Arvostelu: Robots (2005)

ROBOTS

Ohjaus: Chris Wedge

Pääosissa: Ewan McGregor, Robin Williams, Halle Berry, Greg Kinnear, Mel Brooks, Jim Broadbent, Amanda Bynes, Drew Carey, Jennifer Coolidge, Harland Williams, Stanley Tucci, Dianne Wiest, Paul Giamatti ja Chris Wedge

Genre: animaatio, komedia, seikkailu, scifi

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 7

Robots on Blue Sky Studiosin animaatioelokuva. 1990-luvun lopulla ohjaaja Chris Wedge ja kirjailija William Joyce suunnittelivat elokuvasovitusta Joycen joulukirjasta Santa Calls (1993), mutta kun projekti ei edennyt, kaksikko päätti tehdä animaatioleffan roboteista. Kaksikko esitteli ideansa 20th Century Foxin animaatiopuolta johtaneelle Chris Meledandrille, joka ei erityisemmin innostunut, mutta näytti silti idealle vihreää valoa. Kun Wedgen ohjaama Ice Age - jäätikön sankarit (Ice Age - 2002) osoittautui jättihitiksi, robottileffan työstäminen lähti tosissaan käyntiin. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja animointiprosessi alkoi. Lopulta Robots sai maailmanensi-iltansa 6. maaliskuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai kädenlämpöisen vastaanoton kriitikoilta. Itse joko kävin katsomassa leffan teatterissa, kun se saapui Suomeen tai näin sen vasta myöhemmin vuokralta. Lapsena katsoin elokuvan useampaankin otteeseen, mutta aikuisiällä olen katsonut sen vain kerran, osana vuoden 2020 24 tunnin elokuvamaraton -haastetta. Kun huomasin Robotsin täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa elokuvan taas uudestaan ja samalla arvostella sen.

Keksijäksi pyrkivä nuori robotti Rodney Copperbottom matkaa isoon Robotticityyn, tavatakseen idolinsa Bigweldin, vain huomatakseen, että kaupungin on ottanut valtaansa häikäilemätön Ratchet, joka pyrkii hankkiutumaan eroon ruosteisista ja varaosilla pärjäävistä roboteista.

Robotsin päähenkilö on Rodney Copperbottom (äänenä Ewan McGregor), nuori ja sinisilmäinen robotti, jonka unelmana on olla uusi suurkeksijä. Niinpä hän päättääkin pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja matkata pienestä Niittivaarasta suureen Robotticityyn toteuttamaan haaveitaan ja päätyy siinä samalla seikkailuun, jossa vaakalaudalla on kaikkien robottien kohtalo. Rodney on pidettävä päähahmo, jonka matkalle lähtee positiivisin mielin mukaan. Kun Rodney huomaa, millaisessa jamassa Robotticity on, hän päättää tehdä sen, minkä hän parhaiten osaa: korjata asiat.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Rodneyn vanhemmat Herb (Stanley Tucci) ja Lydia (Dianne Wiest), Rodneyn keksijäidoli Bigweld (Mel Brooks), tämän bisneksen ja samalla Robotticityn vallan napannut Phineas T. Ratchet (Greg Kinnear) ja hänen katala äitinsä Madame Gasket (Jim Broadbent), Ratchetille työskentelevä Cappy (Halle Berry), sekä hölösuinen höhläbotti Fender (Robin Williams), hänen siskonsa Piper (Amanda Bynes) ja heidän tätinsä Fanny (Jennifer Coolidge). Ratchet on kelpo antagonisti ja hänen karmiva äitinsä on vielä sitäkin parempi uhka varaosien kanssa toimeentuleville roboteille. Lapsille Fender nousee taatusti suosikiksi, mutta aikuisille tämän häsläävän pönttöpään koheltaminen voi olla varsin raskasta seurattavaa. Robin Williamsille on tuskin edes annettu käsikirjoitusta, vaan hänet on todennäköisemmin vain pistetty äänityskoppiin ja sormet ristissä toivottu, että lopputuloksena olisi samanlaista komediakultaa kuin Aladdinin (1992) Lampunhenkenä. 

Robots on harmillisen epätasainen paketti, josta löytyy paljon toimivia asioita, mutta myös asioita, jotka estävät elokuvaa nousemaan täyteen potentiaaliinsa. Siinä on selvät juttunsa lapsikatsojille, mutta myös selvät juttunsa aikuisille katsojille. Yleensä pidän parhaina animaatioina juuri niitä, jotka onnistuvat viihdyttämään koko perhettä, mutta Robots tuntuu siltä, että se yrittää vuoronperään viihdyttää toista ikäryhmää, jättäen samalla toisen tylsistymään siinä vieressä. Etenkin komediansa puolesta elokuva hyppii joko todella lapsellisen sekoilun ja pieruhuumorin ja sitten taas aikuisille suunnattujen härskien vitsien välillä. Joko siis aikuinen pyörittelee silmiään tai saa päänsärkyä pitkistä mekastusosioista tai sitten joutuu vastaamaan jälkikasvulleen, miksi jokin repliikki oli niin pirun hauska.

Elokuvan tarina on kuitenkin oivallinen, erityisesti paperilla. On kiinnostavaa seurata Rodneyn matkaa tapaamaan idoliaan, etenkin kun tämä robottien maailma on niin mielikuvituksellisesti luotu. Toki Robotticityn julkinen liikenne lähennä hämmentää, mutta pääasiassa maailma on vekkulisti ja oivaltavasti suunniteltu. Aikuisille taas on luvassa hyvää heijastuspintaa ja etenkin näin vuoden 2025 Suomessa tuntuu turhankin tutulta, että vallassa olevat pyrkivät hankkiutumaan eroon huono-osaisista, joilla ei ole varaa heidän vaatimaan elämäntyyliin. Ratchet ja hänen äitinsä mieluummin heivaavat mielestään huonommat robotit romuttamolle kuin antavat näiden "pilata" katukuvaa. Valitettavasti tekijät eivät tuntuneet tietävän, kuinka viedä kertomusta tyydyttävästi päätökseen, jolloin koheltamisen kierrosnupit väännetään kaakkoon ja tietty leffa vielä päättyy suureen tanssinumeroon.

Visuaalisesti Robots näyttää edelleen yllättävänkin hyvältä, vaikka viimeisten 20 vuoden aikana animaatiopuolella on koettu aikamoisia harppauksia. Erilaiset hupsun näköiset robotit liikkuvat sulavasti ja robottien maailma on luotu todella yksityiskohtaisesti, oli kyse sitten upeista taustoista tai ihan vain siitä erosta, onko robotin pinta kiiltävä vai ruosteinen. Leffa on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailma äityy toisinaan aikamoiseksi rymistelyksi, oli kyse sitten äänitehosteista tai John Powellin pauhaavasta musiikista. Rauhallisempina hetkinä Powell kuitenkin tunnelmoi oikein menevästi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.11.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Robots, 2005, Twentieth Century Fox Animation, Blue Sky Studios