Näytetään tekstit, joissa on tunniste Selton Mello. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Selton Mello. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. tammikuuta 2026

Anaconda (2025) - elokuva-arvostelu

ANACONDA



Ohjaus: Tom Gormican
Näyttelijät: Paul Rudd, Jack Black, Steve Zahn, Thandiwe Newton, Daniela Melchior, Selton Mello ja Ione Skye
Genre: seikkailu, komedia, jännitys
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 12

Jennifer Lopezin ja Ice Cuben tähdittämä kauhuelokuva Anakonda (Anaconda - 1997) oli kriitikoiden haukuista huolimatta taloudellinen menestys, joten sille päätettiin tehdä useampi jatko-osa. Vuonna 2020 Columbia Pictures ilmoitti tuovansa elokuvasarjan takaisin, yli vuosikymmen edellisen elokuvan, Lake Placid vs. Anacondan (2015) jälkeen. Tekijät keksivät hauskan erilaisen lähestymistavan aiheeseen ja kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2025. Lopulta uusi Anaconda sai ensi-iltansa saman vuoden jouluna. Itse pidän alkuperäistä Anakondaa kelpo seikkailujännärinä ja olen ollut utelias uuden elokuvan näkemisestä sen omaperäisen lähestymistavan takia. Kävinkin katsomassa Anacondan muutamaa päivää sen ilmestymisen jälkeen.

Neljä kaverusta päättävät toteuttaa elinaikaisen unelmansa ja matkustaa Amazonille kuvaamaan uutta versiota Anakonda-elokuvasta. Reissu muuttuu kuitenkin selviytymistaisteluksi, kun he kohtaavat aidon ja erittäin nälkäisen jättikäärmeen.




Elokuvan keskiössä on neljä hahmoa, jotka ovat olleet ystäviä lapsesta asti ja joita yhdistää intohimo elokuvia ja niiden tekemistä kohtaan, sekä rakkaus ysärin kulttiklassikko Anakondaa kohtaan. On ohjaajaksi pyrkivä Doug (Jack Black), joka tekee kauhuteemaisia häävideoita. On näyttelijä Griff (Paul Rudd), jonka ura ei ole lähtenyt käyntiin. On Griffiin pitkään ihastunut Claire (Thandiwe Newton) ja on kuvaaja Kenny (Steve Zahn), jolla on runsaasti käsittelemättömiä lapsuudentraumoja. Hahmokattaus on oivallinen ja nelikon haluaa nähdä tavoittelevan tukahdutettuja unelmiaan. Näyttelijöiden suoritukset kuitenkin ailahtelevat. Rudd ja Newton ovat kelvolliset osissaan, kun taas Zahn on hupaisa Kennynä, joka tuo lähes joka repliikillään esiin jonkin hänen elämänsä ikävistä asioista, joita hän ei ole pystynyt käsittelemään. Jack Black taas on... noh, Jack Black. Jos miehen tutut maneerit viihdyttävät, ne viihdyttävät myös tässä, mutta heille, jotka toivovat Blackin esittävän joskus jotain muuta kuin samaa ylienergistä versiota itsestään, roolityö voi saada pyörittelemään silmiä. 
     Elokuvassa nähdään myös Daniela Melchior jokilaivaa kipparoivana Anana ja Selton Mello käärmekouluttaja Santiagona, jotka nelikko palkkaa auttamaan elokuvaprojektinsa kanssa. Mello on ihan hauska, mutta Melchior joutuu tyytymään aika tylsään osaan leffan lähes ainoana vakavana hahmona.




Kuten kenties pystyikin jo päätellä, uusi Anaconda ei ole mikään suora uudelleenfilmatisointi vuoden 1997 Anakondasta, vaan pikemminkin aikamoisilla metatasoilla liikkuva rakkauskirje kyseistä, yleisesti aika unohdettua, mutta tiiviin fanijoukon syleilemää hirviörainaa kohtaan. Tässäkin lähdetään Amazon-joelle kuvaamaan elokuvaa, mutta siinä missä alkuperäisleffassa hahmot aikoivat tehdä dokumentin paikallisesta heimosta, uudessa elokuvassa hahmot lähtevät tekemään omaa versiotaan alkuperäisestä Anakondasta. Idea on ihan hauska, erottaen uuden Anacondan heti nykypäivän uudelleenfilmatisointien, elokuvasarjojen uudelleenkäynnistysten ja muiden vanhojen ideoiden kierrätysten tulvasta. Alleviivatakseen erilaisuuttaan, leffassa kommentoidaan useampaankin otteeseen, kuinka pöljää on tehdä uusi versio Anakondasta ja että Hollywoodissa on ideat loppu. 

Ja kuten kenties pystyi myös päätellä, uusi Anaconda ei ole kauhuelokuva, vaan seikkailukomedia. Ja vieläpä ihan viihdyttävä sellainen. Alkupään käärmekohtauksiin on saatu sopivasti jännitettä, mutta muuten leffa kulkee eteenpäin itsetietoisen kieli poskessa. Lopputulos on hieman epätasainen, mutta silti tarpeeksi menevä. Osa vitseistä saa pyörittelemään silmiä, mutta mahtuu mukaan muutamat hyvät naurut. Kesto on myös sopivan napakka vain vähän päälle puolitoistatuntisena. Onkin kiinnostavaa nähdä, kuinka tämä uusi Anaconda otetaan vastaan. Tulevatko alkuperäisleffan fanit tykkäämään tästä villin erilaisesta lähestymistavasta sarjaan ja onko elokuvassa ainesta omanlaisekseen kulttiklassikoksi?




Elokuvan on ohjannut Tom Gormican, jonka edellinen leffa oli loistava Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka (The Unbearable Weight of Massive Talent - 2022). Anacondan parissa Gormican ei onnistu yhtä vahvasti, mutta saa aikaiseksi sentään ihan viihdyttävää hömppää. Hänen ja Kevin Ettenin työstämä käsikirjoitus on menevän itsetietoinen, joskin studion vaikutukset näkyvät ajoittain lopputuloksesta. Teknisesti Anaconda on pätevä. Se on hyvin kuvattu ja sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivaa ja näyttääpä digikäärme pääasiassa toimivalta. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja David Flemingin säveltämät musiikit taitavat jopa olla leffan parasta antia.

Lopputekstien aikana nähdään vielä kohtauksia.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.12.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Anaconda, Yhdysvallat, 2025, Columbia Pictures, Fully Formed Entertainment, TSG Entertainment


maanantai 3. maaliskuuta 2025

Arvostelu: Olen yhä täällä (Ainda Estou Aqui - 2024)

OLEN YHÄ TÄÄLLÄ

AINDA ESTOU AQUI



Ohjaus: Walter Salles
Pääosissa: Fernanda Torres, Selton Mello, Guilherme Silveira, Valentina Herszage, Luiza Kosovski, Barbara Luz, Cora Mora, Pri Helena, Fernanda Montenegro, Antonio Saboia, Maria Manoella, Marjorie Estiano, Gabriela Carneiro, Olívia Torres, Humberto Carrão, Maeve Jinkings ja Caio Horowicz
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 17 minuuttia
Ikäraja: 12

Ainda Estou Aqui, eli englanniksi I'm Still Here, eli näin suomalaisittain Olen yhä täällä perustuu Marcelo Rubens Paivan samannimiseen muistelmakirjaan vuodelta 2015, joka puolestaan pohjautuu Marcelon omiin kokemuksiin lapsena sotilasdiktatuurin alla kärsineessä Brasiliassa. Murilo Hauser ja Heitor Lorega kirjoittivat muistelman pohjalta elokuvan käsikirjoituksen ja saivat sen läpi. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2023 ja lopulta Olen yhä täällä sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2024. Pikkuhiljaa elokuva on saanut myös kunnon teatterikierrosta festivaaliesitysten lisäksi ja nyt, parhaan elokuvan, parhaan ulkomaalaisen elokuvan ja parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuksien siivittelemänä Olen yhä täällä saapuu Suomenkin leffateattereihin. Itse kuulin elokuvasta vasta, kun se sai Oscar-ehdokkuutensa ja kiinnostuin näkemään, mistä onkaan kyse. Ilokseni leffasta järjestettiin ennen Oscar-gaalaa ennakkonäytöksiä ja kävinkin katsomassa elokuvan heti.

1970-luvun alussa Brasilia on hirmuisen sotilasdiktatuurin vallan alla. Paivan perheen elämä saa ikävän käänteen, kun eräänä päivänä tuntemattomat miehet saapuvat taloon ja vievät Rubens-isän mennessään, tämän kongressitaustan takia. Alkaa muun perheen sinnikäs yritys löytää isä ja saada tämä vapaaksi.




Fernanda Torres on saanut usean naispääosaehdokkuuden eri gaaloissa Olen yhä täällä -elokuvan tiimoilta, eikä ihme, sillä Torres on upeassa vedossa. Torres näyttelee Paivan perheen äitiä, Eunicea, joka joutuu ahtaalle, kun eräänä päivänä tuntemattomat miehet vievät hänen miehensä Rubensin (Selton Mello). Eunicen pitää yhtäkkiä yksin pyörittää perhettään, saada rahaa jostain ja samalla yrittää keksiä, millä keinolla hän voisi saada miehensä takaisin. Nainen on neuvokas ja yrittää usein vedota muiden hyvyyteen, toivoen, että jos hän on ystävällinen myös uhkaavia ihmisiä kohtaan, nämä tekisivät vastapalveluksen ja jättäisivät hänet ja hänen perheensä rauhaan. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu ja Torres tulkitseekin hyvin Eunicen kasvavaa vimmaisuutta ja vainoharhaisuutta, samalla kun hän yrittää parhaansa mukaan rauhoitella lapsiaan, että kaikki on hyvin ja isi tulee pian kotiin.
     Eunicella ja Rubensilla on viisi lasta: aikuisuuden kynnyksellä oleva Vera-tytär (Valentina Herszage), joka muuttaa Lontooseen elokuvan alussa ja on lähes tietämätön siitä, mitä kotimaassa onkaan meneillä, nuoremmista sisaruksistaan huolta pitävä Eliana-tytär (Luiza Kosovski), jalkapalloa harrastava Nalu-tytär (Barbara Luz), nukkeaan kaikkialle vievä Maria-tytär (Cora Mora), sekä kavereiden kanssa seikkailemisesta pitävä Marcelo-poika (Guilherme Silveira), jonka muistelmakirjaan elokuvan perustuu. Eikä pidä unohtaa perheen kodinhoitajaa Zezéä (Pri Helena). Lapsinäyttelijätkin ovat rooleissaan hyviä ja he saavat muodostettua kuvan aidosta perheestä, jonka jäsenet eivät aina tule toimeen keskenään, mutta jotka näyttävät rakkautensa todellisen ahdingon edessä.




Olen yhä täällä osoittautui hienoksi tositapahtumiin perustuvaksi jännitysnäytelmäksi, joka saa niin hahmot kuin katsojansakin varpaille siitä, minne tarina seuraavaksi etenee. Vielä aluksi kaikki vaikuttaa ihanalta auvolta. Aurinko paistaa Rio de Janeirossa, lapset uiskentelevat rannalla, pelaavat jalkapalloa, sekä leikkivät uuden koiransa kanssa ja vanhempien suhde näyttäisi olevan hyvällä tolalla. Kun sitten eräänä päivänä tuntemattomat miehet tunkeilevat kylään ja vaativat Rubens-isää lähtemään mukaansa kuulusteltavaksi, ilmapiiri muuttuu lennosta tehokkaan ahdistavaksi. Elokuva on mielenkiintoinen aikamatka 1970-luvun alun Brasiliaan ja siihen missä jamassa maa oli. Brasiliassa koettiin vallankaappaus vuonna 1964, minkä seurauksena maa jäi armeijan hallitsemaksi ja erilaisista väärinajattelijoista ja "maanpettureista" hankkiuduttiin toki eroon. Jo alussa tästä nähdään pieniä viitteitä, kun armeijan ajoneuvot ajavat rannan viertä, mutta hirmuvalta tulee yhä vain ikävämmin selväksi leffan edetessä.

Samalla kyseessä on vaikuttava ja koskettava kuvaus perheen periksiantamattomuudesta ja toistensa tukemisesta. Tapahtumien etenemistä on parhaimmillaan erittäin jännittävää seurata ja erityisesti vankilaosio on pirun ikävää katseltavaa. Leffa ei muutenkaan päästä helpolla ja etenkin loppupää kouraisee oikein tosissaan ja minunkin näytöksestäni useampi katsoja poistui teatterista kyyneliä pyyhkien. Varttia yli parin tunnin kesto pitää tehokkaasti otteessaan ja kaiken kaikkiaan Olen yhä täällä on väkevä teos. Jos elokuva nyt tänä yönä häviää parhaan ulkomaalaisen elokuvan palkinnon Emilia Pérezille (2024) myös Oscareissa, ei voi muuta kuin sanoa, että arvoisa Academyn äänestäjäraati saakoon haistaa pitkät.




Elokuvan ohjauksesta vastaa Walter Salles, jonka rakentama ilmapiiri on onnistuneen epämukava ja saa katsojankin vilkuilemaan perheenjäsenten olkien yli, että ovatko taustalla näkyvät ihmiset vain omissa puuhissaan, vai seuraavatko he Paivoja. Murilo Hauserin ja Heitor Loregan käsikirjoitus on väkevä ja sisältää muutamia erityisen taitavasti rakennettuja kohtauksia ja osioita. Olen yhä täällä on myös pätevästi kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivat, äänimaailma mainiosti rakennettu ja Warren Elliksen säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.3.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Ainda Estou Aqui, 2024, VideoFilmes, RT Features, MACT Productions, Arte France Cinéma, Conspiração Filmes, Globoplay, Canal+, Ciné+OCS