lauantai 23. kesäkuuta 2018

Arvostelu: Vaarallinen tehtävä (Mission: Impossible - 1996)

VAARALLINEN TEHTÄVÄ

MISSION: IMPOSSIBLE



Ohjaus: Brian De Palma
Pääosissa: Tom Cruise, Emmanuelle Béart, Ving Rhames, Jean Reno, Henry Czerny, Jon Voight ja Vanessa Redgrave
Genre: jännitys, toiminta
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
Ikäraja: 16

Mission: Impossible, eli suomeksi Vaarallinen tehtävä perustuu samannimiseen televisiosarjaan, joka pyöri syksystä 1966 alkuvuoteen 1973. Paramount Pictures yritti monta vuotta tehdä sarjan pohjalta elokuvaa, mutta he eivät saaneet aikaiseksi tarpeeksi toimivaa tarinaa. Sarjaa fanittanut Tom Cruise oli myös miettinyt pitkään, että sarjasta saisi aikaiseksi mainion elokuvan ja lopulta päätti toteuttaa sellaisen itse. Hän saikin Paramount Picturesin kiinnostumaan ideoistaan ja filmiä alettiin viimeinkin suunnitella kunnolla. Leffa käsikirjoitettiin lukuisia kertoja uudestaan, sillä kukaan tuotantotiimissä ei tuntunut olevan tyytyväinen tarinaan. Lopulta juoni saatiin kasaan ja kuvaukset lähtivät käyntiin. Vaarallinen tehtävä sai ensi-iltansa keväällä 1996 ja se oli suuri hitti. Se sai kuitenkin ristiriitaisen vastaanoton, sillä alkuperäisessä sarjassa esiintyneet näyttelijät eivät pitäneet siitä yhtään, minkä lisäksi monet fanitkin olivat pettyneitä. Jotkut pitivät sitä vain keskinkertaisena, eikä ollut monia, jotka olisivat todella innostuneet siitä. Minäkin olin pettynyt, kun näin Vaarallisen tehtävän ensimmäistä kertaa. Sarjaa en ollut nähnyt, mutta olin kuullut tunnusmusiikin useita kertoja ja rakastin sitä, minkä lisäksi halusin nähdä elokuvan, koska minulle oli sanottu sen olevan vähän niin kuin James Bondit (1962-), joista olin saanut katsoa muutaman. Kun vihdoin näin leffan, oli se mielestäni tylsä, enkä ole jaksanut katsoa sitä kuin kerran uudestaan. Ostin sen kuitenkin Blu-rayna, kun hommasin sarjan muut osat, sillä en pitänyt siitä, että sarjan aloitusosa puuttuisi kokoelmasta. Kun mietin, mitä elokuvia arvostelisin ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, huomasin että Mission: Impossible -elokuvasarjalle oli ilmestymässä kuudes osa, Mission: Impossible - Fallout (2018), joten päätin arvioida sarjan aiemmat osat ennen sen ilmestymistä. Katsoinkin sarjan aloitusosan pitkästä aikaa kesän 2017 lopussa ja olin iloinen, sillä se oli parempi kuin muistin.

Impossible Mission Forcen tiimin salainen tehtävä epäonnistuu ja agentti Ethan Hunt lavastetaan syylliseksi tiimin muiden agenttien kuolemiin. Ethanin täytyy lähteä pakomatkalle ja selvittää, kuka on oikea tappaja, ennen kuin IMF nappaa hänet.

Pääosassa agentti Ethan Huntina nähdään nuori Tom Cruise, josta ei vielä ihan löydy sitä erinomaista henkeä kuin nykyään. Parissa kohtaa, kun Ethan nähdään vihaisena, eivät Cruisen näyttelijätaidot täysin riitä uskottavaan suoritukseen. Muuten hän kuitenkin osoittaa, että hänen kohtalo todella oli nousta suureksi toimintastaraksi ja hän sopii pääosaan oikein mainiosti. Ethan Hunt on vielä aloitteleva agentti, joten on hyvin mielenkiintoista nähdä, miten hän toimii, kun hän joutuu pakenemaan taitavien agenttien ryhmää. Ethan osoittaa usein leffan aikana pienillä jutuilla älykkyyttään, jotka tekevät hänestä muutakin kuin pelkän tylsän ammuskelija-agentin.
    Ethan ei kuitenkaan täysin pärjää yksin, minkä takia hänen täytyy koota uusi tiimi, johon kuuluvat vanhasta tiimistä selvinnyt Claire (Emmanuelle Béart), tietokone-ekspertti Luther (Ving Rhames) ja pilotti Krieger (Jean Reno). Jokaiseen hahmoon on saatu hyvin jotain kiinnostavaa. Valitettavasti Béart on täysin väärä valinta rooliinsa. Hän ei nimittäin saa tuotua melkein minkäänlaista eloa hahmoonsa, jolloin Claire alkaa tuntua hieman tarpeettomalta hahmolta. Reno sen sijaan on tuttuun tapaansa hyvä, minkä lisäksi Rhamesilla on niin mukavuutta huokuva persoona, että häntä haluaisi nähdä lisääkin.
    Elokuvassa nähdään myös Henry Czerny IMF:n johtaja Kittridgenä, joka jahtaa Ethania, Vanessa Redgrave asekauppias Maxina, jota Ethan myös tarvitsee, sekä Jon Voight alkuperäisestä sarjasta tuttuna Jim Phelpsinä.




Vaarallinen tehtävä ei saa napattua katsojaa vielä ihan alussa mukaansa. Kestää jopa harmillisen pitkään, ennen kuin tarina alkaa oikeasti kiinnostamaan. Heti alkupäässä tiimi suuntaa Tšekin pääkaupunkiin, Prahaan, sillä joku on varastanut listan, joka sisältää kaikkien salaisten agenttien nimet ja väärissä käsissä lista voisi olla äärimmäisen vaarallinen. Tämä lista-juonikuvio on kuitenkin niin käytetty tarina vakoojaelokuvissa, että se ei yksinään jaksa innostaa. Tehtävään ei ole myöskään saatu kunnon jännitystä, jolloin alku tuntuu harmillisen laimealta. Kuitenkin siinä kohtaa, kun tiimiläiset kuolevat ja katsoja tajuaa yhdessä Ethanin kanssa, että hänet on lavastettu tappajaksi, filmi herättää vihdoin mielenkiinnon ja jännitystä aletaan vähitellen kasvattamaan.

Puolessa välissä elokuvaa, kun Ethan ja hänen uusi ryhmänsä yrittävät tunkeutua huippuvartioituun rakennukseen varastamaan tietoa, jännite on onnistuttu nostamaan hyvin korkealle. Kohtaus on suurimmaksi osaksi todella hiljainen, jolloin katsoja voi kuulla oman sydämensä lyövän kovempaa, kun jännittää, miten hieman jopa piinaavassa kohtauksessa tulee tapahtumaan. Ei ihme, että kohtaus on muuttunut klassiseksi, niin erinomaisesti se on rakennettu. Panokset nousevat jälleen ja koko operaatio voisi mennä helposti pieleen, jolloin on vain pakko tietää, miten tarina jatkuu. Onneksi leffa pitää tämän tason aika hyvin loppuun asti. Rytmitys on parempaa ja tunnelma tiiviimpää. Mukana on kekseliäitä yllätyksiä ja oivallinen loppuhuipennus, jolloin Vaarallinen tehtävä muuttuu toiminnallisemmaksi. Huumoriakin on ihan kivasti mukana, joten teos tarjoaa parit naurut. Ilman puolen välin huikeaa kohtausta, olisi kokonaisuuskin vain hyvä. Taso nousee kuitenkin tarpeeksi jotta kokonaisuutta voi sanoa erittäin hyväksi filmiksi.




Elokuvan ohjauksesta vastaa Brian De Palma, joka on aiemmin tehnyt esimerkiksi hienon Scarface - arpinaama -uusintafilmatisoinnin (Scarface - 1983). Tässä hän ei ole onnistunut ihan yhtä hyvin, mutta monet kohtaukset hän hallitsee mestarillisesti. David Koeppin ja Robert Townen käsikirjoitus on toimiva ja siihen on keksitty oivallisia juonenkäänteitä. Kuvaus on pääasiassa hyvää, mutta monessa kohtaa nähtävät vinot kuvat ovat paikoitellen aika kehnoja. Leikkaus on sujuvaa, valaistus on onnistunutta ja lavasteet ovat tyylikkäitä. Visuaaliset tehosteet eivät ole parhaasta päästä - varsinkin lopussa voi nähdä, että huipennus on kuvattu taustakangasta vasten. Ääniefektit ovat mainiot. Musiikista vastaa Danny Elfman, joka on tehnyt ihan hyvää, mutta hieman unohdettavaa työtä. Sen sijaan Lalo Schifrinin säveltämä erinomainen tunnusmusiikki jää varmasti soimaan päässä loppupäiväksi - tai pahimmassa tapauksessa viikoksi.

Yhteenveto: Vaarallinen tehtävä alkaa keskinkertaisesti, mutta nostaa tasonsa todella mainioksi jännityselokuvaksi vähitellen. Ensimmäiseen tehtävään ei vielä ole saatu jännitettä mukaan, mutta mielenkiinto tarinaa kohtaan alkaa heräillä, kun Ethan Huntin tiimin jäsenet kuolevat. Filmi nappaa mukaansa kunnolla vasta puolen välin kohdalla, kun seuraa koko teoksen paras ja jännittävin osio. Sen jälkeen tunnelma notkahtelee välillä pienesti, mutta loppuhuipennus on kuitenkin mainio. Tom Cruise on oivallinen pääroolissa, vaikka häneltä löytyy muutamia heikkoja hetkiä. Emmanuelle Béartia lukuunottamatta muutkin näyttelijät ovat toimivia rooleissaan. Toimintaa ei erityisen paljon ole luvassa, joten jos odotatte vauhdikasta agenttiseikkailua, niin sellainen tämä ei ole. Erittäin hyvä jännäri on kuitenkin kyseessä ja se kannattaakin katsoa pitäen se mielessä. Vaarallinen tehtävä toimii varmasti paremmin vanhemmille hitaamman temponsa takia, mutta toimintaleffoja fanittavien nuorienkin kannattaa tämä katsoa, sillä sarja vain paranee tästä... tai noh, ei vielä seuraavan osan kohdalla...




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.9.2017 - Muokattu 27.6.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.reggiestake.com
Mission: Impossible, 1996, Paramount Pictures, Cruise/Wagner Productions


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti