Margo's Got Money Troubles, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

MARGO'S GOT MONEY TROUBLES - KAUSI 1

Luoja: David E. Kelley

Näyttelijät: Elle Fanning, Nick Offerman, Michelle Pfeiffer, Thaddea Graham, Greg Kinnear, Michael Angarano, Nicole Kidman, Sasha Diamond, Marcia Gay Harden, Rico Nasty, Lindsey Normington, Laura San Giacomo, Caitlin McGee, Marisela Zumbado ja Annalise Basso

Genre: komedia, draama

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 37 minuuttia - 48 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 29 minuuttia

Ikäraja: 16

Margo's Got Money Troubles perustuu Rufi Thorpen samannimiseen kirjaan vuodelta 2024. Jo ennen kirjan julkaisua Nicole Kidman, Elle Fanning ja David E. Kelley alkoivat työstämään sen pohjalta adaptaatiota, saatuaan käsiinsä raakaversion tekstistä. Apple TV hankki projektin itselleen ja kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2025. Nyt Margo's Got Money Troublesin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu ja itse odotin sarjan katsomista positiivisin mielin. Thorpen kirja ei ollut tuttu, mutta pidän Fanningista paljon näyttelijänä ja sarjan idea vaikutti mielenkiintoiselta. Katsoinkin uudet jaksot pian niiden ilmestyttyä.

Margo Millet päätyy sänkyyn professorinsa Markin kanssa, minkä seurauksena Margo tulee raskaaksi. Kun Mark ei halua olla missään tekemisissä Margon ja lapsen kanssa, Margo keksii nopean tavan tehdä helppoa rahaa: OnlyFansin.

Elle Fanning näyttelee Margo Milletiä, parikymppistä opiskelijaa, joka ihastuu kirjallisuuden professoriinsa Mark Gableen (Michael Angarano). Kun Mark osoittaa kiinnostusta Margosta, he ajautuvat harrastamaan seksiä ja kauhukseen Margo huomaa pian odottavansa lasta. Margo on mainio päähenkilö, jolle on kirjoitettu onnistunut kehityskaari läpi tuotantokauden. Aluksi Margo säikähtää raskauttaan, mutta päättää lopulta pitää lapsen. Mutta kun naimisissa oleva Mark uhkailee Margon pois elämästään, täytyy hänen keksiä erilainen tapa elättää vauva. Margon päätöksiä ja tekoja ei aina välttämättä hyväksy, mutta katsojana haluaa silti nähdä, kuinka hän saa laadittua tien, jota pitkin kulkemalla selviäisi elämästä. Fanning näyttää taas kerran lahjansa näyttelijänä ja oivallinen on myös Angarano lipevänä professorina.

     Muita hahmoja sarjassa ovat Margon äiti Shyanne (Michelle Pfeiffer) ja hänen uusi miehensä Kenny (Greg Kinnear), Margon isä, entinen painija Jinx (Nick Offerman), Margon kämppäkaveri Susie (Thaddea Graham), sekä asianajaja Linda Sawkins (Nicole Kidman). Sivunäyttelijät ja heidän hahmonsa ovat hyviä. Shyanne ja Jinx eivät todellakaan ole mitään Vuoden vanhemmat -palkinnon ehdokkaita. Shyanne hädin tuskin pystyy pitämään Margon vauvaa sylissään, kun taas Jinxiä vaivaavat vanhat päihdeongelmat. Pfeiffer ja Offerman ovat kuitenkin loistavat rooleissaan, onnistuen tuomaan erilaisia kiinnostavia vivahteita hahmoihinsa.

Kuten jo tekijätiimistä saatoin odottaa, Margo's Got Money Troubles osoittautui erittäin hyväksi uutuussarjaksi, joka yhdistelee komediaa ja draamaa onnistuneesti. Samalla se myös käsittelee onnistuneesti usein tabuna pidettyä, mutta nykypäivänä huomattavasti avoimemmin puhuttua aihetta, eli seksityöläisiä. OnlyFans - jonne ihmiset voivat itse tehdä pornograafista sisältöä ja saavat ihmiset tarttumaan heidän tilauksiinsa, joidenkin sisällöntuottajien tienatessa jopa miljoonia kuvillaan ja videoillaan - mullisti aikuisviihteen, eikä siis ihme, että paljon pinnalla ollutta sivustoa on nyt otettu kohteeksi myös fiktiivisten ohjelmien puolella. Sarja pohtii paljon sitä stigmaa, mikä näitä OnlyFans-sisällöntuottajia kohtaan kohdistuu, vaikka samalla valtavat määrät ihmisiä ovat valmiita maksamaan mojovia summia tilauksista.

On sekä mielenkiintoista, että toisinaan hyvin hupaisaa seurata Margon yritystä pitää elämäänsä kasassa. OnlyFans tuo paljon nopeammin ja enemmän rahaa tilille kuin nainen osasi odottaa, mutta sivustolle kuvaaminen tuo omat vaikeutensa Margon arkeen. Erityisen vahvoilla sarja on Margon perhedraaman kanssa. Suhde äitiin kaipaa korjausta, eikä asiaa auta yhtäkkiä vieroituksesta kotioven taakse koputtelemaan saapuva isä. Kaikkea tätä sarja pyörittelee niin viihdyttävästi kuin ajatuksia herättävästi. Kahdeksan vähän yli puolituntista jaksoa menevät nopeasti ja jo tekeillä olevaa kakkoskautta jää odottamaan positiivisin mielin.

Myös teknisesti Margo's Got Money Troublesin avauskausi on oivallinen. Sarja on taitavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat mainiot ja puvustajat ja maskeeraajat pääsevät leikittelemään reippaasti, kun Margo luo oman OnlyFans-persoonansa, avaruusoliohahmo HungryGhostin. Äänimaailma on onnistuneesti rakennettu ja Nathan Micayn säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla. Robynin esittämä Blow My Mind on mainio valinta sarjan alkutekstibiisiksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Margo's Got Money Troubles, Yhdysvallat, 2026-, A24, Apple Original Films, Blossom Films, David E. Kelley Productions, Lewellen Pictures, TFC Productions

Arvostelu: Chuckin ihmeellinen elämä (The Life of Chuck - 2024)

CHUCKIN IHMEELLINEN ELÄMÄ

THE LIFE OF CHUCK

Ohjaus: Mike Flanagan

Pääosissa: Tom Hiddleston, Chiwetel Ejiofor, Karen Gillan, Benjamin Pajak, Mark Hamill, Mia Sara, Annalise Basso, Jacob Tremblay, Kate Siegel, Carl Lumbly, Taylor Gordon, Cody Flanagan, Samatha Sloyan, Trinity Bliss, Matthew Lillard, Rahul Kohli, Heather Langenkamp, Violet McGraw, David Dastmalchian, Harvey Guillén, Q'orianka Kilcher, Antonio Raul Corbo ja Nick Offerman

Genre: draama, fantasia

Kesto: 1 tunti 51 minuuttia

Ikäraja: 12

The Life of Chuck, eli suomalaisittain Chuckin ihmeellinen elämä perustuu Stephen Kingin samannimiseen novelliin vuodelta 2020. Alun perin Darren Aronofsky havitteli kirjan filmatisointioikeuksia, mutta lopulta projekti päätyi Mike Flanaganille, joka oli ohjannut Kingin kirjojen pohjalta jo elokuvat Gerald's Game (2017) ja Doctor Sleep (2019). Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2023 ja Chuckin ihmeellinen elämä sai maailmanensi-iltansa jo vuosi sitten, syyskuussa 2024 Toronton elokuvajuhlilla. Tänä kesänä elokuva on levinnyt useampiin maihin ja nyt Chuckin ihmeellinen elämä on saapunut myös Suomen teattereihin. Itse olen odottanut elokuvan näkemistä suurella mielenkiinnolla sen Toronton ensi-illan jälkeen ja kävinkin positiivisin odotuksin katsomassa leffan heti sen ensi-iltapäivänä.

Maailmanlopun lähestyessä opettaja Marty Anderson kummastelee kaikkialle ilmestyviä mainoksia, jotka kiittelevät Charlie "Chuck" Krantzia 39:stä mahtavasta vuodesta. Kuka on tämä mysteerinen Chuck ja miten hän liittyy mihinkään?

Chiwetel Ejiofor näyttelee Marty Andersonia, opettajaa, joka yrittää toipua erostaan vaimostaan Feliciasta (Karen Gillan), samalla kun hän yrittää pitää elämäänsä kasassa maailmanlopun lähestyessä. Luonnonkatastrofit ovat äityneet ennennäkemättömän tuhoisiksi ympäri maailman, kokonaisten kaupunkien vajotessa maan alle tai jäädessä veden varaan. Internet katkeaa ja autot jämähtelevät paikoilleen. Kummallisin ilmiö Martyn mielestä on kuitenkin kaikkialle ilmestyneet mainokset mysteerimiehestä Charles Krantzista, kavereille ihan vain Chuckista. Kuka hän on ja miksi hän on yhtäkkiä kaikkialla, hymyilemässä ihmisille, joiden elämät murentuvat heidän ympäriltään? Ejiofor on mainio roolissaan hämmentyneenä ja yhä vain pelokkaammaksi muuttuvana Martyna ja Gillankin suoriutuu oivallisesti tämän sairaanhoitajan hommia paiskovana ex-vaimona. Itse Chuckina nähdään niin ohjaaja Mike Flanaganin poika Cody, Benjamin Pajak, Jacob Tremblay kuin aikuisena Lokin roolista parhaiten tuttu Tom Hiddleston. Kaikki tulkitsevat mainiosti hahmoa, josta en halua sen enempää avata tässä.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Mark Hamill ja Mia Sara Chuckin isovanhempina, sekä Carl Lumbly, Annalise Basso, Kate Siegel, Taylor Gordon, Samantha Sloyan, Trinity Bliss, Matthew Lillard, Heather Langenkamp, David Dastmalchian ja Harvey Guillén erinäisissä sivurooleissa Chuckin elämän varrelta. Näyttelijäkaartista suuri osa on työskennellyt jo aiemmin Flanaganin kanssa ja kaikki hoitavat tonttinsa mallikkaasti.

Kun taustalla on Stephen Kingin kynäilemä tarina ja ohjaajana toimii Mike Flanagan, voisi helposti luulla, että lopputuloksena olisi kauhuelokuva - ovathan molemmat miehet tunnettuja lähinnä tuon lajityypin puolelta. Mutta ei. Chuckin ihmeellinen elämä on molemmilta tekijöiltä epätavallinen teos, joka keskittyy elämän ilojen löytämiseen silloinkin, kun kaikki elämässä vaikuttaisi olevan menossa päin helvettiä. Elokuvassa kommentoidaan, mihin esimerkiksi ilmastonmuutos voisi pahimmillaan johtaa, mutta leffa löytää ne hyvät asiat hädän keskellä, joihin pitäisi osata tarttua, eikä vain velloa siinä pahassa olotilassa.

Rakenteeltaan Chuckin ihmeellinen elämä on poikkeava, elokuvan alkaessa sen kolmannesta näytöksestä ja siirtyen sitten vähitellen ajassa taaksepäin itse Chuckin lapsuuteen. Koko Chuckiin liittyvä mysteeri onnistuu nappaamaan hyvin mukaansa ja ovelat paljastukset elokuvan varrella saavat katsojan näkemään aiemmat jutut uudessa valossa. Elokuva ripottelee pitkin kestoaan yksityiskohtia, jotka saavat uuden merkityksen myöhemmin. Toisinaan tosin tuntuu, ettei Flanagan täysin luota katsojan hoksottimiin ja niinpä välillä Nick Offermanin kertojaääni vääntää turhankin rautalangasta, mistä kaikessa on ollut kyse. Vaikka Chuckin ihmeellinen elämä onkin oikein mainio elokuva, jäi siitä silti mielestäni uupumaan se viimeinen silaus. Se jokin, mikä olisi tehnyt todellisen vaikutuksen, liikuttanut kyyneliin ja saanut poistumaan teatterista muuttuneena ihmisenä.

Mike Flanagan on jo esitellyt kykyjään kauhun saralla, joskin Chuckin ihmeellinen elämä oli ensimmäinen Flanaganin King-adaptaatio, josta pidin. Ei, en pitänyt laiskoihin fanipalveluksiin sortuvasta ylipitkästä ja totaalisen turhasta Doctor Sleepistä. Odotan mielenkiinnolla, mitä Flanagan saa aikaan Kingin Musta torni -kirjojen (The Dark Tower - 1982-2012) pohjalta, mutta sen sijaan en näe tarvetta taas uudelle Carrie-adaptaatiolle. Chuckin ihmeellisessä elämässä Flanagan pääsee esittelemään taitojaan myös iloisemman tunnelman parissa, vaikka taustalla kyteekin vääjäämätön tuho. Teknisesti leffa on myös pätevä. Se on hyvin kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat tyylikkäät ja puvustus mainiota. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Newtonin veljesten säveltämät musiikit tunnelmoivat vakuuttavasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.9.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Life of Chuck, 2024, Neon, Intrepid Pictures, Red Room Pictures, QWGmire, FilmNation Entertainment

Arvostelu: Slender Man (2018)

SLENDER MAN

Ohjaus: Sylvain White
Pääosissa: Joey King, Julia Goldani Telles, Jaz Sinclair, Annalise Basso, Alex Fitzalan, Taylor Richardson, Kevin Chapman ja Javier Botet
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 16

Slender Man perustuu Eric Knudsenin luomaan internet-meemiin, kauhutarinaan lapsia pelottelevasta kasvottomasta oliosta. Hahmo nousi nopeasti suureen suosioon ja sen pohjalta tehtiin pari peliäkin. Hauskuus kuitenkin loppui, kun keväällä 2014 12-vuotiaat tytöt houkuttelivat kaverinsa metsään ja puukottivat häntä useita kertoja uhratakseen hänet Slender Manille. Puukotuksen uhri selvisi onneksi hengissä ja tytöt päätyivät vankilaan, mutta tapaus oli niin iso shokki ja sitä vielä seurasi muutama muukin kauhea rikos, että Slender Man alkoi vähitellen katoamaan suosiosta. Tapauksesta tehtiin dokumenttileffa "Beware the Slenderman" vuonna 2016 ja samoihin aikoihin Sony-yhtiö alkoi työstämään kauhuelokuvaa hahmosta. Kuvaukset alkoivat kesällä 2017 ja lopulta Slender Man sai ensi-iltansa monissa maissa kesällä 2018, mutta Suomen teattereihin filmi ei saapunut ollenkaan. Elokuva tuotti rahaa ihan mukavasti, mutta sekä kriitikot että katsojat haukkuivat leffan täysin lyttyyn. Itselleni leffan haukkuminen ei tullut yllätyksenä, ottaen huomioon, kuinka surkealta elokuvan traileri näytti, enkä yllättynyt myöskään, ettei leffa saapunut Suomen teattereihin. Olisin kuitenkin halunnut nähdä elokuvan ja päätin katsoa sen, kunhan se ilmestyisi Suomeen myyntiin ja vuokralle. Tammikuun alussa huomasin, että Slender Man oli saapunut Blockbusterin valikoimaan ja katsoin sen sieltä.

Eräänä iltana neljä teinityttöä kyllästyvät pornon katseluun ja päättävät manata esiin lapsia sieppaavan Slender Manin. Ei olisi ehkä kannattanut.

Elokuvan teinityttöhahmot ovat Julia Goldani Tellesin näyttelemä Hallie, Joey Kingin näyttelemä Wren, Jaz Sinclairin esittämä Chloe ja Annalise Basson esittämä Katie. Tytöt ovat hyvin stereotyyppisiä teinejä, jotka hengaavat yhdessä, puhuvat tykkäämistään pojista ja... no, siinäpä se. Hallie, Wren, Chloe ja Katie eivät ole hahmoja. He ovat vain yksiulotteisia tyyppejä, jotka ovat vuorotellen kauhuissaan Slender Manin takia. Yhdellekään heistä ei ole vaivauduttu luomaan kehitystä, vaan he vain ovat. He ovat mitäänsanomattoman tylsiä, eikä katsojaa kiinnosta kenenkään kohtalo. Lisäksi nelikon näyttelijät ovat aika kehnoja rooleissaan. Basso on nelikosta paras näyttelijä ja siksi onkin harmi, että hänen ruutuaikansa on tytöistä vähäisin. Sinclair on ihan ok roolissaan, mutta Telles ja King ovat todella huonot. Tellesin ja Kingin yhteisissä kohtauksissa on huvittavaa, että he vetävät roolinsa täysin eri tavoin. King ylinäyttelee pelkotilansa, kun taas Telles ei edes yritä esittää, että häntä kiinnostaisi.
     Muita "hahmoja" leffassa ovat Hallien ihastus Tom (Alex Fitzalan), Hallien pikkusisko Lizzie (Taylor Richardson), Katien isä (Kevin Chapman), sekä tietty elokuvan nimikkohahmo Slender Man, jota esittää monista epätavallisen pitkistä, laihoista ja vääntyilevistä kauhuhahmorooleista tuttu Javier Botet. Botet on esiintynyt esimerkiksi elokuvissa Mama (2013), Crimson Peak (2015), Kirottu 2 (The Conjuring 2 - 2016) ja Se (It - 2017), ja hän on osoittanut kykynsä muuntautua epämiellyttäviksi hirviöiksi. Slender Manina hän ei kuitenkaan vakuuta, mikä tosin johtuu siitä, ettei Slender Mania nähdä kunnolla lähes ollenkaan leffan aikana ja silloin, kun hahmo on ruudulla, näyttää hän vain todella digitaaliselta, eikä lainkaan pelottavalta.

Ei ole mikään ihme, että Slender Man on niin haukuttu leffa. Elokuva on päässyt jopa IMDb:n sadan huonoimman leffan listalle, eikä sitäkään tarvitse kummastella. Kyseessä on ehdottomasti yksi huonoimmista kauhuelokuvista, minkä olen koskaan nähnyt. Slender Man on käsittämättömän laiskasti tehty kasa roskaa, mikä ei pelota, viihdytä tai herätä mielenkiintoa. Leffassa ei oikeastaan edes ole tarinaa. Teinitytöt manaavat Slender Manin esiin ja loput elokuvan kestosta käytetään vuorotellen siihen, kun joku tytöistä joutuu Slender Manin pelottelun kohteeksi ja siihen kun tytöt kauhistelevat toisilleen sitä, että Slender Man on heidän perässään. Tätä jatketaan siihen asti, kunnes leffa päättyy. Kliseitä kliseen perään, äkkisäikäytyksiä äkkisäikäytyksen perään. Leffa on täysin tyhjänpäiväinen turhake, mikä käy jossain kohtaa jopa tylsäksi. Jo ennen elokuvan näkemistä tiesin, että filmin "kauhu" tulisi koostumaan pelkistä äkkisäikäytyksistä, mutta nekin tuottivat pettymyksen, sillä ne olivat aivan käsittämättömän laiskasti toteutettuja. Eräässä kirjastokohtauksessa säikäytys on niin typerästi tehty, etten voinut olla nauramatta.

Slender Man tuntuu myös todella keskeneräiseltä ja siitä vaikuttaa puuttuvan kohtauksia, joissa olisi kaikki henkilöitä syventävä sisältö. Joko leffa on joskus kestänyt pari tuntia ja se on pitänyt typistää puoleentoista tuntiin tai sitten tekijät eivät vain jaksaneet viimeistellä elokuvaa. Lisäksi leffa on erittäin surkeasti kirjoitettu. David Birken työstämä dialogi on kammottavaa, mutta se ei ole edes pahinta. Välillä vaikuttaa nimittäin siltä, että Birke on alkanut kirjoittamaan kohtausta ja lähtenyt kesken kahvitauolle, eikä palatessaan enää muistanut, mitä oli työstänyt siihen mennessä ja alkaa viemään tarinaa täysin eri suuntaan. Eräässä kohtauksessa yksi tytöistä marssii uhmakkaana metsään vaatiakseen Slender Manilta kavereitaan takaisin ja kun hän näkee Slender Manin, hän juoksee kirkuen pakoon. Elokuva on täynnä todella aneemisia kohtauksia, joita katsoja tuijottaa ja odottaa, että jotain oikeasti tapahtuisi. Jotkut ratkaisut, kuten erään tytön videopuhelu Slender Manin kanssa, ovat lähinnä kyseenalaisia ja naurettavia. Jossain kohtaa sitten tajuaakin, että katsoo jo elokuvan loppuhuipennusta. Tapa, millä leffa päätetään lopettaa, on oikein kunnon viimeinen läpsäisy katsojan naamalle, aivan kuin tekijät naureskelisivat: "Hahaa, saatiinpa sinut tuhlaamaan elämästäsi puolitoista tuntia tähän paskaan!"

Surullisinta kuitenkin on, että elokuva ei ole pelottava. Jopa huonolaatuinen ja loppujen lopuksi aika naurettava Slender Man -puhelinpeli, mitä pelasin yhdessä luokkatoverieni kanssa koulun välitunneilla, oli pelottavampi kuin tämä raina. Jossain kohtaa leffan aikana aloinkin toivomaan, että elokuva olisi vain suora kopio siitä pelistä; "found footage" -tyylillä (hahmot itse kuvaavat elokuvan) tehty pelotteluleffa, mikä sijoittuisi kokonaan metsään, hahmojen etsiessä eri paikkoihin piilotettuja lappusia. Eipä siinäkään tarinaa olisi, mutta ainakin itselleni siitä syntyisi jonkinlaista nostalgian tunnetta. Voi tietty olla, että tekijät pohtivat sellaista ratkaisua, mutta tajusivat, että siitä tulisi pelkkä kopio The Blair Witch Projectista (1999).

Jos Slender Manista pitäisi ihan väkisin löytää jotain hyvää sanottavaa, niin täytyy kyllä myöntää, että mukana on yksi kuva, mistä aidosti pidin. Siinä tytöt tutkivat Slender Manin mytologiaa tietokoneelta ja heidän taakse seinälle ilmestyy Slender Manin varjo, mikä kohoaa hitaasti heidän ylle. Se oli rehellisesti sanottuna tyylikäs kuva. Ja siinäpä se. Kyllä leffaan mahtuu joitain muitakin ihan kelvollisia kuvia, maskeerauksia ja lavasteita, mutta ei niillä vielä pitkälle päästä, kun Birken käsikirjoitus on näin mitäänsanomaton, Sylvain Whiten ohjaus on näin laiskaa ja Jake Yorkin leikkaus näin kömpelöä. Ääniefektit koostuvat lähinnä kovista säikäytysäänistä, mikä on kaikista halvin kauhukikka ja todella toivon, että siitä päästäisiin pian eroon.

Yhteenveto: Slender Man on yksi surkeimmista kauhuelokuvista, minkä olen koskaan nähnyt. Leffa on täysin tarinaton ja se vain viljelee kliseitä ja äkkisäikäytyksiä puolentoista tunnin ajan, kunnes se ei jaksa enää ja elokuva päättyy. Kyseessä on äärimmäisen tyhjentävä kokemus, mistä ei lopulta jää muuta käteen kuin ihmetys siitä, kuinka tämä kura edes sai rahoituksen ja teatterilevityksen joissain maissa? Näyttelijät ovat huonoja rooleissaan, etenkin ylinäyttelevä Joey King ja alinäyttelevä Julia Goldani Telles. Eivätkä heidän esittämänsä teinitytöt ole edes hahmoja. Hahmot vaatisivat sisältöä ja persoonaa. Nämä ovat yksiulotteisia uhreja, joiden kohtalo ei voisi vähempää kiinnostaa. Itse Slender Manista ei ole onnistuttu saamaan pelottavaa, vaan lähinnä leffa saa katsojan haukottelemaan ja naureskelemaan sen typerille jutuille. Elokuvan ainoa hyvä puoli on yksi karmiva kuva, mutta eipä sen vuoksi voi lisäpisteitä antaa. Äkkisäikäytyskauhusta pitäville yliherkille esiteineille elokuva voi toimia, mutta muita suosittelen pysymään kaukana tästä roskasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Slender Man, 2018, Mythology Entertainment, Madhouse Entertainment

Yhteistyössä

Arvostelu: Ouija: Origin of Evil (2016)

OUIJA: ORIGIN OF EVIL (2016)

Ohjaus: Mike Flanagan
Pääosissa: Elizabeth Reaser, Annalise Basso, Lulu Wilson, Henry Thomas, Parker Mack ja Doug Jones
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 16

Ouija on lauta, jolla voi kommunikoida henkimaailman, eli kuolleiden kanssa. Jotkut tosissaan uskovat Ouija-laudan voimaan, eivätkä uskalla edes koskea sellaista, kun taas jotkut pitävät koko hommaa höpönlöpönä ja ajattelevat sitä leluna. Sellaisena sitä myös myydään: leluna, jonka oikeudet omistaa Hasbro. Lelun pohjalta tehtiin kauhuelokuva nimeltä Ouija, joka ilmestyi vuonna 2014. Elokuva oli suuresti haukuttu ja inhottu, mutta se tuotti budjettinsa niin moninkertaisesti takaisin, että jatkoahan sille seurasi. Jatko ilmoitettiin esiosaksi, mikä huolestutti monia, sillä yleensä esiosat ovat huonompia kuin alkuperäiset elokuvat. Esiosan työstäminen alkoi vuonna 2015 ja Ouija: Origin of Evil sai ensi-iltansa syksyllä 2016. Elokuva oli menestys, minkä lisäksi monet, jopa kriitikot kehuivat, että se oli paljon parempi kuin edeltäjänsä. Itse en kuitenkaan mennyt katsomaan elokuvaa, sillä en ollut nähnyt Ouijaa, koska se ei kiinnostanut minua. Vasta kun kuulin esiosan saamat kehut, leffat alkoivat kiinnostaa minua ja päätin katsoa ja arvostella ne joskus. Katsoinkin Ouijan huhtikuussa, mutta jostain syystä en vain katsonut Origin of Eviliä. Syyskuun alussa sain sen lainaan yhdessä Trolls-animaation (2016) kanssa ja katsoin sen heti samana päivänä.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Ouija!

Huijariennustaja Alice Zander ja hänen tyttärensä kokeilevat Ouija-lautaa keskustellakseen kuolleiden kanssa. Valitettavasti laudan kautta perhettä saapuu riivaamaan demoni.

Elizabeth Reaser näyttelee Zanderin perheen äitiä, Alicea, joka esittää olevansa kuolleisiin yhteyden saava ennustaja. Hän uskoo kuitenkin koko henkimaailman olevan huuhaata ja pelästyykin suuresti, kun tajuaa Ouija-laudan oikeasti toimivan. Alice ei ole onneksi niitä aikuishahmoja, jotka eivät usko ollenkaan, mitä heidän lapsensa kertovat, jolloin hän ei koskaan ole ärsyttävä. Reaser on läpi elokuvan hyvä, vaikka - yllättävää kyllä - jääkin lapsinäyttelijöiden varjoon.
     Alicen tyttäriä näyttelevät Annalise Basso ja Lulu Wilson ovat nimittäin erinomaiset valinnat rooleihinsa, varsinkin Wilson, joka oli vasta kymmenen elokuvaa kuvatessaan. Hän on nuorempi, hiljainen tytär Doris, jota kiusataan koulussa hänen äitinsä ammatin vuoksi. Basso taas on vanhempi tytär Paulina, joka haluaisi jo tapailla poikia ja juhlia ystävien kanssa, mutta hänen äitinsä ei siihen suostu. Ouija-lauta vaikuttaa toiseen näistä tyttäristä tietty huomattavasti voimakkaammin, eikä ole yhtään vaikea arvata kumpaan. Kauhuelokuvat ovat osoittaneet usein, että pikkutytöt voivat olla ihan helvetin karmivia ja niin käy myös tässä. Onkin hämmästyttävää, miten taidokkaasti Wilson hoitaa hommansa, jolloin hän ei ole kertaakaan epäuskottava tai huonolla tavalla huvittava roolissaan.
     Elokuvassa nähdään myös E.T. the Extra-Terrestrialin (1982) pikkupoikaa esittänyt Henry Thomas tyttöjen koulun rehtoripappina ja Parker Mack Paulinan ihastuksen kohteena. Oli todella hauska nähdä Thomas näyttelemässä, sillä en ole nähnyt häntä missään muussa leffassa kuin E.T.:ssä, jota tehdessään hän oli kymmenen, eli paljon nuorempi kuin nykyään. Hän suoriutuukin roolistaan pääasiassa hyvin, kuten myös Mack, jonka hahmo ei onneksi ole täysin unohdettava tapaus.

Ouija: Origin of Evilin hahmot eivät muutenkaan ole unohdettavia, vaan niihin on oikeasti panostettu, jolloin jokainen hahmo päähenkilön lisäksi ei tunnu vain uhrilta. Ja kun elokuva vielä keskittyy täysillä koko perheeseen, ei siinä ole selkeää päähenkilöä, jonka selviytymisen voisi arvata ... paitsi jos on nähnyt alkuperäisen Ouija-leffan. Origin of Evil tosiaan on esiosa ja elokuvan perhe on juurikin se sama, joka kummitteli laudan kautta Ouijassa. Sen nähneet tietävät siis heti alussa, mitä perheenjäsenille tulee käymään. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä leffa lähtee käyntiin mainiosti ja se tosiaan on parempi kuin alkuperäinen teos. Tämä ei ole mikään äkkisäikäyttelyleffa teineille, vaan tätä on tehty sillä ajatuksella, että nyt tehdään ihan kunnon filmiä, jossa tarina ja sen hahmot tulevat ensin, sitten vasta kauhu - eli juuri toisinpäin kuin edellisessä osassa. Elokuva antaa myös paljon paremman ja uskottavamman syyn Ouija-laudan kokeiluun kuin alkuperäinen leffa. Tässä sitä ei testata ihan vain hauskuuden takia, vaan koska perhe uskoo, että se voisi olla oikeasti hyödyllinen heidän huijaustyössään. Harmi, ettei lauta ole huijausta, sillä asiat menevät nopeasti karmiviksi.

Elokuva onnistuu onneksi luomaan pelkoa ilman tarpeettomia äkkisäikäytyksiä, vaikka niitäkin on valitettavasti päätynyt mukaan. Leffan alkupäässä on karmiva yökohtaus, jossa nähdään muutamia pelottavia asioita, mutta ne tapahtuvat ihan hiljaa, jolloin ne tuntuvat vielä ällöttävämmiltä. Tunnin ajan filmi tuntuu yllättävän hyvältä kauhuteokselta, mutta valitettavasti kun perheelle selitetään, mikä sitä riivaa, taso alkaa laskea. Viimeisestä puolesta tunnista huomaa, että ohjaaja Mike Flanagan olisi halunnut tehdä kokonaan oman tarinansa, mutta leffan on täytynyt yhdistyä alkuperäiseen Ouijaan, joten Flanagan on tehnyt yhdistämisen vähän siihen suuntaan. Loppu on kyllä karmiva, mutta se alkaa tuntua liikaa sarjan edelliseltä osalta, eikä siltä mitä siihen mennessä leffassa on nähty. Äkkisäikäytyksiä on enemmän ja katsojaa alkaa turhauttaa, kun huipennus kiertää ympyrää lyhyen ajan siten, että joku herää, tähyilee ympärilleen, tapahtuu jotain pelottavaa ja ruutu menee mustaksi, kunnes joku taas herää. Lopussa on tehty oudon hölmöjä ratkaisuja, jotka eivät istu elokuvaan ja sen pari viimeistä kohtausta ovat valitettavan kehnoja. Elokuvan jälkeen jää lähinnä harmittamaan, että se päättyy niin tönkösti.

Loppua lukuunottamatta Flanagan hoitaa ohjaajan pestinsä taidokkaasti. Hän on luonut elokuvalle hauskan kekseliään visuaalisen ilmeen, joka saa leffan tuntumaan siltä kuin se olisi tehty 1960-luvulla, jolloin se myös tapahtuu. Universal Picturesin logo on vanhempi, elokuvan oma logo on tyylitelty vanhahtavaksi ja sen alla lukee ilmestymisvuosi roomalaisin numeroin, minkä lisäksi aina välillä ruudun oikeassa yläkulmassa välähtää pieni ympyrä, joka aikoinaan tarkoitti sitä, että leffateattereissa koneenkäyttäjien täytyi vaihtaa filmikela. Harmillisesti visuaalisesta ilmeestä puuttuu viimeiset silaukset, jotta se toimisi hienosti. Kuvanlaatu on tietty liian tarkka ja siihen olisi voinut pistää mukaan pientä kohinaa, minkä lisäksi pariin otteeseen näkyvät digimöröt vievät vanhan tunnelman kokonaan pois. Alunperin mörköjä esitti Doug Jones mustassa puvussa, mutta tietokoneella on korostettu olentoja liikaa, jolloin ne näyttävät liian nykyaikaisilta. Tai no, enemmänkin 2000-luvun alun digimöröiltä, sillä efektit eivät ole parhaasta päästä. Elokuva on kuitenkin kuvattu erinomaisesti, minkä lisäksi leikkaus on pääasiassa todella sujuvaa. Varsinkin kohtaukset, joissa perheen talossa hahmot keskustelevat samaan aikaan, kun toisella puolella taloa tapahtuu jotain karmivaa, ovat leikattu taidokkaasti. The Newton Borthersin säveltämät musiikit tuovat oivaa lisätunnelmaa, mutteivät jää mitenkään mieleen.

Yhteenveto: Ouija: Origin of Evil on edeltäjäänsä parempi elokuva, muttei silti kovin ihmeellinen. Leffan ensimmäinen tunti on jopa yllättävän mainio, eikä se todellakaan ole samaa teinisäikäyttelyä kuin edellinen filmi. Elokuvassa on panostettu enemmän tarinaan ja sen hahmoihin, jolloin katsojana välittää niistä, joille pahoja asioita tapahtuu. Näyttelijät ovat todella hyviä, etenkin Lulu Wilson karmivana pikkutyttönä. Leffaan luotu tyyli saa filmin lähestulkoon tuntumaan 1960-luvun elokuvalta aina alkuteksteistä ruudun yläkulmassa välähtäviin rinkuloihin asti. Harmillisesti kun tarinan täytyy kulkea siihen suuntaan, että se yhdistyisi alkuperäiseen Ouijaan, voi huomata, että ohjaaja Flanagan olisi halunnut tehdä kokonaan oman teoksensa, eikä häntä kiinnosta yhdistäminen. Huipennus tarjoaa pelottavia hetkiä, mutta se latistaa oivallista tunnelmaa ja pari viimeistä kohtausta ovat kehnoja. Myös digihirviöt ovat huonosti toteutetut ja vievät pois leffan luomasta 1960-luvun hengestä. Suosittelen kuitenkin katsomaan Ouija: Origin of Evilin, sillä suurimmaksi osaksi se on kelpo kauhuteos ja selvästi parempi kuin Ouija. Kavereiden kanssa vietettävään leffailtaan tämä on oiva valinta, jos säikäyttelyä kaipaatte. Vaikka yleensä olen sitä mieltä, että sarjasta katsotaan alkuperäinen elokuva ennen jälkikäteen tehtyä esiosaa, niin tässä tapauksessa kannattaa tehdä juuri toisinpäin, sillä siten perheen kohtalo ei ole selvillä alusta alkaen. Ouijan voi toisaalta jättää kokonaan katsomatta, mutta sitten voi jäädä ihmetyttämään lopun viittaukset siihen leffaan. Esimerkiksi lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt pätkä, jonka tapahtumat sijoittuvat alkuperäisen Ouijan puoleen väliin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Ouija: Origin of Evil, 2016, Universal Pictures, Platinum Dunes, Allspark Pictures, Blumhouse Productions, Dentsu, Fuji Television Network, Hasbro, Intrepid Pictures, Perfect World Pictures

Arvostelu: Captain Fantastic (2016)

CAPTAIN FANTASTIC (2016)

Ohjaus: Matt Ross
Pääosissa: Viggo Mortensen, George MacKay, Samantha Isler, Annalise Basso, Nicholas Hamilton, Shree Crooks, Charlie Shotwell, Frank Langella, Erin Moriarty, Missi Pyle, Kathryn Hahn ja Steve Zahn
Genre: draama, komedia
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia
Ikäraja: 12

En tiennyt paljoa Captain Fantasticista, kun menin katsomaan sen. Ainoastaan, että siinä on pääosassa Viggo Mortensen ja olin nähnyt yllä olevan julisteen. Olin myös kuullut, että sitä on kehuttu paljon. Ajattelin siis, että miksipä ei? Riskin ottaessa se voisi olla viihdyttävä kaksituntinen tai puuduttavaa elämän hukkaan heittoa parin tunnin ajan. Itseäni tämä kiinnosti lähinnä sen takia, etten ollut nähnyt Viggoa The Lord of the Rings: The Return of the Kingin (2003) jälkeen oikeastaan missään, joten teki mieli nähdä, mitä muuta hän on tehnyt Aragornin roolin lisäksi.

Metsässä asuva perhe matkustaa sivistyksen pariin kuullessaan, että perheen äiti on kuollut.

Viggo Mortensen vetää todella hyvän suorituksen perheen isänä, Beninä. Hahmosta huokuu samaan aikaan sekä huoli lapsiaan kohtaan, että myös pieni hulluus ja pakkomielle maailmankatsomustaan kohtaan. Mortensen on erittäin oiva näyttelijä ja toivoisin, että häntä nähtäisiin useammin elokuvissa. Välillä nähdään muistokuvia Benin edesmenneestä vaimosta, Lesliestä.
     Benillä ja Lesliellä on kuusi lasta; Bodevan (George MacKay), Kielyr (Samantha Isler), Vespyr (Annalise Basso), Rellian (Nicholas Hamilton), Zaja (Shree Crooks) ja Nai (Charlie Shotwell). Heistä isoimmassa roolissa on vanhin poika, eli Bodevan. MacKayn suoritus on oikein mainio epävarmana miehenalkuna ja hänen kohtauksiaan Erin Moriartyn esittämän Clairen kanssa olisi voinut olla enemmän. Punapääsiskojen, Kielyrin ja Vespyrin, kohdalla en kertaakaan muistanut kumpi on kumpi, mutta hyvät roolisuoritukset kummatkin vetävät. Rellian on todella ärsyttävä, eikä häntä jaksa katsoa sitäkään määrää, mitä hän esiintyy leffassa. Perheen pienimpiä, Zajaa ja Naita, en myöskään osannut välillä erottaa toisistaan.
     Elokuvassa nähdään myös lasten isovanhemmat, joita näyttelevät Frank Langella ja Ann Dowd. Heistä mieleen jää vain lähinnä Langellan esittämä Jack-ukki. Kathryn Hahn, Steve Zahn ja Missi Pyle nähdään elokuvassa myös.

Elokuvan aloitus ei vielä erityisemmin innostanut minua. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa mudalla itsensä naamioineet lapset hyökkäävät peuran kimppuun, jonka jälkeen nähdään yksittäisiä pätkiä minimalistisella dialogilla. Kohtauksessa, jossa perhe on nuotion ääressä ja Ben alkaa soittaa kitaraa hiljaa, mietin, että tätäkö nyt sitten pitää katsoa noin kaksi tuntia? Onneksi elokuva lähti sitten toimivasti liikkeelle ja huomasin nauravani useassa kohtaa. Minusta oli todella huvittavaa, kuinka suoraan isä kertoi kaiken lapsilleen, ihan sama minkä ikäisiä he olivatkaan. Jopa pienimmätkin lapset kiroilivat, mikä ei näyttänyt haittaavan Beniä lainkaan. Elokuvassa näytetään kaiken aikaa enemmän, miten metsässä asuminen on vaikuttanut lapsiin. Ben on kyllä opettanut heille kaiken mahdollisen kirjoista ja he tietävät paljon enemmän kuin monet muut ikäisensä, mutta tavallisesta elämästä heillä ei ole käsitystäkään. Isänsä oppien takia lapset eivät vietä joulua juhlien jotain taikaolentoa, vaan Noah Chomskeyn päivää, koska hän on aivan oikea ihminen, toisin kuin joulupukki (tuohan on siis täyttä kakkapuhetta, kaikkihan tietävät, että kyllä se pukki Korvatunturilla asustaa). Lapset eivät myöskään kuulu mihinkään uskontoon samasta syystä.

Kun Ben saa puhelun, että hänen vaimonsa Leslie on tappanut itsensä, hän saa myös selville Leslien isän vihaavan Beniä niin paljon, että tämä on valmis pidätyttämään hänet, jos Ben saapuu hautajaisiin. Lasten voimakas tahto päästä äitinsä hautajaisiin saa lopulta Benin muuttamaan mieltä ja he lähtevät matkaan Steve-bussillaan ja matkalla tapahtuu outoja, mutta hauskoja asioita. Vaikka elokuvassa on paljon synkkiä juttuja, niin se onnistuu löytämään kaikesta jollain tapaa huumoria, pilaamatta silti kohtauksia. Paikoitellen elokuva on hidastempoinen, eikä se todellakaan ole kaikille, mutta uskoisin, että se löytää yleisönsä ennemmin tai myöhemmin. Matkan varrella lapset alkavat ymmärtää, mitä heiltä on jäänyt pois, asuessaan koko elämänsä metsässä. Siitä he alkavat syyttää isäänsä, mikä tekee Benin matkasta vielä vaikeampaa. Captain Fantasticin aikana käy useasti sääliksi Beniä, tämän yrittäessä olla mahdollisimman hyvä isä, uskoen täysillä siihen, mitä oli aikoinaan vaimonsa kanssa luonut, jotta hänen lapsensa kasvaisivat hyviksi ihmisiksi. Valitettavasti kukaan muu, eivät edes hänen lapsensa ymmärrä häntä. Onneksi myös hyviä asioita tapahtuu perheelle.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Matt Ross, joka on selvästi tiennyt, mitä on tekemässä. Kokonaisuus pysyy hyvin kasassa ja juttu toimii loppuun asti. Harmi vain, etten usko, että välttämättä koskaan kokesin tarvetta katsoa Captain Fantasticia uudestaan. Kuvaus on sujuvaa, kuten myös leikkaus. Tehosteita ei ole erityisemmin käytetty, mutta äänimaailma etenkin metsässä on hyvin toteutettu. Musiikki ei muuten jää erityisemmin mieleen, mutta elokuvassa kuullaan aivan törkeän hyvä versio Guns N' Rosesin "Sweet Child o' Mine" -kappaleesta.

Yhteenveto: Captain Fantastic on hieman pitkäveteisestä alustaan huolimatta hyvä elokuva. Miinukseni on, etten oikein usko sillä olevan uudelleenkatsottavuusarvoa minulle. Viggo Mortensen vetää todella hyvän roolisuorituksen. Vaikka lapsille on luotu omia persoonia, ei jokaisella ole tarpeeksi ruutuaikaa, jotta punapääsiskot tunnistaisi paremmin ja perheen pienimmät erottaisi toisistaan. Suurimman osan ajasta elokuvassa on hyvä meno päällä ja pahoistakin asioista voi löytää huumoria. Parasta on nähdä, miten metsässä eläneiden lapsien maailmankatsomus poikkeaa paljon kaupungin lapsista. Jos kaipaat jotain erilaista elokuvaa massapätkien joukkoon, niin tässä on hyvä vaihtoehto. Uskon tosiaan, että vaikka elokuva ei olisikaan kassamagneetti, niin se tulee silti löytämään oman fanikuntansa. Ehkä jotkut tarpeeksi seikkailunhaluiset päättävät toteuttaa tämän oikeassa elämässä.

Kirjoittanut: Joonatan, 4.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
Captain Fantastic, 2016, Electric City Entertainment, ShivHans Pictures