Arvostelu: Ei koskaan yksin (2024)

EI KOSKAAN YKSIN

Ohjaus: Klaus Härö

Pääosissa: Ville Virtanen, Nina Hukkinen, Rony Herman, Naemi Latzer, Kari Hietalahti, Peter Kanerva, Hannu-Pekka Björkman, Carl-Kristian Rundman ja Satu Tuuli Karhu

Genre: draama, historia

Kesto: 1 tunti 25 minuuttia

Ikäraja: 12

Ei koskaan yksin perustuu Rony Smolarin kirjaan Setä Stiller: Valpon ja Gestapon välissä (2003), joka puolestaan perustuu tositapahtumiin juutalaisen Abraham Stillerin teoista toisen maailmansodan aikaan Suomessa. Klaus Härö kiinnostui Abraham Stillerin tarinasta ja ryhtyi kynäilemään siitä elokuvaa yhdessä Jimmy Karlssonin kanssa. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2023 ja nyt Ei koskaan yksin on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin, kun kuulin Härön tekevän uutta elokuvaa, etenkin kun luin sen tarinasta. Kävinkin positiivisin mielin katsomassa Ei koskaan yksin -leffan heti sen ensi-iltapäivänä.

Suomessa asuvien juutalaisten asema ja elämä vaarantuvat, kun toinen maailmansota rantautuu maahan ja natsien marssiessa Lappiin. Abraham Stiller päättää yrittää auttaa maan juutalaisia, ettei heitä lähetettäisi Saksaan keskitysleireille.

Pääroolissa Abraham Stillerinä, juutalaisena kauppiaana ja rabbina nähdään Ville Virtanen, joka oli ohjaaja Klaus Härön ykkösvalinta rooliin. Virtanen suoriutuukin osastaan ansiokkaasti. Sen lisäksi, että hän on oppinut puhumaan sujuvan kuuloisesti useampaa kieltä, hän myös tulkitsee hahmonsa vaikeita tunteita taidokkaasti. Kun toisen maailmansodan aikana Suomi liittoutui Saksan kanssa taistellakseen Neuvostoliittoa vastaan ja natsit saapuivat Suomeen, paikallisten juutalaisten elämä vaarantui kertaheitolla. Kun monet tärkeissä asemissa olleet halusivat mielistellä Saksaa ja olivat valmiita karkottamaan juutalaiset, Abraham päätti tehdä kaikkensa auttaakseen tovereitaan. Virtanen tuo hyvin esille hahmonsa sinnikkyyden, mutta myös tuskan ja tietyn voimattomuuden isompien mahtien edessä.

     Elokuvassa nähdään myös Nina Hukkinen Abrahamin vaimona Verana, Rony Herman ja Naemi Latzer juutalaispariskuntana Georgina ja Jankana, Kari Hietalahti Suomen Valtiollisen poliisin päällikkönä Arno Anthonina, Hannu-Pekka Björkman ministeri Väinö Tannerina, sekä Satu Tuuli Karhu journalistina, joka vuosia myöhemmin haastattelee Stilleriä kokemuksestaan toisen maailmansodan aikaan. Sivunäyttelijätkin ovat mainiot rooleissaan. Isoin yllättäjä on yleensä komediarooleista tuttu Hietalahti häikäilemättönä ja antisemitistisenä Valpon päällikkönä, joka uskoo täysillä Saksan voittavan sodan ja haluaakin parhaansa mukaan mielistellä natseja, vaikka sitten lähettämällä juutalaiset laivalla Saksaan. Hietalahti tekee hahmostaan onnistuneen inhottavan.

Ei koskaan yksin on jälleen laadukas teos Klaus Häröltä, uppoutuen aiheeseen, jota Suomessa häpeillen nostetaan esille - jos edes nostetaan lainkaan. Historiantunneilla kuunnelleet kyllä tietävät, että Suomi joutui turvautumaan natsi-Saksan apuun toisessa maailmansodassa, mutta harva - Härö mukaan lukien - tuskin uskoo tai haluaa uskoa Suomen tehneen osansa holokaustin edistämisessä. Tämä puoli on kuitenkin hyvä tuoda esille. Historian virheistä ei voi oppia, jos ne lakaisee maton alle ja toivoo asian unohtuvan. Nykypäivänkin maailmantilanteessa ja erilaisten konfliktien keskellä - mukaan lukien Israelin hirmuteot Gazassa - itse kunkin pitäisi pohtia, onko nyt historian oikealla vai väärällä puolella.

Olen jo nähnyt joidenkin tituleeraavan Ei koskaan yksin -elokuvaa Suomen Schindlerin listaksi (Schindler's List - 1993). Itse vertaisin elokuvaa vielä vahvemmin vuosi sitten ilmestyneeseen Anthony Hopkinsin elokuvaan, One Lifeen (2023). Kaikki nämä kolme ovat hienoja teoksia urheista ihmisistä, jotka pistivät oman elämänsä vaakalaudalle auttaakseen muita. Abrahamin kertomukseen uppoutuu heti mukaan ja jännite kasvaa kohtaus kohtaukselta. Konflikti muodostuu myös juutalaisten sisällä, kun sinisilmäinen Abraham on vannottanut, ettei Suomen juutalaisille voisi käydä mitään, mutta totuus onkin lopulta toinen ja Abraham joutuu kohtaamaan suuttuneet juutalaiset, jotka kokevat miehen pettäneen heidät. Loppua kohti elokuva käy erittäin tunteikkaaksi ja nessut kannattaakin varata mukaan - sen verran ympäri salia kuului niiskutusta viimeisen vartin aikana.

Klaus Härö saa näyttelijänsä antamaan kaikkensa kameran edessä, minkä lisäksi hän rakentaa tunnelmaa taiturimaisesti. Hänen ja Jimmy Karlssonin käsikirjoitus on onnistunut, oli kyse sitten hyvin kielestä toiseen hyppivästä dialogista tai ytimekkäästä kerronnasta, jota vahvistaa hyvä leikkaus. Elokuvalla on kestoa alle puolitoista tuntia, mikä on vastaaviin leffoihin verrattuna todella lyhyt. Esimerkiksi aiemmin mainittu Schindlerin lista on tuplasti pidempi filmi. Härö saa kuitenkin tarinan kerrottua tiiviisti, ilman että lopputulos tuntuu koskaan kiirehdityltä. Oikeastaan lopulta ainoaksi roikkuvaksi langaksi jää Arno Anthonin kohtalo, joka pitää käydä googlettamassa leffan jälkeen. Olisi ollut hyvä, jos edes lopputekstien alussa olisi kerrottu lyhyesti, mitä miehelle kävi natsi-Saksan hävittyä sodan. Ei koskaan yksin on myös taidokkaasti kuvattu ja kameratyöskentelyssä vakuuttavinta on tyylikäs etu- ja taka-alan hyödyntäminen. Lavastus- ja puvustustiimit tekevät hienoa jälkeä ajankuvan kanssa ja äänimaailma on hyvin työstetty Matti Byen nätisti säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.1.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.filmikamari.fi

Ei koskaan yksin, 2024, Matila Röhr Productions, Hobab, Penned Pictures, Taska Film, Samsara Filmproduktion