HEI, TAAS ME LENNETÄÄN!
AIRPLANE II: THE SEQUEL
Ohjaus: Ken Finkleman
Pääosissa: Robert Hays, Julia Hagerty, Peter Graves, Lloyd Bridges, Chad Everett, Rip Torn, Kent McCord, James A. Watson Jr. ja William Shatner
Genre: komedia, scifi
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia
Ikäraja: 12
Jim Abrahamsin, David Zuckerin ja Jerry Zuckerin ohjaama ja käsikirjoittama komediaelokuva Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980) oli valtava menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Alunperin kolmikko halusi tehdä jatko-osan, mutta koska he halusivat ensin tehdä jotain muuta, saatuaan jalkansa Hollywoodin oven väliin, studio päätti tehdä jatko-osan heti ilman heitä. Abrahams ja Zuckerit yrittivät vastustaa tätä, mutta epäonnistuivat. Tästä johtuen ensimmäisessä osassa nähty Leslie Nielsen ei suostunut palaamaan jatko-osaan. Leffa kuitenkin kuvattiin ja Hei, taas me lennetään! sai ensi-iltansa joulukuussa 1982. Elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta, minkä lisäksi se ei todellakaan ollut toivottu hitti, tienaten vain murto-osan ensimmäisen osan saamista tuloista. Itse olen nähnyt Hei, taas me lennetään! vain kerran aikaisemmin, kun se tuli joitain vuosia sitten televisiosta, enkä oikein pitänyt siitä. Kun katsoin ja arvostelin alkuperäisen Hei, me lennetään! -komedian sen 40-vuotisjuhlan kunniaksi, ajattelin aluksi, etten katsoisi jatko-osaa, mutta lopulta etsiessäni jotain helppoa hömppää katsottavaksi eräänä yönä, päätinkin antaa tälle uuden mahdollisuuden.
Lähitulevaisuudessa Kuuhun on perustettu ihmisten asuttama siirtokunta. Avaruussukkula Mayflower One on matkalla kohti Kuuta, kun sen navigointilaitteeseen tulee vika ja sukkula lähteekin suuntaamaan kohti Aurinkoa. Voiko sodasta traumatisoitunut Ted Stryker pelastaa päivän jälleen kerran?
Leslie Nielseniä lukuunottamatta suurimmaksi osaksi muut tärkeiden roolien näyttelijät tekevät paluun ensimmäisestä osasta. Robert Haysin näyttelemä Ted Stryker tylsistyttää yhä kuoliaaksi tarinoillaan ja joutuu hikoilemaan ohjaamossa. Hays on yhä mainio, vaikka hänestä voikin välillä huomata, että hän tiedostaa itsekin tekevänsä lähinnä täysin samoja juttuja kuin viimeksi. Tedin entinen rakas Elaine (Julie Hagerty) panikoi vieressä pelastuksen onnistumisen puolesta. Peter Graves yrittää parhaansa mukaan korvata Nielsenin puuttumista kapteeni Oveurina. Monet hahmon repliikit onkin selvästi kirjoitettu Nielsen mielessä. Maan tasalla ohjeita antaa jälleen Steve McCroskey (Lloyd Bridges). Haysin tavoin Hagerty, Graves ja McCroskey toistavat juttuja entisestä osasta oivallisesti, mutta samaa intoa ei löydy.
Uusina hahmoina esitellään mm. kapteeni Oveuria auttavat Unger (Kent McCord) ja Dunn (James A. Watson Jr.), joiden nimistä tehdään ihan hauskaa vitsiä, sekä Elainen uusi rakas, Simon Kurtz (Chad Everett), jonka täytyy tietty ensin yrittää sukkulan kääntämistä oikealle reitilleen, ennen kuin Tedin voi päästää puikkoihin.
En tiedä, johtuiko se siitä, että katsoin Hei, taas me lennetään! keskellä yötä väsyneen ylienergisessä tilassa, mutta elokuva onnistui viihdyttämään paremmin kuin ensimmäisellä katselukerralla. Leffa ei pääse lähellekään alkuperäisen Hei, me lennetään! -komedian mahtavuutta, mutta on tämä silti tarpeeksi vekkuli jatko-osa. Olisi kuitenkin enemmän kuin mielenkiintoista nähdä, mitä ensimmäisen osan tehnyt kolmikko Abrahams ja Zuckerit olisivat saaneet aikaiseksi jatko-osalla, sillä nyt uusi ohjaaja-käsikirjoittaja Ken Finkleman sortuu lähinnä kopioimaan kolmikon tyyliä ja kierrättämään vitsejä ensimmäisestä osasta. "Ei, olen ollut hermostunut aiemminkin" -vitsi on vain muutettu nyt muotoon "Ei, olen ollut innoissani aiemminkin." Yhtä hahmoa läpsitään taas jonossa naamalle ja muutenkin elokuvan rakenne on periaatteessa täysin sama. Nyt vain ollaan avaruudessa. On siis varmaa, että leffa parodioi elokuvan ilmestymisen aikoihin julkaistuja scifihittejä, kuten Tähtien sotaa (Star Wars - 1977-) ja E.T. the Extra-Terrestrialia (1982). 2001: Avaruusseikkailukin (2001: A Space Odyssey - 1968) otetaan tietty pilkan kohteeksi.
