Tulevat elokuvat 2020

TULEVAT ELOKUVAT 2020


Hyvää uutta vuotta kaikille!

Jälleen on yksi vuosi ohi, mutta tällä kertaa kyse ei ole vain vuodesta, vaan vuosikymmenestä! 2019 ja samalla koko 2010-luku jäävät taaksemme ja sekä vuosi, että vuosikymmen 2020 aukeavat edessämme. Tämä tarkoittaa myös huimaa elokuvatarjontaa, mitä on luvassa. Tässä tekstissä käynkin läpi tämän vuoden tulevia ensi-iltoja, esittelen hieman leffoja ja kerron, mitä odotan itse eniten. Lopussa kerron myös, mitä muuta vuonna 2020 on tiedossa Elokuvan taikaa -sivulla.

Kertokaa alla kommenteissa, mitä leffoja odotatte itse eniten tältä vuodelta!



TAMMIKUU



2020-luku ei valitettavasti kovin lupaavasti käynnisty, sillä vuoden ensimmäisenä elokuvana ensi-iltaan saapuu suuresti haukuttu ja pilkattu hittimusikaalin filmatisointi Cats (2019). Leffa on järkyttänyt ja ollut naurujen kohteena siitä lähtien, kun elokuvan kammottava ensimmäinen traileri julkaistiin, eikä asiaa ole auttanut, vaikka tehosteita on muutettu sen jälkeen pariinkin otteeseen - jopa senkin jälkeen, kun leffa on alunperin saanut ensi-iltansa Yhdysvalloissa! Itse näin Catsin jo uudenvuodenaattona ja... noh, puhutaan siitä lisää huomisessa arvostelussa...
     Taika Waititin suurta kohua aiheuttanut komedia Jojo Rabbit (2019) saapuu vihdoin kunnon teatterikierrokselle Suomessa. Tarina pojasta, jonka mielikuvituskaveri on Adolf Hitler, on ymmärrettävästi aiheuttanut pahennusta mm. Saksassa, missä kaikki natseihin liittyvä on todella arka aihe. Itse riemastuin Waititin hävyttömyydestä tämän leffan suhteen. Olen Jojo Rabbitin jo nähnyt ja siitäkin on tulossa arviota pian!
     Japanilaisen kauhuelokuva Kaunan (呪怨じゅおん - 2003) uudelleenfilmatisoinnin uudelleenfilmatisointi The Grudge (2019) saapuu pelottelemaan tammikuussa. Itse en ole vielä nähnyt ainuttakaan versiota tästä kertomuksesta, joten odotan mielenkiinnolla, mitä leffa tarjoaa.
     Nyt kun Robert Downey Jr:n matka Marvelin elokuvauniversumissa alkaa olla ohi, hänen täytyy etsiä muita rooleja kuin Iron Man. Downey Jr. nähdäänkin Doctor Dolittle -seikkailun (1967) uudelleenfilmatisoinnissa Eläintohtori Dolittle (Dolittle - 2019). Eddie Murphy aloitti vuonna 1998 Eläintohtori-komediaelokuvien (Dr. Dolittle - 1998-2008) sarjan, jotka kuitenkin poikkesivat vahvasti alkuperäisteoksesta. Downey Jr:n tähdittämän filmin on tarkoitus olla lähempänä alkuperäistä filmiä.
     Michael Bayn toimintaelokuvat Pahat pojat (Bad Boys - 1995) ja Bad Boys II (2003) saavat 17 vuoden jälkeen jatkoa leffalla Bad Boys for Life (2020). Will Smith ja Martin Lawrence tekevät paluun rooleihinsa, mutta Bay toimii tällä kertaa vain tuottajana. Saas nähdä, millainen on lopputulos, sillä ainakaan traileri ei saanut minua innostumaan.
     Sam Mendesin ohjaama sotaelokuva Taistelulähetit - 1917 (1917 - 2019) saapuu Suomeen vasta tammikuun loppupäässä. Elokuva on tehty näyttämään siltä kuin se olisi kuvattu vain parilla äärimmäisen pitkällä otoksella ilman leikkauksia, mikä tekee kaikesta paljon intensiivisempää. Olen tämänkin filmin jo nähnyt ja täytyy jo nyt kehua elokuvan uskomatonta teknistä toteutusta!
     Grimmin veljesten "Hannu ja Kerttu" -satu saa uuden kauhupainotteisen tulkinnan Gretel & Hansel (2020), minkä pääosassa nähdään Se-leffoista (It - 2017-2019) tuttu Sophia Lillis. Traileri vaikutti karmivalta ja odotankin elokuvan näkemistä kovasti.
     Louisa May Alcottin klassikkokirjan jo kahdeksas filmatisointi Pikku naisia (Little Women - 2019) saa Suomen ensi-iltansa tammikuun lopulla. Tällä kertaa elokuvan päärooleissa nähdään Saoirse Ronan, Emma Watson, Florence Pugh ja Eliza Scanlen, minkä lisäksi sivurooleihin mahtuu nimiä kuten Meryl Streep, Laura Dern ja Timothée Chalamet. Kävin katsomassa leffan ennen joulua ilman, että olin lukenut Alcottin kirjaa tai nähnyt ainuttakaan aiemmista elokuvista.
     Lisäksi tammikuussa teattereihin saapuu myös suuresti ylistetty korealaistrilleri Parasite (기생충 - 2019). Näin elokuvan Night Visions -filmifestivaalin avajaisnäytöksessä ja ei voi muuta nyt sanoa kuin huhhuh!



HELMIKUU



Helmikuussa saamme vuoden ensimmäisen sarjakuvaan perustuvan elokuvan, nimittäin DC Comicsin pitkästi nimetyn Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinnin (2020). Harley Quinn oli yksi harvoista asioista, joista pidin Suicide Squad -sekasotkussa (2016), joten minua kiinnostaa, kuinka hän toimii omassa leffassaan. Harmi vain, ettei traileri erityisemmin säväyttänyt, mutta pysyn kuitenkin toiveikkaana itse leffan onnistumisesta.
     Birds of Prey: And the... äh, Birds of Prey ei ole ainoa Margot Robbien tähdittämä leffa, minkä on tarkoitus ilmestyä 7. helmikuuta, vaan samana päivänä ilmestyy myös Bombshell - Hiljaisuuden rikkojat (Bombshell - 2019). Elokuva kertoo naisista, jotka paljastivat FOX Newsin johtaja Roger Ailesin ahdistelleen heitä seksuaalisesti. #MeToo-liikkeen alettua olenkin odottanut, koska näistä tapauksista alkaa tulla elokuvia ja veikkaan tämän olevan ensimmäinen monista.
     Guy Ritchien uusi toimintakomedia The Gentlemen (2020) saapuu teattereihin helmikuussa ja vaikka pidän Ritchiestä ohjaajana, ovat hänen pari viimeisintä filmiään, King Arthur: Legend of the Sword (2017) ja Aladdin (2019) olleet niin keskinkertaista settiä, etten halua nostaa odotuksiani liian korkealle. Toisaalta The Gentlemen vaikuttaisi toimivan Ritchien paluuna takaisin kohti juuriaan ja kenties siksi se voi toimia hyvin...
     Hittipeleihin perustuvan Sonic the Movien (Sonic the Hedgehog - 2020) oli tarkoitus ilmestyä jo viime vuonna, mutta kun itse Sonicin ulkonäkö sai fanit raivostumaan, tekijät päättivät viivästyttää elokuvan julkaisua ja muokata hahmon täysin uudestaan. Uusi ulkonäkö on onneksi paljon lähempänä pelejä, mutta se onkin täysin eri asia, onko itse leffa hyvä.
     Leigh Whannell tarjoaa uuden tulkinnan kauhuhahmo näkymättömästä miehestä The Invisible Manin (2020) muodossa. Itselleni leffan traileri ei vielä tarjonnut paljoa, mutta toivon elokuvan toimivan, sillä hahmossa on niin paljon potentiaalia.



MAALISKUU



Ihmeperhe 2:n (Incredibles 2 - 2018) ja Toy Story 4:n (2019) jälkeen animaatioyhtiö Pixar ilmoitti keskittyvänsä tulevina vuosina jälleen originaaleihin ideoihin. Maaliskuussa nähdäänkin yhtiön ensimmäinen leffa vuonna 2020, fantasiaseikkailu Eteenpäin (Onward). Kun Pixar tekee uudesta ideastaan elokuvaa, on se aina syy innostua.
     Parin vuoden takainen kauhuhitti Hiljainen paikka (A Quiet Place - 2018) saa jatkoa. Itse pidin filmistä todella paljon ja se pääsi jopa kymmenen suosikkini listalle vuodelta 2018, mutta olisin toivonut sen jäävän yksittäiseksi teokseksi. Noh, nyt Hiljainen paikka: Osa 2 (A Quiet Place: Part II - 2020) on tulossa. Toivon, että tekijät onnistuvat tavoittamaan ensimmäisen osan hienouden, mutta olen silti vähän skeptinen.
     Disney on tosissaan innostunut tekemään animaatiohittejään uudestaan oikeiden näyttelijöiden kera. Viime vuonna nähtiin Aladdinin lisäksi myös Dumbo (2019) ja Leijonakuningas (The Lion King - 2019), jotka olivat kaikki hyvin keskinkertaisia ja mitäänsanomattomia tekeleitä. Odotukseni eivät siis ole korkeat tulevan Mulanin (2020) kohdalla. Alkuperäinen piirrosleffa Mulan (1998) on erittäin hyvä, mutta pahoin pelkään, ettei yhtiö onnistu tämänkään uudelleenfilmatisoinnin kanssa.



HUHTIKUU



Huhtikuussa ensi-iltansa saa vihdoin ja viimein, viiden vuoden odotuksen jälkeen uusi James Bond -elokuva No Time to Die (2020), missä Daniel Craig palaa puheidensa mukaan viimeistä kertaa salaisen agentti 007:n rooliin. Omasta mielestäni edellinen Bond-filmi Spectre (2015) kuuluu sarjan heikoimpiin, mutta koska Craig on suosikkini Bondin näyttelijöistä ja elokuvan traileri oli todella päheä, kuuluu No Time to Die listalleni leffoista, joita odotan ensi vuodelta eniten! Monet teistä lukijoista on varmasti huomannut, että olenkin jo pari kuukautta sitten aloittanut valmistautumisen elokuvaan, arvostelemalla 007-sarjan aiemmat osat läpi.
     Vuoden ensimmäinen Marvel-leffa on Scarlett Johanssonin tähdittämä Black Widow (2020). Moni saattaa ihmetellä, miten hahmosta on tehty leffa, sillä hänhän... tiedättehän, Avengers: Endgamessa (2019)? Elokuva tapahtuukin kuulemma Captain America: Civil Warin (2016) ja Avengers: Infinity Warin (2018) tapahtumien välissä. Itse olisin toivonut näkeväni leffan Black Widow'n alkuajoista ennen SHIELDiin ja Kostajiin liittymistä, mutta odotan mielenkiinnolla, mitä tässä on luvassa.
     Sen sijaan en odota lainkaan Trolls-animaation (2016) jatko-osaa Trolls: Maailmankiertuetta (Trolls World Tour - 2020). Ensimmäinen Trolls edustaa sitä katsojaa aliarvioivaa ja tyhmänä pitävää tapaa tehdä lastenleffoja, mistä en pidä lainkaan. Trolls: Maailmankiertueen traileri näytti jatkavan samaa menoa. Ei kiitos.
     En erityisemmin odota Petteri Kaniini: Kani karkuteillä -leffaakaan (Peter Rabbit 2: The Runaway - 2020). Ensimmäinen Petteri Kaniini (Peter Rabbit - 2018) oli mielestäni tarpeeksi viihdyttävä kohelluskomedia, joten toivon vain, että jatko-osa jatkaa samalla linjalla.



TOUKOKUU



Toukokuussa Mysteeri Oy palaa valkokankaille, kun uusi animoitu Scooby-Doo! (Scoob! - 2020) saa ensi-iltansa. Mielestäni on veikeää, että uusille sukupolville esitellään tietyt hahmot uusien versioiden kautta, oli kyse sitten Transformersista, Teini-ikäisistä mutanttininjakilpikonnista tai aaveita jahtaavasta koirasta ja hänen kavereistaan.
     Monien mielestä liian pitkäksi ja liian älyttömäksi venytetty sarja Fast & Furious (2001-) saa toukokuussa jo yhdeksännen osansa - kymmenennen, jos viime vuoden Fast & Furious: Hobbs & Shaw (2018) lasketaan mukaan. Itse en oikein pitänyt kyseisestä lisäosasta, joten on mukava palata pääsarjan pariin. Vaikka nämä leffat eivät olekaan järjen jättiläisiä, on niitä yhä tarpeeksi viihdyttävää seurata.
     James Wanin aloittama kauhuelokuvasarja Saw (2004-) saa uuden osan, mitä tällä hetkellä kutsutaan nimellä "The Organ Donor". Uutta filmiä on työstämässä mm. koomikko Chris Rock ja projekti on tähän mennessä ollut hyvin salaperäinen, joten odotan kyllä näkeväni, millaista kidutusta on luvassa... niin hyvässä kuin pahassa.



KESÄKUU



Kesäkuussa taas nähdään Paavo Pesusienen uudet seikkailut, kun Paavo Pesusieni vapaalla jalalla (The SpongeBob Movie: Sponge on the Run - 2020) ilmestyy. Edellinen leffa Paavo Pesusieni kuivalla maalla (The SpongeBob Movie: Sponge Out of Water - 2015) ei ollut mielestäni kovin hyvä, mutta nostalgian vuoksi aion silti katsoa tämän uudenkin leffan.
     Kesäkuulta huomattavasti enemmän odotan DC Comicsin sarjakuviin perustuvaa leffaa Wonder Woman 1984 (2020). Ensimmäinen Wonder Woman (2017) oli lopputaisteluaan lukuunottamatta mielestäni erittäin hyvä leffa ja kenties koko DC:n uuden leffauniversumin paras teos. Toivonkin, että jatko-osa yltäisi samalle tasolle tai olisi jopa vielä parempi.



HEINÄKUU




Yli 30 vuoden odotuksen jälkeen kasariklassikko Top Gun - lentäjistä parhaat (Top Gun - 1986) saa jatkoa. Top Gun: Maverickin (2020) traileri näytti, että Tom Cruise on edelleen kovassa vauhdissa ja hän lentääkin hävittäjiä itse. Tyylikkäitä lentokohtauksia on siis luvassa, mutta löytyyköhän leffasta samanlaista vahvaa miesten välistä seksuaalista jännitettä kuin alkuperäisteoksessa?
     Scooby-Doon ja kumppaneiden lisäksi aaveita jahtaa myös haamujengi, eli ghostbustersit! Vuoden 2016 Ghostbusters-yritys ei voittanut faneja puolelleen (päinvastoin), joten itseäni kiinnostaa nähdä, millaisen reaktion kesällä ilmestyvä Ghostbusters: Afterlife (2020) saa aikaiseksi. Ohjauksesta vastaa alkuperäisten Ghostbusters-leffojen ohjaajan Ivan Reitmanin poika Jason. Valitettavasti tämän leffan traileri oli aika mitäänsanomaton itselleni, mutta toivon, että näkisimme pitkästä aikaa hyvän Ghostbusters-elokuvan. Sellaisia kuin on maailmassa vielä vain yksi, eli se alkuperäinen Haamujengi (Ghostbusters - 1984).
     Itse ilkimys -animaatioleffoissa (Despicable Me - 2010-2017) esitellyt keltaiset kätyrit eli minionit saivat oman leffansa vuonna 2015. Nyt he saavat jatko-osan nimeltä Kätyrit: Grun tarina (Minions: The Rise of Gru - 2020). Itse olen ollut ristiriitainen näistä keltaisista älämölöttäjistä, joten olen varautunut tämän filmin suhteen.
     Huvipuistolaitteeseen perustuva Disneyn seikkailuleffa Jungle Cruise (2020) hurjastelee myös teattereihin heinäkuussa. Leffan traileri vaikutti ihan viihdyttävältä, mutta saa nähdä, toimiiko itse elokuva. Disneyn näytellyt seikkailut ovat viime aikoina olleet aikamoisia sieluttomia rahastuksia. Mikäköhän siinä on, että yhtiön omistamat yhtiöt Pixar, Marvel ja Lucasfilm tekevät parempia leffoja...
     Lisäksi heinäkuussa ilmestyy yksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta: suosikkiohjaajani Christopher Nolanin uusi leffa Tenet (2020). En oikeastaan edes tiedä, mistä leffa kertoo, eikä minun tarvitsekaan. Jos ohjaajana toimii Nolan, niin olen jo myyty. Olisin voinut ostaa lipun heti, kun elokuvasta ilmoitettiin. Hauska fakta muuten, että olin syksyllä Oslossa samaan aikaan, kun Tenetiä kuvattiin siellä. Jos olisimme käyneet päivää aiemmin Oslon oopperatalolla, olisimme kenties nähneet käynnissä olevat kuvaukset!



ELOKUU



Pixarin toinen animaatioleffa tänä vuonna on jonkinsortin musiikkileffa Soul - sielun syövereissä (Soul - 2020). Odotan filmiä kovasti, vaikka traileri herätti hieman ristiriitaisia tunteita. Trailerin alkupää näyttää todella upealta, mutta lopetus muistuttaa köyhän miehen versiota yhtiön Inside Out - mielen sopukoissa -leffasta (Inside Out - 2015), mikä on yksi suosikeistani Pixarilta. Haluan kuitenkin nähdä, mitä itse elokuva lopulta tarjoaa.



SYYSKUU



Vuonna 2013 alkanut Kirottu-universumi (The Conjuring - 2013-) jatkuu itse pääsarjan kolmannella osalla, mikä kulkee nimellä The Conjuring: The Devil Made Me Do It (2020). Tämä kauhuleffasarja on ollut todella ailahtelevainen tasoltaan, mutta toivon, että kun kyseessä on jälleen oikea Kirottu-leffa, luvassa olisi hyvää settiä. Kunhan tekijät vain tajuavat pitää keston järjellisissä mitoissa, jolloin kauhun tehokkuus ei katoa jo kauan ennen loppuhuipennusta, kuten itselleni kävi Kirottu 2:n (The Conjuring 2 - 2016) kohdalla.
     Kingsman -agenttikomediasarjan (2014-) uuden osan, The King's Manin (2020) oli tarkoitus ilmestyä jo helmikuussa, mutta sen julkaisua siirrettiin syksyyn. Sarjan avausosa Kingsman: Salainen palvelu (Kingsman: The Secret Service - 2014) oli mielestäni yksi ilmestymisvuotensa huipuimmista teoksista, mutta harmillisesti jatko-osa Kingsman: Kultainen kehä (Kingsman: The Golden Circle - 2017) ei päässyt lähellekään sen tasoa. The King's Manin traileri ei vakuuttanut minua, mutta leffan tarina salaisen palvelun perustamisesta kiinnostaa silti paljon.



LOKAKUU



Vuonna 2017 nähty Hercule Poirot -filmatisointi Idän pikäjunan arvoitus (Murder on the Orient Express) saa syksyllä jatkoa leffalla Kuolema Niilillä (Death on the Nile - 2020), mikä perustuu tietty Agatha Christien jännärikirjaan. Itse en Idän pikajunan arvoituksesta pitänyt, joten odotukseni jatkoa kohtaan ovat todella matalat - etenkin kun Kenneth Branagh nähdään toistamiseen Poirotina.
     Halloweenin aikaan teattereihin saapuu jatko-osa vuoden 2018 Halloweenille, nimeltään Halloween Kills (2020). Pidin edellisestä osasta tarpeeksi, jotta jaksan innostua tästä tulevastakin filmistä. Hieman kuitenkin pelottaa, että kyseessä on vain mitäänsanomaton väliosa. Tarinan tiedetään jo nyt jäävän kesken, sillä ensi vuonna taas ilmestyy Halloween Ends (2021). Aivan niin kuin Michael Myersin murhaseikkailut siihenkään päättyisivät...



MARRASKUU



Marraskuussa teattereihin saapuu vuoden toinen Marvelin elokuvauniversumin teos, nimittäin scifileffa Eternals (2020). Itselleni nämä hahmot eivät ole entuudestaan tuttuja, joten olen kiinnostunut näkemään, mistä on kyse ja millaisella tyylillä leffa toteutetaan. Filmin päärooleissa nähdään mm. Angelina Jolie, Kumail Nanjiani, sekä Game of Thrones -sarjan (2011-2019) näyttelijät Kit Harington ja Richard Madden.
     Toinen scifiteos, missä on vielä isompi näyttelijäkaarti, on Dennis Villeneuven adaptaatio Frank Herbertin "Dyyni"-kirjan ("Dune" - 1965) pohjalta. Kirjan pohjalta David Lynch teki vuonna 1984 samannimisen elokuvan, mikä sai kuitenkin todella ristiriitaisen vastaanoton. Uusi Dune (2020) sisältää mm. Stellan Skarsgårdin, Josh Brolinin, Rebecca Fergusonin, Dave Bautistan, Zendayan, Oscar Isaacin, Jason Momoan ja Javier Bardemin. Itselleni tarina ei ole tuttu, enkä ole vielä nähnyt Lynchin leffaa, mutta kun puikoissa pyörii Villeneuve, on elokuva pakko nähdä.
     Marraskuussa kaiken pitää varmaan olla jättimäistä, sillä teattereihin saapuu silloin myös valtava yhteenotto hirviöiden kuninkaiden Godzillan ja King Kongin välillä. Godzilla vs. Kongista (2020) on puhuttu jo pitkään ja nyt se on viimein tulossa. Toivon, että tekijät ymmärtävät luoda oikein kunnon hirviömäiskettä, sillä sarjan aiemmat osat, Godzilla (2014), Kong: Pääkallosaari (Kong: Skull Island - 2017) ja Godzilla: King of the Monsters (2019) ovat kaikki olleet aika keskinkertaisia tekeleitä. En usko Godzillan ja Kongin matsin olevan kovinkaan maailmaa mullistavaa elokuvataidetta, mutta jos se olisi edes aidosti viihdyttävää rymistelyä ilman tylsää ihmisdraamaa, mikä on vesittänyt sarjan kaikkia muita osia, niin olen tyytyväinen.



JOULUKUU


Joulukuu taas tarjoaa Steven Spielbergin ohjaaman uudelleenfilmatisoinnin musikaaliklassikosta West Side Story (1961). Spielbergin taso on alkanut heittelemään viime vuosien aikana, joten en halua odottaa liikoja, mutta olen toki kiinnostunut, mitä hän saa aikaiseksi uuden West Side Storyn (2020) kanssa.
     Vuoden lopulla ilmestyy myös jatko-osa Eddie Murphyn komedialle Prinssille morsian (Coming to America - 1988). En tiedä, kuka tätä leffaa oikein kaipasi, mutta kenties se voisi olla hauska hömppä vuoden lopetukseksi. Murphy ei ole viime aikoina paljoa elokuvia tehnyt, joten on mukava nähdä hänen palaavan kameran eteen.

Muun muassa sellaista ja tietty paljon paljon muuta on luvassa vuonna 2020! Odotan näistä tosiaan esimerkiksi No Time to Dieta, Tenetiä ja Pixarin uutuuksia, mutta kenties eniten odotan niitä mahtavia yllätyksiä, joita on varmasti luvassa ja joiden olemassaolosta en edes tiedä vielä. Niitä tulee jokaikinen vuosi ja usein niiden joukosta löytää vuoden parhaimpia teoksia.

Uutuuksien lisäksi on tietysti tulossa iso määrä arvosteluja vanhoista elokuvista. Viime vuonna kokeilin yhä vain enemmän arvostella elokuvia, mitkä juhlivat jotain vuosikymmensyntymäpäivää. Tänä vuonna on luvassa paljon arvioita leffoista, jotka ovat ilmestyneet vuosina 2010, 2000, 1990, 1980, jne. 7 rohkeata miestä (The Magnificent Seven - 1960)! Spartacus (1960)! The Blues Brothers (1980)! Elefanttimies (The Elephant Man - 1980)! Mafiaveljet (Goodfellas - 1990)! Punaisen lokakuun metsästys (The Hunt for Red October - 1990)! Total Recall - unohda tai kuole (Total Recall - 1990)! Pretty Woman (1990)! Voi veljet, missä lienet (O Brother, Where Art Thou? - 2000)! Memento (2000)! The Town (2010)! Black Swan (2010)! Monia aivan mahtavia teoksia! James Bond -leffojen arviot jatkuvat koko alkuvuoden läpi! Saw-arvostelut alkavat pian! Ghostbusters-arviot tulevat kesällä! En malttaisi odottaa enää, että pääsen kaikkien näiden teosten kimppuun.




Lisäksi olen viime vuoden aikana panostanut yhä vain enemmän ja enemmän televisiosarjoihin. Niitäkin on luvassa paljon. Heti tällä viikolla alkavat Breaking Bad -sarjan (2008-2013) arviot, minkä jälkeen arvostelen Better Call Saulin (2015-) läpi! Kun Disney+ saapuu Suomeen, pääsen Star Wars -sarja The Mandalorianin (2019-) kimppuun! Westworld (2016-)! The Handmaid's Tale (2017-)! Fargo (2014-)! Sex Education (2019-)! Dark (2017-)! Euphoria (2019-)! The Haunting of Bly Manor (2020)! Barry (2018-)! Castle Rock (2018-)! The Crown (2016-)! Ja loppuvuodesta vielä Viikingit (Vikings - 2013-2020) sarjan päättymisen kunniaksi!




Kaikenlaista fantastista on siis luvassa ja tiettyhän sinne roskaakin mahtuu sekaan! Odotan kuitenkin kaikkea suurella innolla! Hyvää alkanutta vuotta ja vuosikymmentä vielä kerran kaikille!


Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.1.2020
Lähteet: elokuvien ja televisiosarjojen julisteet www.imdb.com

4 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta sinulle! Tämä elokuvavuosi ei tunnu niin eeppisellä vuoden 2019 jälkeen. Mielenkiintoisia elokuvia on kuitenkin luvassa, erityisesti odotan Pixarin uutuuksia. James Bond pitää myös käydä katsomassa. Ja onpas hassua, että Dyynistä tehdään elokuva! Sain kyseisen kirjan veljeltä joululahjaksi, olipas ajankohtainen lahja! Jospa sen kerkeäisi lukea ennen marraskuuta. :)

    Arvosteltavaksesi tulee myös pari seuraamaani tv-sarjaa. Breaking Badia yritin katsoa, mutta luovutin parin jakson jälkeen. Saa nähdä, onnistutko muuttamaan mieleni sarjasta. Disney+:aa ja Mandaloriania odotan tosi innoissani!!!! Ja uutta Kaunotarta ja Kulkuria sieltä.

    Pakko nyt vielä loppuun kehua, että olet kyllä todella taitava kirjoittaja!!! Kun luin listoja viime vuoden parhaimmista ja huonoimmista elokuvista, onnistuit saamaan lukijan täysin mielipiteittesi puolelle. Parhaimpien elokuvien kohdalla lukijaan tarttui into katsoa ne, ja huonoimpien kohdalla tuli taas tosi pettynyt olo vain tekstiä lukiessa. Ja tämä listaus taas saa lukijan ihanan odottavalle fiilikselle. Osaat siis kirjoittaa hyvin ja vaikuttaa ainakin minun mielipiteisiini (ainakin niiden elokuvien kohdalla joita en ole itse nähnyt), ja en tajua miten teet sen. Mutta tarkoitukseni on kai sanoa että kiitos ja jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa todellakin kokeilla Breaking Badia uudestaan! Ja ainiin, uusi Kaunotar ja Kulkuri... Mistä en ole tainnut kuulla yhtään mitään...

      Ja kiitos, kiitos, kiitos äärimmäisen paljon kiitos!!

      Poista
  2. Kumpahan se scooby-doo!2020 uusi animaation elokuva tulisi takaisin uuteen ensi iltaan elokuussa tai syksyllä finnkino teatteriin joka oli ollut toukokuun 15.5.2020 ensi ilta mutta muutos tuli 17.7.2020 heinäkuun kunnes se on hävinnyt eli poistunut elokuvien tulossa teattereihin ensi-ilta järjestyksestä.Toivotaan niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi Scooby-Doo tulee suoraan vuokrattavaksi 13.8., eli ihan pian! Teattereihin ei valitettavasti taida tulla.

      Poista