Arvostelu: Good Boy (2025)

GOOD BOY

Ohjaus: Ben Leonberg

Pääosissa: Indy, Shane Jensen, Arielle Friedman, Larry Fessenden, Stuart Rudin ja Max

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 12 minuuttia

Ikäraja: 16

Good Boy on koiran näkökulmasta kerrottu kauhuelokuva. Ben Leonberg sai idean elokuvaan katsoessaan Poltergeistia (1982) ja hän hoksasi, että vaikka on kauhuklisee, että koirat aistivat vaaran ensimmäisinä, ei koiran vinkkelistä oltu aiemmin tehty kauhuleffaa. Hän ryhtyi kirjoittamaan leffaa Alex Cannonin kanssa jo vuonna 2017. Hän teki koiransa Indyn kanssa lyhytelokuvan, jolla hän onnistui voittamaan The Rode Reel -nettileffafestarin tuomariston palkinnon ja samalla tukirahan pitkälle elokuvalleen. Vain 70 tuhannen dollarin budjetin kanssa elokuvaa kuvattiin jopa kolmen vuoden ajan, koska Indyä ei oltu koulutettu toimimaan kameran edessä. Jonain kuvauspäivinä tekijät eivät saaneet lainkaan käyttökelpoista materiaalia, sillä koiraa kiinnosti kaikki muu paitsi ohjeiden noudattaminen. Lopulta elokuva saatiin valmiiksi ja Good Boy sai maailmanensi-iltansa South by Southwest -festivaaleilla maaliskuussa 2025. Itse olen odottanut elokuvaa siitä asti, kun ensimmäisen kerran luin koiran vinkkelistä tehdystä kauhuleffasta. Ilahduinkin suuresti, kun huomasin Good Boyn olevan osa tämän syksyn Night Visions -festivaalin ohjelmistoa ja kävinkin katsomassa elokuvan siellä.

Kun Indy-koiran omistajan Toddin isä kuolee, kaksikko muuttaa isän vanhaan taloon keskellä metsää. Samalla kun Toddin vanha sairaus tekee paluun, Indy aistii pahan voiman ympäröivän heitä.

Good Boy on tosiaan varsin poikkeuksellinen elokuva. Se on kauhuleffa, joka on kuvattu kokonaan koiran vinkkelistä. Kyseessä on ohjaaja Ben Leonbergin oma koira Indy, novascotiannoutaja, eli tolleri. Indy näyttelee elokuvassa, noh, Indyä, joka on pennusta asti rakastanut syvästi omistajaansa Toddia (Shane Jensen) ja on huolissaan tämän voinnista, miehen sairastuttua pahasti aiemmin. Indy on kertakaikkisen suloinen hauva, jonka puolesta jännittää jo, kun vasta pistää leffaa pyörimään. On vaikea uskoa, että Indyä ei ole pennusta asti koulutettu olemaan kameran edessä, sillä niin mainio suoritus koirasta on saatu irti. Kuvauspäiviä oli lopulta jopa neljäsataa, sillä Leonberg koki usein vaikeuksia saada Indyn tekemään niin kuin tarvittaisiin, katsomaan oikeaan suuntaan ja niin edelleen. Indyä ohjattiin paikasta toiseen usein lelujen avulla ja koira saatiin katselemaan kummastuneena tiettyyn suuntaan hassuja ääniä päästelemällä. Toddista ei hahmona ole juuri sanottavaa, eikä Jensenin suorituksesta, mutta se onkin leffan pointti. Toddista nähdään pääasiassa jalat, kädet ja alavatsa, ja hänen kasvonsa ovat usein pimennossa, korostaen sitä, että kyse on tosiaan Indyn elokuvasta ja kuvaamalla asiat koiran vinkkelistä meinaa toki myös sitä, että kamera on asemoitu huomattavasti matalammalle kuin yleensä.

Kuten odotin ja toivoin, Good Boy osoittautui oikein mainioksi ja piristävän erilaiseksi kummitteluleffaksi. Leonbergin tavoin olen itsekin huomannut, että usein kauhuleffoissa koirat huomaavat pimeät voimat ensimmäisenä ja niinpä onkin fiksua rakentaa kauhuleffa juuri sen koiran kautta. Indy huomaa heti, että menehtyneen isän talossa on jotain pielessä. Tavanomaiset kummitustalokliseet ovat läsnä karmivasta kellarista lähtien, mutta koiraperspektiivi saa tututkin jutut tuntumaan raikkailta.

Kyseessä on oivallisen karmiva leffa, joka luottaa enemmän epämukavan tunnelman luomiseen kuin kovaäänisiin säikäyttelyihin, vaikka niitäkin mahtuu pari mukaan. On jännittävää seurata, kun Indy kuulee ääniä ja seuraa niitä ympäri taloa. Tarinaan on rakennettu ihan kelvollinen mysteeri liittyen aiemmin mainittuun kellariin, mutta pääpointti on omistaja Toddin palaavassa sairaudessa. Tähän liittyy tiettyä haikeutta, kun käy selväksi, että leffan pimeät voimat ovat enemmänkin vertauskuva sille sairaudelle. Ja se kävisi selväksi ilman, että Toddin siskon (Arielle Friedman) pitää silloin tällöin soittaa veljelleen, selittääkseen asiaa puhki katsojalle. Leffa luottaa muuten hyvin siihen, että koirapäähenkilön kanssa asiat pitää näyttää, eikä selittää dialogin kautta, joten tämä on turhauttavan tyhmentävä tyylirikko, joka tiputtaa kokonaisuudelta hieman pojoja.

Good Boy on teknisesti pääasiassa pätevä, joskin parista digiefektistä näkee selvästi leffan aika vaatimattoman budjetin. Elokuva on hyvin kuvattu ja valaistu, ja täytyy vielä oikein kehua sitä, kuinka kamera todella seuraa Indyä vain noin puolen metrin korkeudella lattiasta ja että Toddista näkyy lähinnä tämän jalat ja naama verhotaan usein pimeyteen. Lavasteet ovat oivalliset ja äänityöskentely on pääasiassa toimivaa. Elokuva piti jälkiäänittää lähes kokonaan, sillä kuvaustilanteissa Leonberg joutui tosiaan päästelemään hupsuja ääniä ja vihellyksiä, sekä puristelemaan vinkuleluja, saadakseen Indyn liikkumaan ja katsomaan toivotulla tavalla. Sam Boase-Millerin säveltämät musiikit tunnelmoivat muuten kelvollisesti, mutta loppuhuipennuksen jumputus välkkyvien valojen kera saa menon muistuttamaan huvittavalla tavalla jotain reivejä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Good Boy, 2025, What's Wrong With Your Dog?