torstai 21. helmikuuta 2019

Arvostelu: Ocean's Eleven - korkeat panokset (Ocean's Eleven - 2001)

OCEAN'S ELEVEN - KORKEAT PANOKSET

OCEAN'S ELEVEN



Ohjaus: Steven Soderbergh
Pääosissa: George Clooney, Brad Pitt, Matt Damon, Andy Garcia, Julia Roberts, Don Cheadle, Carl Reiner, Bernie Mac, Casey Affleck, Scott Caan, Eddie Jemison, Shaobo Qin ja Elliott Gould
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 12

Ocean's Eleven - korkeat panokset on uudelleenfilmatisointi vuoden 1960 rikoselokuvasta Kovat kaverit (Ocean's 11). 1990-luvun lopulla Warner Bros. -yhtiö kiinnostui tekemään uuden version elokuvasta ja alkoi työstämään filmiä ohjaaja Steven Soderberghin kanssa. Aluksi tekijöiden oli vaikea saada roolitettua näyttelijöitä, sillä monet hylkäsivät tarjouksen toisten leffojen takia, mutta lopulta koko jengi saatiin kasaan ja kuvaukset aloitettiin. Ocean's Eleven - korkeat panokset sai ensi-iltansa joulukuussa 2001 (Suomessa vasta seuraavan vuoden tammikuussa) ja se oli kriitikoiden kehuma hitti. Vuosien varrella elokuvan maine on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään rikosleffojen modernina klassikkona. Itse näin filmin kesällä 2015, kun selasin kaverini kanssa Netflixistä katseltavaa. Emme kuitenkaan oikein välittäneet elokuvasta, mikä näin jälkikäteen johtuu aika varmasti siitä, että katsoimme sitä aamuyöstä lähes puoliunessa. Minulle kuitenkin jäi aika negatiivinen asenne leffaa kohtaan, enkä antanut sille tai sen jatko-osille Ocean's Twelvelle (2004) ja Ocean's Thirteenille (2007) uutta mahdollisuutta. Vasta kun sarja sai jatkoa elokuvalla Ocean's 8 (2018), aloin pohtia, että pitäisiköhän minun sittenkin katsoa koko sarja. Pohdin sarjan katsomista ja arvioimista jo Ocean's 8:n ilmestyessä, mutten saanut tätä aikaiseksi. Vasta kun sarjan uusin osa ilmestyi vuokrattavaksi, otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin sarjan katsomisen vuokraamalla Ocean's Eleven - korkeat panokset. Ja hyvä niin, sillä kyseessähän on todella hyvä elokuva.

Danny Ocean vapautuu vankilasta ja alkaa samantien suunnitella huippuluokan ryöstöä. Ocean ottaa kohteekseen kolme Las Vegasin kasinoa ja kerää itselleen yhdentoista huippuvarkaan joukon toteuttaakseen suunnitelmansa.

Pääroolissa Danny Oceanina nähdään George Clooney, josta en ole koskaan erityisemmin perustanut näyttelijänä. Tähän rooliin hän tuntuu kuitenkin sopivan kuin valettu. Clooney on nappivalinta pitkään rikoksia tehneeksi mieheksi, jolla on tarpeeksi karismaa, jotta hän voi noin vain saada itselleen tiimin muita rikollisia, jotka uskovat häneen täysillä. Clooney myös saa katsojan pitämään hahmostaan heti alusta alkaen, vaikka kyseessä onkin rosvo. Dannyn menneisyyttä ei avata kovin suuresti, mutta jo alussa katsoja saa tarpeeksi hyvän käsityksen siitä, miksi hänestä on tullut sellainen kuin hän on.
     Elokuvan nimen mukainen "Oceanin yksitoista" koostuu Dannyn lisäksi kymmenestä muusta rosvosta. Brad Pitt esittää Dannyn vanhaa kaveria, Rustya, josta löytyy myös paljon karismaa, mikä tekeekin hänestä porukan toisen johtohahmon. Matt Damonin näyttelemä Linus on epävarma, mutta silti tehokas taskuvaras. Aivan hulvattomalla korostuksella varustettu Don Cheadle näyttelee räjähde-ekspertti Basheria. Bernie Macin esittämä Frank soluttautuu helposti kasinoon kuin kasinoon ja Carl Reinerin näyttelemä Saul omaksuu arvohenkilön roolin vaivatta. Scott Caan ja Casey Affleck näyttelevät Malloy-veljeksiä, jotka hallitsevat mekaniikan. Eddie Jemisonin Livingston on taitava tietokoneiden kanssa, kun taas ensikertalaisnäyttelijä Shaobo Qinin esittämä akrobaatti Yen voi helposti piiloutua ja tunkeutua ahtaisiinkin paikkoihin. Taustalla hyörii varakas Reuben Tishkoff (Elliott Gould), joka maksaa ryöstökustannukset. Jokaisella yhdestätoista hahmosta on selkeä paikkansa ryöstön suorittamisessa, mikä on aivan mahtavaa. Jokainen hahmoista on jollain tapaa muistettava persoona, minkä lisäksi näyttelijät sopivat erittäin hyvin rooleihinsa. Ainoa ongelma vain on, ettei lähes yhdestäkään hahmosta selviä mitään. He ovat hyviä ja hauskoja varkaita, mutta sisällöllisesti heistä ei paljoa irtoa. Elokuvan selkein heikkous onkin, ettei se onnistu syventymään kiinnostaviin hahmoihin, vaan jättää heidät lopulta aika pinnallisiksi.
     Leffassa nähdään myös Andy Garcia kolmen kasinon ilkeänä omistajana Terry Benedictinä ja Julia Roberts Dannyn ex-vaimona, Tess Oceanina. Hekin sopivat hyvin rooleihinsa - etenkin Garcia, joka on täydellinen valinta arvokkaan, mutta julman johtajan rooliin.




On täysin selvää, että katsoin Ocean's Eleven - korkeat panokset täysin väärässä mielentilassa silloin muutama vuosi sitten. Jos olisin katsonut leffan pirteänä keskellä päivää ja kunnolla keskittyen, olisin huomannut, että kyseessä todella on erittäin hyvä elokuva. Filmi on napakasti rakennettu, se keskittyy täysillä vain olennaiseen ja tarjoaa mielenkiintoisen ryöstötarinan, mikä koukuttaa elokuvan alusta loppuun. Heti kun elokuva alkaa, Danny lähtee kokoamaan tiimiä ryöstökeikkaa varten ja motiivit tähän selviävät vasta matkan aikana. Kun hahmot on esitelty ja ryhmä kasassa, voidaan siirtyä ryöstön suunnitteluvaiheeseen ja siitä sitten tositoimiin, jolloin katsojana jännittää, pääsevätkö hahmot rahojen kanssa ulos, vai jäävätkö he kiinni. Ensimmäisen katselukertani väsymystasosta kertoo paljon se, etten muistanut mitään muuta kuin onnistuvatko hahmot vai eivät. Muuten kaikki käänteet tulivat minulle nyt yllätyksenä, jolloin tuntui kuin en olisi leffaa koskaan nähnytkään.

Ocean's Eleven - korkeat panokset on siis pohjimmiltaan hyvin simppeli paketti ja juuri siksi niin nokkela ja mukaansatempaava. Tarinasta on osattu karsia kaikki tarpeeton pois ja keskittyä täysillä siihen, että katsoja pidetään kiinnostuneena ja viihdytettynä läpi elokuvan. Ohjaaja Steven Soderbergh on sanonut, että hän halusi tehdä leffan, joka nappaa katsojan mukaansa ja viihdyttää täysillä, ja juuri siinä hän onnistui. Ryöstön suunnittelu ja sen toteutus on äärimmäisen mielenkiintoista seurattavaa, eikä elokuvan vajaa kahden tunnin kesto tunnu missään. Parhaita hetkiä ovat tietty ovelat käänteet ja hahmojen hauskat ratkaisut toteuttaa kasinolle soluttautuminen. Lisäksi filmin lopetus on hyvin rakennettu. Kenties ennen huipennusta voisi tapahtua jokin isompi takaisku, mikä lisäisi jännitettä ja pistäisi hahmot vaikeampaan tilanteeseen, mutta tarpeeksi iso jännite on kuitenkin jo olemassa yhden loistavan kohtauksen aikana, missä nopeasti esitellään kasinoille murtautumisen suuret riskit ja kuinka vaikeaa ryöstöstä tulisi. Loppujen lopuksi itse jäin vain kaipaamaan kunnollista sisältöä edes puolelle rikollisjengin hahmoista. Pääasiassa olin kuitenkin vain tyytyväinen, että annoin Ocean's Elevenille uuden mahdollisuuden, sillä sen se todella ansaitsi!




Elokuvan ohjaaja Steven Soderbergh on siis tehnyt erittäin mainiota työtä tunnelman kanssa. Soderbergh pitää pakettia taidokkaasti käsissään, mitä auttaa myös Ted Griffinin todella hyvä käsikirjoitus. Tarina kulkee hienosti omalla painollaan, minkä lisäksi on hienoa, etteivät repliikit selittele liikaa. Filmi hyödyntää mahtavasti leikkausta ja kuvausta kertomaan katsojille tärkeitä asioita. Läpi leffan leikkauksessa käytetään erikoisia siirtymiä, mitkä voisivat huonoimmassa tapauksessa olla suuri mokaus, mutta ne on onneksi saatu toimimaan. Tekninen puoli on muutenkin onnistuneesti hoidettu visuaalisista jutuista äänimaailmaan. David Holmesin säveltämät musiikit tuovat oman, todella oivallisen lisäyksen filmin tunnelmaan.

Yhteenveto: Ocean's Eleven - korkeat panokset on todella hyvä ryöstöleffa, mikä viihdyttää täysillä alusta loppuun. Elokuvasta on karsittu kaikki turha pois ja se keskittyy vain olennaiseen. Ohjaaja Steven Soderbergh pitää tunnelmaa mahtavasti kasassa ja kertoo tarinaansa nokkelin tavoin. Mukana on hauskoja hetkiä, hyvää jännitettä ja oivallisia käänteitä, joiden ansiosta leffa ei tunnu koskaan pitkäveteiseltä. Elokuvan hahmot ovat iso kantava voima ja vaikka Oceanin joukko jääkin aika yksiulotteiseksi, on jokaisella selkeä tarkoituksensa ryöstön toteuttamisessa ja näyttelijät suoriutuvat osistaan mainiosti - jopa George Clooney sopii päärooliin erittäin hyvin. Teknisesti leffa on taidokkaasti toteutettu ja erilaiset kikkailut on saatu toimimaan hyvin. Kaiken kaikkiaan Ocean's Eleven - korkeat panokset on siis yksi ryöstöleffojen isoimmista merkkiteoksista. Paremmin syvennettyjen hahmojen kanssa elokuva olisi aivan mahtava, mutta jo tällaisenaan suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille, joita kiehtoo viihdyttävät, hauskat ja nokkelat rikostarinat. On hienoa, että annoin leffalle uuden mahdollisuuden, enkä malta odottaa jatko-osien näkemistä.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.media-amazon.com
Ocean's Eleven, 2001, Warner Bros., Village Roadshow Pictures, NPV Entertainment, Jerry Weintraub Productions, Section Eight, Wv Films II, St. Petersburg Clearwater Film Commission


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti