tiistai 31. lokakuuta 2017

Arvostelu: Halloween / Naamioiden yö (1978)

HALLOWEEN (1978)

NAAMIOIDEN YÖ



Ohjaus: John Carpenter
Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Nancy Kyes, Donald Pleasence, Charles Cyphers, P. J. Soles, Brian Andrews, Kyle Richards ja Nick Castle
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia / Extended Version: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 16

Halloween, eli suomeksi Naamioiden yö on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja suosituimmista kauhuelokuvista. Ihan sama onko sitä edes nähnyt, niin suurin osa on kuitenkin edes kuullut sen nimen, tietää mistä siinä on kyse, on tietoinen Michael Myersista tai tunnistaa leffan tunnusmusiikin. Elokuvan teko lähti liikkeelle, kun tuottaja Irwin Yablans ja rahoittaja Moustapha Akkad näkivät John Carpenterin elokuvan Assault on Precinct 13 (1976) ja halusivat hänen tekevän heille kauhuelokuvan lapsenvahteja jahtaavasta murhaajasta. Leffan työstäminen lähtikin liikkeelle nimellä "The Babysitter Murders", mutta Yablans ehdotti, että se muutettaisiin Halloweeniksi. Tämä oli tietty erinomainen päätös, sillä Halloween kuulostaa paljon tyylikkäämmältä ja ytimekkäämmältä kuin ensimmäinen vaihtoehto. Elokuva sai todella pienen budjetin (noin 300 tuhatta dollaria), joten monet jutut piti toteuttaa mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Esimerkiksi murhaaja Myersin naamio on todellisuudessa alle kaksi dollaria maksanut Star Trekista (1966-) tutun kapteeni Kirkin naama, joka on vain värjätty valkoiseksi. Käsikirjoittaminen kesti noin kymmenen päivää ja kuvaukset noin kaksikymmentä. Teos ilmestyi muutamaa päivää ennen halloweenia vuonna 1978. Se tienasi monta kymmentä miljoonaa, mikä teki siitä erittäin tuottoisan, jos sitä vertaa sen budjettiin. Leffa ei aluksi herättänyt kiinnostusta kriitikoissa ja se sai muutamilta henkilöiltä huonoa palautetta, mutta kun yhä useampi toimittaja näki sen, sitä parempia arvioita se sai. Nykypäivänä Halloweenista onkin muodostunut suuri kauhuklassikko, josta on otettu inspiraatiota useisiin kauhuelokuviin vuosien varrella, minkä lisäksi sille tehtiin seitsemän jatko-osaa, sekä uusintaversio vuonna 2007, joka sai jatko-osan pari vuotta myöhemmin. Itse olen nähnyt Halloweeneista vain uusintaversion, joka ei ollut mielestäni kovin hyvä. Olin kuitenkin jo pitkään halunnut nähdä alkuperäisen teoksen, sillä sitä ylistetään niin paljon. Tilaisuutta ei kuitenkaan oikein tullut, eikä filmiä tuntunut olevan missään ilmaiseksi. Kuitenkin kun olin tyttöystäväni kanssa käymässä isäni luona kesän lopulla, Halloween löytyi häneltä tallenteelta, joten katsoimme sen kolmistaan ja samalla päätin kirjoittaa siitä tämän vuoden halloweeniksi.

Halloweenina 1963 pieni poika Michael Myers tappoi siskonsa ja joutui mielisairaalaan. Tasan viisitoista vuotta myöhemmin hän palaa kotikaupunkiinsa ja ottaa kohteekseen kolme nuorta tyttöä...

Elokuvan kolme teinityttöä ovat Annie (Nancy Kyes), Laurie (Jamie Lee Curtis) ja Lynda (P. J. Soles). Kolmikosta Annie ja Lynda ovat paljon huolettomampia ja haluavat elää vapaasti, kun taas Laurie on kiltti, joka tekee, mitä hänen vanhempansa haluavat, eikä käytä päihteitä. Sekä Lyndalla että Anniella on poikaystävät, mutta Laurie vaikuttaa liian ujolta, jotta hän edes uskaltaisi puhua pojille. Tällainen hahmoasetelma on hyödynnetty myöhemmin useita kertoja, joten vähänkin kauhufilmejä katsoneet voivat arvata, mitä hahmoille lopuksi käy. Valitettavasti tyttöjen näyttelijät eivät ole kovin kummoisia. Jamie Lee Curtis on muuten toimiva roolissaan, mutta kauhukohtauksissa hän ei ole mitä uskottavin. Nancy Kyes suoriutuu jokseenkin laiskasti. P. J. Soles kuitenkin hoitaa blondin bimbon roolin kelvollisesti.
     Elokuvassa nähdään myös James Bond -leffa You Only Live Twicessa (1967) pahisjärjestö-SPECTREn Blofeld-johtajaa esittänyt Donald Pleasence tohtori Loomisina, joka on vuosia tutkinut Michaelia; Charles Cyphers sheriffi Brackettina, joka on Annien isä; sekä lapsinäyttelijät Kyle Richards ja Brian Andrews Lindseynä ja Tommyna, joita Laurie ja Annie joutuvat vahtimaan. Elokuvan näyttelijöistä Pleasence on selvästi paras ja hänestä löytyy oikeaa henkeä mielisairaita tutkivaksi tohtoriksi, joka on nähnyt elämänsä aikana paljon kauheuksia.
     Itse murhaaja Michael Myersina nähdään Nick Castle, joka on erinomainen roolissa, joka ei paljoa vaadi. Michael on todella vähäeleinen ja usein hänet nähdään vain seisomassa tai kävelemässä jossain, mutta Castle hoitaa liikkeensä niin pienesti ja tarkasti, ettei se näytä luonnolliselta ihmiselle, mikä lisää hahmoon uhkaavuutta. Michael Myers on muutenkin todella uhkaava, ollessaan iso ja vahva mies, minkä lisäksi on karmivaa, ettei hän puhu lainkaan koko elokuvan aikana. Ainoa ääni mitä hän päästää, on maskin alta kuuluva hengitys. Näin hän ei koskaan anna mitään selitystä sille, mitä hän tekee, vaan katsojan pitää tulkita Michaelin ajatukset hänen tekojensa perusteella, mikä on erittäin mainio ratkaisu. Katsojalle riittää syyksi se, mitä tohtori Loomis yhdessä kohtaa sanoo: hän on puhdasta pahuutta.

Halloween alkaa vuodesta 1963, kun Michael tappaa siskonsa halloweenyönä. Tämä on toteutettu toimivalla pitkällä kuvalla, jossa tapahtumia seurataan täysin Michaelin näkökulmasta. Nykypäivänä siskon murhaaminen näyttää todella kömpelösti tehdyltä, minkä lisäksi siskoa näyttelevä Sandy Johnson esittää kuolemansa aika kehnosti, mutta prologi luo silti tyylikkäästi leffan tunnelman ja katsojana jää jännittämään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lähtökohdat ja hahmot esitellään nopeasti, minkä lisäksi Michael nähdään yllättävänkin monta kertaa tarkkailemassa tyttöjä keskellä päivää. Ei aikaakaan kun halloweenyö koittaa ja Michael pääsee hommiin. Elokuvan kauhutunnelma on luotu erinomaisesti. On hienoa, miten Michaelin voi usein nähdä taustoilla ja katsojana odottaa, milloin hän päättää iskeä. Monet kohtaukset on toteutettu upeasti, kun on aivan varma, että nyt jollekin hahmoista käy huonosti, mutta mitään ei tapahdukaan, jolloin jännitystä saadaan kasvatettua lisää. Kunnollista pelkoa filmi ei saa aiheutettua muissa kuin herkimmissä katselijoissa, eikä tunnelma ole erityisen piinaava, mutta kyllä Halloween saa jännittämään koko kestonsa ajan.

