ASTERIX: JUMALTENRANNAN NOUSU JA TUHO
ASTÉRIX - LE DOMAINE DES DIEUX
Ohjaus: Louis Clichy ja Alexandre Astier
Pääosissa: Roger Carel, Guillaume Briat, Bernard Alane, Serge Papagalli, Lorànt Deutsch, François Morel, Lionnel Astier, Artus de Penguern, Géraldine Nakache, Oscar Pauwels, Alexandre Astier, Philippe Morier-Genoud, Laurent Morteau, Arnaud Léonard, Laurent Lafitte, Alain Chabat
Genre: seikkailu, komedia, animaatio
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia
Ikäraja: 7
Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho perustuu ranskalaisten René Coscinnyn ja Albert Uderzon "Jumaltenrannan nousu ja tuho" -sarjakuvaan ("Le Domaine des dieux" - 1971), mikä on osa kaksikon luomaa Asterix-sarjaa (1961-). Sarjakuvasarja ja sen hahmot nousivat suureen suosioon ja nopeasti suosio alkoi levitä ympäri maailmaa. Sarjakuvien lisäksi hahmoja haluttiin tietty hyödyntää myös muissa muodoissa, eikä kestänyt kauaa, kun ilmestyi jo ensimmäinen käsin piirretty animaatioseikkailu Asterix - pieni suuri mies Galliasta (Astérix le Gaulois - 1967). Vuonna 1999 ilmestyi ensimmäinen näytelty filmi Asterix ja Obelix vastaan Caesar (Astérix et Obélix contre César), jota seurasivat mm. leffat Asterix ja Obelix: Tehtävä Kleopatra (Astérix & Obélix: Mission Cléopâtre - 2002) ja Asterix olympialaisissa (Astérix aux Jeux Olympiques - 2008). Tietokoneanimaatioiden yleistyessä Ranskassa kiinnostuttiin tekemään Asterixista uusia leffoja digitekniikalla. 2014 maailmanensi-iltansa saikin Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho (Suomeen leffa saapui vasta keväällä 2015), joka oli pieni hitti ja voitti niin sarjakuvan fanit kuin kriitikotkin puolelleen. Itse en käynyt katsomassa leffaa teattereissa, vaan näin sen vasta loppuvuodesta 2015 ystäväni kanssa, kun se saapui vuokralle. Olen lapsesta asti lukenut Asterix-sarjakuvia ja olen nähnyt aiempia elokuvia, joten katsoin innolla tämän uudenkin ja pidin siitä, etenkin sen visuaalisesta tyylistä. Kun kuulin, että leffa on saamassa jatkoa elokuvalla Asterix ja taikajuoman salaisuus (Astérix - Le Secret de la potion magique - 2018), päätin katsoa Jumaltenrannan nousu ja tuhon uudestaan ja arvostella sen.
Antiikin Roomassa pieni gallialainen kylä pistää edelleen kampoihin valloittaville roomalaissotilaille vahvistavan taikajuomansa ansiosta. Keisari Julius Caesar on hävinnyt kylälle yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes eräänä päivänä hän keksii uuden suunnitelman kylän päihittämiseksi. Gallialaiset kuten Asterix ja hänen ystävänsä Obelix ihmettelevät, kun roomalaiset eivät saavukaan tuhoisissa aikeissa, vaan rakentaakseen kylän ympärille uuden kaupungin.
Elokuvan päähenkilö on tietty sen nimikkohahmo Asterix (äänenä Roger Carel, joka on esittänyt hahmoa kaikissa aiemmissakin Asterix-animaatioissa), pienikokoinen, mutta fiksu gallialainen, joka on tunnettu tuuheista viiksistään ja siivillä koristetusta kypärästään. Asterixin täytyy jatkuvasti käyttää älliä voittaakseen roomalaiset, sillä hänellä ei ole aina saatavilla taikajuomaa, mikä muuttaa juojansa hurjan vahvaksi ja nopeaksi.
Asterixin mukana kulkee tietty isokokoinen Obelix (Guillaume Briat) ja hänen Idefix-koiransa. Obelix putosi lapsena taikajuomapataan, minkä vuoksi hänen ei tarvitse juoda juomaa lainkaan, ollessaan kaiken aikaa väkivahva. Niinpä hän onkin kaksikon voima, Asterixin ollessa kaksikon aivot. Asterix ja Obelix ovat juuri sellaiset hahmot kuin sarjakuvissa ja heidän seikkailuaan on suuri ilo seurata. Kaksikko on aivan mahtava ja he tukevat toisiaan täydellisesti.
Elokuva sisältää tietty monet muutkin tutut gallialaiset sarjakuvista. Tietäjä Akvavitix (Bernard Alane) valmistaa kylälle taikajuomaa, Aladobix on kylän päällikkö (Serge Papagalli) ja Smirgeline tämän vaimo (Florence Foresti), kalakauppias Amaryllix (François Morel) ja seppä Caravellix (Lionnel Astier) kinastelevat jatkuvasti ja laulaja Trubadurix (Arnaud Léonard) täytyy hiljentää heti, jos hän edes avaa suunsa hoilottaakseen. Gallialaishahmoja hyödynnetään hauskasti läpi leffan, etenkin Amaryllixiä ja Caravellixia, jotka huomaavat kaupan käyvän paremmin, kun lähistölle muuttaa roomalaisia. Trubadurixin laulu saattaa tuottaa pienoisen pettymyksen, sillä se ei leffassa ole samanlaista rääkymistä kuin sarjakuvissa. Akvavitix pääsee parissa kohtaa hyvin esille, minkä lisäksi Aladobix suhtautuu hauskasti uuteen tilanteeseen.
Muita hahmoja elokuvassa ovat Jumaltenrannaksi nimetyn roomalaiskaupungin innokas arkkitehti (Lorànt Deutsch), kaupungin rakentamista valvovan roomalaissotilaiden joukon komentaja (leffan toinen ohjaaja Alexandre Astier), Jumaltenrantaan muuttava perhe, joka koostuu Petiminus-isästä (Artus de Penguern), Dulcia-äidistä (Géraldine Nakache) ja Appeljusus-pojasta (Oscar Pauwels), sekä tietty gallialaisten arkkivihollinen, häijy keisari Julius Caesar (Philippe Morier-Genoud). Valitettavasti Julius Caesar on leffassa hyvin vähän ja antaa lähinnä käskyjä Roomasta käsin. Arkkitehti ja roomalaiskomentaja ovat kuitenkin hauskat vastukset, joiden yhteisiä kohtauksia on veikeä katsoa. Lisäksi elokuvassa on mukana myös hyvin stereotyyppinen kuvaus tummaihoisesta orjasta (Laurent Lafitte). Hahmo esiintyy sarjakuvassa, joten on ymmärrettävää, että orjahahmo on myös leffassa, mutta toisaalta sarjakuva ilmestyi 1971 ja elokuva 2014. Ajat ovat muuttuneet ja hahmon kuvaus voi helposti herättää närää katsojissa. Paikoitellen hahmolle kirjoitetut vitsit huvittivat, mutta samalla en voinut olla ihmettelemättä, että nykyaikana voi laittaa tällaisen hahmon mukaan lastenelokuvaan.
Kuten ensimmäisellä katselukerralla, ihastuin nytkin suunnattomasti Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuhon visuaaliseen ilmeeseen. Elokuva todella näyttää siltä kuin sarjakuva olisi herännyt henkiin 3D-animaation muodossa. Jotkut eivät voi sietää tietokoneanimaatiota ja pitävät jo siksi tätä leffaa pyhäinhäväistyksenä, mutta minä suorastaan rakastan sitä, miltä leffaa näyttää. Hahmot ja maisemat näyttävät juuri siltä kuin pitääkin ja monet kuvat ovat kuin revitty sarjakuvien sivuilta, kuten roomalaissotilaiden muodostelmat, tappeluista syntyvät pölypilvet ja hahmojen pyöriltä näyttävät jalat, kun he juoksevat salamannopeasti. On päivänselvää, että elokuvan tekijät rakastavat lähdemateriaalia ja heidän rakkautensa välittyy mahtavasti filmin animaatiojäljessä. Minä harvemmin ihastelen avoimesti luontoa, mutta nyt täytyy sanoa, että olisin erittäin mielelläni hypännyt ruudun läpi päästäkseni kävelemään gallialaismetsissä. En voisi kuvitellakaan visuaalisesti fantastisempaa Asterix-elokuvaa!
Minä itse asiassa luin "Jumaltenrannan nousu ja tuho" -sarjakuvan juuri edellisiltana ennen filmin katsomista uudelleen ja on hauska huomata, kuinka elokuva seuraa ensimmäisen puoliskonsa aikana sarjakuvaa hyvinkin tarkkaan. Lähes jokainen sarjakuvan kohtauksista on päässyt mukaan leffaan ja muutamissa kohdissa ilahduin huomatessani, kuinka tekijät päättivät esittää tietyt hetket elokuvamuodossa. Toisella puoliskolla tarinaa on selvästi alettu laajentamaan, sillä tekijät ovat varmaankin kokeneet, ettei sarjakuvan tarina riitä puolentoista tunnin elokuvaksi tai sitten he halusivat vain päättää filmin hieman näyttävämmin. Loppuun onkin keksitty iso huipennus, missä taistellaan oikein kunnolla. Itseäni laajennukset eivät erityisemmin haittaa. Rakastan sitä, kuinka alkupuolisko on mahdollisimman uskollinen sarjakuvalle, mutta samalla myös arvostan sitä, että tekijät ovat päättäneet tuoda jotain uuttakin, jolloin leffa tarjoaa lopussa pientä yllätystä niillekin, jotka ovat lukeneet sarjakuvan.
Kyseessä ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton teos, vaan Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho sisältää parikin asiaa, mitkä häiritsivät itseäni niin paljon, etten voinut pitää siitä ihan niin paljon kuin olisin toivonut. Ensinnäkin leffan ongelmana on se, että siihen on todella vaikea päästä mukaan, jos Asterix ei ole entuudestaan tuttu sarjakuvien tai piirrettyjen muodossa. Toisin kuin sarjakuvat, jotka alkavat nopealla selityksellä, mistä koko hommassa on kyse, tämä ei vaivaudu avaamaan leffan maailmaa ja hahmoja lainkaan, vaan luottaa siihen, että katsoja on etukäteen perillä lähdemateriaalista. Isompi ongelma on kuitenkin elokuvan rytmitys. Vaikka pidänkin kovasti siitä, kuinka alkupuolisko on lähes suora kopio sarjakuvasta, kulkee se aikamoisella kiireellä eteenpäin, jotta tarina pääsee vihdoin käsikirjoittajien keksimään uuteen puoleen tarinasta. Elokuvaa voisikin tiivistää hieman loppupäästä, kun taas alkupäässä se tarvitsisi hieman lisätilaa hengittää. Kokonaisuudessaan filmi on ongelmineenkin viihdyttävä ja välillä se onnistuu olemaan todella hauska ja nokkela huumorinsa kanssa.
Yhteenveto: Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho on visuaalisesti puhdasta silmäkarkkia upean animaationsa kanssa. Leffa todella näyttää siltä kuin sarjakuva heräisi henkiin ja vaikka joitakin katsojia 3D-animaatio varmasti häiritsee, itse en voi olla ihailematta elokuvan animaatiojälkeä. Tekijöiden suuri rakkaus Coscinnyn ja Uderzon sarjakuvia kohtaan välittyy täysin katsojalle asti sekä visuaalisella puolella, kuten myös elokuvan ensimmäisen puoliskon aikana, mikä on kuin suora kopio sarjakuvasta. Toiselle puoliskolle on kirjoitettu täysin uutta tarinaa, mikä voi myös haitata joitakin katsojia, mutta itse pidin uusista ratkaisuista. Elokuva saa kuitenkin negatiivisempaa palautetta rytmityksestään. Leffan alku tuntuu paikoitellen jopa kiirehtivän, kun taas loppupäätä on venytelty hieman liikaa. Jos alku hengittäisi paremmin ja loppua olisi tiivistetty, kyseessä olisi kokonaisuudessaan erittäin hyvä Asterix-seikkailu. Jo nyt se on animaatiopuoleltaan aivan mahtavaa katseltavaa ja suosittelen leffaa äärimmäisen lämpimästi Asterix-sarjakuvien ystäville. Elokuva sopii oikein hyvin myös koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Astérix - Le Domaine des dieux, 2014, M6 Studio, Belvision, Grid Animation, M6 Films, Société Nouvelle de Cinématographie, Canal+, Ciné+, M6, W9, Centre National de la Cinématographie, Casa Kafka Pictures Movie Tax Shelter Empowered by Belfius, Cinéfinance Tax Shelter, Mikros Image, Pôle Image de Liège
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti