Yön lapsi (2026) - elokuva-arvostelu

YÖN LAPSI

Ohjaus: Hanna Bergholm

Näyttelijät: Seidi Haarla, Rupert Grint, Pamela Tola, Pirkko Saisio, Silvia Saloranta, Rebecca Lacey, John Thomson, Satu Tuuli Karhu ja Mari Rantasila

Genre: kauhu, fantasia

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: TULOSSA

Yön lapsi on kotimainen kauhuelokuva. Hanna Bergholm keksi idean elokuvaan saatuaan lapsen ja esitteli ideansa käsikirjoittajaystävälleen Ilja Rautsille. Yhdessä he kynäilivät tekstin ja saivat rahoituksen elokuvaan. Kuvaukset käynnistyivät loppukesästä 2024 Liettuassa ja nyt Yön lapsi on saapumassa elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta heti pari vuotta sitten, kun ilmoitettiin, että Harry Potter -elokuvista (2001-2011) tuttu Rupert Grint tähdittäisi kotimaista kauhuleffaa. Kun huomasin, että Yön lapsi esitetään lähes kaksi kuukautta ennakkoon Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla, ostin näytökseen heti lipun. Paikalla näytöksessä olivat Bergholm, Rautsi, sekä päätähti Seidi Haarla ja Apocalyptica-yhtyeestä tuttu säveltäjä Eicca Toppinen.

Saga ja Jon muuttavat Sagan ränsistyneeseen lapsuudenkotiin ja saavat pian ensimmäisen vauvansa. Karvainen, pimeydessä viihtyvä ja veren mausta tykkäävä lapsi tekee kuitenkin uudesta perhearjesta nopeasti painajaista.

Elokuvan päärooleissa Sagana ja Jonina nähdään Hytti nro 6 -elokuvasta (2021) Jussi-palkinnon voittanut Seidi Haarla ja Harry Potter -leffojen Ron Weasleyna parhaiten tunnettu Rupert Grint, jonka saaminen suomalaisleffan miespäätähdeksi ylitti tietenkin uutiskynnyksen aikamoisesti. Nähtävästi Bergholmin ja Rautsin käsikirjoitus puhutteli juuri lapsen saanutta Grintiä niin paljon, että hän suostui projektiin. Vaikka aluksi onkin hämmentävää nähdä Grint suomalaisten näyttelijöiden ympäröimänä keskellä korpea, hän sujahtaa nopeasti luontevaksi osaksi elokuvaa ja hänen ja Haarlan kemiat osuvat hyvin yhteen. Leffa ei lähde sen kummemmin selittelemään, miten suomalainen Saga ja englantilainen Jon päätyivät seurustelemaan, mutta he ovat päättäneet aloittaa yhteisen elämänsä Suomessa, Sagan vanhassa ja ei-niin-pientä pintaremonttia kaipaavassa lapsuudenkodissa, sekä hankkia lapsen. Kun vauva syntyy ja heti vaikuttaisi siltä, että pienokaisessa on jotain vialla, Haarla tulkitsee vakuuttavasti hahmonsa muuttuvia ja voimistuvia tunnetiloja niin vauvan kuin äitiyden suhteen.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Pamela Tola Sagan siskona Taruna ja Pirkko Saisio heidän varsin suorapuheisena äitinään, jonka jopa aika kylmiltä tuntuvat töksäytykset varastavat show'n kaikissa hahmon kohtauksissa. Saisio on nappivalinta rooliin, tehden hahmostaan samanaikaisesti huvittavan että todella inhottavan. Tolakin suoriutuu passelisti siskoroolistaan.

Yön lapsi osoittautui hyväksi ja kiinnostavaksi metaforalliseksi tarinaksi vanhemmuuden vaikeudesta, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja parisuhteen horjumisesta vauva-arjen alkaessa. Toki kyseessä ei todellakaan ole ensimmäinen elokuva, jossa onnellisen pariskunnan auvo katkeaa, kun vauvassa paljastuu olevan jotain vinksallaan. Heti ensimmäisenä mieleen juolahtaa kauhuklassikko Rosemaryn painajainen (Rosemary's Baby - 1968), joka nousi esille myös elokuvanäytöksen jälkeisen keskustelupaneelin aikana. Näin suomalaisen katsojan vinkkelistä Yön lapsi kuitenkin erottuu kivasti joukosta tiettyjen suomalaisista taruista lainailevien mytologioiden kautta, jotka tuovat mukavat lisämausteet paperilla tuttuun tarinaan.

Puolitoista tuntia on passelin napakka mitta elokuvalle ja tarinan etenemistä seuraa läpi keston kiinnostuneena, mutta tunnelman puolesta leffa hakee hieman itseään. Elokuva ei ole oikeastaan pelottava, vaikka tietynlainen epämukava ilmapiiri leijailee alusta asti. Se on pikemminkin omituisen hauska, enkä aina tiennyt, johtuivatko yleisön naurut tarkoituksellisesti humoristisista jutuista, vai tahattomasta komiikasta. Sagan äidin sutkautuksilla selvästi haetaankin hörähdyksiä, mutta sitten taas loppuhuipennuksen olisi pitänyt kai olla hurjan dramaattinen, mutta suuni vääntäytyi väkisin huvittuneeseen hymyyn kömpelön painimisen takia.

Teknisesti Yön lapsi on kuitenkin pääasiassa vakuuttava. Elokuva on taitavasti kuvattu ja mukana on joitain todella näyttäviä otoksia, oli kyse sitten kuvattavista metsämaisemista tai kameran kikkailusta. Lavasteet ovat hienot, puvustus on oivallista ja maskeeraukset äityvät paikoitellen varsin verisiksi. Itse vauva on onnistuneesti luotu ja sitä näytetään juuri sopivan vähän, jotta katsojana jännittää enemmän, mikä kumma siinä on vialla? Tehosteet ovat muutenkin mainiot ja äänimaailma on hyvin rakennettu. Musiikeista vastaa tosiaan Apocalyptica-yhtyeen perustaja Eicca Toppinen, jonka sävellykset kuuluvat leffan parhaisiin puoliin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.9.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.fi.wikipedia.org, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.media.filmikamari.fi

Yön lapsi, Suomi, 2026, BlueLight, British Film Institute, Elokuvayhtiö Komeetta, Eurimages, Filmai LT, Getaway Films, Global Screen Fund, YLE

Arvostelu: Ei koskaan yksin (2024)

EI KOSKAAN YKSIN

Ohjaus: Klaus Härö

Pääosissa: Ville Virtanen, Nina Hukkinen, Rony Herman, Naemi Latzer, Kari Hietalahti, Peter Kanerva, Hannu-Pekka Björkman, Carl-Kristian Rundman ja Satu Tuuli Karhu

Genre: draama, historia

Kesto: 1 tunti 25 minuuttia

Ikäraja: 12

Ei koskaan yksin perustuu Rony Smolarin kirjaan Setä Stiller: Valpon ja Gestapon välissä (2003), joka puolestaan perustuu tositapahtumiin juutalaisen Abraham Stillerin teoista toisen maailmansodan aikaan Suomessa. Klaus Härö kiinnostui Abraham Stillerin tarinasta ja ryhtyi kynäilemään siitä elokuvaa yhdessä Jimmy Karlssonin kanssa. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2023 ja nyt Ei koskaan yksin on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin, kun kuulin Härön tekevän uutta elokuvaa, etenkin kun luin sen tarinasta. Kävinkin positiivisin mielin katsomassa Ei koskaan yksin -leffan heti sen ensi-iltapäivänä.

Suomessa asuvien juutalaisten asema ja elämä vaarantuvat, kun toinen maailmansota rantautuu maahan ja natsien marssiessa Lappiin. Abraham Stiller päättää yrittää auttaa maan juutalaisia, ettei heitä lähetettäisi Saksaan keskitysleireille.

Pääroolissa Abraham Stillerinä, juutalaisena kauppiaana ja rabbina nähdään Ville Virtanen, joka oli ohjaaja Klaus Härön ykkösvalinta rooliin. Virtanen suoriutuukin osastaan ansiokkaasti. Sen lisäksi, että hän on oppinut puhumaan sujuvan kuuloisesti useampaa kieltä, hän myös tulkitsee hahmonsa vaikeita tunteita taidokkaasti. Kun toisen maailmansodan aikana Suomi liittoutui Saksan kanssa taistellakseen Neuvostoliittoa vastaan ja natsit saapuivat Suomeen, paikallisten juutalaisten elämä vaarantui kertaheitolla. Kun monet tärkeissä asemissa olleet halusivat mielistellä Saksaa ja olivat valmiita karkottamaan juutalaiset, Abraham päätti tehdä kaikkensa auttaakseen tovereitaan. Virtanen tuo hyvin esille hahmonsa sinnikkyyden, mutta myös tuskan ja tietyn voimattomuuden isompien mahtien edessä.

     Elokuvassa nähdään myös Nina Hukkinen Abrahamin vaimona Verana, Rony Herman ja Naemi Latzer juutalaispariskuntana Georgina ja Jankana, Kari Hietalahti Suomen Valtiollisen poliisin päällikkönä Arno Anthonina, Hannu-Pekka Björkman ministeri Väinö Tannerina, sekä Satu Tuuli Karhu journalistina, joka vuosia myöhemmin haastattelee Stilleriä kokemuksestaan toisen maailmansodan aikaan. Sivunäyttelijätkin ovat mainiot rooleissaan. Isoin yllättäjä on yleensä komediarooleista tuttu Hietalahti häikäilemättönä ja antisemitistisenä Valpon päällikkönä, joka uskoo täysillä Saksan voittavan sodan ja haluaakin parhaansa mukaan mielistellä natseja, vaikka sitten lähettämällä juutalaiset laivalla Saksaan. Hietalahti tekee hahmostaan onnistuneen inhottavan.

Ei koskaan yksin on jälleen laadukas teos Klaus Häröltä, uppoutuen aiheeseen, jota Suomessa häpeillen nostetaan esille - jos edes nostetaan lainkaan. Historiantunneilla kuunnelleet kyllä tietävät, että Suomi joutui turvautumaan natsi-Saksan apuun toisessa maailmansodassa, mutta harva - Härö mukaan lukien - tuskin uskoo tai haluaa uskoa Suomen tehneen osansa holokaustin edistämisessä. Tämä puoli on kuitenkin hyvä tuoda esille. Historian virheistä ei voi oppia, jos ne lakaisee maton alle ja toivoo asian unohtuvan. Nykypäivänkin maailmantilanteessa ja erilaisten konfliktien keskellä - mukaan lukien Israelin hirmuteot Gazassa - itse kunkin pitäisi pohtia, onko nyt historian oikealla vai väärällä puolella.

Olen jo nähnyt joidenkin tituleeraavan Ei koskaan yksin -elokuvaa Suomen Schindlerin listaksi (Schindler's List - 1993). Itse vertaisin elokuvaa vielä vahvemmin vuosi sitten ilmestyneeseen Anthony Hopkinsin elokuvaan, One Lifeen (2023). Kaikki nämä kolme ovat hienoja teoksia urheista ihmisistä, jotka pistivät oman elämänsä vaakalaudalle auttaakseen muita. Abrahamin kertomukseen uppoutuu heti mukaan ja jännite kasvaa kohtaus kohtaukselta. Konflikti muodostuu myös juutalaisten sisällä, kun sinisilmäinen Abraham on vannottanut, ettei Suomen juutalaisille voisi käydä mitään, mutta totuus onkin lopulta toinen ja Abraham joutuu kohtaamaan suuttuneet juutalaiset, jotka kokevat miehen pettäneen heidät. Loppua kohti elokuva käy erittäin tunteikkaaksi ja nessut kannattaakin varata mukaan - sen verran ympäri salia kuului niiskutusta viimeisen vartin aikana.

Klaus Härö saa näyttelijänsä antamaan kaikkensa kameran edessä, minkä lisäksi hän rakentaa tunnelmaa taiturimaisesti. Hänen ja Jimmy Karlssonin käsikirjoitus on onnistunut, oli kyse sitten hyvin kielestä toiseen hyppivästä dialogista tai ytimekkäästä kerronnasta, jota vahvistaa hyvä leikkaus. Elokuvalla on kestoa alle puolitoista tuntia, mikä on vastaaviin leffoihin verrattuna todella lyhyt. Esimerkiksi aiemmin mainittu Schindlerin lista on tuplasti pidempi filmi. Härö saa kuitenkin tarinan kerrottua tiiviisti, ilman että lopputulos tuntuu koskaan kiirehdityltä. Oikeastaan lopulta ainoaksi roikkuvaksi langaksi jää Arno Anthonin kohtalo, joka pitää käydä googlettamassa leffan jälkeen. Olisi ollut hyvä, jos edes lopputekstien alussa olisi kerrottu lyhyesti, mitä miehelle kävi natsi-Saksan hävittyä sodan. Ei koskaan yksin on myös taidokkaasti kuvattu ja kameratyöskentelyssä vakuuttavinta on tyylikäs etu- ja taka-alan hyödyntäminen. Lavastus- ja puvustustiimit tekevät hienoa jälkeä ajankuvan kanssa ja äänimaailma on hyvin työstetty Matti Byen nätisti säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.1.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.filmikamari.fi

Ei koskaan yksin, 2024, Matila Röhr Productions, Hobab, Penned Pictures, Taska Film, Samsara Filmproduktion