Karmivan ilmapiirin toteutus on pääasiassa syntynyt teknisestä toteutuksesta, jossa on paljon hyvää, vaikkakin myös paljon kehnoa. Halloween on kuvattu taidokkaasti ja vaikka jotkut kuvat heiluvatkin hieman tarpeettomasti, on elokuvassa käytetty erittäin hienosti etu- ja taka-alaa moneen otteeseen. Yökohtaukset ovat tietty pääasiassa pimeitä, mutta ne on saatu valaistua taidokkaasti, jolloin kaiken tarpeellisen näkee. Paras valaisu koko leffassa tapahtuu kuitenkin lopussa, kun Michaelin naamion ilmestyminen näkyviin pimeydestä on toteutettu aivan mahtavasti. Leikkaus on myös taidokasta. Ohjaaja John Carpenter onkin selvästi tiennyt, miltä leffan kuuluu näyttää, minkä lisäksi hän on tehnyt loistokasta työtä elokuvan tunnusmusiikin kanssa. Omasta mielestäni (ja monen muunkin mielestä) Halloween sisältää nimittäin parhaimman kauhuleffatunnarin ikinä! Se on todella yksinkertainen, mutta silti piinaavinta koko leffassa. En tiedä mitään muuta kauhumusiikkia, joka olisi yhtä karmiva, tyylikäs ja ikimuistoinen.

Ja sitten ne kehnot puolet elokuvasta... Tiedän, että filmi toteutettiin vain 300 tuhannen dollarin budjetilla, mutta välillä se näkyy ihan liikaa. Tai enemmänkin kuuluu, sillä karmivaa Michael Myersin hengitystä lukuunottamatta elokuvan äänimaailma on kehno. Äänitehosteet ovat usein todella heikosti toteutetut, minkä lisäksi äänitys on välillä niin kömpelöä, että voi oikein kuulla, kuinka taustakohina nousee, kun joku hahmoista alkaa puhua. Tämä haittaa eniten silloin, kun vain yhden henkilön äänitys kohisee kohtauksessa, jossa on pari muutakin puhujaa. Ja vaikka ylistänkin leffan teemamusiikkia, minkä lisäksi Carpenter on onnistunut säveltämään pari muutakin melodiaa, käyvät elokuvan musiikit jossain kohtaa tylsiksi, sillä koko teoksen ajan kuullaan vain muutama kappale, joita toistetaan useita kertoja leffan ajan. Jopa upea tunnusmusiikki käy tylsäksi, kun se kuullaan seitsemättä tai kahdeksatta kertaa puolentoista tunnin sisään. Ja sitten on tietysti se hupaisa yksityiskohta, että vaikka elokuva tapahtuu lokakuun lopussa, ovat puiden lehdet täysin vihreät kuin kesällä. Välillä nähdään, kuinka lehtiä putoilee hahmojen päälle, mutta se näyttää ihan liikaa siltä, että joku vain ripottelee muutaman lehden jostain korkealta - miten se onkin luultavasti toteutettu. Jossain kohtaa alkaa myös tuumimaan, miksi talojen ovet aukeilevat itsestään, vaikkei leffassa ole mitään paranormaalia pahaa.

