Operaatio Majava (Hoppers - 2026) - elokuva-arvostelu

OPERAATIO MAJAVA

HOPPERS

Ohjaus: Daniel Chong

Näyttelijät: Piper Curda, Bobby Moynihan, Kathy Najimy, Jon Hamm, Eduardo Franco, Aparna Nancherla, Melissa Villaseñor, Tom Law, Sam Richardson, Dave Franco, Isiah Whitlock Jr., Steve Purcell, Ego Nwodim, Nichole Sakura, Vanessa Bayer ja Meryl Streep

Genre: animaatio, komedia, scifi

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 7

Hoppers, eli suomalaisittain Operaatio Majava on Pixarin uusi animaatioelokuva. Vuonna 2020 paljastettiin, että Daniel Chong työsti uutta leffaa Pixarille, joka ei olisi osa jotain yhtiön elokuvasarjoista. Alun perin Chong halusi elokuvan kertovan pingviinistä, mutta kun Pixarin taiteellinen johtaja Pete Docter koki, että pingviinianimaatioita on jo liikaa, Chong vaihtoi eläimen majavaksi. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointiprosessi pyörähti käyntiin ja nyt Operaatio Majava saapuu elokuvateattereihin. Itse innostuin heti, kun luin Pixarin työstävän uutta originaalielokuvaa ja intoani lisäsi söpö majavajuliste. Kävinkin uteliaana katsomassa Operaatio Majavan sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Uusi teknologia siirtää luonnonsuojelun ja eläinten oikeuksien puolesta puhuvan Mabelin tietoisuuden robottimajavaan, jotta hän voi kerätä lähimetsän eläimet taistelemaan paikallisen lammen puolesta, mitä ollaan muuttamassa moottoritieksi.

Operaatio Majavan päähenkilö on 19-vuotias naisenalku Mabel Tanaka (äänenä Piper Curda), joka ihastui lapsena isoäitinsä (Karen Huie) kautta luontoon ja joka onkin siitä lähtien halunnut tehdä kaikkensa, jotta lähiympäristön erilaiset eläimet saavat nauttia elostaan rauhassa. Tähän löytyy aikamoinen scifikeino, kun paikallisen yliopiston professori Sam (Kathy Naimy) esittelee kehittämänsä teknologian, jolla ihmisen mielen voi siirtää robottimajavaan. Mabel muuttuu majavaksi ja aloittaa operaationsa pelastaa paikallisen lammen pormestari Jerryltä (Jon Hamm), joka kaavailee sen tilalle moottoritietä. Mabel on heti tykättävä hahmo sinnikkyydessään ja päättäväisyydessään, sekä toki eläinrakkaudessaan. Jerry on kelpo antagonisti tarinalle ja miehestä löytyy lopulta enemmänkin kuin pelkkää kapitalistiahneutta.

     Majavaksi muuttuessaan ja seikkailunsa aloittaessaan Mabel kohtaa paljon erilaisia eläimiä, kuten majavakuningas Georgen (Bobby Moynihan), Loaf-majavan (Eduardo Franco), Ellen-karhun (Melissa Villaseñor), Tom-liskon (Tom Law), hyönteiskuningattaren (Meryl Streep) ja tämän pojan Titusin (Dave Franco). Eläinhahmot ovat lystikkäitä ja hyvin erilaisia kuin Mabel olisi etukäteen kuvitellut. Veikkaisin, että monien suosikiksi nousee joko hidas Loaf tai yli-innokas Tom.

Operaatio Majava on jälleen mahtava lisäys Pixarin filmografiaan ja mielestäni yhtiön paras animaatio sitten korona-aikana suoraan Disney+ -palveluun julkaistun Soul - Sielun syövereissä (Soul - 2020). Se on saman tien ilahduttava ja mukaansatempaava, ja menohan vain paranee, kun Mabelin tietoisuus siirretään robottimajavaan ja hän aloittaa operaationsa lammen pelastamiseksi. On lystikästä seurata, kun Mabel yrittää päästä jyvälle eläinyhteisön tavoista, jotka ovat eläimille arkipäivää ja reilua, mutta tuntuvat ihmisestä helposti jopa julmilta. Pienemmät eläimet ovat esimerkiksi sinut sen kanssa, että saattavat joutua isomman otuksen ateriaksi. Niinhän se luonto toimii.

Luonnonsuojelu on teemana ollut viime aikoina pinnalla lastenelokuvissa, etenkin täällä Suomessa. Viime vuoden Ella ja kaverit - Operaatio Saukon (2025) ja Supermarsu ja suuren huijauksen (2025) nähneet lapsikatsojat saattavatkin aluksi kummastella, että taasko joku tyttö on yrittämässä estää bisnesmiestä tuhoamasta metsää omien rakennustensa tieltä - eikö tämä ole jo nähty? Operaatio Majavaan oman juttunsa tuo toki sen vekkuli mielensiirtoteknologia. Elokuva yhdisteleekin luonnonsuojelua scifiin ja jopa tavallaan agenttimaiseen soluttautumiseen, eikä tämän kaiken keskeltä puutu hauskoja hetkiä ja hurjia vaaratilanteita, jotka voivat olla erityisesti perheen pienimmille jännittäviä. Pixarille ominaista tunteikkuuttakin löytyy ja elokuva meinaa herkistää kyyneliin niin surusta kuin onnesta.

Ja kuten odottaa saattaa, visuaalisesti Operaatio Majava on todella miellyttävä. Eläinhahmot ovat ulkonäöiltään niin suloisia kuin hupaisia. Metsämaisemat ovat upeita ja niin taustoista kuin eläinten turkeista löytyy paljon yksityiskohtia. Lisäksi leffa on ihastuttavan värikäs. Äänimaailma on myös taitavasti rakennettu ja Mark Mothersbaughin säveltämät musiikit erottuvat leikittelevyydessään kivasti. Kaiken kaikkiaan Operaatio Majava siis näyttää, että Pixarilla on vielä taito tallella alkuperäisideoihin perustuvissa animaatioissa. Kesällä ilmestyvää Toy Story 5:ä (2026) ja työn alla olevia Ihmeperhe 3:a (Incredibles 3) ja Coco 2:a enemmän odotankin ensi vuonna ilmestyvää kissaleffa Gattoa (2027).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hoppers, Yhdysvallat, 2026, Walt Disney Pictures, Pixar Animation Studios

Pillion (2025) - elokuva-arvostelu

PILLION

Ohjaus: Harry Lighton

Näyttelijät: Harry Melling, Alexander Skarsgård, Douglas Hodge, Lesley Sharp, Jake Shears, Mat Hill, Nick Figgis, Zoe Engenrer, Jake Sharp, Jacob Carter ja Cristina Carty

Genre: draama, komedia

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

Pillion perustuu Adam Mars-Jonesin kirjaan Box Hill vuodelta 2020. Kirjasta innostunut Harry Lighton työsti sen pohjalta elokuvakäsikirjoituksen ja sai BBC Filmin, Element Picturesin ja British Film Instituten tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2024 ja maailmanensi-iltansa Pillion sai Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2025, missä se voitti parhaan ohjauksen palkinnon, sekä Palm Dog -koirapalkinnon. Myöhemmin hieman siivommaksi leikattua versiota on alettu esittämään teattereissa ympäri maailman ja nyt Pillion on saapunut myös Suomeen. Itse kiinnostuin elokuvasta sen päänäyttelijöiden vuoksi ja kävinkin uteliaana katsomassa Pillionin heti sen ensi-iltapäivänä.

Ujo Colin ja moottoripyöräjengiin kuuluva Ray ajautuvat BDSM-suhteeseen. Mutta pystyykö Rayhin rakastuva Colin jäämään pelkäksi alistujaksi?

Harry Potter -elokuvien (2001-2011) kiusaajaserkku Dudley Dursleynä parhaiten tunnettu Harry Melling näyttelee Colinia, nuorta homomiestä, joka on ujo, mutta joka tykkää esiintyä lauluryhmässä pubeissa pienessä brittikaupungissa. Colinin elämä mullistuu, kun eräänä iltana hän kohtaa pubissa Alexander Skarsgårdin näyttelemän Rayn, joka kuuluu moottoripyöräjengiin. Colinin ja Rayn välillä on heti säpinää, mutta tavallisen parisuhteen sijaan Colin huomaakin olevansa BDSM-suhteessa, jossa Ray dominoi ja Colinin tehtävänä on alistua hänen tahtoonsa. Melling ja Skarsgård ovat molemmat erittäin mainioita rooleissaan, etenkin Melling, joka tulkitsee vaikuttavasti hahmonsa kasvutarinaa leffan edetessä. Colin on tykättävä hahmo, jota käy kieltämättä sääliksi, kun Ray alkaa pompotella tätä mielensä mukaan, vähät välittäen Colinin toiveista. Ray onkin hahmona usein jopa ärsyttävä, mutta hänestä löytyy salaperäisen ulkokuoren alta selvästi hieman enemmän, jotain mitä mies ei vaikuta uskaltavan tuoda pinnalle. Mellingin ja Skarsgårdin väliltä löytyy myös hyvin kemiaa.

     Elokuvassa nähdään lisäksi muun muassa Douglas Hodge ja Lesley Sharp Colinin vanhempina Petenä ja Peggynä. Pete laulaa Colinin kanssa, kun taas Peggy on vakavasti sairastunut syöpään. Hodge ja Sharp ovat myös hyvät valinnat osiinsa rakastaviksi vanhemmiksi, jotka kummastelevat poikansa erikoista suhdetta.

Minusta tuntuu, että menin katsomaan Pillionia väärällä asenteella. Olin lukenut ja kuullut paljon kehuja, kuinka kyseessä olisi hersyvän hauska romanttinen komedia ja vaikka leffassa on toki puolia, jotka voisi tulkita vastaavaksi, itse näin elokuvan ihan muuna, nimittäin hyvänä draamana toksisesta ihmissuhteesta. Ja ei, en pidä Colinin ja Rayn suhdetta toksisena, koska kyse on BDSM-suhteesta, missä Colin palvelee Rayn tarpeita, oli kyse sitten seksistä tai ihan vain ruoanlaitosta ja siivoamisesta. Colinille pistetään lukollinen ketju kaulaan, kun taas Ray pitää kaulassaan avainta. Colin jopa nukkuu lattialla. Ei, vaan suhteen toksisuus syntyy siitä, että toisin kuin terveessä BDSM-suhteessa, Ray ei ole valmis joustamaan, kuuntelemaan Colinin toiveita tai laatimaan yhdessä pelisääntöjä. Hän vain käskyttää sinisilmäistä nuorukaista mielensä mukaan. Suhteen epäreiluus käy selväksi erityisesti kohtauksessa, jossa Colin pääsee viettämään aikaa Rayn moottoripyöräjengin kanssa, joista kaikilla on omat "koiransa". Kun Colin keskustelee erään toisen subin kanssa, tämä painottaa, että näissä alistusleikeissäkin on lopulta kyse yhteisymmärryksestä ja toisen kunnioittamisesta. 

Pillionista löytyy huumoria, toisinaan varsin synkkää sellaista, joka luo kyllä omalla tavallaan vekkulin vireen mukaan. Leffa ei kuitenkaan suostu päästämään katsojaansa helpolla, vaan se aiheuttaa usein epämukaviakin tunteita. Seksikohtaukset ovat tarkoituksella vaivaannuttavan pitkiä ja on jännä ajatella, että Cannesissa näytetty versio olisi ollut vielä rivompi. Toisinaan elokuva tuntuu kallistuvan turhankin paljon shokkiarvon puolelle, mutta loppusuoralla se paljastaa todelliset kyntensä, kun henkilödraama viedään huippuunsa. Colinille kirjoitettu kehityskaari on vahva ja koska sitä voi helposti heijastella erilaisiin elämäntilanteisiin, on se myös tavallaan inspiroiva. Ray jää hahmona loppuun asti jopa tarkoituksellisen etäiseksi, mutta loppusuoran pienet hetket ja ilmeet antavat katsojalle mahdollisuuden luoda omat tulkintansa miehen menneisyydestä ja mahdollisista omista traumoista, mikä taas auttaa ymmärtämään, miksi tämä kohtelee Colin-reppanaa niin kylmästi. Toivuttuani alkuhämmennyksestä siitä, että katsomani elokuva onkin jotain ihan muuta kuin etukäteen mainonta ja arviot antoivat mielestäni ymmärtää, sekä päivän pohdiskelun jälkeen, aloin arvostamaan Pillionia enemmän. 

Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa ensikertalainen Harry Lighton, joka tuntuu jopa ärsyttävyyteen asti tietävän, mistä naruista vedellä. Hän haastaa hahmojaan ja erityisesti katsojaa, sekä aiheuttaa paljon pureskeltavaa seuraaviksi päiviksi. Teknisesti Pillion on hyvin tehty. Leffa on pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja äänityöskentelykin onnistuneesti hoidettu moottoripyörien jylinää myöten. Oliver Coatesin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Pillion, Iso-Britannia, Irlanti, 2025, BBC Film, British Film Institute, Fremantle Picturehouse Entertainment, September Film, Element Pictures

The Bluff (2026) - elokuva-arvostelu

THE BLUFF

Ohjaus: Frank E. Flowers

Näyttelijät: Priyanka Chopra Jonas, Karl Urban, Safia Oakley-Green, Vedanten Naidoo, Temuera Morrison, Ismael Cruz Córdova, David Field, Zack Morris, Pacharo Mzembe, Gideon Mzembe ja Ronnie James Hughes

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

The Bluff on Priyanka Chopra Jonasin ja Karl Urbanin tähdittämä merirosvoelokuva. Frank E. Flowers ja Joe Ballarini työstivät elokuvan käsikirjoituksen, Zoe Saldaña valittiin päärooliin ja alun perin Netflixin oli tarkoitus levittää leffa suoratoistopalvelussaan. Saldaña kuitenkin vaihtui Chopra Jonasiin ja projekti siirtyi Amazon MGM Studiosille. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2024 ja nyt The Bluff on julkaistu Amazon Prime Videossa. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun näin yllä olevan julisteen ja vielä enemmän, kun luin kyseessä olevan merirosvoleffa. Katsoinkin The Bluffin pari päivää sen ilmestymisen jälkeen.

Vuosi on 1846 ja merirosvoista vain sitkeimmät ovat enää jäljellä. Karibianmeren saarella asuvan perheen rauha järkkyy, kun paikalle saapuu julma kapteeni Connor miehistöineen etsimään varastettua kultaansa.

Priyanka Chopra Jonas näyttelee Ercell Boddenia, rauhaisaa kotiäitiä, joka asustaa Karibianmeren saarella yhdessä miehensä T.H.:n (Ismael Cruz Córdova), heidän poikansa Isaacin (Vedanten Naidoo) ja siskonsa Elizabethin (Safia Oakley-Green) kanssa. Kotirauha kuitenkin järkkyy, kun saarelle saapuu merirosvoja, jotka uskovat Boddenin perheen piilottelevan heiltä varastettua kultasaalista. Chopra Jonas on oiva valinta päärooliin Ercelliksi, tulkiten hyvin hahmonsa sinnikkyyttä ja vimmaa pitää perheensä turvassa. Hänen hahmonsakin on kiinnostava, erityisesti kun tästä avautuu leffan edetessä enemmän. Muut perheestä ja heidän näyttelijänsä lähinnä ajavat asiansa, eikä esimerkiksi Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset -sarjasta (The Lord of the Rings: The Rings of Power - 2022-) tuttu Córdova pääse juuri tekemään mitään.

     Vastapuolelta taas löytyy Karl Urbanin näyttelemä merirosvokapteeni Connor ja hänen miehistönsä, johon kuuluvat muun muassa perämies Lee (Temuera Morrison), veljekset Chien ja Lupe (oikeat veljekset Pacharo ja Gideon Mzembe), sekä nimettömäksi jäävä tarkka-ampuja (Ronnie James Hughes). Urbanista löytyy karismaa häikäilemättömäksi piraatiksi, mutta hahmona Connor jää lopulta todella pintapuoleiseksi. Morrisonkin on passeli Connorista seuraavaksi, mutta merirosvot jäävät kaikki aika yhdentekeviksi tyypeiksi, joista ei löydy tarpeeksi erilaisia persoonia.

Odotin mielenkiinnolla The Bluffin näkemistä jo ihan vain siksi, että merirosvoelokuvia ei juuri tehdä - ei, vaikka Pirates of the Caribbean -elokuvat (2003-2017) toivat piraatit takaisin valtavirtaan monien ysärifloppien jälkeen. Sarjojen puolella merirosvoja on nähty viime aikoina Our Flag Means Death -komediassa (2022-2023) ja hittimangaan perustuvassa Netflixin One Piecessa (2023-), mutta eipä mieleeni juolahda tuoreita elokuvia aiheesta. Niinpä paperilla The Bluff on oikein positiivinen tulokas, mutta valitettavasti toteutuksensa puolesta elokuva jää aika keskinkertaiseksi tapaukseksi.

Avauskohtaus on vielä ihan lupaava, Connorin laivan jahdatessa epäonnista paattia, mutta kun siitä siirrytään seuraamaan Boddenin perhettä saarella, se kunnon MERIrosvoilu loppuu kuin seinään. Kun Connor miehistöineen saapuu saarelle, loppuleffa vietetäänkin siellä, eli minkäänlaista meriseikkailua on turha odottaa. Jos tehdään elokuvaa piraateista, niin voisi kyllä olettaa, että mukana on useampi kohtaus merellä ja laivassa. Mutta ei, The Bluffilla taisi tulla budjetti vastaan. Saari ajaa asiansa ja siellä tapahtuu pari oivaa kohtausta, mutta tämä aspekti aiheutti kyllä sen isoimman varsinaisen pettymyksen.

Se, millä The Bluff erottaa heti itsensä esimerkiksi Pirates of the Caribbeaneista on se, että kyse ei ole mistään koko perheen merirosvoseikkailusta, vaan kun saaren asukkaat ja piraatit ottavat yhteen, veri alkaa roiskua oikein toden teolla. Silti homma jää aika tasapaksuksi. Leffa viihdyttää ajoittain, etenkin hurmeisen krokotiilikohtauksensa aikana, mutta se ei koskaan oikeasti nappaa mukaansa tai saa jännittämään hahmojensa puolesta. Sääli, sillä leffassa olisi ollut aineksia enempäänkin.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Frank E. Flowers, joka on aiemmin ohjannut vain yhden ainoan kokopitkän elokuvan, Havenin (2004) ja tuonkin ilmestymisestä on jo vierähtänyt yli kaksi vuosikymmentä. Flowers saa aikaiseksi yksittäisiä toimivia kohtauksia, mutta ongelmaksi muodostuu, että hänen ja Joe Ballarinin työstämä käsikirjoitus jää varsin vaisuksi. Sentään The Bluff on hyvin kuvattu ja mukana on parikin kohtausta, joissa kameratyöskentelyllä kikkaillaan mainiosti. Lavasteet ovat hienot, puvustus on tyylikästä ja maskeeraukset äityvät paikoin varsin verisiksi. Tietokonetehosteista kuitenkin paistaa pienehkö budjetti ja erityisesti lopputaistelu on turhan selvästi kuvattu taustakankaita vasten. Äänimaailma on ihan hyvin pistetty kasaan, joskin Henry Jackmanin säveltämät musiikit jäävät lähinnä taustameluksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of The Bluff www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

The Bluff, Yhdysvallat, Intia, 2026, AGBO, Big Indie Pictures, Cinestar Pictures