä perhe totuttelee maalaiselämään, kun etenkin nuorimmat heistä ovat kasvaneet vauvasta lähtien jonkinlainen älymasiina ulottuvillaan. Kolmen sukupolven erot käyvät nopeasti selväksi ja perheenjäsenten keskinäiset riidat ovat toisinaan hupaisia ja toisinaan taas onnistuneen seisauttavia. Kaiken tämän keskellä parasta on toki jokaisen hahmon yritys käsitellä suurta suruaan. Kuusi noin tunnin mittaista jaksoa on mielestäni oikein passeli mitta tälle ensimmäiselle tuotantokaudelle. Paramountilla vaikuttaisi olevan kova luotto sarjaan, koska sen lisäksi, että toinen kausi on nähtävästi kuvattu jo, kolmatta kautta käsikirjoitetaan parhaillaan. Katson ihan mielelläni The Madisonia lisää, jos nyt en mitenkään erityisemmin jäänyt odottamaan sarjan jatkumista.

Taylor Sheridan on käsikirjoittanut koko tuotantokauden itse, kun taas kaikkien jaksojen ohjauksesta vastaa Christina Alexandra Voros. Kaksikon työ on oivallista ja Voros saa rakennettua sopivan herkkää ilmapiiriä, rikkoen haikeutta toimivasti myös satunnaisella huumorilla. Teknisestikin The Madison on mainio. Kausi on taitavasti kuvattu ja Montanan jylhiä maisemia kelpaa kyllä katsella. Lavasteet ovat hienot, puvustus pätevää ja äänimaailmakin on hyvin kasattu Breton Vivianin musiikkeja myöten. Oikeastaan vain avausjakson muutamat keskinkertaiset digitehosteet pistävät silmään muuten vakuuttavan toteutuksen seasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Madison, Yhdysvallat, 2026-, 101 Studios, Bosque Ranch Productions, MTV Entertainment Studios, Paramount Television Studios

Turre taklaa tykimmin (Air Bud: Golden Receiver - 1998) - elokuva-arvostelu

TURRE TAKLAA TYKIMMIN

AIR BUD: GOLDEN RECEIVER

Ohjaus: Richard Martin

Näyttelijät: Kevin Zegers, Cynthia Stevenson, Gregory Harrison, Nora Dunn, Perry Anzilotti, Robert Costanzo, Shayn Solberg, Alyson MacLaren, Rush, Chase, Zak ja Chance

Genre: urheilu, komedia

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 3

Koko perheen urheilukomedia Koriskenttien koiratähti (Air Bud - 1997) oli kriitikoiden nuivasta vastaanotosta huolimatta hitti, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Elokuvan koiratähti Buddy menehtyi kuitenkin nivelsyöpään vain puoli vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen, joten jatko-osaa varten tarvittiin uudet hauvat rooliin. Buddyn omistaja ja koko Air Bud -konseptin luoja Kevin DiCicco suuttui Keystone Picturesille, että yhtiö omi idean ja ryhtyi tekemään jatkoa ilman DiCiccon suostumusta. DiCicco myös väitti, että yhtiö ei ollut maksanut luvattuja prosenttimääriä oheistuotemyynneistä ja lipputuloista. Keystone Pictures piti kuitenkin päänsä ja Air Bud: Golden Receiver, eli vekkulisti suomennettu Turre taklaa tykimmin sai ensi-iltansa elokuussa 1998. Elokuva oli taloudellinen pettymys teattereissa, mutta jälkikäteen VHS- ja DVD-julkaisut myivät hyvin. Itse en ollut aiemmin nähnyt yhtäkään Air Bud -leffaa, mutta nyt kun sarja on saamassa jatkoa elokuvalla Air Bud Returns (2026), päätin vihdoin katsoa alkuperäisen elokuvan. Koska pidin sitä yllättävänkin hurmaavana leffana, päätin katsoa myös sen jatko-osat - etenkin kun huomasin, että Turre taklaa tykimmin sai ensi-iltansa päivänä, jona minä synnyin! Olen siis päivälleen yhtä vanha kuin tämä elokuva! 

Yrittäessään prosessoida äitinsä deittailua uuden miehen kanssa, Josh-poika liittyy koulunsa jenkkifutisjoukkueeseen, eikä aikaakaan kun myös Buddy-koira innostuu amerikkalaisesta jalkapallosta.

Kevin Zegers palaa rooliinsa Josh Frammiksi, josta ensimmäisen elokuvan lopussa tuli koiransa Buddyn kanssa paikallinen legenda heidän koripallotaitojensa myötä. Nyt Josh kuitenkin kiinnostuu eri urheilulajista, nimittäin amerikkalaisesta jalkapallosta ja huomaa, että Buddy on hyvä myös tässä lajissa. Zegers on edelleen kelpo roolissaan, vaikkei hänestä ihan löydy samanlaista paloa elokuvaa kohtaan kuin viimeksi. Osittain tämä voi johtua siitä, että alkuperäinen Buddy-koira tosiaan kuoli syöpään elokuvien välissä. Se oikea Buddy oli ihan oikeasti aikamoinen temppukoira, mistä kertoo jo se, että tässä jatko-osassa Buddyä esittää jopa neljä koiraa, Rush, Chase, Zak ja Chance. Tarvittiin siis neljä hauvaa hoitamaan yhden Buddyn työt.

     Näyttelijävaihdoksia tapahtuu myös Joshin perheessä ja hänen äitiään Jackieta näyttelee tällä kertaa Cynthia Stevenson ja pikkusisko Andreaa esittää Alyson MacLaren. Shayn Solberg sentään jatkaa Joshin parhaan ihmisystävän Tomin roolissa. Kokonaan uusina tuttavuuksina elokuvassa esitellään jalkapallovalmentaja Fanelli (Robert Costanzo), eläinlääkäri Patrick Sullivan (Gregory Harrison), sekä katala kaksikko Natalya (Nora Dunn) ja Popov (Perry Anzilotti), jotka sieppaavat eläimiä sirkukseensa ja innostuvat tietty, kun näkevät televisiossa jutun koripalloa pelaavasta koirasta. Stevenson tuo äitihahmoon erilaista energiaa ja häneltä löytyy hyvää kemiaa Harrisonin kanssa, kun Joshin äidin ja eläinlääkärin välille syttyy romanssi, josta poika ei juuri piittaa. Costanzo on mainio valmentajana, mutta Dunn ja Anzilotti ovat vaivaannuttavan huonot tämänkertaisina pahiksina. Heitä on aivan varmasti ohjeistettukin näyttelemään mahdollisimman sarjakuvamaisesti, mutta heidän kohtauksensa aiheuttavat vain suurta myötähäpeää.

Alkuperäinen Koriskenttien koiratähti tosiaan yllätti minut positiivisesti ja lopun kökköä oikeudenkäyntiosiota lukuun ottamatta pidin sitä oikein mainiona, sympaattisena ja ilahduttavana koko perheen elokuvana. Valitettavasti samaa ei voi sanoa Turre taklaa tykimmin -jatko-osasta, joka on aika lailla juuri sitä, mitä ennakkoon oletin jo ykkösosan olevan: laiska rahastus, joka saattaa ehkä viihdyttää perheen pienimpiä, mutta jättää kaikki siitä vanhemmat kylmäksi. Buddy on edelleen suloinen ilmestys - vaikkei siis kyseessä olekaan se ihka aito Buddy - ja hymy vääntyy väkisinkin huulille, kun koira tepsuttelee ensi kertaa kentälle jenkkifutistamineissaan.

Käsikirjoittajakaksikko Paul Tamasy ja Aaron Mendelsohn ja tämänkertainen ohjaaja Richard Martin eivät tunnu millään löytävän sellaista kultaista keskitietä, mikä miellyttäisi niin lapsikatsojaa kuin aikuistakin. Kohelluskohtauksia on enemmän kuin edeltäjässä ja tällä kertaa ne ovat ponnettomia ja laiskoja. Lapsia ne saattavat naurattaa, mutta itse kiemurtelin myötähäpeässä näiden hetkien aikana. Ne vieläpä liittyvät lähinnä pahiskaksikkoon, jonka seuraaminen on jo muutenkin vaikeaa puuhaa. Leffan draamapuoli liittyen Jackien ja Patrickin rakastumiseen ja Joshin torjuvaan suhtautumiseen taas todennäköisesti tylsistyttää lapset. Jenkkifutista pelaava koira, vaikea perhedraama ja toilailevat rosvot tuntuvat kuuluvan ihan eri elokuviin ja Turre taklaa tykimmin onkin harmillisen kömpelösti kasaan pistetty paketti, joka tehtiin selvästi pelkkien helppojen rahojen toivossa. Kun siinä kiireessä unohtui se aito hurmaavuus, ei ole ihme, että katsojat suhtautuivat jatko-osaan torjuvasti, eikä leffa tienannut teatterikierroksellaan edes puolia edeltäjänsä lipputuloista.

Sentään Turre taklaa tykimmin on teknisesti kelvollinen. Kameratyöskentely on pääasiassa menevää, lavasteet näyttävät hyviltä, puvustustiimi on onnistunut Buddyn peliasun kanssa ja maskeeraajat pääsevät hassuttelemaan pahisduon kanssa. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Brahm Wengerin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Air Bud: Golden Receiver, Kanada, Yhdysvallat, 1998, Keystone Pictures, Dimension Films, Alliance Atlantis Communications, Canadian Film or Video Production Tax Credit, Canadian Government, Golden Receiver

Koriskenttien koiratähti (Air Bud - 1997) - elokuva-arvostelu

KORISKENTTIEN KOIRATÄHTI

AIR BUD

Ohjaus: Charles Martin Smith

Näyttelijät: Kevin Zegers, Buddy, Wendy Makkena, Michael Jeter, Bill Cobbs, Brendan Fletcher, Stephen E. Miller, Norman Browning, Nicola Cavendish, Shayn Solberg, Jessebel Mather, Kati Mather ja Eric Christmas

Genre: urheilu, komedia

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: S

Air Bud, eli suomalaisittain Koriskenttien koiratähti on Walt Disneyn julkaisema koko perheen elokuva. Inspiraatio elokuvaan syntyi Kevin DiCiccon kultaisestanoutajasta Buddysta, jonka DiCicco oli kouluttanut pelaamaan koripalloa. Buddy oli päässyt esiintymään televisiossa Amerikan hauskimmissa kotivideoissa ja David Lettermanin talk show -ohjelmassa ja DiCicco sai idean tehdä Buddysta elokuvan. Hän sai Keystone Entertainmentin innostumaan koripalloa pelaavasta koirasta ja kuvaukset käynnistyivät. Kevin DiCicco halusi kutsua elokuvaa "Buddyksi", mutta koska kesäkuussa 1997 oli juuri ilmestynyt elokuva nimeltä Buddy, leffa sai Yhdysvalloissa nimen Air Bud ja se sai teatteriensi-iltansa elokuussa 1997. Suomeen elokuva saapui vasta myöhemmin nimellä Koriskenttien koiratähti. Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai kuitenkin ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Itse en ollut aiemmin katsonut Koriskenttien koiratähteä tai yhtäkään sen jatko-osista tai Pentujengi-sisarleffoista (Air Buddies). Kuitenkin nyt kun elokuvasarja on saamassa pitkästä aikaa jatkoa elokuvalla Air Bud Returns (2026), päätin sitä odotellessa katsoa alkuperäisen elokuvan vihdoin ja samalla arvostella sen.

Nuori Josh Framm perheineen muuttaa uuteen kaupunkiin ja Joshin on vaikea löytää kavereita. Ystävyys syntyy kuitenkin yllättävästä paikasta, kun Josh tapaa koiran nimeltä Buddy, joka tykkää pelata koripalloa.

Myöhemmin muun muassa Gossip Girl -sarjassa (2007-2012) esiintynyt Kevin Zegers näyttelee Josh Frammia, joka on juuri menettänyt isänsä ja joka muuttaa äitinsä (Wendy Makkena) ja pikkusiskonsa (Jessebel ja Kati Mather) kanssa uuteen kaupunkiin. Uusien kavereiden saaminen tuottaa kuitenkin Joshille vaikeuksia, siitäkin huolimatta, että Josh on hyvä koripallossa ja uudessa koulussa on korisjoukkue. Eräänä päivänä heitellessään palloa, hän löytää puskasta pelokkaan koiran, jonka hän nimeää Buddyksi ja odottamaton ystävyys syvenee, kun Josh huomaa, että Buddy osaa pelata koripalloa. Josh on tykättävä hahmo ja Zegers on oiva valinta rooliin. Mutta onhan leffan isoin täky tottakai fiktiivistä versiota itsestään esittävä Buddy, joka osasi ihan oikeastikin kuonollaan pompauttaa pallon koripallorenkaan läpi. Valitettavasti tosielämässä Buddy menehtyi syöpään jo puoli vuotta Koriskenttien koiratähden ilmestymisen jälkeen, eikä siten päässyt enää mukaan leffan lukuisiin jatko-osiin. Buddy kuitenkin sementoi heti tässä leffassa paikkansa Hollywoodin koiraikonien joukosta.

     Elokuvassa nähdään myös Nicola Cavendish koulun rehtorina Pepperinä, Stephen E. Miller koulun koripallojoukkueen valmentajana Barkerina, Brendan Fletcher joukkueen tähtipelaajana Larryna, Bill Cobbs koulun talonmiehenä, sekä Michael Jeter pellekeikkoja syntymäpäiväjuhlilla vetävänä Normina. Sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa myös passelisti. Cobbs on täydellinen sympaattiseksi talonmieheksi, joka yrittää tsempata Joshia, kun taas Jeter on sopivan niljakas omassa osassaan.

Koriskenttien koiratähti tai sen jatko- ja lisäosat eivät tosiaan ole kuuluneet millään tavalla minun lapsuuteeni, joten en pystynyt katsomaan elokuvaa minkäänlaisten nostalgialasien läpi. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat aika alhaiset, joten olinkin erittäin yllättynyt, sillä minä jopa ihan aidosti oikeasti pidin tästä leffasta. Kyseessä on ilahduttava koko perheen urheiluelokuva, joka levittää väkisinkin leveän hymyn katsojansa huulille, sillä Joshin ja Buddyn välille syntyvästä ystävyydestä löytyy niin suuri sydän.

Vaikkei minulta löydy nostalgialaseja itse leffaa kohtaan, elokuva sai minut kyllä ikävöimään 1990-luvun lastenleffojen perään. Muutamasta kohelluskohtauksesta (joista Buddyn kylvettäminen on kieltämättä onnistuneen lystikäs) huolimatta Koriskenttien koiratähti uskaltaa edetä omalla painollaan ja rakentaa kertomustaan ja päähenkilöiden välille muodostuvaa voimakasta sidettä. Voin vain kuvitella, millaista vyörytystä elokuva olisi tänä päivänä tehtynä. Tätä tarinaa on mukava seurata ja hommahan vain paranee, kun Buddyn lahjat koripallokentällä käyvät selväksi ja pian koirasta muodostuu joukkueen maskotti.

Loppusuoralla elokuva alkaa kuitenkin venyttämään uskottavuuden rajoja. Itse pystyin vielä katsomaan sormien läpi sen, että finaaliottelussa erään pojan loukkaannuttua kaikki olisivat sinut sen kanssa, että Buddy siirtyy maskotista pelaajaksi, mutta lopun oikeuskiista on niin kiusallisen sinisilmäisesti ja kornisti tehty, että se valitettavasti rokotti hieman pisteitä ihan viime minuuteilla. Siitä huolimatta olin yllättynyt, kuinka kertakaikkisen sympaattinen leffa onkaan kyseessä. Kenties minun pitäisi nyt antaa mahdollisuus myös elokuvasarjan kolmelletoista muulle osalle.

Elokuvan ohjasi paremmin näyttelijänä tunnettu Charles Martin Smith, joka tekee oivaa työtä ilmapiirin kanssa ja täytyyhän sitä nostaa hattua koripallokohtauksille, joissa on täytynyt ohjata lasten lisäksi myös koiraa. Lopun vaivaannuttavaa oikeussalikohtausta lukuun ottamatta Paul Tamasyn ja Aaron Mendelsohnin työstämä käsikirjoitus on mainio. Teknisestikin Koriskenttien koiratähti on hyvin tehty. Se on osaavasti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet näyttävät hyviltä ja puvustuksen huippu on tietenkin Buddyä varten räätälöidyt tiimipaita ja omat pikku pelikengät. Tehosteet toimivat edelleen ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Brahm Wengerin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Air Bud, Yhdysvallat, Kanada, 1997, Walt Disney Pictures, Keystone Pictures, Alliance Films