Arvostelu: Sing (2016)

SING (2016)

Ohjaus: Garth Jennings ja Christophe Lourdelet
Pääosissa: Matthew McConaughey, Reese Witherspoon, Scarlett Johansson, Taron Egerton, Tori Kelly, Seth MacFarlane, Nick Kroll, John C. Reilly, Garth Jennings, Peter Serafinowicz ja Jennifer Saunders
Genre: animaatio, draama, komedia
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 7

Vielä viime vuonna en olisi mitenkään voinut pistää Illumination Entertainmentia animaatioelokuvien tekijänä samalle tasolle kuin DreamWorksin, puhumattakaan korkeasta tasosta, jolla Walt Disney ja Pixar ovat. Ensimmäinen Despicable Me (2010) oli mielestäni ihan kiva, mutta sen jatko-osa, Despicable Me 2 (2013) oli lähinnä säälittävä tapaus. Hopia (2011) en ole nähnyt, eikä Dr. Seuss' The Lorax (2012) erityisemmin vakuuttanut. Vasta Minions -elokuva (2015) näytti, että yhtiöllä olisi toivoa tehdä toimiviakin animaatioseikkailuja, vaikka aiemmin olinkin inhonnut elokuvan keltaisia nimikkohahmoja. Minions ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna The Secret Life of Petsiin (2016), joka oli mielestäni todella hyvä elokuva, vaikka Kevin Hartin näyttelemä pupupahis ärsyttikin. Sen jälkeen ajattelin, että Illuminationilla oikeasti olisi toivoa ja kiinnostuinkin, kun kuulin, että jo tänä vuonna tulisi yhtiön seuraava elokuva nimeltään Sing. Trailer ei erityisemmin vakuuttanut, mutta toivoin silti, että kyseessä olisi animaatioleffa, joka olisi tasoltaan lähempänä The Secret Life of Petsia kuin Despicable Me -elokuvia...

Huonosti tuottavan Moon-teatterin johtaja, Buster Moon päättää järjestää laulukilpailun, saadakseen teatterinsa suosion takaisin. Kilpailusta tulee saman tien todella suosittu, mutta siksi, että palkinnoksi ilmoitettiin vahingossa satatuhatta dollaria pelkän tonnin sijaan. Busterille iskee paniikki, sillä teatterilla ei todellakaan ole antaa sellaista summaa. Kilpailu järjestetään silti.

Pääosassa Buster Moonin äänenä kuullaan Matthew McConaughey, joka on vasta tänä vuonna siirtynyt ääninäyttelemisen puolelle. Aiemmin hänet on kuultu elokuvassa Kubo and the Two Strings (2016). McConaugheyn ääni on tunnistettava ja sitä jaksaa kuunnella, joten hän toimiikin pääroolissa mainiosti. Buster Moon on koala, joka ihastui pienenä teatteriin ja onkin saavuttanut unelmansa johtamalla sellaista. Teatterilla ei kuitenkaan mene hyvin ja velkoja riittää. Silti Buster puskee eteenpäin, jotta hänen haluamansa menee läpi, eikä hän usein ehdi jäädä miettimään muiden tunteita.
     Reese Witherspoon ääninäyttelee Rosita-porsasta, kahdenkymmenenviiden lapsen äitiä. Rosita joutuu tekemään kaiken kotona, sillä hänen miehensä Norman (Nick Offerman) on kaiken aikaa töissä. Rosita on nuorempana haaveillut artistin urasta, mutta se haave on kadonnut, kun lapset ilmestyivät hänen elämäänsä. Kilpailu on tapa Rositalle toteuttaa vihdoin unelmansa. Hahmo on mielenkiintoinen, vaikka aluksi stereotypinen asetelma hieman ihmetyttikin ja Witherspoonin ääni toimii hyvin.
     Scarlett Johansson esittää Ashia, punk/rock-musiikista innostuvaa piikkisikaa. Ashille tarjoutuu mahdollisuus olla mukana kilpailussa, toisin kuin hänen poikaystävälleen Lancelle (Beck Bennett), jonka kanssa Ash on soittanut jo kauan. Lance on mustasukkainen, mutta Ash haluaa silti toteuttaa unelmansa. Ashin hahmo alkoi kiinnostamaan vasta, kun elokuvaa oli jo mennyt hetken aikaa. Hämmästelen yhä, miten en tunnistanut Johanssonia hahmon ääneksi.
     Kingsman: The Secret Service (2015) -tähti Taron Egerton kuullaan Johnny-gorillan äänenä. Johnnyn isä Marcus (Peter Serafinowicz) on rikollinen ja Johnny joutuukin auttamaan isäänsä ja tämän jengiä ryöstökeikoilla. Johnny ei ole innostunut elämäntavasta ja hänestä löytyykin herkkä laulajasielu, jonka hän haluaisi tuoda kansan kuultavaksi. Johnny oli hahmoista mielestäni ehkä jopa mielenkiintoisin. Egerton vakuutti minut saman tien Kingsmanissa lahjoistaan ja osoittaa tässä, että jo hänen äänensä yksinään toimii. Jos Egerton siten haluaa, niin hänellä on hieno ura edessään. Hauskana yksityiskohtana on, että Marcus-isä ja hänen jenginsä käyttävät valkoisia pupunaamareita, jotka muistuttavat selvästi tuttua hahmoa aiemmasta Illuminationin elokuvasta...
     Laulaja Tori Kelly esittää Meenaa, ujoa teinityttöelefanttia, joka unelmoi olevansa laulaja, mutta häneltä ei vain löydy uskallusta, eikä uskoa itseensä. Meena on kiinnostava, sillä hänen tapansa olla mukana kilpailussa poikkeaa selvästi muista. Kellyn ääni sopii hyvin hahmolle ja kyllähän Kelly osaa laulaa. Meenan hieman höperönä isoisänä kuullaan Jay Pharoah ja innokkaana äitinä Leslie Jones.
     Family Guy -sarjan (1999-) luoja Seth MacFarlane ääninäyttelee Mikea, rahanahnetta katusoittajahiirtä, joka osallistuu kilpailuun rahanhimonsa takia. Mike vaikuttaa usein ärsyttävältä, mutta hahmossa on silti jotain, jonka takia hänestäkin pitää. Miken ylimielisyys aiheuttaa hahmolle tietty ongelmia. Vaikka MacFarlane osaakin tuottaa paljon erilaisia ääniä, niin Miken tunnistaa silti häneksi, jos on katsonut Family Guyta tarpeeksi. Hänellä on selkeästi paljon kokemusta ääninäyttelemisestä ja suoriutuukin roolistaan mallikkaasti.
     Vähiten esillä oleva kilpailija on Gunter-porsas, jonka äänenä kuullaan Nick Kroll. Hahmolla on saksalaiskorostus ja hän on täynnä energiaa, joka purkautuu lavalla intohimoisena tanssina. Hahmo on toimiva, joten hieman ihmettelin, miksei hän esiinny elokuvassa enempää. Krollin luoma aksentti hahmolle on hauska.
     Moon-teatterilla työskentelee neiti Crawly -niminen ikääntynyt lisko, jonka toinen silmä on tehty lasista. Neiti Crawly on erittäin hauska hahmo ja hänen kohtiaan on viihdyttävää seurata. Hahmon äänenä kuullaan elokuvan ohjaaja Garth Jennings. Elokuvassa kuullaan myös John C. Reilly Busterin lammasystävä Eddiena, Jennifer Saunders laulajalegenda Nanana, sekä Rhea Perlman pankkivirkailija Judithina. Mukana on myös kettuja, jotka tuntuivat olevan todella stereotypisiä versioita japanilaisista naisista. Mielestäni oli hyvä ratkaisu, että kun The Secret Life of Petsissa eläinhahmot olivat lemmikkejä kuten koiria, kissoja ja hamstereita, niin tästä elokuvasta löytyy hieman eksoottisempia elukoita.

Sanon suoraan, että taso ei vain pysynyt samalla tasolla kuin The Secret Life of Petsissa, vaan Sing jopa ylittää sen tason! Elokuva sisältää paljon tunteita ja siinä on alusta asti sydäntä mukana, jolloin katsojana ei edes jää haittaamaan, että pääjuonen voi helposti arvata etukäteen. Ja kun kyseessä on lastenelokuva, niin ennalta-arvattava juoni kuuluu yleensä asiaan. Lapsille tämä menee kuitenkin varmasti ihan täysillä. Silti tämä ei kuitenkaan täysin ole lastenelokuva. Singissa on selvästi otettu huomioon myös aikuiskatsojat ja siitä on pyritty tekemään elokuva, jonka aikana koko perhe voi oikeasti viihtyä. Huumoria riittää ja se kyllä naurattaa. Hahmojen kohellusta on hauska katsoa ja vitsit toimivat. Ainoastaan yhden kohtauksen piereskely tuntui olevan mukana vain, jotta perheen pienimmät voisivat kikattaa kovaan ääneen.

Draamaa on paljon mukana, sillä lähes jokaisella hahmolla on oma tarinansa, jotka kulkevat elokuvan läpi jonkinlaisiin lopputuloksiin. Singin alkupuolella hieman pelotti, miten elokuva osaisi keskittyä niin moneen tarinaan samanaikaisesti, mutta jännitin turhaan, sillä useat tarinat toimivat erinomaisesti yhdessä ja tekevät kokonaisuudesta todella rikkaan. Lapsikatsojille voi tuottaa vaikeuksia seurata erittäin monen hahmon tarinoita, mutta varttuneemmille katsojille tarinat rakentavat yhdessä hienon elokuvan. Busterilla on rahaongelmia, eikä hän halua totuuden palkinnosta paljastuvan, Rositalla on ongelmia lastensa ja miehensä kanssa, Ash kärsii mustasukkaisesta poikaystävästä, joka on hänen unelmansa tiellä, Mike on rahanahneudessaan joutunut ongelmiin väärien henkilöiden kanssa, Johnnylla on vaikeuksia isänsä kanssa ja Meenan pitäisi päästä esiintymiskammostaan eroon. Tarinat naurattavat, mutta pääasiassa koskettavat ja kulkevat mainiosti yhdessä kohti loppuhuipennusta.

Kun päätarina kertoo laulukilpailusta, niin kappaleita kuullaan tietysti paljon. Elokuvaan ei varsinaisesti olla tehty uusia biisejä, vaan kaikki tuntuvat olevan jo olemassa olevia kipaleita eri henkilöiden esittäminä. Singissa kuullaan mm. Lady Gagan "Bad Romance", Katy Perryn "Firework", Nicki Minajin "Anaconda", Leonard Cohenin "Hallelujah", John Legendin "All of Me", sekä Van Halenin "Jump". Ja jos olette miettineet, miltä Carly Rae Jepsenin "Call Me Maybe" kuulostaa Matthew McConaugheyn laulamana, niin tässä elokuvassa on mahdollista kuulla sellainen ihme. Mielestäni kappaleiden käyttö oli toimivaa, mutta lajityyppejä olisi voinut olla monipuolisemmin.

Visuaalisesti elokuva on pelkkää silmäkarkkia. Animointi on aivan huikean loistavaa ja jo pelkästään sen takia suosittelen katsomaan elokuvan. Elokuva on jatkuvasti täynnä pieniä yksityiskohtia ja laajoja kuvia katsoo hämmästellen, sillä ne ovat niin taidokkaasti toteutettuja. Etenkin lavashow't ovat täydellisen näköisiä. 3D-tehoste toimi yllättävän mainiosti. Singin käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Garth Jennings ja hänen ohjausapunaan on toiminut Christophe Lourdelet. Garthin edellisestä elokuvaohjauksesta on kulunut lähes kymmenen vuotta, mutta taito on selvästi tallella. Äänitehosteilla on tuotu maailmaan lisäystä hienosti. Vaikka Joby Talbot on säveltänyt elokuvaan erikseen musiikkia, sävellykset jäävät täysin valmiiden kappaleiden varjoon.

Yhteenveto: Sing on aivan loistava animaatioelokuva, joka hämmästyttää läpi kestonsa. Elokuvan läpi kulkee useiden hahmojen tarinat, jotka sopivat hienosti yhteen. Kyseessä on yllättävän koskettava elokuva, mutta tietty myös hauska. Ääninäytteleminen toimii ja hahmot ovat mielenkiintoisia. Itseäni häiritsivät lähinnä stereotypiset japanilaiset ketut. Animointi on todella upeaa ja yksityiskohtia on huikea määrä. Tuttuja kappaleita kuullaan paljon ja uskoisin, että jokin niistä jää loppupäiväksi soimaan päässä. Suosittelen viemään lapsenne katsomaan Singin, sillä voitte itsekin nauttia siitä. Sing on mielestäni erinomainen elokuva täynnä sydäntä ja aion todellakin ostaa sen jonain päivänä ja katsoa sen vielä useaan otteeseen elämäni aikana. Tämän ja The Secret Life of Petsin perusteella Illumination Entertainment lähtee kovaan nousuun, kunhan yhtiö vain jättäisi Despicable Me -elokuvat kokonaan pois. Tämäkin toimi paljon paremmin ilman joitain keltaisia miniukkoja hölöttämässä kaiken aikaa.

Kirjoittanut: Joonatan, 1.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
Sing, 2016, Universal Pictures, Illumination Entertainment, Hammer & Tongs