perjantai 22. kesäkuuta 2018

Arvostelu: Mieletön kesis (National Lampoon's European Vacation - 1985)

MIELETÖN KESIS

NATIONAL LAMPOON'S EUROPEAN VACATION



Ohjaus: Amy Heckerling
Pääosissa: Chevy Chase, Beverly D'Angelo, Dana Hill, Jason Lively, John Astin, Eric Idle, William Zabka, Mel Smith, Willy Millowitsch, Erika Wackernagel, Victor Lanoux, Massimo Sarchielli ja Robbie Coltrane
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 7

Faijalla hommat hanskassa (National Lampoon's Vacation - 1983) oli pidetty menestyskomedia, joten jatkoahan sille tehtiin. Jatko-osan teko lähti liikkeelle nimellä "Vacation 2 Europe", mutta ilmestyessään kesällä 1985 sen nimi vaihdettiin onneksi National Lampoon's European Vacationiksi. Suomeen leffa saapui vuotta myöhemmin typerällä nimellä Mieletön kesis. Elokuva oli edeltäjänsä tavoin hitti, muttei kovin pidetty sellainen. Leffa oli jokseenkin jopa haukuttu, eikä se olekaan jäänyt elämään samalla tavalla edeltäjänsä tavoin. Itse näin Mielettömän kesiksen joskus lapsena, mutten muistanut siitä oikeastaan muuta kuin kohtauksen, jossa Griswoldien perhe jää Lontoossa jumiin liikenneympyrään, sillä perheen isä ei osaa ajaa "väärällä" puolella. Vuosien varrella mietin joskus, että olisi kiva katsoa leffa uudestaan, mutten koskaan tehnyt sitä. Kun vuonna 2016 arvostelin uuden Loman (Vacation - 2015) kesäleffana, päätin aloittaa uuden perinteen, eli arvostelen joka kesäksi yhden Loma-filmin. Kesällä 2017 arvostelin alkuperäisen Faijalla hommat hanskassa, joten nyt on tietty aika sen jatko-osalle, Mielettömälle kesikselle.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Faijalla hommat hanskassa!

Koheltava Griswoldien perhe voittaa Sika säkissä -kisailuohjelman pääpalkinnon, Euroopan matkan! Mikä voisikaan mennä pieleen...

Clark Griswoldia eli perheen isää näyttelee jälleen Chevy Chase, joka ei tässäkään osoita näyttelijänlahjojaan, mutta sopii silti pöhköilijän rooliin. Chase tuo oivaa lämpöä hahmoonsa ja hänen hölmöilyjään on hauska seurata. Myös Beverly D'Angelo palaa rooliinsa perheen äitinä, Ellen Griswoldina. Hänkään ei ole kummoinen, mutta toimii tarpeeksi hyvin. Hän ei ole yhtä hauska kuin miehensä, vaan hän edustaa perheen fiksumpaa puolta.
     Sen sijaan Clarkin ja Ellenin lasten näyttelijät ovat vaihtuneet. Koska edellisessä osassa Rusty-poikaa näytellyt Anthony Michael Hall ei halunnut jatkaa roolissaan, tekijät päättivät vaihtaa molemmat lapsinäyttelijät. Muutosta ei välttämättä edes huomaa, jos molempia leffoja ei katso lyhyen ajan sisällä, sillä uudet valinnat rooleihin eivät myöskään ole kovin kummoiset. Rustyn roolissa nähdään tällä kertaa Jason Lively, joka saa hahmon tuntumaan hieman surkuhupaisalta. Hän yrittää iskeä eurooppalaisia tyttöjä, mutta hänestä ei löydy minkäänlaista hurmuriainesta. Audrey-tyttöä taas esittää Dana Hill. Audreylla on poikaystävä nimeltä Jack (William Zabka), josta hän ei haluaisi olla erossa, eikä siksi halua lähteä matkalle. Audrey on paikoitellen aika ärsyttävä valittaja, mutta häneltäkin löytyy oivat hetkensä.
     Elokuvassa nähdään myös John Astin Sika säkissä -ohjelman juontajana, Mel Smith lontoolaisen hotellin omistajana, Monty Python -ryhmästä tuttu Eric Idle epäonnisena pyöräilijänä, Willy Millowitsch ja Erika Wackernagel Griswoldien saksalaisina sukulaisina (tai sitten ei), Victor Lanoux ja Massimo Sarchielli varkaina, sekä Harry Potter -elokuvista (2001-2011) tuttu Robbie "Hagrid" Coltrane kylpyhuoneen miehenä. Muut henkilöt ovat mukana lähinnä vain yksittäisten vitsien takia, eivätkä he ole kunnon hahmoja, vaan täysin yksiulotteisia tyyppejä, joihin Griswoldit törmäävät reissullaan.




Reissuna Mieletön kesis on ihan kiva. Suomessa siinä ei käydä, vaan Euroopan maat rajoittuvat Englantiin, Ranskaan, Italiaan ja Saksaan. Joka paikassa ihastellaan hieman nähtävyyksiä ja yritetään sopeutua erilaiseen kulttuuriin. Valitettavasti elokuva tuntuu todella paljon hillitsevän itseään, eikä uskalla lähteä täysillä käyntiin. Läpi leffan haluaisi nähdä enemmän hölmöilyjä. Jotkut jutut ovat onnistuneita ja menevät juuri niin kuin odottaakin. Esimerkiksi kivikyhäelmä Stonehengellä voi helposti arvata, että jossain kohtaa kivet kaatuvat kuin dominot. Kohtauksen hauskuuden tosin tarjoaa se, kun kivet hajoavat kaatuillessaan, jolloin valkoinen styroksi paljastuu täytteeksi. Saksassa Clark pääsee nolaamaan itseään hulvattomalla tanssikohtauksella, mutta Ranskassa toivoisi, että perhe vaikka vahingossa sottaisi Mona Lisa -taulun tai jotain. Leffa kulkee usein todella varoen, mikä on sääli, sillä siitä löytyisi potentiaalia.

Elokuva kuitenkin onnistuu viihdyttämään läpi kestonsa. Kohellukset ovat tarpeeksi erilaisia, jottei niiden aikana tylsisty, eikä aika käy pitkäksi leffaa seuratessa. Hassutteluista vain toivoisi koomisempia ja siihen toivoisi hieman energiaa lisää. Paikoitellen elokuva kulkee hieman laiskasti eteenpäin jolloin toivoisi, että siihen löytyisi jonkinlaista iskua. Vasta loppupäässä leffaan yritetään luoda jonkinlaista isompaa kuviota varkaiden avulla, mutta kun niitä ei pohjusteta lainkaan, ne jäävät vain yhdeksi tilanteeksi muiden joukossa. Mieletön kesis juoni on vain sitä, että Griswoldit kiertävät eri maita ja pöhköilevät. Muuta siitä ei löydy, eikä siitä toisaalta tarvitsekaan löytyä. Riittää kun siihen lisäisi uskallusta ja energiaa. Upeaa teosta tästä ei saisi millään, muttei kaikkien ole tarkoituskaan olla erityisen hienoja. Filmi sopii oivasti aivot narikkaan -viihteeksi, jota seuraa mielellään, mutta josta ei jälkikäteen muista paljoa - ehkä juuri ja juuri sen kun perhe jumittaa liikenneympyrässä, mikä ei valitettavasti ollut yhtä hauska juttu kuin muistin.





Elokuvan on ohjannut Amy Heckerling, joka ei ollut tätä ennen ohjannut montaa leffaa. Heckerlingin olisi pitänyt rohkeammin vaatia näyttelijöitä antamaan itsestään enemmän ja uskaltamaan lisää, jotta lopputuloksesta saisi nautittavamman. John Hughesin ja Robert Klanen käsikirjoituskaan ei ole kummoinen, joten siihenkin olisi pitänyt pistää uskallusta mukaan. Eri maiden maisemia on mukava katsella, joten niitä olisi voinut näyttää enemmänkin, mutta ehkä budjetti ei riittänyt Eiffel-tornin jälkeen muihin turistikohteisiin. Leffan kuvaus on ihan sujuvaa, kuten on myös sen leikkaus. Erikoistehosteet elokuvassa ovat naurettavan kehnoja, etenkin ihan lopussa. Charles Foxin musiikit eivät jää millään mieleen, mutta muutamaan otteeseen kuultava tuttu kappale "Holiday Road" jää jälleen päähän soimaan.

Yhteenveto: Mieletön kesis on ihan viihdyttävää, mutta aika unohdettavaa hömppää. Elokuvassa on hauskoja hetkiä, mutta se tuntuu olevan hieman liian varovainen, jolloin se ei saavuta täyttä potentiaaliaan. Useissa kohtauksissa olisi pitänyt olla uskallusta mennä pidemmälle, jotta niistä saisi oikeasti todella hauskat ja leffan taso paranisi. Edellisen osan tavoin tämäkin loma on aika episodimaisesti kerrottu ja koko juoni on vain sitä, että Griswoldit koheltavat eri Euroopan maissa. Eipä elokuva toisaalta enempää tarvitse, sillä sitä on mukava katsoa, vaikka se ei paljoa tarjoakaan. Näyttelijät eivät ole kovin hyviä, mutta silti sopivat rooleihinsa tarpeeksi toimivasti. Chevy Chase on jälleen huvittava säheltäjä, mutta kaikkein hauskinta olivat kuitenkin styroksista valmistetut Stonehengen kivet, jotka saavat ajattelemaan, ettei tähän kovin paljoa panostettu. Jos kaipaatte kivaa ja viihdyttävää kesähassuttelua, niin kannattaa Mieletön kesis vilkaista. Se on aika lailla samantasoista viihdettä kuin edeltäjänsä, joten jos piditte siitä, niin tämäkin toimii. Vaikka sanoinkin, että uusi perinteeni on arvostella joka kesäksi yksi Vacation-sarjan osista, seuraava osa ei ole luvassa ensi kesänä, vaan jo tänä jouluaattona, sillä kyseessä on joululeffa Joulupuu on kärvennetty (National Lampoon's Christmas Vacation - 1989).




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.collider.com
National Lampoon's European Vacation, 1985, Warner Bros. Pictures


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti