Arvostelu: Casper (1995)

CASPER

Ohjaus: Brad Silberling

Pääosissa: Malachi Pearson, Christina Ricci, Bill Pullman, Cathy Moriarty, Eric Idle, Joe Nipote, Brad Garrett, Joe Alaskey, Garette Ratliff Henson, Jessica Wesson, Amy Brenneman, Devon Sawa, Don Novello, Dan Aykroyd, Clint Eastwood ja Mel Gibson

Genre: fantasia, komedia

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 7

Casper perustuu samannimiseen kummitushahmoon, joka teki ensiesiintymisensä teattereissa julkaistussa animaatiolyhytelokuvassa The Friendly Ghost vuonna 1945. Tämän jälkeen Casper-kummitus on esiintynyt niin animaatioissa kuin myös sarjakuvissa, ja 1990-luvun alussa Steven Spielberg halusi työstää hahmosta ikioman elokuvan. Aluksi käsikirjoittajaksi pestattiin Alex Proyas, mutta kun hänen tekstinsä koettiin liian synkäksi, hänet korvattiin Sherri Stonerilla ja Deanna Oliverilla. Nähtyään jakson Brooklyn Bridge -sarjasta (1991-1993), Spielberg pestasi sarjan parissa työskennelleen ohjaajan, Brad Silberlingin tekemään esikoisohjauksensa elokuvien parissa. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 1994 ja lopulta Casper sai maailmanensi-iltansa 26. toukokuuta 1995 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen jättihitti, joka sai kuitenkin ailahtelevaa palautetta kriitikoilta ja huonoimman elokuvan Stinkers Bad Movie Awards -ehdokkuuden. Itse näin Casperin todennäköisesti jo lapsena televisiosta, mutta olen takuuvarmasti katsonut sen myöhemmin Netflixistä. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa Casperin uudestaan ja arvostella sen.

Carrigan Crittenden saa isältään perinnöksi kartanon, missä kummittelee. Yritettyään erilaisia niksejä haamujen karkottamiseen, nainen päätyy lopulta haamupsykologi James Harveyn puoleen.

Cathy Moriarty näyttelee Carrigan Crittendeniä, rikkauksien perään haaveilevaa naista, joka saa tietää isänsä menehtyneen. Maallisen mammonan sijaan Carrigan saa perinnöksi vain pienessä Friendshipin kaupungissa sijaitsevan Whipstaffin kartanon. Pian naiselle selviää, että kartanossa kummittelee ja hän päättää hankkiutua haamuista eroon, kääntymällä Bill Pullmanin näyttelemän tohtori Harveyn puoleen, joka kehuskelee ammatillaan haamupsykologina, mutta joka ei ole koskaan kohdannut aitoa aavetta. Tohtori Harvey on jäänyt leskeksi, hänen vaimonsa menehdyttyä ja hänen todellinen pyrkimyksensä onkin löytää yhteys rakkaaseensa. Samalla hän on hieman unohtanut tyttärensä Katin (Christina Ricci), joka häpeää isäänsä ja haluaisi normaalin lapsuuden ja ystäviä. Moriarty on mainio viekkaan Carriganin osassa, joka haluaa saada kartanosta rahalliset hyödyt irti keinolla millä hyvänsä. Pullman on myös oiva roolissaan psykologi-isänä ja Ricci taas oli tehnyt jo nimeä lapsille suunnatussa halloweenleffassa pari vuotta aiemmin, kun hän esitti Wednesdayta Perhe Addams -elokuvassa (The Addams Family - 1991). Hän istuukin hyvin osaansa, päästen näyttämään enemmän tunteita kuin kylmänä Wednesdayna. Mainitsemisen arvoinen on myös lystikäs Monty Python -koomikko Eric Idle, joka nähdään Carriganin uskollisena palvelijana Dibsinä.

     Mutta elokuvan todelliset vetonaulathan ovat tietty ne kummitukset, lähtien toki nimikkohaamu Casperista (äänenä Malachi Pearson), joka haluaisi itselleen ystävän. Casper asuu Whipstaffissa yhdessä setiensä Joustiksen (Joe Nipote), Läskin (Brad Garrett) ja Haisulin (Joe Alaskey) kanssa, jotka hyödyntävät tilaansa kepposteluun ja sekasorron aiheuttamiseen. Casper on mukava heppu ja tämän sedät ovat varsin vekkulit veijarit.

En yhtään ihmettele, että ysärillä Casper oli monien lasten jatkuvassa katselussa etenkin halloweenin aikaan sellaisten elokuvien, kuten Perhe Addamsin ja Hokkus Pokkusin (Hocus Pocus - 1993) kanssa. Kyseessähän on aika lailla täydellinen valinta koko perheen yhteiseen halloween-elokuvailtaan, kun halutaan katsoa kummituksia, mutta ei haluta aiheuttaa perheen pienimmille painajaisia. Ja näin aikuisiälläkin Casper toimii pääasiassa oikein menevästi. Se nostaa miellyttävän hymyn huulille, mutta siitä löytyy myös hieman hurjempiakin hetkiä lastenleffaksi. Kieli on kuitenkin visusti poskessa ja etenkin nuoremmat katsojat saavat nauraa erilaiselle toilailulle. Aikuiskatsojille iloa tuottavat viittaukset muihin elokuviin, kuten Ilmestyskirja. Nyt -sotaklassikkoon (Apocalypse Now - 1979), sekä cameot, joista paras on tietty itse Dan Aykroyd Ray Stantzina Ghostbusters - haamujengistä (Ghostbusters - 1984)!

Elokuvan tarina vie mukavasti mennessään, vaikka se toisinaan kompuroikin hieman useiden juonikuvioiden alla. Leffa lähtee liikkeelle Carriganista, mutta kun tohtori Harvey ja Kat saapuvat kartanolle, nainen unohdetaan varmaan yli puoleksi tunniksi kokonaan. Erityisen raakileeksi jää Katin kuvio luokkalaistensa, kiusaajatyttö Amberin (Jessica Wesson) ja ihastuksenkohde Vicin (Garette Ratliff Henson) kanssa. Parasta onkin Casperin ja Katin ystävyyden kehittyminen, kun taas hauskinta antia on tohtori Harveyn yritys saada jotain rotia Casperin riiviömäisiin setiin. Sekaan mahtuu myös hieman sanomaa elämästä ja kuolemasta, sekä siitä, että pitäisi arvostaa sitä mitä on jo, sen sijaan että tavoittelisi koko ajan jotain mitä ei ole.

Kun Steven Spielberg ei itse halunnut ohjata Casperia, ohjausvastuu päätyi Brad Silberlingille, joka oli aiemmin työskennellyt vain television puolella. Silberling hoitaa tonttinsa pääasiassa kelvollisesti, rakentaen hupaisaa ilmapiiriä. Sherri Stonerin ja Deanna Oliverin työstämä käsikirjoitus on paikoitellen hieman levällään, mutta kertomus pitää silti katsojan kiinnostusta yllä. Casper on myös oivallisesti kuvattu. Whipstaffin kartanon lavasteet ovat hienot ja puvustus on kelvollista. Casper ja muut aaveet on sopivasti siirretty oikeiden ihmisten sekaan, ilman että heidän piirrosmaisuutensa kärsii. Efektit ovat muutenkin toimivat ja myös äänimaailma on kunnossa James Hornerin tunnelmallisia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.10.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Casper, 1995, Universal Pictures, Amblin Entertainment, The Harvey Entertainment Company

Arvostelu: Monty Pythonin hullu maailma (Monty Python and the Holy Grail - 1975)

MONTY PYTHONIN HULLU MAAILMA

MONTY PYTHON AND THE HOLY GRAIL

Ohjaus: Terry Gilliam ja Terry Jones

Pääosissa: Graham Chapman, John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones, Michael Palin, Connie Booth, Carol Cleveland, Neil Innes, Bee Duffell, John Young ja Rita Davies

Genre: komedia, seikkailu, fantasia

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 12

Monty Python and the Holy Grail, eli suomalaisittain Monty Pythonin hullu maailma on brittiläisen Monty Python -komediaryhmän tekemä elokuva. Monty Pythonin lentävä sirkus -ohjelmaa (Monty Python's Flying Circus - 1969-1974) tehnyt ryhmä oli rakentanut sketseistään jo yhdistelmäelokuvan Monty Pythonin paremmat pilat (And Now for Something Completely Different - 1971), mutta vuonna 1973 ryhmä alkoi suunnitella kunnon elokuvan tekoa. Pyöriteltyään ideoita ryhmä päätyi työstämään komediallisen tarinan kuningas Arthurin ja Graalin maljan legendojen pohjalta. Ohjaajiksi valikoituivat ryhmän jäsenet Terry Gilliam ja Terry Jones, joilla ei ollut aiempaa kokemusta elokuvien ohjaamisesta. Saatuaan rahoitusta useilta eri tahoilta, mukaan lukien Monty Pythonia fanittavilta ja verokevennyksiä etsiviltä yhtyeiltä Pink Floydilta ja Led Zeppeliniltä, sekä laulaja Elton Johnilta, kun varsinaiset studiot torjuivat ryhmän, kuvaukset käynnistyivät. Lopulta Monty Pythonin hullu maailma sai maailmanensi-iltansa 14. maaliskuuta 1975 - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai aluksi ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Vuosien varrella leffan arvostus on kuitenkin kasvanut ja nykyään Monty Pythonin hullua maailmaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista komediaelokuvista. Itse näin elokuvan jo lapsena ja se lukeutuu omienkin komediasuosikkieni listalle. Olen katsonut Monty Pythonin hullun maailman useita kertoja uudestaan ja kun huomasin sen täyttävän nyt 50 vuotta, päätin katsoa sen jälleen kerran ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 932 Britannian kuningas Arthur ja hänen uskolliset pyöreän pöydän ritarinsa saavat Jumalalta pyhäksi tehtäväkseen etsiä myyttisen Graalin maljan.

Monty Pythonin tuttu ryhmä näyttelee yhdessä suuren osan elokuvan monista rooleista. Merkittävimmät hahmot ovat kuningas Arthur ja hänen pyöreän pöydän ritarinsa. Elokuvan teon aikaan pahan alkoholismin kanssa kamppaillut Graham Chapman näyttelee itse Arthuria, Britannian kuningasta, joka etsii itselleen uskollisia ritareita liittymään hänen joukkoihinsa Camelotissa ja etsimään Graalin maljaa. Pyöreän pöydän ritareihin taas kuuluvat ohjaaja Terry Jonesin näyttelemä sir Bedevere Viisas, John Cleesen näyttelemä sir Lancelot Urhea, Eric Idlen näyttelemä sir Robin Ei-Ihan-Niin-Urhea-Kuin-Lancelot ja Michael Palinin näyttelemä sir Galahad Siveä. Eikä pidä unohtaa Arthurin uskollista palvelijaa Patsya, jota esittää leffan toinen ohjaaja ja Monty Pythonin vekkuleista animaatioista vastaava Terry Gilliam. Kuten muissakin produktioissaan, myös tässä elokuvassa Chapmanin, Jonesin, Cleesen, Idlen, Palinin ja Gilliamin kemiat iskevät täysillä yhteen ja tämän pöljän joukon seikkailua ryhtyy seuraamaan ilomielin katselukerta toisensa jälkeen. Kuningas- ja ritarihahmojensa ohella kuusikko näyttelee myös muun muassa Jumalaa, vartijoita, kolmipäistä soturia, mustaa ritaria, sillanvartijaa, ranskalaista kiusoittelijaa, noitavainoajia, aseenkantaja Concordea, kuolleiden kerääjää, puskakauppiasta, munkki Maynardia, suolinnan lordia, prinssi Herbertiä, velho Timiä ja ritareita, jotka sanovat "Ni".

Monty Pythonin hullun maailman teho ei ole hiipunut tippaakaan viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Moni ensikatselulla hauska komedia ei jaksa riemastuttaa samalla lailla enää uusintakatseluilla, mutta Monty Pythonin hullu maailma pistää nauramaan vatsaa pidellen ja kyyneleet silmissä useiden katselujen jälkeen ja vielä siinäkin kohtaa, kun kaikki vitsit muistaa jo ulkoa. Kyseessä on ihanan pöhkö ja hurmaavan hupsu komedia, jollaista ei taida olla toista olemassa. Leffa on toisaalta tyhmä, mutta toisaalta suorastaan nerokas. Heti hilpeistä alkuteksteistä lähtien elokuva huokuu kekseliäisyyttä ja halua tarjota katsojalle mitä hupaisin puolitoistatuntinen. Erilaisia vitsejä lauotaan siihen tahtiin, että osa saattaa jopa mennä ensimmäisellä katselukerralla ohi. Taustoille on viljelty hassuja lisäyksityiskohtia, joita hoksaa vasta uusintakatseluiden myötä. Harva komedia tuntuu samanaikaisesti siltä kuin sitä olisi lähdetty tekemään täysin tajunnanvirtana ilmestyvien ideoiden myötä ja siltä kuin se olisi todella tarkkaan suunniteltu pikkutarkkoja juttuja myöten. Monet vitseistä ovat varsin lapsellisia, mutta osa taas pitää sisällään tehokasta yhteiskuntakritiikkiäkin.

Elokuvan tarina Graalin maljan löytämisestä on loppupeleissä todella yhdentekevä, mutta se sitoo hieman irralliset sketsit pätevästi toisiinsa, pitää hahmot jatkuvassa liikkeessä ja tarjoaa toinen toistaan hulvattomampia tilanteita. Leffa on pullollaan aivan mahtavia kohtauksia, jotka taas ovat pullollaan ikimuistoisia repliikkejä. Vielä pitkään elokuvan näkemisen jälkeen mieleen muistuu jokin hauska hetki tai vitsi, mikä pakottaa kasvoille leveän hymyn. Tämä hymy pysyykin yllä myös läpi leffan. Monty Pythonin hullu maailma on todella ansainnut maineensa yhtenä kaikkien aikojen kehutuimpana komediaelokuvana ja se kuuluu genressään niihin merkkiteoksiin, jotka jokaisen täytyy katsoa ainakin kerran elämässään.

Ensikertalaisiksi Terry Jones ja Terry Gilliam hoitavat ohjaushommansa mallikkaasti. Gilliam innostuikin tämän myötä ohjaamisesta ja hänen filmografiaansa ovat kuuluneet muun muassa dystooppiset scifielokuvat Brazil - tämän hetken tuolla puolen (Brazil - 1985) ja 12 apinaa (12 Monkeys - 1995). Gilliam vastasi myös elokuvan vekkuleista animaatio-osuuksista. Monty Python -poppoon työstämä käsikirjoitus on hurjan hauska ja mielikuvituksellinen, eikä ryhmä antanut pienen budjetin muodostua esteeksi joillekin villeille ideoille. Alun perin hahmojen oli tarkoitus ratsastaa oikeilla hevosilla, mutta kun rahaa ei löytynyt siihen, syntyi kookospähkinävitsi, joka tekee leffasta entistä paremman ja kekseliäämmän. Pieni budjetti näkyy leffasta, mutta usein tietty halpuus vain luo lisähuumoria. Ja vaikka tehosteista näkyykin pieni budjetti, erään kohtauksen monet räjähdykset pistävät modernit Hollywood-rainat kökköjen digipamaustensa kanssa nurkkaan häpeämään. Kameratyöskentely on kelvollista, vaikka jotkut otoksetkin ovat suttuisia ja kömpelösti sommiteltuja. Lavasteet ovat tyylikkäät, asut oivalliset (ja nähtävästi historiallisesti yllättävänkin tarkat) ja maskeeraukset vekkulit. Äänimaailma on ihan hyvin rakennettu ja musiikit ovat erittäin mainiot, oli kyse sitten muualta lainatuista taustamelodioista tai Neil Innesin työstämistä mahtavista lauluista, kuten Knights Of The Round Table ja Brave Sir Robin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.2.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Monty Python and the Holy Grail, 1975, Python (Monty) Pictures, Michael White Productions, National Film Trustee Company

Arvostelu: Mieletön kesis (National Lampoon's European Vacation - 1985)

MIELETÖN KESIS

NATIONAL LAMPOON'S EUROPEAN VACATION

Ohjaus: Amy Heckerling
Pääosissa: Chevy Chase, Beverly D'Angelo, Dana Hill, Jason Lively, John Astin, Eric Idle, William Zabka, Mel Smith, Willy Millowitsch, Erika Wackernagel, Victor Lanoux, Massimo Sarchielli ja Robbie Coltrane
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 7

Faijalla hommat hanskassa (National Lampoon's Vacation - 1983) oli pidetty menestyskomedia, joten jatkoahan sille tehtiin. Jatko-osan teko lähti liikkeelle nimellä "Vacation 2 Europe", mutta ilmestyessään kesällä 1985 sen nimi vaihdettiin onneksi National Lampoon's European Vacationiksi. Suomeen leffa saapui vuotta myöhemmin typerällä nimellä Mieletön kesis. Elokuva oli edeltäjänsä tavoin hitti, muttei kovin pidetty sellainen. Leffa oli jokseenkin jopa haukuttu, eikä se olekaan jäänyt elämään samalla tavalla edeltäjänsä tavoin. Itse näin Mielettömän kesiksen joskus lapsena, mutten muistanut siitä oikeastaan muuta kuin kohtauksen, jossa Griswoldien perhe jää Lontoossa jumiin liikenneympyrään, sillä perheen isä ei osaa ajaa "väärällä" puolella. Vuosien varrella mietin joskus, että olisi kiva katsoa leffa uudestaan, mutten koskaan tehnyt sitä. Kun vuonna 2016 arvostelin uuden Loman (Vacation - 2015) kesäleffana, päätin aloittaa uuden perinteen, eli arvostelen joka kesäksi yhden Loma-filmin. Kesällä 2017 arvostelin alkuperäisen Faijalla hommat hanskassa, joten nyt on tietty aika sen jatko-osalle, Mielettömälle kesikselle.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Faijalla hommat hanskassa!

Koheltava Griswoldien perhe voittaa Sika säkissä -kisailuohjelman pääpalkinnon, Euroopan matkan! Mikä voisikaan mennä pieleen...

Clark Griswoldia eli perheen isää näyttelee jälleen Chevy Chase, joka ei tässäkään osoita näyttelijänlahjojaan, mutta sopii silti pöhköilijän rooliin. Chase tuo oivaa lämpöä hahmoonsa ja hänen hölmöilyjään on hauska seurata. Myös Beverly D'Angelo palaa rooliinsa perheen äitinä, Ellen Griswoldina. Hänkään ei ole kummoinen, mutta toimii tarpeeksi hyvin. Hän ei ole yhtä hauska kuin miehensä, vaan hän edustaa perheen fiksumpaa puolta.
     Sen sijaan Clarkin ja Ellenin lasten näyttelijät ovat vaihtuneet. Koska edellisessä osassa Rusty-poikaa näytellyt Anthony Michael Hall ei halunnut jatkaa roolissaan, tekijät päättivät vaihtaa molemmat lapsinäyttelijät. Muutosta ei välttämättä edes huomaa, jos molempia leffoja ei katso lyhyen ajan sisällä, sillä uudet valinnat rooleihin eivät myöskään ole kovin kummoiset. Rustyn roolissa nähdään tällä kertaa Jason Lively, joka saa hahmon tuntumaan hieman surkuhupaisalta. Hän yrittää iskeä eurooppalaisia tyttöjä, mutta hänestä ei löydy minkäänlaista hurmuriainesta. Audrey-tyttöä taas esittää Dana Hill. Audreylla on poikaystävä nimeltä Jack (William Zabka), josta hän ei haluaisi olla erossa, eikä siksi halua lähteä matkalle. Audrey on paikoitellen aika ärsyttävä valittaja, mutta häneltäkin löytyy oivat hetkensä.
     Elokuvassa nähdään myös John Astin Sika säkissä -ohjelman juontajana, Mel Smith lontoolaisen hotellin omistajana, Monty Python -ryhmästä tuttu Eric Idle epäonnisena pyöräilijänä, Willy Millowitsch ja Erika Wackernagel Griswoldien saksalaisina sukulaisina (tai sitten ei), Victor Lanoux ja Massimo Sarchielli varkaina, sekä Harry Potter -elokuvista (2001-2011) tuttu Robbie "Hagrid" Coltrane kylpyhuoneen miehenä. Muut henkilöt ovat mukana lähinnä vain yksittäisten vitsien takia, eivätkä he ole kunnon hahmoja, vaan täysin yksiulotteisia tyyppejä, joihin Griswoldit törmäävät reissullaan.

Reissuna Mieletön kesis on ihan kiva. Suomessa siinä ei käydä, vaan Euroopan maat rajoittuvat Englantiin, Ranskaan, Italiaan ja Saksaan. Joka paikassa ihastellaan hieman nähtävyyksiä ja yritetään sopeutua erilaiseen kulttuuriin. Valitettavasti elokuva tuntuu todella paljon hillitsevän itseään, eikä uskalla lähteä täysillä käyntiin. Läpi leffan haluaisi nähdä enemmän hölmöilyjä. Jotkut jutut ovat onnistuneita ja menevät juuri niin kuin odottaakin. Esimerkiksi kivikyhäelmä Stonehengellä voi helposti arvata, että jossain kohtaa kivet kaatuvat kuin dominot. Kohtauksen hauskuuden tosin tarjoaa se, kun kivet hajoavat kaatuillessaan, jolloin valkoinen styroksi paljastuu täytteeksi. Saksassa Clark pääsee nolaamaan itseään hulvattomalla tanssikohtauksella, mutta Ranskassa toivoisi, että perhe vaikka vahingossa sottaisi Mona Lisa -taulun tai jotain. Leffa kulkee usein todella varoen, mikä on sääli, sillä siitä löytyisi potentiaalia.

Elokuva kuitenkin onnistuu viihdyttämään läpi kestonsa. Kohellukset ovat tarpeeksi erilaisia, jottei niiden aikana tylsisty, eikä aika käy pitkäksi leffaa seuratessa. Hassutteluista vain toivoisi koomisempia ja siihen toivoisi hieman energiaa lisää. Paikoitellen elokuva kulkee hieman laiskasti eteenpäin jolloin toivoisi, että siihen löytyisi jonkinlaista iskua. Vasta loppupäässä leffaan yritetään luoda jonkinlaista isompaa kuviota varkaiden avulla, mutta kun niitä ei pohjusteta lainkaan, ne jäävät vain yhdeksi tilanteeksi muiden joukossa. Mieletön kesis juoni on vain sitä, että Griswoldit kiertävät eri maita ja pöhköilevät. Muuta siitä ei löydy, eikä siitä toisaalta tarvitsekaan löytyä. Riittää kun siihen lisäisi uskallusta ja energiaa. Upeaa teosta tästä ei saisi millään, muttei kaikkien ole tarkoituskaan olla erityisen hienoja. Filmi sopii oivasti aivot narikkaan -viihteeksi, jota seuraa mielellään, mutta josta ei jälkikäteen muista paljoa - ehkä juuri ja juuri sen kun perhe jumittaa liikenneympyrässä, mikä ei valitettavasti ollut yhtä hauska juttu kuin muistin.

Elokuvan on ohjannut Amy Heckerling, joka ei ollut tätä ennen ohjannut montaa leffaa. Heckerlingin olisi pitänyt rohkeammin vaatia näyttelijöitä antamaan itsestään enemmän ja uskaltamaan lisää, jotta lopputuloksesta saisi nautittavamman. John Hughesin ja Robert Klanen käsikirjoituskaan ei ole kummoinen, joten siihenkin olisi pitänyt pistää uskallusta mukaan. Eri maiden maisemia on mukava katsella, joten niitä olisi voinut näyttää enemmänkin, mutta ehkä budjetti ei riittänyt Eiffel-tornin jälkeen muihin turistikohteisiin. Leffan kuvaus on ihan sujuvaa, kuten on myös sen leikkaus. Erikoistehosteet elokuvassa ovat naurettavan kehnoja, etenkin ihan lopussa. Charles Foxin musiikit eivät jää millään mieleen, mutta muutamaan otteeseen kuultava tuttu kappale "Holiday Road" jää jälleen päähän soimaan.

Yhteenveto: Mieletön kesis on ihan viihdyttävää, mutta aika unohdettavaa hömppää. Elokuvassa on hauskoja hetkiä, mutta se tuntuu olevan hieman liian varovainen, jolloin se ei saavuta täyttä potentiaaliaan. Useissa kohtauksissa olisi pitänyt olla uskallusta mennä pidemmälle, jotta niistä saisi oikeasti todella hauskat ja leffan taso paranisi. Edellisen osan tavoin tämäkin loma on aika episodimaisesti kerrottu ja koko juoni on vain sitä, että Griswoldit koheltavat eri Euroopan maissa. Eipä elokuva toisaalta enempää tarvitse, sillä sitä on mukava katsoa, vaikka se ei paljoa tarjoakaan. Näyttelijät eivät ole kovin hyviä, mutta silti sopivat rooleihinsa tarpeeksi toimivasti. Chevy Chase on jälleen huvittava säheltäjä, mutta kaikkein hauskinta olivat kuitenkin styroksista valmistetut Stonehengen kivet, jotka saavat ajattelemaan, ettei tähän kovin paljoa panostettu. Jos kaipaatte kivaa ja viihdyttävää kesähassuttelua, niin kannattaa Mieletön kesis vilkaista. Se on aika lailla samantasoista viihdettä kuin edeltäjänsä, joten jos piditte siitä, niin tämäkin toimii. Vaikka sanoinkin, että uusi perinteeni on arvostella joka kesäksi yksi Vacation-sarjan osista, seuraava osa ei ole luvassa ensi kesänä, vaan jo tänä jouluaattona, sillä kyseessä on joululeffa Joulupuu on kärvennetty (National Lampoon's Christmas Vacation - 1989).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.collider.com
National Lampoon's European Vacation, 1985, Warner Bros. Pictures