Balls Up (2026) - elokuva-arvostelu

BALLS UP

Ohjaus: Peter Farrelly

Näyttelijät: Mark Wahlberg, Paul Walter Hauser, Benjamin Bratt, Molly Shannon, Sacha Baron Cohen, Luciano Szafir, Daniela Melchior, Eva De Dominici, Chelsey Crisp ja Eric André

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 18

Balls Up on Mark Wahlbergin ja Paul Walter Hauserin tähdittämä komediaelokuva. Rhett Reese ja Paul Wernick työstivät leffan käsikirjoituksen ja Peter Farrelly hyppäsi mukaan ohjaajaksi. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2024 ja nyt Balls Up on saapunut Amazon Prime Videoon. Itse kiinnostuin leffasta sen päätähtien takia ja mielenkiintoni vain kasvoi, kun luin mistä leffassa onkaan kyse. Pari päivää ilmestymisensä jälkeen katsoin vihdoin Balls Upin.

Aiheutettuaan vahingossa Brasilian häviön jalkapallon maailmanmestaruuskisojen finaaliottelussa, kondomimyyjät Brad ja Elijah yrittävät keksiä keinon päästäkseen kotiin, ennen kuin miljoonat vihaiset brasilialaiset kostavat heille.

Mark Wahlberg ja Paul Walter Hauser näyttelevät Brad Lewisonia ja Elijah DeBellia, jotka työskentelevät kondomifirma Regal Bluessa. Elijah on juuri kehitellyt mullistavan uuden kondomin, joka vedetään myös kivesten ylle ja supermyyjä Brad on onnistunut tekemään tuotteesta Brasiliassa järjestettävien jalkapallon maailmanmestaruuskisojen ykköstuotteen. Kaksikko onnistuu kuitenkin mokaamaan aika lailla ja huomaa pian pakenevansa periaatteessa koko Brasilian kansaa, jotka ovat vihaisia pilatusta loppuottelusta. Wahlberg ja Hauser ovat hupaisassa vedossa ja heidän dynamiikkansa toimii mainiosti. Brad ja Elijah eivät aluksi juuri pidä toisistaan, mutta heidän on tehtävä yhteistyötä, mikäli he mielivät palaavansa takaisin Yhdysvaltoihin elävinä.

     Elokuvassa nähdään myös Molly Shannon Bradin ja Elijahin pomona Burgessina, Benjamin Bratt kondomikaupat tekevänä Santosina, Daniela Melchior asianajaja Antoniana, Luciano Szafir Brasilian puolustusministeri Cristosina, Sacha Baron Cohen huumeparoni Pavio Curto Bündchenina, sekä Chelsey Crisp ja Eric André sademetsää suojelevina Juliena ja Aaronina. Sivunäyttelijöistä parhaassa vedossa on vähemmän yllättäen Baron Cohen eksentrisenä huumekartellin johtajana. Hän tekee hahmosta sekä hauskan että uhkaavan. Muutkin sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan vähintään kelvollisesti.

Kuten jo leffan juonikuvauksesta voi päätellä, Balls Up on varsin pöljä leffa, mutta sopivassa mielentilassa se on pääasiassa oikein viihdyttävä. Elokuvan alkupää, kun Elijahin suunnittelema kondomi vasta esitellään ja kun pääkaksikko möhlii jalkapallon maailmanmestaruuskisojen finaaliottelussa oikein tosissaan, on hulvatonta seurattavaa ja odotin innolla näkeväni, mihin tämä absurdi selviytymistaistelu johtaisi. Luvassa on varsin hilpeitä tilanteita, joista etenkin visiitti huumeparoni Pavio Curto Bündchenin luona naurattaa, samalla kun tietty jännite pysyy yllä vastapuolen hahmojen arvaamattomuuden takia.

Balls Up ei kuitenkaan täysin onnistu kantamaan koko kestoaan, vaan sen teho hiipuu toisella puoliskolla. Mukana on yhä ihan hilpeitä juttuja, mutta naurut vähenevät skenaario skenaariolta. Monen kohtauksen ongelmaksi koituu myös se, että niitä venytetään liian kauan, kun ne toimisivat paremmin lyhyempinä, eikä meiningin energiakaan laskisi samalla lailla. Lopulta hauskinta taitaa olla, kuinka monia käyttötarkoituksia uudenlaiselle kondomille löytyy leffan aikana - siis tietty kaikkea muuta paitsi, mihin se olisi tarkoitettu. Balls Up on hölmöydessään ihan kelpo viihdettä, kunhan siltä ei odota mitään muuta kuin pöhköilyä. Tietyin viilauksin siitä olisi voinut saada vielä hauskemman paketin, mutta toimi leffa jo tällaisenaan tarpeeksi menevästi.

Elokuvan on ohjannut Peter Farrelly, jonka aiempiin töihin kuuluu muun muassa yksi suosikkikomedioistani Nuija ja tosinuija (Dumb and Dumber - 1994), kun taas käsikirjoituksesta vastaavat Rhett Reese ja Paul Wernick, jotka ovat aiemmin kirjoittaneet esimerkiksi Zombielandin (2009) ja Deadpoolin (2016). Balls Up ei todellakaan yllä miesten parhaiden töiden tasolle, mutta siitä löytyy hetkittäin näyttöä kolmikon vekkulista huumorintajusta. Teknisesti leffa on kelvollinen, vaikka leikkauksessa onkin tiivistämisen varaa. Kameratyöskentely on menevää, lavasteet ovat oivat, asut mainiot ja maskeerauksetkin toimivat. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Dave Palmerin säveltämät musiikit säestävät tätä pakomatkaa hyvin. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of Balls Up www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Balls Up, Yhdysvallat, 2026, Amazon MGM Studios, Reese Wernick Productions, Skydance Media

Anaconda (2025) - elokuva-arvostelu

ANACONDA

Ohjaus: Tom Gormican

Näyttelijät: Paul Rudd, Jack Black, Steve Zahn, Thandiwe Newton, Daniela Melchior, Selton Mello ja Ione Skye

Genre: seikkailu, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 12

Jennifer Lopezin ja Ice Cuben tähdittämä kauhuelokuva Anakonda (Anaconda - 1997) oli kriitikoiden haukuista huolimatta taloudellinen menestys, joten sille päätettiin tehdä useampi jatko-osa. Vuonna 2020 Columbia Pictures ilmoitti tuovansa elokuvasarjan takaisin, yli vuosikymmen edellisen elokuvan, Lake Placid vs. Anacondan (2015) jälkeen. Tekijät keksivät hauskan erilaisen lähestymistavan aiheeseen ja kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2025. Lopulta uusi Anaconda sai ensi-iltansa saman vuoden jouluna. Itse pidän alkuperäistä Anakondaa kelpo seikkailujännärinä ja olen ollut utelias uuden elokuvan näkemisestä sen omaperäisen lähestymistavan takia. Kävinkin katsomassa Anacondan muutamaa päivää sen ilmestymisen jälkeen.

Neljä kaverusta päättävät toteuttaa elinaikaisen unelmansa ja matkustaa Amazonille kuvaamaan uutta versiota Anakonda-elokuvasta. Reissu muuttuu kuitenkin selviytymistaisteluksi, kun he kohtaavat aidon ja erittäin nälkäisen jättikäärmeen.

Elokuvan keskiössä on neljä hahmoa, jotka ovat olleet ystäviä lapsesta asti ja joita yhdistää intohimo elokuvia ja niiden tekemistä kohtaan, sekä rakkaus ysärin kulttiklassikko Anakondaa kohtaan. On ohjaajaksi pyrkivä Doug (Jack Black), joka tekee kauhuteemaisia häävideoita. On näyttelijä Griff (Paul Rudd), jonka ura ei ole lähtenyt käyntiin. On Griffiin pitkään ihastunut Claire (Thandiwe Newton) ja on kuvaaja Kenny (Steve Zahn), jolla on runsaasti käsittelemättömiä lapsuudentraumoja. Hahmokattaus on oivallinen ja nelikon haluaa nähdä tavoittelevan tukahdutettuja unelmiaan. Näyttelijöiden suoritukset kuitenkin ailahtelevat. Rudd ja Newton ovat kelvolliset osissaan, kun taas Zahn on hupaisa Kennynä, joka tuo lähes joka repliikillään esiin jonkin hänen elämänsä ikävistä asioista, joita hän ei ole pystynyt käsittelemään. Jack Black taas on... noh, Jack Black. Jos miehen tutut maneerit viihdyttävät, ne viihdyttävät myös tässä, mutta heille, jotka toivovat Blackin esittävän joskus jotain muuta kuin samaa ylienergistä versiota itsestään, roolityö voi saada pyörittelemään silmiä. 

     Elokuvassa nähdään myös Daniela Melchior jokilaivaa kipparoivana Anana ja Selton Mello käärmekouluttaja Santiagona, jotka nelikko palkkaa auttamaan elokuvaprojektinsa kanssa. Mello on ihan hauska, mutta Melchior joutuu tyytymään aika tylsään osaan leffan lähes ainoana vakavana hahmona.

Kuten kenties pystyikin jo päätellä, uusi Anaconda ei ole mikään suora uudelleenfilmatisointi vuoden 1997 Anakondasta, vaan pikemminkin aikamoisilla metatasoilla liikkuva rakkauskirje kyseistä, yleisesti aika unohdettua, mutta tiiviin fanijoukon syleilemää hirviörainaa kohtaan. Tässäkin lähdetään Amazon-joelle kuvaamaan elokuvaa, mutta siinä missä alkuperäisleffassa hahmot aikoivat tehdä dokumentin paikallisesta heimosta, uudessa elokuvassa hahmot lähtevät tekemään omaa versiotaan alkuperäisestä Anakondasta. Idea on ihan hauska, erottaen uuden Anacondan heti nykypäivän uudelleenfilmatisointien, elokuvasarjojen uudelleenkäynnistysten ja muiden vanhojen ideoiden kierrätysten tulvasta. Alleviivatakseen erilaisuuttaan, leffassa kommentoidaan useampaankin otteeseen, kuinka pöljää on tehdä uusi versio Anakondasta ja että Hollywoodissa on ideat loppu. 

Ja kuten kenties pystyi myös päätellä, uusi Anaconda ei ole kauhuelokuva, vaan seikkailukomedia. Ja vieläpä ihan viihdyttävä sellainen. Alkupään käärmekohtauksiin on saatu sopivasti jännitettä, mutta muuten leffa kulkee eteenpäin itsetietoisen kieli poskessa. Lopputulos on hieman epätasainen, mutta silti tarpeeksi menevä. Osa vitseistä saa pyörittelemään silmiä, mutta mahtuu mukaan muutamat hyvät naurut. Kesto on myös sopivan napakka vain vähän päälle puolitoistatuntisena. Onkin kiinnostavaa nähdä, kuinka tämä uusi Anaconda otetaan vastaan. Tulevatko alkuperäisleffan fanit tykkäämään tästä villin erilaisesta lähestymistavasta sarjaan ja onko elokuvassa ainesta omanlaisekseen kulttiklassikoksi?

Elokuvan on ohjannut Tom Gormican, jonka edellinen leffa oli loistava Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka (The Unbearable Weight of Massive Talent - 2022). Anacondan parissa Gormican ei onnistu yhtä vahvasti, mutta saa aikaiseksi sentään ihan viihdyttävää hömppää. Hänen ja Kevin Ettenin työstämä käsikirjoitus on menevän itsetietoinen, joskin studion vaikutukset näkyvät ajoittain lopputuloksesta. Teknisesti Anaconda on pätevä. Se on hyvin kuvattu ja sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivaa ja näyttääpä digikäärme pääasiassa toimivalta. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja David Flemingin säveltämät musiikit taitavat jopa olla leffan parasta antia.

Lopputekstien aikana nähdään vielä kohtauksia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.12.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Anaconda, Yhdysvallat, 2025, Columbia Pictures, Fully Formed Entertainment, TSG Entertainment

Arvostelu: Road House (2024)

ROAD HOUSE

Ohjaus: Doug Liman

Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Daniela Melchior, Jessica Williams, Billy Magnussen, Conor McGregor, Austin Post, B.K. Cannon, Dominique Columbus, Joaquim de Almeida, Hannah Lanier, JD Pardo, Arturo Castro, Darren Barnet ja Post Malone

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 1 minuuttia

Ikäraja: 16

Road House on uudelleenfilmatisointi Patrick Swayzen tähdittämästä toimintaelokuvasta Road House - kuuma kapakka (Road House) vuodelta 1989. Jo kymmenen vuotta sitten uudelleenfilmatisoinnin suunnittelu käynnistyi Metro-Goldwyn-Mayerin toimesta. Alun perin Michael Stokes työsti käsikirjoituksen ja Rob Cohen palkattiin ohjaajaksi, mutta kumpikin jätti projektin ja Nick Cassavetes korvasi heidät. Päärooliin valittiin showpainija Ronda Rousey, mutta vuosien varrella suunnitelmat muuttuivat ja tilalle otettiin Jake Gyllenhaal. Doug Liman korvasi Cassavetesin ohjaajana ja käsikirjoitusta työstettiin uudestaan ensin Anthony Bagarozzin ja Chuck Mondryn ja sitten Sheldon Turnerin toimesta. Projekti jäi hetkeksi jäihin, kun Amazon osti MGM-studion, mutta yhtiö oli kiinnostunut jatkamaan elokuvan kanssa ja kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2022. Nyt Road House on julkaistu suoraan Amazon Prime Video -suoratoistopalvelussa, ohjaaja Doug Limanin närkästykseksi, jonka mukaan elokuvalle luvattiin teatterilevitys. Itse katsoin Swayzen tähdittämän alkuperäisleffan vasta nyt alkuvuodesta, odotellessani uutta versiota. Pidin siitä yllättävän paljon, mutten pahemmin innostunut uudelleenfilmatisoinnin näkemisestä. Päätin silti katsoa uuden Road Housen heti sen julkaisuviikonloppuna.

Entinen UFC-ottelija Elwood Dalton saa pestin Floridan Glass Keyssä sijaitsevan pienen tienvarsibaarin uutena portsarina, rauhoittaakseen toistuvasti tappeluiksi muuttuvat illanvietot.

Jake Gyllenhaal hyppää Patrick Swayzen saappaisiin uutena Elwood Daltonina, kenties maailman parhaana portsarina. Dalton on muuten hyvin samanlainen itsevarma ja lahjakas tyyppi, millaisena hänet voi muistaa alkuperäisestä kasariklassikosta, mutta hänelle on kuitenkin kirjoitettu uutta taustatarinaa miehen UFC-ottelijataustan kautta, jolla selitetään hänen taitojaan turpaan vetämisessä. Kuten arvata saattaa, Gyllenhaal on elokuvan parasta antia. Hän istuu täydellisesti virnuilevaksi mieheksi, joka ei vähästä hätkähdä ja joka pistää kaikkensa peliin tehdäkseen tällä kertaa ihan vain Road Houseksi nimetystä tienvarsibaarista kunniallisen menomestan. Gyllenhaal on myös uskottava, kun häneltä vaaditaan toimintaa.

     Elokuvassa nähdään myös Jessica Williams Road Housea pyörittävänä Frankiena, Lukas Cage, B.K. Cannon ja Dominique Columbus Road Housessa työskentelevinä Billynä, Laurana ja Reefinä, Hannah Lanier läheisessä kirjakaupassa työskentelevänä Charliena, Daniela Melchior sairaanhoitaja Ellienä, Joaquim de Almeida seriffi Big Dickinä, Billy Magnussen Glass Keytä otteessaan pitävänä rikkaana rikollispomo Ben Brandtina, JD Pardo, Arturo Castro ja Darren Barnet tämän kätyreinä, sekä vapaaottelija Conor McGregor ensimmäisessä elokuvaroolissaan Knoxina, joka saapuu paikalle, tavoitteenaan pistää Dalton lihoiksi. McGregor on ulkoisesti hyvä valinta Daltonin pahimmaksi vastukseksi, mutta miehen näyttelijätyö on vaivaannuttavan huonoa yliampuvuudessaan. Myöskään Magnussen ei vakuuta omassa osassaan pahiksena. Melchior on muuten mainio, mutta hänen ja Gyllenhaalin väliltä ei löydy kemiaa pakollista romanssia varten. Muut sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa passelisti.

Uusi Road House osoittautui yllättävänkin kelvolliseksi uudelleenfilmatisoinniksi Swayzen hittileffasta. Ei uusi versio samalle tasolle yllä ja siitä löytyy kyllä vikansa, lähtien heikosta pahiskattauksesta. Kun alkuperäiselokuvassa paha Brad Wesley piti koko aluetta hyppysissään ja herätti pelkoa ihmisissä, tästä ei samaa löydy. Roistojen suorittamat vandalismit muualla kuin Road Housessa tuntuvat enemmän jälkimietteeltä, ujutettuna lähinnä taustalle pikaisesti parissa kohtaa. Lisäksi vaikka toisaalta tällainen rantabaari sopii Floridaan paremmin, alkuperäisleffan synkässä ja nuhjuisessa räkäläkapakassa oli huomattavasti enemmän tunnelmaa.

Vikoineenkin uusi Road House on ihan viihdyttävä toimintaelokuva, pääasiassa Jake Gyllenhaalin ansiosta. On kiva, etteivät tekijät lähteneet suoraan kopioimaan lähdeteosta kohtauksesta toiseen ja uudesta versiosta onkin karsittu hahmoja ja muutettu tilanteita - jälkimmäistä tapahtuu yhä vain reippaammin, mitä pidemmälle elokuva etenee. Perustarina on toki yhä tallella ja on jälleen mielenkiintoista, sekä paikoin aika hauskaakin seurata, kun Dalton ryhtyy pistämään Road Housen asioita kuntoon. Usein tämä johtaa fyysisiin mittelyihin ja toiminnannälkäisiä elokuvan luulisi tyydyttävän. Vaikka ajoittain sekaan mahtuukin kummilla kamerakikkailuilla höystettyjä mätkimisiä, tappelut ovat mainion tylyjä ja verisiä, erityisesti lopputaistelussa Daltonin ja Knoxin välillä.

Muutaman mutkan jälkeen ohjaajaksi päätyi Doug Liman, joka on varsin äänekkäästi ilmaissut tyytymättömyyttään siitä, ettei uusi Road House saanut elokuvateatterilevitystä, vaan se pistettiin suoraan striimattavaksi. Liman onnistuu hommassaan pääasiassa menevästi, rakentaen letkeää ilmapiiriä ja tarjoten brutaalia turpaanvetoa. Hänen ongelmakseen muodostuu useaan kertaan pyöritelty, mutta silti hieman raakileeksi jäävä käsikirjoitus, jossa esimerkiksi Daltonin ja Ellien välille muodostuu romanssi ilman sen kummempaa rakentelua. Road House on ihan hyvin kuvattu, joskin ajoittain villi kameranpyörittely ei ole yhtään niin siisti tehokeino kuin tekijät ovat tainneet olettaa. Leikkaus kaipaisi pientä tiivistämistä. Lavasteet ja asut ovat oivat ja maskeeraajat ovat saaneet aikaiseksi varsin häijyjä jälkiä leffan loppupäässä. Erikoistehosteet jättävät toivomisen varaa, mutta äänimaailma sentään jylisee mukavasti. Christophe Beckin säveltämät musiikit jäävät aika yhdentekeväksi jumputukseksi ja musiikeista parhaiten mieleen jää parikin kertaa soiva heikko instrumentaalicover Metallican rautaisesta Enter Sandman -kappaleesta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.3.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of Road House 2024 www.press.amazonstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Road House, 2024, Metro-Goldwyn-Mayer, Silver Pictures, BCD Travel, Studio Concierge