Arvostelu: Painajainen Elm Streetillä 4 - Unien valtias (A Nightmare on Elm Street 4: The Dream Master - 1988)

PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 4 - UNIEN VALTIAS

A NIGHTMARE ON ELM STREET 4: THE DREAM MASTER

Ohjaus: Renny Harlin

Pääosissa: Lisa Wilcox, Danny Hassel, Robert Englund, Tuesday Knight, Brooke Theiss, Ken Sagoes, Rodney Eastman, Andras Jones, Toy Newkirk, Nicholas Mele ja Brooke Bundy

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 18

Kauhuelokuva Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 1984) oli taloudellinen hitti, joten sille tehtiin tietty jatkoa. Painajainen Elm Streetillä 2 - Freddyn kosto (A Nightmare on Elm Street 2: Freddy's Revenge - 1985) ei ollut kummoinen menestys, eikä se voittanut kriitikoita puolelleen, mutta Painajainen Elm Streetillä 3 - Unien soturit (A Nightmare on Elm Street 3: Dream Warriors - 1987) menestyi jälleen paremmin ja sai parempaa palautetta kriitikoilta. Alkuperäisen elokuvan ohjaaja Wes Craven esitteli tuottajakaksikko Sara Risherille ja Robert Shayelle idean neljänteen leffaan, mutta tuottajat pitivät sitä liian omituisena ja tarttuivat sen sijaan William Kotzwinklen ideaan. Ohjaajaksi valittiin suomalainen Renny Harlin, joka oli tehnyt Shayen tuottaman Vankila-elokuvan (Prison - 1987). Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 1988 ja lopulta Painajainen Elm Streetillä 4 - Unien valtias sai ensi-iltansa saman vuoden elokuussa. Elokuva menestyi hitusen paremmin kuin Unien soturit, mutta sai vaihtelevaa palautetta kriitikoilta. Itse pidän valtavasti alkuperäisestä Painajainen Elm Streetillä -leffasta ja kun viime vuonna huomasin elokuvan täyttävän 40 vuotta, päätin arvostella koko elokuvasarjan läpi. Ryhdyin uteliain mielin katsomaan nelososaa, Unien valtiasta, sillä olin pitänyt yllättävänkin paljon edellisosasta Unien sotureista ja halusin toki nähdä, mitä Harlin saa aikaiseksi Freddy Kruegerin parissa.

Freddy Krueger herää henkiin ja lähtee kostamaan unien sotureille, Kristenille, Kincaidille ja Joeylle, jotka onnistuivat päihittämään hänet aiemmin.

Painajainen Elm Streetillä 3 - Unien sotureista hengissä selvinneet hahmot tekevät paluun, joskin Patricia Arquette ei halunnut jatkaa roolissaan Kristeninä, joten hänet korvattiin Tuesday Knightilla. Kincaid (Ken Sagoes) ja Joey (Rodney Eastman) ovat myös pikaisesti menossa mukana, lähinnä yrittäen uskotella Kristenille, ettei tämän tarvitse hätäillä, vaan Freddy Krueger (Robert Englund) on hoideltu pois päiväjärjestyksestä. Mutta ilman Freddyä ei olisi elokuvaa, joten tämä raitapaitainen painajainen tekee jälleen paluun ja lähtee tietty hänet tappaneen kolmikon perään. Arquetten roolisuoritus kolmosleffassa ei ollut erityisen kaksinen, mutta häntä tulee kyllä ikävä, sillä korvaaja Knight on suorastaan kehno osassaan. Sagoes on ihan hauska, mutta Eastmanista ei juuri jää mitään sanottavaa. Englund on tuttuun tapaansa elokuvan parasta antia, eikä häntä näytä vielä lainkaan kyllästyttävän Kruegerin näytteleminen.

     Elokuvassa nähdään myös Lisa Wilcox Kristenin ystävänä Alicena, Andras Jones tämän veljenä Rickinä ja Nicholas Mele sisarusten isänä, Danny Hassel Alicen ihastuksena Danina, Brooke Theiss kuntoilevana Debbienä, sekä Toy Newkirk fysiikkanero Sheilana. Yksikään uusista näyttelijöistä ei juurikaan vakuuta, eikä katsojana pahemmin jaksa välittää yhdenkään hahmon kohtalosta.

Valitettavasti edes suomalaiset "Torille!" -lasit eivät onnistuneet pelastamaan Painajainen Elm Streetillä 4 - Unien valtiasta. Pidettyäni paljon kolmosleffa Unien sotureista, pistin jopa aika innoissani Unien valtiaan pyörimään, mutta ei kestänyt kauaa, kun oli jo selvää, että nyt on luiskahdettu alamäkeen ja reippaasti. Jo ensinnäkin tapa, jolla Freddy Krueger herätetään takaisin henkiin, on täysin typerä ja siitä lähteekin liikkeelle varsin pöljä raina. Elokuvaa on selvästi tehty hieman enemmän kieli poskessa, mutta eipä huumoriosasto juuri toimi. Leffa tuntuu kuin kauhukomedialta, joka ei naurata, eikä myöskään pelota. Eipä elokuvassa tainnut olla ainuttakaan kohtaa, joka olisi ollut edes jännittävä.

Aina riemastuttava Robert Englund auttaa katselukoettelemusta hieman, kuten tekevät myös parit ihan kekseliäät unikohtaukset. Vesisänky, ötökkämutaatio ja sielupizza ovat vekkuleita ideoita, mutta mitään edellisleffan marionettikohtauksen kaltaista "Vau, mutta samanaikaisesti hyi hitto" -reaktiota ei pääse syntymään. Kuten jo totesin, hahmojen kohtalot eivät jaksa kiinnostaa, mikä tekeekin leffan tapahtumista yhdentekeviä ja sitä kautta itse elokuvasta ajoittain jopa pitkäveteisen. Ei Unien valtias mikään läpimätä leffa ole, mutta on se tähän mennessä Painajainen Elm Streetillä -sarjan heikointa antia.

Elokuvan ohjaajana toimii tosiaan suomalaissyntyinen Renny Harlin, joten eipä sinänsä ihme, että varsinkin täällä Suomessa Unien valtiasta pidetään yleisesti korkeassa arvossa leffasarjan varrelta. Itseäni Harlinin työ tässä ei vakuuttanut yhtään. Hän ei saa luotua jännittäviä tilanteita tai edes sarjalle ominaista karmivan unenomaista ilmapiiriä, vaan seassa on jopa useita kömpelyydessään tahattoman koomisia hetkiä. Lopputulosta onkin verrattu usein MTV:n musiikkivideoihin. Asiaa ei auttanut se, että elokuvan teon aikaan Hollywoodissa oli käynnissä käsikirjoittajien lakko, joten leffaa työstettiin eteenpäin kuin lennosta, mikä myös näkyy valmiista tuotteesta. Elokuva on sentään kelvollisesti kuvattu, lavasteet ovat mainiot, maskeeraukset oivat ja käytännön tehosteet tälläkin kertaa hienot. Äänimaailma on ihan hyvin työstetty Craig Safanin musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

A Nightmare on Elm Street 4: The Dream Master, 1988, New Line Cinema, Heron Comminucations, Smart Egg Pictures