maanantai 23. lokakuuta 2017

Arvostelu: Ouija: Origin of Evil (2016)

OUIJA: ORIGIN OF EVIL (2016)



Ohjaus: Mike Flanagan
Pääosissa: Elizabeth Reaser, Annalise Basso, Lulu Wilson, Henry Thomas, Parker Mack ja Doug Jones
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 16

Ouija on lauta, jolla voi kommunikoida henkimaailman, eli kuolleiden kanssa. Jotkut tosissaan uskovat Ouija-laudan voimaan, eivätkä uskalla edes koskea sellaista, kun taas jotkut pitävät koko hommaa höpönlöpönä ja ajattelevat sitä leluna. Sellaisena sitä myös myydään: leluna, jonka oikeudet omistaa Hasbro. Lelun pohjalta tehtiin kauhuelokuva nimeltä Ouija, joka ilmestyi vuonna 2014. Elokuva oli suuresti haukuttu ja inhottu, mutta se tuotti budjettinsa niin moninkertaisesti takaisin, että jatkoahan sille seurasi. Jatko ilmoitettiin esiosaksi, mikä huolestutti monia, sillä yleensä esiosat ovat huonompia kuin alkuperäiset elokuvat. Esiosan työstäminen alkoi vuonna 2015 ja Ouija: Origin of Evil sai ensi-iltansa syksyllä 2016. Elokuva oli menestys, minkä lisäksi monet, jopa kriitikot kehuivat, että se oli paljon parempi kuin edeltäjänsä. Itse en kuitenkaan mennyt katsomaan elokuvaa, sillä en ollut nähnyt Ouijaa, koska se ei kiinnostanut minua. Vasta kun kuulin esiosan saamat kehut, leffat alkoivat kiinnostaa minua ja päätin katsoa ja arvostella ne joskus. Katsoinkin Ouijan huhtikuussa, mutta jostain syystä en vain katsonut Origin of Eviliä. Syyskuun alussa sain sen lainaan yhdessä Trolls-animaation (2016) kanssa ja katsoin sen heti samana päivänä.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Ouija!

Huijariennustaja Alice Zander ja hänen tyttärensä kokeilevat Ouija-lautaa keskustellakseen kuolleiden kanssa. Valitettavasti laudan kautta perhettä saapuu riivaamaan demoni.

Elizabeth Reaser näyttelee Zanderin perheen äitiä, Alicea, joka esittää olevansa kuolleisiin yhteyden saava ennustaja. Hän uskoo kuitenkin koko henkimaailman olevan huuhaata ja pelästyykin suuresti, kun tajuaa Ouija-laudan oikeasti toimivan. Alice ei ole onneksi niitä aikuishahmoja, jotka eivät usko ollenkaan, mitä heidän lapsensa kertovat, jolloin hän ei koskaan ole ärsyttävä. Reaser on läpi elokuvan hyvä, vaikka - yllättävää kyllä - jääkin lapsinäyttelijöiden varjoon.
     Alicen tyttäriä näyttelevät Annalise Basso ja Lulu Wilson ovat nimittäin erinomaiset valinnat rooleihinsa, varsinkin Wilson, joka oli vasta kymmenen elokuvaa kuvatessaan. Hän on nuorempi, hiljainen tytär Doris, jota kiusataan koulussa hänen äitinsä ammatin vuoksi. Basso taas on vanhempi tytär Paulina, joka haluaisi jo tapailla poikia ja juhlia ystävien kanssa, mutta hänen äitinsä ei siihen suostu. Ouija-lauta vaikuttaa toiseen näistä tyttäristä tietty huomattavasti voimakkaammin, eikä ole yhtään vaikea arvata kumpaan. Kauhuelokuvat ovat osoittaneet usein, että pikkutytöt voivat olla ihan helvetin karmivia ja niin käy myös tässä. Onkin hämmästyttävää, miten taidokkaasti Wilson hoitaa hommansa, jolloin hän ei ole kertaakaan epäuskottava tai huonolla tavalla huvittava roolissaan.
     Elokuvassa nähdään myös E.T. the Extra-Terrestrialin (1982) pikkupoikaa esittänyt Henry Thomas tyttöjen koulun rehtoripappina ja Parker Mack Paulinan ihastuksen kohteena. Oli todella hauska nähdä Thomas näyttelemässä, sillä en ole nähnyt häntä missään muussa leffassa kuin E.T.:ssä, jota tehdessään hän oli kymmenen, eli paljon nuorempi kuin nykyään. Hän suoriutuukin roolistaan pääasiassa hyvin, kuten myös Mack, jonka hahmo ei onneksi ole täysin unohdettava tapaus.

Ouija: Origin of Evilin hahmot eivät muutenkaan ole unohdettavia, vaan niihin on oikeasti panostettu, jolloin jokainen hahmo päähenkilön lisäksi ei tunnu vain uhrilta. Ja kun elokuva vielä keskittyy täysillä koko perheeseen, ei siinä ole selkeää päähenkilöä, jonka selviytymisen voisi arvata ... paitsi jos on nähnyt alkuperäisen Ouija-leffan. Origin of Evil tosiaan on esiosa ja elokuvan perhe on juurikin se sama, joka kummitteli laudan kautta Ouijassa. Sen nähneet tietävät siis heti alussa, mitä perheenjäsenille tulee käymään. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä leffa lähtee käyntiin mainiosti ja se tosiaan on parempi kuin alkuperäinen teos. Tämä ei ole mikään äkkisäikäyttelyleffa teineille, vaan tätä on tehty sillä ajatuksella, että nyt tehdään ihan kunnon filmiä, jossa tarina ja sen hahmot tulevat ensin, sitten vasta kauhu - eli juuri toisinpäin kuin edellisessä osassa. Elokuva antaa myös paljon paremman ja uskottavamman syyn Ouija-laudan kokeiluun kuin alkuperäinen leffa. Tässä sitä ei testata ihan vain hauskuuden takia, vaan koska perhe uskoo, että se voisi olla oikeasti hyödyllinen heidän huijaustyössään. Harmi, ettei lauta ole huijausta, sillä asiat menevät nopeasti karmiviksi.

Elokuva onnistuu onneksi luomaan pelkoa ilman tarpeettomia äkkisäikäytyksiä, vaikka niitäkin on valitettavasti päätynyt mukaan. Leffan alkupäässä on karmiva yökohtaus, jossa nähdään muutamia pelottavia asioita, mutta ne tapahtuvat ihan hiljaa, jolloin ne tuntuvat vielä ällöttävämmiltä. Tunnin ajan filmi tuntuu yllättävän hyvältä kauhuteokselta, mutta valitettavasti kun perheelle selitetään, mikä sitä riivaa, taso alkaa laskea. Viimeisestä puolesta tunnista huomaa, että ohjaaja Mike Flanagan olisi halunnut tehdä kokonaan oman tarinansa, mutta leffan on täytynyt yhdistyä alkuperäiseen Ouijaan, joten Flanagan on tehnyt yhdistämisen vähän siihen suuntaan. Loppu on kyllä karmiva, mutta se alkaa tuntua liikaa sarjan edelliseltä osalta, eikä siltä mitä siihen mennessä leffassa on nähty. Äkkisäikäytyksiä on enemmän ja katsojaa alkaa turhauttaa, kun huipennus kiertää ympyrää lyhyen ajan siten, että joku herää, tähyilee ympärilleen, tapahtuu jotain pelottavaa ja ruutu menee mustaksi, kunnes joku taas herää. Lopussa on tehty oudon hölmöjä ratkaisuja, jotka eivät istu elokuvaan ja sen pari viimeistä kohtausta ovat valitettavan kehnoja. Elokuvan jälkeen jää lähinnä harmittamaan, että se päättyy niin tönkösti.

Loppua lukuunottamatta Flanagan hoitaa ohjaajan pestinsä taidokkaasti. Hän on luonut elokuvalle hauskan kekseliään visuaalisen ilmeen, joka saa leffan tuntumaan siltä kuin se olisi tehty 1960-luvulla, jolloin se myös tapahtuu. Universal Picturesin logo on vanhempi, elokuvan oma logo on tyylitelty vanhahtavaksi ja sen alla lukee ilmestymisvuosi roomalaisin numeroin, minkä lisäksi aina välillä ruudun oikeassa yläkulmassa välähtää pieni ympyrä, joka aikoinaan tarkoitti sitä, että leffateattereissa koneenkäyttäjien täytyi vaihtaa filmikela. Harmillisesti visuaalisesta ilmeestä puuttuu viimeiset silaukset, jotta se toimisi hienosti. Kuvanlaatu on tietty liian tarkka ja siihen olisi voinut pistää mukaan pientä kohinaa, minkä lisäksi pariin otteeseen näkyvät digimöröt vievät vanhan tunnelman kokonaan pois. Alunperin mörköjä esitti Doug Jones mustassa puvussa, mutta tietokoneella on korostettu olentoja liikaa, jolloin ne näyttävät liian nykyaikaisilta. Tai no, enemmänkin 2000-luvun alun digimöröiltä, sillä efektit eivät ole parhaasta päästä. Elokuva on kuitenkin kuvattu erinomaisesti, minkä lisäksi leikkaus on pääasiassa todella sujuvaa. Varsinkin kohtaukset, joissa perheen talossa hahmot keskustelevat samaan aikaan, kun toisella puolella taloa tapahtuu jotain karmivaa, ovat leikattu taidokkaasti. The Newton Borthersin säveltämät musiikit tuovat oivaa lisätunnelmaa, mutteivät jää mitenkään mieleen.

Yhteenveto: Ouija: Origin of Evil on edeltäjäänsä parempi elokuva, muttei silti kovin ihmeellinen. Leffan ensimmäinen tunti on jopa yllättävän mainio, eikä se todellakaan ole samaa teinisäikäyttelyä kuin edellinen filmi. Elokuvassa on panostettu enemmän tarinaan ja sen hahmoihin, jolloin katsojana välittää niistä, joille pahoja asioita tapahtuu. Näyttelijät ovat todella hyviä, etenkin Lulu Wilson karmivana pikkutyttönä. Leffaan luotu tyyli saa filmin lähestulkoon tuntumaan 1960-luvun elokuvalta aina alkuteksteistä ruudun yläkulmassa välähtäviin rinkuloihin asti. Harmillisesti kun tarinan täytyy kulkea siihen suuntaan, että se yhdistyisi alkuperäiseen Ouijaan, voi huomata, että ohjaaja Flanagan olisi halunnut tehdä kokonaan oman teoksensa, eikä häntä kiinnosta yhdistäminen. Huipennus tarjoaa pelottavia hetkiä, mutta se latistaa oivallista tunnelmaa ja pari viimeistä kohtausta ovat kehnoja. Myös digihirviöt ovat huonosti toteutetut ja vievät pois leffan luomasta 1960-luvun hengestä. Suosittelen kuitenkin katsomaan Ouija: Origin of Evilin, sillä suurimmaksi osaksi se on kelpo kauhuteos ja selvästi parempi kuin Ouija. Kavereiden kanssa vietettävään leffailtaan tämä on oiva valinta, jos säikäyttelyä kaipaatte. Vaikka yleensä olen sitä mieltä, että sarjasta katsotaan alkuperäinen elokuva ennen jälkikäteen tehtyä esiosaa, niin tässä tapauksessa kannattaa tehdä juuri toisinpäin, sillä siten perheen kohtalo ei ole selvillä alusta alkaen. Ouijan voi toisaalta jättää kokonaan katsomatta, mutta sitten voi jäädä ihmetyttämään lopun viittaukset siihen leffaan. Esimerkiksi lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt pätkä, jonka tapahtumat sijoittuvat alkuperäisen Ouijan puoleen väliin.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Ouija: Origin of Evil, 2016, Universal Pictures, Platinum Dunes, Allspark Pictures, Blumhouse Productions, Dentsu, Fuji Television Network, Hasbro, Intrepid Pictures, Perfect World Pictures

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti