THE BRUTALIST
Ohjaus: Brady Corbet
Pääosissa: Adrien Brody, Guy Pearce, Felicity Jones, Joe Alwyn, Raffey Cassidy, Stacy Martin, Isaach de Bankolé, Alessandro Nivola, Emma Laird, Michael Epp, Jonathan Hyde ja Peter Polycarpou
Genre: draama
Kesto: 3 tuntia 35 minuuttia
Ikäraja: 16
The Brutalist on Adrien Brodyn tähdittämä eeposelokuva. Saatuaan Vox Luxin (2018) valmiiksi, ohjaaja-käsikirjoittaja Brady Corbet ilmoitti työstävänsä uutta elokuvaa, joka olisi hänen tähän asti suurin projektinsa. Corbet kirjoitti elokuvan tyttöystävänsä Mona Fastvoldin kanssa, Joel Edgerton, Marion Cotillard ja Mark Rylance palkattiin rooleihin ja kuvausten oli tarkoitus alkaa vuonna 2020, mutta koronaviruspandemia esti suunnitelmat. Yksi kerrallaan näyttelijät joutuivat jättämään elokuvan muiden projektien takia ja heidät korvattiin Brodyllä, Felicity Jonesilla ja Guy Pearcella. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2023 ja nyt kolmen Golden Globe -palkinnon, neljän BAFTA-palkinnon ja kymmenen Oscar-ehdokkuuden saattelemana The Brutalist saapuu Suomenkin teattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun maailmalta alkoi saadella kehuja. Elokuvan traileri teki minuun suuren vaikutuksen ja kävinkin innokkain mielin katsomassa The Brutalistin sen lehdistönäytöksessä IMAX-salissa viikkoa ennen ensi-iltaa.
Holokaustista selviytynyt ja vaimostaan erilleen joutunut juutalainen arkkitehti László Tóth matkustaa Yhdysvaltoihin ja joutuu kohtaamaan kauhistuttavan todellisuuden amerikkalaisesta unelmasta.
Pääroolissa arkkitehti László Tóthina nähdään Adrien Brody, jolle ei toki ole mikään uusi juttu näytellä keskitysleiriltä selviytynyttä juutalaistaiteilijaa, nähtiinhän mies jo parikymmentä vuotta sitten Pianistissa (The Pianist - 2002), mistä Brody voitti parhaan miespääosan Oscar-palkinnon. Tällä kertaa Brodyn hahmo on kotimaassaan Unkarissa arvostettu arkkitehti, joka matkustaa Yhdysvaltoihin uuden elämän toivossa, mutta jota vastassa on karvas pettymys amerikkalaisesta unelmasta. Brody on Lászlónkin roolista kahminut useita palkintoja, eikä syyttä, sillä mies on tuttuun tapaansa erinomaisessa vedossa. Brody tulkitsee hahmonsa tunteita ja puolia vaikuttavasti, ollen myös uskottava visionääri, kun László pääsee vihdoin esittelemään kykyjään arkkitehtinä Yhdysvalloissa.
Elokuvassa nähdään myös Felicity Jones Lászlón vaimona Erzsébetinä, josta mies joutui eroon sota-aikana ja Raffey Cassidy Lászlón siskontyttärenä Zsófiana, josta Erzsébet pitää huolta, Alessandro Nivola Lászlón serkkuna Attilana, joka tarjoaa miehelle majapaikkaa, Guy Pearce rikkaana Harrison Lee Van Burenina, joka haluaa Lászlón suunnittelevan hulppean rakennuksen Lee Van Burenin äidin muistolle, Joe Alwyn ja Stacy Martin Lee Van Burenin lapsina Harrynä ja Maggiena, sekä Isaach de Bankolé köyhänä Gordonina, joka ryhtyy auttamaan Lászlóa. Sivunäyttelijät ovat myös hyviä rooleissaan, etenkin Jones ja Pearce, jotka kisaavat myös täysin ymmärrettävästi Oscareista. Pearce heittäytyy täysillä rooliinsa rikkaaksi Lee Van Bureniksi, joka haluaa hyödyntää Lászlón visionäärisyyttä, mutta joka myös tekee usein miehelle selväksi tämän paikan.
Vaikka ruudulla esiintyykin tuttuja nykypäivän näyttelijöitä, ei The Brutalist todellakaan tunnu 2020-luvun elokuvalta, vaan sitä voisi helposti pitää jopa useita vuosikymmeniä vanhempana teoksena. Ja sanon tämän vain positiivisessa mielessä. The Brutalist on kuin vanhat eeposelokuvat - suuri ja jylhä, sekä pitkä kuin mikä. Kestoa on yli kolme ja puoli tuntia, mikä sisältää vieläpä alkusoiton, epilogin ja monille katsojille taatusti tervetulleena viidentoista minuutin väliajan. Väliaika ei ole mukana vain vessatauon tai uusien popcornien ostomahdollisuuden tarjoamiseksi, vaan se jakaa kertomuksen tarkoituksellisesti kahtia ja antaa katsojalle mahdollisuuden sulatella ensimmäistä puoliskoa, ennen jälkimmäiseen siirtymistä. Elokuva on vielä kuvattu filmille VistaVisionilla, mikä luo The Brutalistiin ihastuttavan vanhanaikaisen ulkonäön, liki neliömäisine kuvasuhteineen kaikkineen. Sanonkin jo nyt, että jos elokuvasta haluaa saada kaiken irti Suomessa, se pitää käydä katsomassa IMAX-salissa.
Sen lisäksi, että elokuva vakuuttaa niin näyttelijöillään kuin vanhoja eeposelokuvia kosiskelevalla toteutuksellaan, on The Brutalist muutenkin hieno teos, joka jättää paljon pohdiskeltavaa, sekä paljon pureskeltavaa. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että elokuvan hitusen auki jäävä lopetus voi katsojasta riippuen jopa pilata koko homman. Samalla tällä lopetuksella varmistetaan, että elokuvasta taatusti puhutaan vielä vuosien päästä erilaisin teorioin ja analyysein. Analysoitavaa riittää muutenkin, The Brutalistin ollessa vahva kuvaus maahanmuuttajakokemuksesta, erityisesti juutalaisista, jotka pakenivat Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan aikana. Koko amerikkalaisen unelman konsepti hajotetaan nopeasti palasiksi ja kohtauksesta toiseen László saa yhä enenevämmissä määrin huomata, ettei häntä ja "hänen kaltaisiaan" haluta maahan. Kuten jo kerroin, vaikka Harrison Lee Van Buren palkkaa Lászlón hommiinsa, mies myös tekee kaiken aikaa yhä vain selvemmäksi, mitä onkaan mieltä Lászlósta ja muista hänenlaisistaan. Vaikka elokuva sijoittuu usean vuosikymmenen taakse menneisyyteen, on sen kertomus edelleen monin paikoin harmillisen ajankohtainen.
The Brutalist ei todellakaan tule toimimaan kaikille ja etenkin nykypäivänä on selvää, että moni tulee pitämään näkemäänsä vain tylsänä. Itse kuitenkin suurin piirtein lumouduin näkemästäni. Heti alku, jossa László saapuu laivalla Yhdysvaltoihin ja näkee Vapaudenpatsaan ensi kertaa, sai ihoni nousemaan kananlihalle, mihin vaikutti tietty Daniel Blumbergin mahtipontinen musiikki. Uppouduin täysin seuraamaan arkkitehdin tarinaa ja pidin valtavasti siitä, ettei elokuvalla tosiaan ole mikään kiire. Se kulkee kaikessa rauhassa omalla painollaan eteenpäin, syventäen hahmojaan esimerkillisen hyvin kohtausten (ja samalla vuosien vieriessä). Mukana on useita sykähdyttäviä, upeita, herkkiä, hurjia ja kaiken kaikkiaan vaikuttavia kohtauksia, joissa näyttelijät pistävät parastaan kerta toisensa perään. Lopussa odottava huipennus tosiaan jakaa mielipiteitä, mutta itse pienen sulattelun jälkeen pidin finaalia suorastaan runollisena.
Brady Corbetin ohjaus on suorastaan huikeaa ja on aivan älytöntä, että hän on saanut aikaiseksi näin mammuttimaisen, mutta silti rauhallisen paketin ja vieläpä vain vähän päälle kuukaudessa kuvattuna ja alle kymmenen miljoonan dollarin budjetilla. Corbet on selvästi kiehtoutunut vanhoista eeposklassikoista, sillä niin ansiokkaasti hän niitä matkii. Hänen ja Mona Fastvoldin työstämä käsikirjoitus on väkevä, oli kyse sitten tarinankuljetuksesta, hahmokehityksestä, dialogista tai teemojen käsittelystä.
Myös teknisiltä ansioiltaan The Brutalist on suuri taidonnäyte. Elokuva on visuaalisesti todella komeaa katseltavaa. Kameratyöskentely on erinomaista, lavasteet ovat hulppeat ja puvustus tyylikästä. Leikkaus on erittäin sulavaa, ottaen huomioon elokuvan keston ja on hienoa, kuinka kohtauksia ei ole leikattu silpuksi, vaan Corbet luottaa näyttelijöihin ja kuvaajaan. Äänimaailma on hyvin rakennettu, joskin täytyy tietty nostaa esiin se yksi puoli, joka on herättänyt närää. Tekijät nimittäin käyttivät tekoälyä, jotta Brodyn ja Jonesin puhuma unkari kuulostaisi luontevammalta. Näyttelijät harjoittelivat kieltä ja puhuivat sitä kameran edessä, mutta tekoälyllä on hienosäädetty ääntämistä, jotta kieli kuulostaisi unkarilaisten korvaan uskottavalta. Vaikken itse pidä tekoälyn käytöstä, voin katsoa kikkailun tässä sormien läpi, kun muuten oikeiden ihmisten työ on näin hulppeaa. Ja pitääpä vielä uudestaan kehua Daniel Blumbergin musiikkeja. Miehen sävellykset ovat niin kaunista maalailua, puhumattakaan tietyistä mahtipontisista hetkistä, etten yhtään ihmettele, jos Blumberg kävelee maaliskuun Oscar-gaalasta kotiin palkinto kourassaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.2.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Brutalist, 2024, Brookstreet Pictures, Kaplan Morrison, Intake Films, Andrew Lauren Productions, Lip Sync, Richmond Pictures, Meyohas Studio, Carte Blanche, Pierce Capital Entertainment
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti