keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Arvostelu: Pieni merenneito (The Little Mermaid - 1989)

PIENI MERENNEITO

THE LITTLE MERMAID



Ohjaus: Ron Clements ja John Musker
Pääosissa: Jodi Benson, Samuel E. Wright, Jason Marin, Kenneth Mars, Christopher Daniel Barnes, Pat Carroll ja Buddy Hackett
Genre: animaatio, musikaali, seikkailu
Kesto: 1 tunti 23 minuuttia
Ikäraja: 7

The Little Mermaid, eli suomalaisittain Pieni merenneito on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 28. osa. Elokuva perustuu H.C. Andersenin samannimiseen satuun vuodelta 1837. Ilmestyessään vuonna 1989 leffa oli iso menestys ja se kuuluu joidenkin suosikkipiirrettyjen joukkoon. Suomeen elokuva saapui vuoden jäljessä. Itselläni ei ole muistikuvaa, että olisin lapsena nähnyt Pienen merenneidon - ainakaan kokonaan. Kuitenkin vuonna 2015 tehdessämme teatteriprojektia, johon tarina liittyi, katsoimme tämän Disneyn animaatioelokuvan, jolloin näin sen vihdoin kokonaisuudessaan. Pieni merenneito oli mielestäni ihan hyvä, muttei kuulunut Disneyn parhaimmistoon. Ostin sen seuraavana vuonna Blu-raylle, mutta katsoin sen vasta vuoden 2017 alussa, kun päätin, että kirjoitan vuoden 2018 ensimmäiselle puolikkaalle lähes jokaisen Disney-klassikon arvostelut.

Merenneito Ariel haaveilee ihmisten maailmasta ja eräänä päivänä hän törmääkin laivaan täynnä prinssi Ericin miehiä. Ariel ihastuu Ericiin, mutta hänen isänsä, merenalainen kuningas Triton ei hyväksy ihmisiä, joten ihastus jää haaveeksi. Arielin onneksi eräs Ursula haluaa auttaa häntä saamaan Ericin sydämen ja muuttumaan ihmiseksi. Valitettavasti Ursulalla ei ole hyvät mielessään ja hän havitteleekin kruunua...

Ariel, eli Pieni merenneito on mielenkiintoinen hahmo, sillä hän ei halua elää, kuten hänen isänsä määrää, vaan haluaa olla sellainen kuin itse haluaa. Elokuva kertookin siitä, kun Ariel etsii itseään ja yrittää saada selville, mitä hän oikeasti haluaa. Hahmon uhmatessa isänsä tahtoa ja tutkiessa uteliaana ihmisten esineitä, Arielille on luotu toimiva persoona ja häntä on henkisesti helppo lähestyä. Vaikka kyseessä on prinsessa, Ariel ei ole täysin perinteinen Disney-prinsessa, sillä hän haluaisi enemmänkin olla tavallinen. Tämä tekee hänestä myös tykättävämmän. Arielin äänenä kuullaan Jodi Benson.
     Arielin ystäviä ovat Pärsky-kala (Jason Marin) ja Joonas-lokki (Buddy Hackett). Pärsky on pelokas tapaus, joka ei ymmärrä, miksi Arielin täytyy aina päästä tutkimaan paikkoja. Joonas taas on hömelö, joka selittää muka-tietävänä, mitä eri Arielin löytämät esineet ovat nimeltään ja mitkä niiden käyttötarkoitukset ovat. Joonas on lystikäs lisä tarinassa ja häntä katsoisi mielellään enemmänkin.
     Merenalaista kuningas Tritonia ääninäyttelee Kenneth Mars. Hahmosta on tehty mahtavan näköinen ja hän pullisteleekin lihaksiaan kaiken aikaa, vaikkei teekään sitä tarkoituksella. Kuningas Triton ei pidä ihmisistä, eikä siitä että hänen tyttärensä on kiinnostunut merenpäällisestä elämästä. Hahmo tuntuu pääosin aika yksiulotteiselta.
     Kuningas Triton laittaa hovisäveltäjänsä Horatio Felonious Ignacious Crustaceous Sebastian -ravun vahtimaan Arielia. Sebastian pyrkii olemaan lojaali palvelija kuninkaalle, mutta häntäkin alkaa hieman kiehtoa ihmisten maailma, kuten myös mahdollisuus saada Ariel kokemaan rakkautta. Sebastian on välillä ärsyttävä ollessaan Arielia vastaan, mutta yleisesti koominen ja mainio hahmo. Hänen äänenään kuullaan Samuel E. Wright.
     Arielin rakkauden kohteena, prinssi Ericina kuullaan Christopher Daniel Barnes. Hahmo ei ole mielestäni kovin erityinen. Ariel ja Eric kohtaavat nopeasti leffan alkupuolella, minkä takia Eric unelmoi jatkuvasti mystisestä tytöstä, jonka lauluääni on erittäin kaunis. Hahmo tuntuu olevan vain ja ainoastaan Arielin ihastus, eikä mitään sen enempää.
     Pahiksena elokuvassa on Pat Carrollin ääninäyttelemä Ursula, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi mustekala. Hahmo on häijy ja ihan hyvä pahis, vaikkei valitettavasti kovin paljoa pääse esille. Hän haluaa olla merenalaisen valtakunnan kuningatar ja onkin laatinut juonen saadakseen kruunun. Hahmolla on taikavoimia ja häntä kutsutaankin noidaksi. Ursulalla on apuna kaksi ankeriasta nimeltään Kiero ja Liero.




Ensimmäiseksi selvitys merenneidoista, eli jos joku ei tiennyt, niin merenneito tarkoittaa naista, jonka ylävartalo on ihmisen ja alavartalo kalan. Samanlaisista miehistä käytetään mm. nimitystä "vetehinen". Elokuvan alussa esitellään hyvin päähahmot ja näytetään heti, millaisia he ovat. Katsojille välittyy hienosti Arielin uteliaisuus ja hahmon tapa näkeä ihmisten maailma tuodaan toimivasti esille. Katsojana tietysti haluaa nähdä, että Ariel pääsisi vapaasti tutustumaan merenpäälliseen maailmaan ja että Arielista ja Ericista syntyisi pariskunta. Valitettavasti sellainen vaatii pahaa noita-akkaa. Jännitystä luodaankin sillä, että Arielin täytyy saada Eric rakastumaan häneen kolmen päivän sisällä tai muuten Ariel muuttuu kuihtuneeksi olennoksi Ursulan "sielujen puutarhaan". Hän on myös joutunut menettämään äänensä, jolloin tehtävä on entistäkin vaikeampi. Vaikeustasoa nostaa myös se, ettei Eric tunnista Arielia ja muistaa tapaamansa tytön erilaiseksi.

Pieni merenneito kulkee aika nopealla temmolla eteenpäin, muttei kuitenkaan kiirehdi, jolloin katsojan on helppo pysyä mukana koko ajan. Elokuvan lyhyt kesto on myös hyvä asia pienemmille lapsille, jotka eivät välttämättä jaksa istua paikoillaan kovin kauaa. Ihan perheen pienimmille tämä voi olla paikoitellen hieman liian jännittävä Ursulan takia, mutta kyllä tämän voi helposti katsoa jo ennen ala-asteen aloittamista. Elokuva sisältää seikkailua ja huumoria, joka koostuu sekä visuaalisesta hölmöilystä, että sanoin kerrotuista vitseistä. Aikuisten vitsejä tämä ei valitettavasti sisällä, joten elokuva sopii lähinnä juurikin lapsille. Silti siitä voi nauttia vanhempanakin. Kokonaisuus on hyvä, muttei kuitenkaan erityisen ihmeellinen.




Monien Disney-elokuvien tapaan myös Pieni merenneito on musikaali. Erityisen muistettavista lauluista ei ole kysymys, mutta onneksi mukana on "Under the Sean" kaltainen helmi, jota kuuntelee mielellään useaan otteeseen jälkikäteenkin (kappale myös jää jumiin päähän). Ursulan laulama "Poor Unfortunate Souls" on ihan kiva ja stereotyyppisen ranskalaiskokki Louisin (René Auberjonois) hoilaama "Les Poissons" on hauska. "Kiss the Girl" on elokuvan rakkauskappale.

Piirrosjälki on hyvin toteutettu, mutta erityistä "hei vau" -kokemusta ei animointi tarjoa. Visuaalisesti tyylikkäin kohtaus on, kun Ericin laiva joutuu kohtaamaan myrskyn. Merenalainen maailma on kivan näköinen ja hahmot ovat mainiosti animoituja. Elokuvan ohjauksesta vastaavat Ron Clements ja John Musker, jotka olivat tätä ennen olleet ohjaamassa ja käsikirjoittamassa Disney-klassikko 26:a, eli Mestarietsivä Basil Hiirtä (The Great Mouse Detective - 1986). Kaksikko toimii käsikirjoittajina myös tässä.

Tämäkin Disney-elokuva sisältää niin sanottuja "easter eggeja", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne. Esimerkiksi elokuvan alussa voi bongata Mikki Hiiren, Aku Ankan ja Hessu Hopon yleisön joukosta, kun kuningas Triton saapuu paikalle. Kohtauksessa voi nähdä myös The Muppet Show'sta (1976-) tutun Kermit-sammakon. Tuhkimosta (Cinderella - 1950) tutut kuninkaan ja lakeijan voi nähdä nopeasti loppupuolella.




Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on "laula mukana" -version lisäksi poistettuja kohtauksia, Carly Rae Jepsenin versio "Part of Your World" -kappaleesta, esittely poistetulle hahmolle Harold the Merman, digitaalinen huvipuistolaite "Under the Sea Adventure" ja kappaleiden säveltäjä Howard Ashmanin luento musiikista. Mukana ovat myös pätkät "Part of Her World: Jodi Benson's Voyage to New Fantasyland", jossa Arielin ääninäyttelijä kertoo Disney Worldin uudesta turistikohteesta, "@DisneyAnimation", jossa tekijät kertovat itsestään ja "Under the Scene: The Art of Live-Action Reference", jossa kerrotaan, kuinka näyttelijöistä kuvattua materiaalia hyödynnetään piirroselokuvien teossa. "Backstage Disneysta" löytyy viisiosainen "making of", jossa kerrotaan elokuvan teosta ja "The Little Matchgirl" -lyhytelokuva, sekä pätkiä joissa kerrotaan mm. leffan tehosteista ja tarinan alkuperästä. Näiden lisäksi on vielä muutama muukin pätkä ja elokuvan kappaleet voi kuunnella erikseen "Music & More" -osiosta.

Yhteenveto: Pieni merenneito on mainio seikkailuelokuva, joka tarjoaa romantiikkaa, jännitystä ja huumoria. Se kulkee nopealla temmolla eteenpäin, muttei kiirehdi. Leffan päähenkilö Ariel on mielenkiintoinen, kuten ovat myös hänen ystävänsä. Ursula-pahis on hieman alikäytetty ja prinssi Eric tuntuu aika tyhjältä. Kappaleet ovat ihan hyviä, mutta hauskan "Under the Sean" lisäksi muut biisit eivät erityisemmin jää mieleen. Elokuvassa on kohtauksia, jotka voivat olla liian jännittäviä perheen pienimmille, mutta Pienen merenneidon voi helposti katsoa jo ennen koulun aloittamista. Leffa on lähinnä lapsille tehty, mutta myös vanhemmatkin voivat pitää sitä. Omasta mielestäni se on kokonaisuudessaan tasaisen hyvä, vaikkei olekaan erityisen ihmeellinen. Elokuvalle on tehty jatkoa leffoilla Pieni merenneito II - Atlantiksen salaisuus (The Little Mermaid II: Return to the Sea - 2000) ja Pieni merenneito - Arielin tarina (The Little Mermaid: Ariel's Beginning - 2008), mutta en usko, että tulen katsomaan niitä vielä vähään aikaan, sillä yleensä Disney-klassikoiden jatko-osat eivät toimi ollenkaan.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.disney.wikia.com
The Little Mermaid, 1989, Walt Disney Pictures, Silver Screen Partners IV, Walt Disney Feature Animation


2 kommenttia:

  1. Voi voi voi voi voi... Olen kanssasi samaa mieltä monessa asiassa mutta myös eri mieltä monessa asiassa. XD Hahmoista tehdyt lyhyet analyysisi pitävät tismalleen paikkansa, kuten myös sekin, että "piirrosjälki on hyvin toteutettu, mutta erityistä "hei vau" -kokemusta ei animointi tarjoa". Sen sijaan olen eri mieltä siitä, etteikö musikaalin laulut ole "erityisen muistettavia". Kyllä ne minun päähäni ovat jääneet hyvin soimaan! Ja minusta kaikki laulut ovat todella hienoja! Toki eivät niin mahtavia kuin vaikkapa Kaunottaren ja Hirviön tai Leijonakuninkaan laulut, mutta on ne erityisen muistettavia! ;) Tietysti olen lauluja kuunnellut enemmänkin elokuvan soundtrackilta, joten ne ovat siinäkin mielessä kohdallani muistettavampia.

    Toinen kohta, joka minulla särähti korvaan, on tämä: "Aikuisten vitsejä tämä ei valitettavasti sisällä, joten elokuva sopii lähinnä juurikin lapsille. Silti siitä voi nauttia vanhempanakin." Toinen lauseesi korjaa hienosti ensimmäistä virkettä, josta saisi sellaisen käsityksen, että aikuiset eivät voi nauttia elokuvista ellei niissä ole aikuisille suunnattuja vitsejä. Minä ainakin nautin lapsillekin suunnatuista elokuvista suunnattomasti, vaikka niissä ei olisikaan aikuisille suunnattuja vitsejä. Minusta lasten elokuviin piilotetut aikuisten vitsit ovat toisinaan jopa hirveän ärsyttäviä! Onneksi kuitenkin toteat, että elokuvasta voi nauttia vanhempanakin, niin en enempää höyryjä päästele pihalle. ;)

    Samaa mieltä kuitenkin olen kokonaisuudessa kanssasi elokuvasta: Pieni merenneito on hyvä, mutta ei yllä parhaimpien Disney-animaatioiden joukkoon. Haluan muuten ehdottomasti tietää lisää sinun vuoden 2015 teatteriprojektistasi! Olitko mukana näyttelemässä? Esitittekö Pienen merenneidon, vai esim. H.C. Andersenin satujen kollaasin? Kuuluiko teatteriprojekti kouluusi vai johonkin vapaa-ajan harrastukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla soi aina välillä päässä "Under the Sea"... Se vain tulee jostain mieleen ihan yhtäkkiä.

      Mitäköhän tuolla tarkoitin... arvion kirjoittamisesta on jo puolitoista vuotta, joten pitäisi varmaan vilkaista leffa uudestaan. Ehkä lähinnä tarkoitin sitä, että kun esimerkiksi Hotel Transylvanioiden (kolmannen osan arvio tulossa huomenna) huumori perustuu pelkkään kohellukseen, siitä ei jää aikuisille mitään käteen. Mutta eipä tämän huumori tosin perustu kohellukseen. Mitäköhän tarkoitin..? Ja itse pidän erittäin paljon siitä, että lastenleffoihin saadaan piilovitsejä. Ei niiden tarvitse häröjä olla, mutta että kuitenkin semmoisia, mitkä saavat vanhemmat nauramaan ja muksut kysymään, mikä nyt oli niin hauskaa?

      Olen siis harrastanut teatteria ja yhden teatterituttuni isä oli töissä Teatterikorkeakoulun opettajana ja hänellä oli projekti, mihin pyysi minua mukaan (piti minua jonkinlaisena lupaavana lahjakkuutena tai jotain...). Ja me lähinnä otimme pieniä vaikutteita tarinasta ja muodostimme niistä "abstraktia taidetta". Sitä on vaikea selittää ja sinun olisi pitänyt nähdä se itse. Ei ollut niinkään näytelmä, vaan esitys.

      - Joonatan

      Poista