Onneksi kierrätettyjen vitsien ja innottomalla hengellä toistetun tarinan ohessa elokuva sisältää tarpeeksi hauskoja hetkiä, jotta sen aikana viihtyy alusta loppuun. Tätä toki auttaa leffan alle puolentoista tunnin kesto. Alkupäässä lentokentällä nähdään oikein hilpeitä ja yllättävänkin kierolla huumorilla höystettyjä tilanteita, joissa esimerkiksi äiti päättää ottaa laukkunsa käsimatkatavaraksi ja pistää lapsensa kuljetettavaksi ruumassa. Mummeli joutuu turvatarkastuksen kohteeksi, kun joukko terroristeja marssii metallinpaljastimen läpi singot kourassa (huomaa, että elokuva on tehty kauan ennen WTC-iskuja). Leffa on täynnä täysin typeriä vitsejä, joita heitellään kuin tikkoja maalitauluun - välillä laiskasti ja joskus taas skarpataan vähän ja saatetaan jopa kerran tai kaksi osua napakymppiin. Siinä, missä alkuperäinen Hei, me lennetään! on komediaklassikko, mikä naurattaa hysteerisesti yhä tänä päivänä, on jatko-osa lähinnä ihan kivaa kertakäyttöviihdettä. Tai kahden kerran viihdettä, ottaen huomioon, että toinen katselu sai minut nauramaan enemmän.
Hei, taas me lennetään! tehtiin ensimmäistä osaa huomattavasti isommalla budjetilla ja jos jossain, niin kenties teknisissä puolissa elokuva päihittää paikoitellen ensimmäisen leffan. Lavasteet ovat pääasiassa tyylikkäät ja erikoistehosteetkin ajavat hyvin asiansa. Kuvaus on sujuvaa ja leikkauskin kelvollista. Ääniefektit toimivat, mutta Elmer Bernsteinin ja Richard Hazardin säveltämät musiikit eivät erotu edukseen taustalta. Musiikista huomaa lähinnä tutut sävelmät mm. Vaarallinen tehtävä -televisiosarjasta (Mission: Impossible - 1966-1973). Elokuvan ongelmat eivät johdukaan teknisestä puolesta, vaan Ken Finklemanin laiskasti kopioivasta käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Toisaalta onhan se ymmärrettävää, että ensimmäisen osan ollessa menestys, studio uskoi jatko-osankin menestyvän, jos se sisältää samat ainekset kuin viimeksi. Studio ei vain tajunnut, ettei kehnompi kokki saa valmistettua yhtä onnistunutta annosta, vaikka seuraisikin reseptiä uskollisesti.
Yhteenveto: Hei, taas me lennetään! on ihan veikeä hassuttelu, mutta kalpenee pahasti alkuperäisen komediaklassikon rinnalla. Elokuva tyytyy pääasiassa toistelemaan juttuja ja vitsejä ensimmäisestä osasta, ja meno onkin usein väsähtänyttä. Uusi ohjaaja Ken Finkleman ei todellakaan pysty samaan kuin edeltäjänsä, vaikka kuinka yrittää luoda samanlaisia kohtauksia. Elokuvan alkupää ennen lentoon lähtöä taitaa jopa olla leffan hauskinta antia synkkien vitsiensä ansiosta. Loppua kohti leffa tylsenee, kun se keksii yhä vain vähemmän mitään uutta tarjottavaksi. Näyttelijöistäkin huomaa, että he tiedostavat toistavansa vanhoja vitsejään. Tekniseltä puoleltaan leffa onnistuu päihittämään ensimmäisen osan isomman budjettinsa ansiosta, mutta muuten se jää pahasti alkuperäisen jalkoihin. Oikeassa mielentilassa urpot jutut kuitenkin naurattavat tarpeeksi, jotta vajaan puolentoista tunnin kesto viihdyttää. Siinä, missä Hei, me lennetään! on pakkokatsottavaa elokuvien ja komedioiden ystäville, jatko-osan Hei, taas me lennetään! voi katsoa lähinnä, jos ei saanut tarpeekseen ensimmäisestä osasta ja kokee pakottavaa tarvetta nähdä lisää samaa menoa.
Lopputekstien jälkeen nähdään vielä pieni vitsimainos "Airplane III" -elokuvasta, mitä ei kuitenkaan koskaan tehty.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.5.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Airplane II: The Sequel, 1982, Paramount Pictures, Howard W. Koch Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti