keskiviikko 18. maaliskuuta 2026

Scary Movie 3 (2003) - elokuva-arvostelu

SCARY MOVIE 3



Ohjaus: David Zucker
Näyttelijät: Anna Faris, Charlie Sheen, Simon Rex, Regina Hall, Drew Mikuska, Anthony Anderson, Leslie Nielsen, Kevin Hart, Jianna Ballard, Queen Latifah, Eddie Griffin, Camryn Manheim, George Carlin, Pamela Anderson, Jenny McCarthy, Denise Richards, Edward Moss ja Simon Cowell
Genre: komedia, kauhu
Kesto: 1 tunti 24 minuuttia
Ikäraja: 16

Parodiaelokuva Scary Movie (2000) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Scary Movie 2 (2001) ei menestynyt yhtä hyvin, mutta se keräsi silti tarpeeksi katsojia, että Dimension Films -yhtiö halusi tehdä kolmannenkin elokuvan, joka kulki aluksi työnimellä "Scary Movie 3: Episode I - Lord of the Brooms". Kaksi ensimmäistä leffaa ohjannut Keenen Ivory Wayans, sekä ne käsikirjoittaneet ja niitä tähdittäneet Shawn ja Marlon Wayans olivat kuitenkin ärtyneet rahanhimoissaan kiirehtineen Dimension Filmsin toimintaan jatko-osan aikana niin paljon, että he ilmoittivat, etteivät suostuisi jatkamaan sarjan parissa. David Zucker palkattiin uudeksi ohjaajaksi ja aluksi Kevin Smith työsti käsikirjoitusta, mutta jätti lopulta projektin. Jason Friedberg ja Aaron Seltzer kirjoittivat uuden käsikirjoituksen, joka oli tarkoitus kuvata, mutta Zucker piti lopulta Craig Mazinin ja Pat Proftin käsikirjoituksesta ja elokuva muuttui reippaasti juuri ennen kuvausten alkamista maaliskuussa 2003. Lopulta Scary Movie 3 sai ensi-iltansa saman vuoden lokakuussa. Elokuva menestyi paremmin kuin kakkososa ja se sai kriitikoiltakin hieman positiivisemman vastaanoton. Itse näin Scary Movie 3:n jo lapsena kahden ensimmäisen osan tapaan, ilman että olin nähnyt juuri yhtäkään niistä elokuvista, joita leffat parodioivat. Tämä ei kuitenkaan tuolloin haitannut minun viihtymistäni niiden parissa. Nyt kun elokuvasarja saa yli vuosikymmenen jälkeen jatkoa elokuvalla Scary Movie (2026), päätin sitä odotellessa katsoa aiemmat osat uudestaan ja samalla arvostella ne. 

Cindy ryhtyy tutkimaan mysteeristä videokasettia, jonka katsojat kuolevat seitsemän päivää myöhemmin. Samaan aikaan erään maatilan maissipellolle ilmestyy omituisia kuvioita.




Anna Faris palaa rooliinsa Cindy Campbelliksi, joka selvisi niin Ghostfacen hyökkäyksiltä kuin yöstä kummituskartanossa ja joka päätyy jälleen uuden kauhukertomuksen pyörteisiin. Tällä kertaa toimittajana työskentelevä Cindy saa tietää videokasetista, jonka katsoja saa videon päätyttyä puhelun, jossa sanotaan, että katsoja kuolee seitsemän päivää myöhemmin. Myös aiemmista kohtaloistaan huolimatta Regina Hallin esittämä Brenda on mukana ja kun hän katsoo tämän kohtalokkaan videon, Cindy muuttuu pakkomielteiseksi mysteerin selvittämisestä. Faris ei vieläkään huimaa näyttelijäntaidoillaan, mutta on silti jälleen varsin hupaisa pääroolissa. Hall sen sijaan on todella hauska turhan lyhyeksi jäävässä ruutuajassaan.
     Wayansin veljesten poistuttua kuvioista on näyttelijäkaarti mennyt muutenkin lähes täysin uusiksi. Miehen puolikkaista (Two and a Half Men - 2003-2015) tuttu Charlie Sheen ja Simon Rex näyttelevät Loganin veljeksiä Tomia ja Georgea, jotka asuvat maatilalla, jonka maissipellolle ilmestyy kummallisia kuvioita. Drew Mikuska nähdään Cindyn veljenpoikana Codynä, josta Cindy huolehtii, kun taas Anthony Anderson ja Kevin Hart esittävät Georgen räppärikavereita Mahalikia ja CJ Iziä. Queen Latifah ja Eddie Griffin näyttelevät Oraakkelia ja tämän miestä Orpheusta ja itse parodiaelokuvien kuningas Leslie Nielsen esittää Yhdysvaltojen presidenttiä. Nähdäänpä elokuvassa myös lyhyesti Pamela Anderson ja useiden musiikkiohjelmien kasvoina tunnettu Simon Cowell, minäpä muunaan kuin laulukilpailun tuomarina. Uudet näyttelijät hyppäävät menoon pääasiassa lystikkäästi mukaan, joskin Rex on lähinnä vain kehno rap-artistin urasta haaveilevana Georgena. Vähemmän yllättäen hauskinta antia tarjoaa kuivan huumorin legenda Nielsen, joka on täydellinen valinta presidentiksi.




Kuten jo varmaan pelkästä juonikuvauksesta pystyi päättelemään, Scary Movie -elokuvasarjan kolmas osa ottaa tällä kertaa parodiansa kohteeksi edellisvuonna ilmestyneet japanilaisen kauhuelokuva Ringun (リング - 1998) pohjalta tehdyn amerikkalaisen uudelleenfilmatisoinnin The Ringin (2002) ja M. Night Shyamalanin avaruusoliojännäri Signsin (2002). Scary Movie 3 yhdistää nämä kaksi leffaa varsin vekkulisti toisiinsa ja tarjoaa kummankin leffan tunnetuimpia kohtauksia omalla hupaisalla twistillään. Etenkin kohtaus, jossa Brenda kohtaa televisiosta ryömivän kaivotytön on aivan hulvaton. Sekaan on ripoteltu parodiaa myös muistakin leffoista, jotka eivät kaikki edes ole kauhua, kuten 8 Milesta (2002) ja The Matrixista (1999). Onpa mukana silmäniskuja Taru sormusten herrasta -trilogiaan (The Lord of the Rings - 2001-2003), Air Force Oneen (1997) ja Pamela Andersonin, öh, kotivideoihin.

Siinä, missä Scary Movie 2:sta näkyi, että se tehtiin ykkösen suosion vanavedessä kauhealla kiireellä, Scary Movie 3:een on saatu käyttää hitusen enemmän aikaa ja ajatusta, ja mielestäni kolmososa onkin hieman kakkososaa parempi. Periaatteessa aika kökköhän tämäkin leffa on, mutta mukana on silti joitain todella hauskoja kohtauksia ja vitsejä. Jutut eivät ole ihan niin roiseja kuin kahdessa edellisosassa, vaan mukana on enemmän aika lapsellista pissa-kakka-kamaa, sekä yliampuvaa slapstick-komediaa. Tunnin ja parinkymmenen minuutin kesto on erittäin passeli mitta ja siinä, missä kakkososassa puhti hiipui leffan edetessä, Scary Movie 3 pitää kivan tasonsa loppuun saakka.




Wayansien häivyttyä kuvioista, ohjaajaksi valittiin parodiaelokuvien mestari David Zucker, jonka filmografiaan kuuluvat genren parhaimmistoa edustavat Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980) ja Mies ja alaston ase (The Naked Gun: From the Files of Police Squad! - 1988). Vähemmän yllättäen Scary Movie 3 ei tosiaankaan kuulu samalle tasolle niiden kanssa, mutta on se silti varsin hupaisa tapaus ja Zucker pitää lystiä ilmapiiriä hyvin yllä. Lopullisesta käsikirjoituksesta vastanneet Pat Proft ja Craig Mazin yhdistelevät toimivasti eri leffoja toisiinsa. Ja jos Mazinin nimi kuulostaa tutulta, niin hän on myöhemmin tullut tunnetuksi arvostettujen HBO-sarjojen Chernobylin (2019) ja The Last of Usin (2023-) päätekijänä. Teknisiltä ansioiltaan Scary Movie 3 on ihan kiva. Se on kelvollisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivat, avaruusolentojen puvut tarkoituksellisesti naurettavan huonot ja maskeeraus enemmän koomista kuin pelottavaa. Efektit eivät huimaa päätä, mutta äänityöskentely on toimivaa, vaikkei James L. Venablen musiikeista jääkään mitään mieleen.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.3.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Scary Movie 3, 2003, Dimension Films, Brad Grey Pictures, Thomas FX Group


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti