POCAHONTAS
Ohjaus: Mike Gabriel ja Eric Goldberg
Pääosissa: Irene Bedard, Mel Gibson, David Ogden Stiers, Russell Means, Christian Bale, Linda Hunt, Billy Connolly, Michelle St. John, James Apaumut Fall, Gordon Tootoosis, John Kassir, Frank Welker, Danny Mann, Judy Kuhn ja Jim Cummings
Genre: animaatio, seikkailu, romantiikka
Kesto: 1 tunti 21 minuuttia
Ikäraja: 7
Pocahontas pohjautuu löyhästi tositapahtumiin samannimisen intiaanitytön elämästä. Saatuaan Bernard ja Bianca Australiassa -piirroselokuvan (The Rescuers Down Under - 1990) valmiiksi, ohjaaja Mike Gabriel halusi heti hypätä seuraavan projektin pariin. Hän yhdisti voimansa Joe Grantin kanssa työstääkseen animaatioelokuvaa Pjotr Tšaikovskin Joutsenlampi-baletin (Лебеди́ное о́зеро) pohjalta, mutta projekti ei saanut Disney-yhtiötä innostumaan. Etsiessään uutta aihetta Gabriel löysi kirjan Pocahontasista eräiden kiitospäiväkutsujen aikana ja esitteli ideansa Disney-pomoille, jotka innostuivat siitä suuresti. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointiprosessi käynnistyi ja lopulta Pocahontas sai maailmanensi-iltansa 10. kesäkuuta 1995 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, joka voitti parhaan laulun ja musiikin Oscar-palkinnot, mutta joka sai myös ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta ja erityisesti Amerikan alkuperäiskansalaisilta, joista monet kritisoivat elokuvan ottamia historiallisia vapauksia ja stereotyyppisiä intiaanikuvauksia, kun taas osa kehui, että kyseessä oli ensimmäinen ison luokan Hollywood-elokuva, joka esitti valkoiset julmina kolonialisteina ja käsitteli intiaaneilta ryövättyä maata. Itse näin Pocahontasin ensimmäistä kertaa jo lapsena, mutta tuolloin en juuri piitannut leffasta. Olenkin lämmennyt sille vasta hiljalleen aikuisiällä. Kun huomasin Pocahontasin täyttävän nyt 30 vuotta, päätin tietty katsoa ja arvostella sen juhlan kunniaksi.
1600-luvun alussa englantilaiset uudisasukkaat matkustavat Amerikkaan kullan perässä. Siellä John Smith kuitenkin kohtaa intiaaniprinsessa Pocahontasin ja pian he rakastuvat. Voiko rakkaus kestää, kun Smithin joukot ja Pocahontasin heimo ovat sodassa keskenään?
Elokuvan keskiössä on tietty sen nimikkohahmo Pocahontas (äänenä Irene Bedard, lauluäänenä Judy Kuhn), powhatan-heimon päällikön (Russell Means) tytär, jolle suunnitellaan määriteltyä tulevaisuutta heimon tulevana johtajana. Pocahontasia tällainen ei juuri kiinnosta, vaan hän haluaisi mieluummin seikkailla show'n varastavien pesukarhukaverinsa Meekon ja kolibriystävänsä Flitin kanssa, sekä keskustella henkeviä mystisen Kaarnamuorin (Linda Hunt) kanssa. Pocahontas on kiinnostunut kaikesta uudesta ja niinpä hän iskeekin silmänsä John Smithiin (Mel Gibson), englantilaiseen uudisasukkaaseen, joka on saapunut Amerikkaan. John on taitava taistelija, jolle on pitkään toitotettu intiaanien raakalaismaisuudesta, mutta hänen ennakkoluulonsa saavat asettua syrjään, kun hän rakastuu ensisilmäyksellä Pocahontasiin. Intiaaniprinsessan ja uudisasukkaan välille rakentuva kulttuurirajoja rikkova rakkaustarina on onnistuneen elokuvallinen - eipä Pocahontasin ja John Smithin kohtaaminen tosielämässä nimittäin ollut läheskään näin lämminhenkinen.
Muita hahmoja elokuvassa ovat uudisasukkaita johtava kuvernööri Ratcliffe (David Ogden Stiers), hänen uskollinen alamaisensa Wiggins (myös Stiers), Johnia ihaileva Thomas (Christian Bale), Pocahontasin paras ystävä Nakoma (Michelle St. John), sekä intiaanisoturi Kocoum (James Apaumut Fall), jonka on tarkoitus naida Pocahontas. Eikä pidä unohtaa kuvernöörin hienostunutta koiraa, Percyä. Sivuhahmotkin ovat oivallisia. Ratcliffe on mainion katala ja inhottava pahis, joka haluaa löytää kultaa, eikä häntä haittaa, jos sen saadakseen hänen täytyy hävittää alkuperäisväestö tieltä.
Pocahontas on ilmestymisestään asti herättänyt kritiikkiä historiallisesta epätarkkuudestaan. Tosielämässä Pocahontas oli vasta 12-vuotias lapsi, kun John Smith ja muut uudisasukkaat saapuivat, eikä tapaaminen ollut juuri romanttinen. Siirtokunnan ja powhatanien välit olivat aluksi ystävälliset ja he kävivät kauppaa pitkään, kunnes ryhmien välille syntyi jännitettä, minkä seurauksena englantilaiset sieppasivat Pocahontasin. Tyttö käännytettiin kristinuskoon, naitettiin muualle John Rolfelle ja vietiin Englantiin, missä hän sai äkillisen sairauskohtauksen ja menehtyi. Disneyn animaatioelokuva ottaa siis huomattavia vapauksia tästä. Vaikka tiedostankin nämä historialliset vapaudet, miellän silti Pocahontasin pääasiassa oivalliseksi elokuvaksi.
Kritiikin lisäksi Pocahontas sai osakseen myös kehuja siitä, ettei elokuva ryhtynyt kaunistelemaan uudisasukkaita, vaan näytti suoraan näiden julmia ja häikäilemättömiä aikomuksia viedä maat ja rikkaudet alkuperäisasukkailta. Yhdynkin näihin kehuihin. Vaikka kyseessä on Disney-leffa, joka vääristelee tositarinaa, löytyy siitä myös totuuden siementä. Näin aikuisiällä olenkin oppinut arvostamaan leffaa nimenomaan siksi, että koen tämän uudisasukkaiden ja intiaanien välisen konfliktin olevan pääosin onnistuneesti rakennettu. Elokuvasta löytyy hyviä ja valitettavasti luultavasti aina ajankohtaisia teemoja ennakkoluuloista ja kulttuurien kohtaamisesta. Kun elokuvan Pocahontas ja John Smith löytävät nopeasti yhteisen sävelen ja heidän välille syttyy kulttuurierojen ylittävä lempi, samaan aikaan Pocahontasin päällikköisä ja kuvernööri Ratcliffe valmistautuvat lähtemään sotajalalle.
Suunnilleen tunnin ja parinkymmenen minuutin kestossa Pocahontas on sopivan napakka. Vaikka se oikookin mutkia hieman suoriksi ja Pocahontasin ja John Smithin rakkaus syttyy salamannopeasti, eikä leffa lähde juuri selittelemään, miten Pocahontas osaa englantia, kerronta soljuu pääasiassa hyvin. Vajaan puolentoista tunnin mittaan mahtuu niin romantiikkaa kuin kiistelevien tahojen jännitettä. Pakolliset eläinhahmot tuovat sekaan oivaa komediaa ja ylisöpön ja keksejä rakastavan Meeko-pesukerhun menoa katsoisi mielellään vieläkin enemmän. Tietyin muutoksin Pocahontasista olisi voitu saada aikaiseksi isomman joukon juhlima suurklassikko, mutta jo tällaisenaan pidän sitä varsin mainiona teoksena ja tärkeänä osana Disney-historiaa, nostaen lapsikatsojille esille erääseen ihmisryhmään kohdistunutta vääryyttä.
Tuttuun Disney-tyyliin Pocahontas on musikaali. Lauluista tunnetuin, eli Pocahontasin laulama Colors of the Wind voitti täysin ansaitusti Oscar-palkinnon. Voimakkaan laulun aikana iho nousee taatusti kananlihalle. Mainio on myös Pocahontasin toinen laulu, Just Around the Riverbend, jossa hän pohtii, mitä haluaisi elämältään. Pidän paljon Savages-kappaleestakin, jonka aikana uudisasukkaat ja powhatanit valmistautuvat taisteluun. Laulussa heijastellaan tehokkaasti, kuinka nämä eri ryhmät näkevät toisensa raakalaisina ja kuinka pelätessään toisten erilaisuutta, he haluavat hävittää nämä. Loput kappaleet The Virginia Company, Steady as the Beating Drum, Listen With Your Heart ja Mine, Mine, Mine ovatkin taas aika unohdettavia. Vaikka seasta löytyy pari onnistumista, Pocahontasin laulut jäävät jalkoihin Alan Menkenin aiemmille Disney-töille leffoissa Pieni merenneito (The Little Mermaid - 1989), Kaunotar ja hirviö (Beauty and the Beast - 1991) ja Aladdin (1992).
Vaikka kaikki laulut eivät olisikaan priimaa, ovat Menkenin sävellykset mainiot ja äänimaailma muutenkin väkevästi rakennettu. Visuaalisesti Pocahontas on taattua Disney-laatua. Se on todella taitavasti piirretty. Hahmot liikkuvat sulavasti ja eläinhahmoista on tehty oivallisen hupsuja. Elokuvan visuaalinen voimavara piilee kuitenkin ympäristöissä ja upeassa värien käytössä. Jylhät metsämaisemat ovat toinen toistaan näyttävämpiä ja mukaan mahtuu myös useita kauniita otoksia, jotka tekisi mieli kehystää seinälle - etenkin leffan loppukuva.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.6.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Pocahontas, 1995, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti