Arvostelu: Grimmin veljekset (The Brothers Grimm - 2005)

GRIMMIN VELJEKSET

THE BROTHERS GRIMM

Ohjaus: Terry Gilliam

Pääosissa: Matt Damon, Heath Ledger, Lena Headey, Peter Stormare, Jonathan Pryce, Tomáš Hanák, Mackenzie Crook, Richard Ridings, Julian Beach ja Monica Bellucci

Genre: fantasia, seikkailu, jännitys, komedia

Kesto: 1 tunti 58 minuuttia

Ikäraja: 12

The Brothers Grimm, eli suomalaisittain Grimmin veljekset perustuu Grimmin veljesten satuihin ja kertoo fiktiivisen tarinan veljesten elämästä. Elokuvan idea lähti liikkeelle Ehren Krugerin käsikirjoituksesta, jonka Metro-Goldwyn-Mayer hankki vuonna 2001. Vuotta myöhemmin Terry Gilliam palkattiin ohjaajaksi ja ennen kuvausten alkua kesällä 2003 hän ja Tony Grusoni työstivät käsikirjoituksen uudelleen, mutta Writers Guild of America kieltäytyi antamasta heille tunnustusta tekstistä. Kuvausten aikana Gilliam ja Weinsteinin tuottajaveljekset riitelivät jatkuvasti taiteellisten erimielisyyksien takia, mikä johti kuvausten venyymiseen, kun Gilliam ei suostunut työskentelemään, jos ei saanut tahtoaan läpi. Tästä syystä elokuvan suunniteltu ensi-ilta marraskuussa 2004 jouduttiin perumaan ja lopulta Grimmin veljekset sai maailmanensi-iltansa vasta 26. elokuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva sai ristiriitaiset arviot kriitikoilta ja se oli taloudellinen pettymys. Itse katsoin Grimmin veljekset pian sen jälkeen, kun elokuva oli saapunut vuokralle ja pidin leffasta tuolloin paljon. Olen katsonut sen pari kertaa uudestaan, mutta viime kerrasta on kulunut jo useita vuosia. Nyt kun huomasin Grimmin veljesten täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi pitkästä aikaa katsoa ja samalla arvostella leffan.

1800-luvun alun ranskalaisten hallitsemassa Saksassa legendaariset Grimmin veljekset pestataan pelastamaan pieni Marbadenin kaupunki kirouksesta. Kaupunkilaiset eivät tosin tiedä, että veljekset ovat pelkkiä huijareita, joiden aiemmat urotyöt ovat olleet sepitettä.

Päärooleissa Grimmin veljeksinä, Willinä ja Jakena nähdään Matt Damon ja Heath Ledger, jotka roolitettiin alun perin juuri toisin päin, mutta he kokivat toistensa osien sopivan itselleen paremmin ja päätyivät vaihtokauppoihin. Gilliam olisi halunnut Ledgerin rinnalle Johnny Deppin, mutta Weinsteinin tuottajaveljekset kokivat Deppin tähteyden olevan hiipunut, jolloin Gilliam päätyi Damoniin, joka oli juuri nousussa Medusan verkon (The Bourne Identity - 2002) myötä. Damon on jälkikäteen kertonut, että kun Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous (Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl - 2003) julkaistiin, Weinsteinit kirosivat, mikseivät olleet kuunnelleet Gilliamin Depp-toivetta. Damon ja Ledger istuvat kuitenkin täydellisesti rooleihinsa. Damonin esittämä Will on enemmän toiminnan mies, kun taas Ledgerin esittämä Jake on kirjaviisas. Yhdessä veljekset kiertelevät kylästä toiseen, auttaen ihmisiä erilaisten kummitusten, noitien sun muiden hirviöiden kanssa, minkä takia heitä pidetään suurina sankareina. Grimmien salaisuus tosin on, että he ovat itse tekaisseet nämä tapaukset ja hyötyvät taikauskoisista höynäytettävistä. Will ja Jake joutuvatkin todelliseen koetukseen, kun heidät pistetään auttamaan kirottua Marbadenin kylää, jonka lapset ovat katoilleet viereisessä metsässä.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Jonathan Pryce ranskalaiskenraali Delatombena, Peter Stormare tämän uskollisena apurina, kiduttaja Cavaldina, Lena Headey marbadenilaisena Angelikana, jonka isä ja siskot ovat kadonneet, sekä Monica Bellucci ilkeänä kuningattarena. Headey ja Bellucci istuvat mainiosti osiinsa, mutta Pryce ja etenkin Stormare ovat lähinnä vaivaannuttavia kaameiden aksenttiensa kanssa. Stormare selvästi luulee olevansa paljon hauskempi kuin hän onkaan.

Nyt vuosien jälkeen uusintakatselulla en pitänyt Grimmin veljeksistä enää yhtä paljon kuin lapsena, enkä myöskään pitänyt sitä yhtään niin jännittävänä kuin tuolloin, mutta mielsin elokuvan edelleen oikein meneväksi fantasiaseikkailuksi. Elokuva hyödyntää pääasiassa toimivasti, välillä jopa ihan kekseliäästi tuttuja Grimmin veljesten satuja, kuten Hannua ja Kerttua, Punahilkkaa, Sammakkoprinssiä, Tähkäpäätä, Prinsessa Ruususta, Prinsessaa ja hernettä, Jaakkoa ja pavunvartta ja Piparkakkupoikaa, usein sekoittaen yksityiskohtia näistä saduista toisiinsa. Sitten taas esimerkiksi Tuhkimo on heivattu sekaan aika väkinäisen oloisesti. Elokuva ei siis suoraan adaptoi mitään Grimmin veljesten töistä, vaan kertoo enemmän fiktiivisen tarinan itse veljeksistä, näyttäen samalla, mistä nämä sadut mahdollisesti syntyivät.

Vajaan parin tunnin kesto kulkee pääasiassa sulavasti, rytmityksen ollessa varsin reipas. Kun veljekset on tehty tutuksi metkuineen kaikkineen, heidät jo heivataan Marbadeniin, selvittämään kadonneiden lasten tapausta ja kylän yllä leijailevaa kirousta. On hupaisaa seurata, kuinka veljekset yrittävät aluksi ratkoa asioita järjellä, luullen kyseen olevan toisesta huijariporukasta, kunnes vähitellen heille alkaa valjeta, että kyse on kerrankin ihan tosihommasta. Tämän jälkeen on kiinnostavaa seurata tapauksen ratkomista. Onko veljeksissä sittenkään ainesta aidoiksi sankareiksi? Ajoittain elokuva on erittäin hupaisa, toisinaan taas se uskaltaa tarjota hieman jännittäviäkin hetkiä. Heikkouksineenkin meno on viihdyttävää ja Grimmin veljekset sopii passelisti katsottavaksi halloweenin aikaan, kun haluaa katsoa leffan, missä on hirviöitä, noitia ja sen sellaista, mutta ei kuitenkaan halua mennä puhtaan kauhun puolelle.

Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, millainen Grimmin veljeksistä olisi tullut, jos Weinsteinit olisivat antaneet ohjaaja Terry Gilliamille vapaat kädet. Pääasiassa Gilliamin vekkuli tyyli pääsee esille, mutta välillä voi huomata, että hän on työskennellyt rajoitetuissa olosuhteissa, eikä pääse täysillä toteuttamaan visiotaan. Gilliam vastasi todellisuudessa myös lopullisesta käsikirjoituksesta, vaikkei Writers Guild of America suostunutkaan myöntämään hänelle kunniaa tästä. Teknisiltä ansioiltaankin Grimmin veljekset on hieman ailahteleva tapaus. Se on hyvin kuvattu ja mukana on upeita lavasteita ja asuja. Tietokonetehosteet ovat kuitenkin nähneet parhaat päivänsä aikoja sitten. Etenkin metsässä vaaniva susi on menettänyt kaiken uhkaavuutensa, kun se näyttää lähinnä videopelivastukselta. Äänimaailma sen sijaan on hyvin rakennettu ja Dario Marianellin säveltämät musiikit tunnelmoivat oivallisesti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.10.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Brothers Grimm, 2005, Metro-Goldwyn-Mayer, Dimension Films, Mosaic, Reforma Films, Atlas Entertainment, Summit Entertainment, The Weinstein Company

Arvostelu: Monty Pythonin hullu maailma (Monty Python and the Holy Grail - 1975)

MONTY PYTHONIN HULLU MAAILMA

MONTY PYTHON AND THE HOLY GRAIL

Ohjaus: Terry Gilliam ja Terry Jones

Pääosissa: Graham Chapman, John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones, Michael Palin, Connie Booth, Carol Cleveland, Neil Innes, Bee Duffell, John Young ja Rita Davies

Genre: komedia, seikkailu, fantasia

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 12

Monty Python and the Holy Grail, eli suomalaisittain Monty Pythonin hullu maailma on brittiläisen Monty Python -komediaryhmän tekemä elokuva. Monty Pythonin lentävä sirkus -ohjelmaa (Monty Python's Flying Circus - 1969-1974) tehnyt ryhmä oli rakentanut sketseistään jo yhdistelmäelokuvan Monty Pythonin paremmat pilat (And Now for Something Completely Different - 1971), mutta vuonna 1973 ryhmä alkoi suunnitella kunnon elokuvan tekoa. Pyöriteltyään ideoita ryhmä päätyi työstämään komediallisen tarinan kuningas Arthurin ja Graalin maljan legendojen pohjalta. Ohjaajiksi valikoituivat ryhmän jäsenet Terry Gilliam ja Terry Jones, joilla ei ollut aiempaa kokemusta elokuvien ohjaamisesta. Saatuaan rahoitusta useilta eri tahoilta, mukaan lukien Monty Pythonia fanittavilta ja verokevennyksiä etsiviltä yhtyeiltä Pink Floydilta ja Led Zeppeliniltä, sekä laulaja Elton Johnilta, kun varsinaiset studiot torjuivat ryhmän, kuvaukset käynnistyivät. Lopulta Monty Pythonin hullu maailma sai maailmanensi-iltansa 14. maaliskuuta 1975 - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai aluksi ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Vuosien varrella leffan arvostus on kuitenkin kasvanut ja nykyään Monty Pythonin hullua maailmaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista komediaelokuvista. Itse näin elokuvan jo lapsena ja se lukeutuu omienkin komediasuosikkieni listalle. Olen katsonut Monty Pythonin hullun maailman useita kertoja uudestaan ja kun huomasin sen täyttävän nyt 50 vuotta, päätin katsoa sen jälleen kerran ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 932 Britannian kuningas Arthur ja hänen uskolliset pyöreän pöydän ritarinsa saavat Jumalalta pyhäksi tehtäväkseen etsiä myyttisen Graalin maljan.

Monty Pythonin tuttu ryhmä näyttelee yhdessä suuren osan elokuvan monista rooleista. Merkittävimmät hahmot ovat kuningas Arthur ja hänen pyöreän pöydän ritarinsa. Elokuvan teon aikaan pahan alkoholismin kanssa kamppaillut Graham Chapman näyttelee itse Arthuria, Britannian kuningasta, joka etsii itselleen uskollisia ritareita liittymään hänen joukkoihinsa Camelotissa ja etsimään Graalin maljaa. Pyöreän pöydän ritareihin taas kuuluvat ohjaaja Terry Jonesin näyttelemä sir Bedevere Viisas, John Cleesen näyttelemä sir Lancelot Urhea, Eric Idlen näyttelemä sir Robin Ei-Ihan-Niin-Urhea-Kuin-Lancelot ja Michael Palinin näyttelemä sir Galahad Siveä. Eikä pidä unohtaa Arthurin uskollista palvelijaa Patsya, jota esittää leffan toinen ohjaaja ja Monty Pythonin vekkuleista animaatioista vastaava Terry Gilliam. Kuten muissakin produktioissaan, myös tässä elokuvassa Chapmanin, Jonesin, Cleesen, Idlen, Palinin ja Gilliamin kemiat iskevät täysillä yhteen ja tämän pöljän joukon seikkailua ryhtyy seuraamaan ilomielin katselukerta toisensa jälkeen. Kuningas- ja ritarihahmojensa ohella kuusikko näyttelee myös muun muassa Jumalaa, vartijoita, kolmipäistä soturia, mustaa ritaria, sillanvartijaa, ranskalaista kiusoittelijaa, noitavainoajia, aseenkantaja Concordea, kuolleiden kerääjää, puskakauppiasta, munkki Maynardia, suolinnan lordia, prinssi Herbertiä, velho Timiä ja ritareita, jotka sanovat "Ni".

Monty Pythonin hullun maailman teho ei ole hiipunut tippaakaan viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Moni ensikatselulla hauska komedia ei jaksa riemastuttaa samalla lailla enää uusintakatseluilla, mutta Monty Pythonin hullu maailma pistää nauramaan vatsaa pidellen ja kyyneleet silmissä useiden katselujen jälkeen ja vielä siinäkin kohtaa, kun kaikki vitsit muistaa jo ulkoa. Kyseessä on ihanan pöhkö ja hurmaavan hupsu komedia, jollaista ei taida olla toista olemassa. Leffa on toisaalta tyhmä, mutta toisaalta suorastaan nerokas. Heti hilpeistä alkuteksteistä lähtien elokuva huokuu kekseliäisyyttä ja halua tarjota katsojalle mitä hupaisin puolitoistatuntinen. Erilaisia vitsejä lauotaan siihen tahtiin, että osa saattaa jopa mennä ensimmäisellä katselukerralla ohi. Taustoille on viljelty hassuja lisäyksityiskohtia, joita hoksaa vasta uusintakatseluiden myötä. Harva komedia tuntuu samanaikaisesti siltä kuin sitä olisi lähdetty tekemään täysin tajunnanvirtana ilmestyvien ideoiden myötä ja siltä kuin se olisi todella tarkkaan suunniteltu pikkutarkkoja juttuja myöten. Monet vitseistä ovat varsin lapsellisia, mutta osa taas pitää sisällään tehokasta yhteiskuntakritiikkiäkin.

Elokuvan tarina Graalin maljan löytämisestä on loppupeleissä todella yhdentekevä, mutta se sitoo hieman irralliset sketsit pätevästi toisiinsa, pitää hahmot jatkuvassa liikkeessä ja tarjoaa toinen toistaan hulvattomampia tilanteita. Leffa on pullollaan aivan mahtavia kohtauksia, jotka taas ovat pullollaan ikimuistoisia repliikkejä. Vielä pitkään elokuvan näkemisen jälkeen mieleen muistuu jokin hauska hetki tai vitsi, mikä pakottaa kasvoille leveän hymyn. Tämä hymy pysyykin yllä myös läpi leffan. Monty Pythonin hullu maailma on todella ansainnut maineensa yhtenä kaikkien aikojen kehutuimpana komediaelokuvana ja se kuuluu genressään niihin merkkiteoksiin, jotka jokaisen täytyy katsoa ainakin kerran elämässään.

Ensikertalaisiksi Terry Jones ja Terry Gilliam hoitavat ohjaushommansa mallikkaasti. Gilliam innostuikin tämän myötä ohjaamisesta ja hänen filmografiaansa ovat kuuluneet muun muassa dystooppiset scifielokuvat Brazil - tämän hetken tuolla puolen (Brazil - 1985) ja 12 apinaa (12 Monkeys - 1995). Gilliam vastasi myös elokuvan vekkuleista animaatio-osuuksista. Monty Python -poppoon työstämä käsikirjoitus on hurjan hauska ja mielikuvituksellinen, eikä ryhmä antanut pienen budjetin muodostua esteeksi joillekin villeille ideoille. Alun perin hahmojen oli tarkoitus ratsastaa oikeilla hevosilla, mutta kun rahaa ei löytynyt siihen, syntyi kookospähkinävitsi, joka tekee leffasta entistä paremman ja kekseliäämmän. Pieni budjetti näkyy leffasta, mutta usein tietty halpuus vain luo lisähuumoria. Ja vaikka tehosteista näkyykin pieni budjetti, erään kohtauksen monet räjähdykset pistävät modernit Hollywood-rainat kökköjen digipamaustensa kanssa nurkkaan häpeämään. Kameratyöskentely on kelvollista, vaikka jotkut otoksetkin ovat suttuisia ja kömpelösti sommiteltuja. Lavasteet ovat tyylikkäät, asut oivalliset (ja nähtävästi historiallisesti yllättävänkin tarkat) ja maskeeraukset vekkulit. Äänimaailma on ihan hyvin rakennettu ja musiikit ovat erittäin mainiot, oli kyse sitten muualta lainatuista taustamelodioista tai Neil Innesin työstämistä mahtavista lauluista, kuten Knights Of The Round Table ja Brave Sir Robin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.2.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Monty Python and the Holy Grail, 1975, Python (Monty) Pictures, Michael White Productions, National Film Trustee Company