Vaikka tavallaan pidänkin siitä, että Halloween on yksinkertainen elokuva, on yksinkertaisuu myös yksi sen "heikkouksista". Käsikirjoituksessa heikointa on se, ettei tytöistä ole kirjoitettu tarpeeksi mielenkiintoisia hahmoja, jolloin heistä ei erityisemmin välitä - varsinkaan kun voi arvata heti, kuka heistä jää henkiin. On myös tylsää, miten loppuhuipennus nähdään kahteen kertaan lähes samalla tavalla, minkä jälkeen elokuva tuntuu katkeavan kuin seinään. Kun lopputekstit alkoivat, mietin kyseessä olevan lähinnä vain ihan hyvä pätkä. Päivän mietinnän jälkeen tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kyseessä on oikeasti erittäin kelpo teos, joka nousee positiivisten puoltensa ansiosta kauhuleffojen parhaimmistoon. Ja kun katsoin leffan uudestaan, nousi sen taso silmissäni huomattavasti korkeammalle. Se ei kuitenkaan vaadi paljoa, sillä suurin osa kauhufilmeistä, jotka olen nähnyt, ovat surkeita tai keskinkertaisia, joita ei jaksa katsoa uudestaan.

Elokuvasta on olemassa noin kymmenen minuuttia pidempi versio, mutta toisin kuin yleensä, sen uudet kohtaukset eivät ole sellaisia, jotka otettiin aiemmin pois ja on myöhemmin lisätty joihinkin julkaisuihin mukaan. Kun NBC osti Halloweenin televisio-oikeudet, leffa huomattiin liian lyhyeksi, joten Halloween II:n (1981) kuvausten aikana Carpenter teki muutaman lisäkohtauksen, jotta filmi täyttäisi paremmin kahden tunnin näytösajan. Näihin kuuluu mm. kohtaus, jossa tohtori Loomis yrittää saada pienen Michaelin puhumaan.

Yhteenveto: Halloween on "heikkouksistaan" huolimatta aivan mahtava kauhuklassikko, joka osaa luoda karmivan tunnelman ilman nykypäivän ylikäytettyjä äkkisäikäytyksiä (vaikka se tarjoaa niitäkin tarpeettomasti). Ohjaaja John Carpenter on hyvä saamaan aikaan jännittävän ilmapiirin todella pienillä asioilla. Hänen säveltämänsä teemamusiikki tuo upean lisäyksen jännitykseen. Leffan kuvaus on taidokasta, kuten myös leikkaus ja valaisu, minkä lisäksi murhaaja Michael Myersin hengitys tuo lisäuhkaavuutta. Michael on muutenkin karmiva tapaus ja on hienoa, ettei hän kertaakaan puhu. Elokuvassa on useita mainioita kohtauksia, joissa jännite on saatu juuri oikeaksi, vaikkei leffa kuitenkaan koskaan pelota kunnolla. Yksinkertaisuus on osittain toimiva ratkaisu, mutta siitä löytyy myös heikkouksia. Vaikka musiikit ovat hyvät, on melodioita liian vähän, jolloin niitä käytetään ihan liikaa uudestaan ja uudestaan. Äänimaailma ei muutenkaan ole kovin kummoinen. Donald Pleasencen lisäksi muut näyttelijät eivät ole kovin ihmeellisiä, eikä leffa saa katsojaa kiinnostumaan tyttöjen kohtaloista. Halloween on silti erinomainen kauhun merkkiteos ja suosittelen katsomaan sen, jos kauhuleffat ovat lähellä sydäntä. Muutenkin jos katsotte paljon elokuvia, pitää tämä katsoa, sillä kauhuklassikkona se on inspiroinut monia kauhupätkiä, jotka ovat ilmestyneet sen jälkeen. Paras ajankohta tämän katseluun on tietty halloween, jolloin voi pitää ystävien kanssa jännittävän leffaillan. Hyvää halloweenia siis kaikille ja toivottavasti saan käsiini Halloween II:n ennen ensi vuoden juhlaa, jotta saisin arvosteltua sen ensi vuodeksi. Jos hyvin käy, tulee näitä arvosteluja samalla lailla joka halloweenina, kuten Friday the 13th -arvioita ilmestyy joka kerta, kun on perjantai kolmastoista päivä.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.8.2017 - Muokattu 30.6.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.nitehawkcinema.com
Halloween, 1978, Compass International Pictures, Falcon International Productions

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti