Arvostelu: Slender Man (2018)

SLENDER MAN

Ohjaus: Sylvain White
Pääosissa: Joey King, Julia Goldani Telles, Jaz Sinclair, Annalise Basso, Alex Fitzalan, Taylor Richardson, Kevin Chapman ja Javier Botet
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 16

Slender Man perustuu Eric Knudsenin luomaan internet-meemiin, kauhutarinaan lapsia pelottelevasta kasvottomasta oliosta. Hahmo nousi nopeasti suureen suosioon ja sen pohjalta tehtiin pari peliäkin. Hauskuus kuitenkin loppui, kun keväällä 2014 12-vuotiaat tytöt houkuttelivat kaverinsa metsään ja puukottivat häntä useita kertoja uhratakseen hänet Slender Manille. Puukotuksen uhri selvisi onneksi hengissä ja tytöt päätyivät vankilaan, mutta tapaus oli niin iso shokki ja sitä vielä seurasi muutama muukin kauhea rikos, että Slender Man alkoi vähitellen katoamaan suosiosta. Tapauksesta tehtiin dokumenttileffa "Beware the Slenderman" vuonna 2016 ja samoihin aikoihin Sony-yhtiö alkoi työstämään kauhuelokuvaa hahmosta. Kuvaukset alkoivat kesällä 2017 ja lopulta Slender Man sai ensi-iltansa monissa maissa kesällä 2018, mutta Suomen teattereihin filmi ei saapunut ollenkaan. Elokuva tuotti rahaa ihan mukavasti, mutta sekä kriitikot että katsojat haukkuivat leffan täysin lyttyyn. Itselleni leffan haukkuminen ei tullut yllätyksenä, ottaen huomioon, kuinka surkealta elokuvan traileri näytti, enkä yllättynyt myöskään, ettei leffa saapunut Suomen teattereihin. Olisin kuitenkin halunnut nähdä elokuvan ja päätin katsoa sen, kunhan se ilmestyisi Suomeen myyntiin ja vuokralle. Tammikuun alussa huomasin, että Slender Man oli saapunut Blockbusterin valikoimaan ja katsoin sen sieltä.

Eräänä iltana neljä teinityttöä kyllästyvät pornon katseluun ja päättävät manata esiin lapsia sieppaavan Slender Manin. Ei olisi ehkä kannattanut.

Elokuvan teinityttöhahmot ovat Julia Goldani Tellesin näyttelemä Hallie, Joey Kingin näyttelemä Wren, Jaz Sinclairin esittämä Chloe ja Annalise Basson esittämä Katie. Tytöt ovat hyvin stereotyyppisiä teinejä, jotka hengaavat yhdessä, puhuvat tykkäämistään pojista ja... no, siinäpä se. Hallie, Wren, Chloe ja Katie eivät ole hahmoja. He ovat vain yksiulotteisia tyyppejä, jotka ovat vuorotellen kauhuissaan Slender Manin takia. Yhdellekään heistä ei ole vaivauduttu luomaan kehitystä, vaan he vain ovat. He ovat mitäänsanomattoman tylsiä, eikä katsojaa kiinnosta kenenkään kohtalo. Lisäksi nelikon näyttelijät ovat aika kehnoja rooleissaan. Basso on nelikosta paras näyttelijä ja siksi onkin harmi, että hänen ruutuaikansa on tytöistä vähäisin. Sinclair on ihan ok roolissaan, mutta Telles ja King ovat todella huonot. Tellesin ja Kingin yhteisissä kohtauksissa on huvittavaa, että he vetävät roolinsa täysin eri tavoin. King ylinäyttelee pelkotilansa, kun taas Telles ei edes yritä esittää, että häntä kiinnostaisi.
     Muita "hahmoja" leffassa ovat Hallien ihastus Tom (Alex Fitzalan), Hallien pikkusisko Lizzie (Taylor Richardson), Katien isä (Kevin Chapman), sekä tietty elokuvan nimikkohahmo Slender Man, jota esittää monista epätavallisen pitkistä, laihoista ja vääntyilevistä kauhuhahmorooleista tuttu Javier Botet. Botet on esiintynyt esimerkiksi elokuvissa Mama (2013), Crimson Peak (2015), Kirottu 2 (The Conjuring 2 - 2016) ja Se (It - 2017), ja hän on osoittanut kykynsä muuntautua epämiellyttäviksi hirviöiksi. Slender Manina hän ei kuitenkaan vakuuta, mikä tosin johtuu siitä, ettei Slender Mania nähdä kunnolla lähes ollenkaan leffan aikana ja silloin, kun hahmo on ruudulla, näyttää hän vain todella digitaaliselta, eikä lainkaan pelottavalta.

Ei ole mikään ihme, että Slender Man on niin haukuttu leffa. Elokuva on päässyt jopa IMDb:n sadan huonoimman leffan listalle, eikä sitäkään tarvitse kummastella. Kyseessä on ehdottomasti yksi huonoimmista kauhuelokuvista, minkä olen koskaan nähnyt. Slender Man on käsittämättömän laiskasti tehty kasa roskaa, mikä ei pelota, viihdytä tai herätä mielenkiintoa. Leffassa ei oikeastaan edes ole tarinaa. Teinitytöt manaavat Slender Manin esiin ja loput elokuvan kestosta käytetään vuorotellen siihen, kun joku tytöistä joutuu Slender Manin pelottelun kohteeksi ja siihen kun tytöt kauhistelevat toisilleen sitä, että Slender Man on heidän perässään. Tätä jatketaan siihen asti, kunnes leffa päättyy. Kliseitä kliseen perään, äkkisäikäytyksiä äkkisäikäytyksen perään. Leffa on täysin tyhjänpäiväinen turhake, mikä käy jossain kohtaa jopa tylsäksi. Jo ennen elokuvan näkemistä tiesin, että filmin "kauhu" tulisi koostumaan pelkistä äkkisäikäytyksistä, mutta nekin tuottivat pettymyksen, sillä ne olivat aivan käsittämättömän laiskasti toteutettuja. Eräässä kirjastokohtauksessa säikäytys on niin typerästi tehty, etten voinut olla nauramatta.

Slender Man tuntuu myös todella keskeneräiseltä ja siitä vaikuttaa puuttuvan kohtauksia, joissa olisi kaikki henkilöitä syventävä sisältö. Joko leffa on joskus kestänyt pari tuntia ja se on pitänyt typistää puoleentoista tuntiin tai sitten tekijät eivät vain jaksaneet viimeistellä elokuvaa. Lisäksi leffa on erittäin surkeasti kirjoitettu. David Birken työstämä dialogi on kammottavaa, mutta se ei ole edes pahinta. Välillä vaikuttaa nimittäin siltä, että Birke on alkanut kirjoittamaan kohtausta ja lähtenyt kesken kahvitauolle, eikä palatessaan enää muistanut, mitä oli työstänyt siihen mennessä ja alkaa viemään tarinaa täysin eri suuntaan. Eräässä kohtauksessa yksi tytöistä marssii uhmakkaana metsään vaatiakseen Slender Manilta kavereitaan takaisin ja kun hän näkee Slender Manin, hän juoksee kirkuen pakoon. Elokuva on täynnä todella aneemisia kohtauksia, joita katsoja tuijottaa ja odottaa, että jotain oikeasti tapahtuisi. Jotkut ratkaisut, kuten erään tytön videopuhelu Slender Manin kanssa, ovat lähinnä kyseenalaisia ja naurettavia. Jossain kohtaa sitten tajuaakin, että katsoo jo elokuvan loppuhuipennusta. Tapa, millä leffa päätetään lopettaa, on oikein kunnon viimeinen läpsäisy katsojan naamalle, aivan kuin tekijät naureskelisivat: "Hahaa, saatiinpa sinut tuhlaamaan elämästäsi puolitoista tuntia tähän paskaan!"

Surullisinta kuitenkin on, että elokuva ei ole pelottava. Jopa huonolaatuinen ja loppujen lopuksi aika naurettava Slender Man -puhelinpeli, mitä pelasin yhdessä luokkatoverieni kanssa koulun välitunneilla, oli pelottavampi kuin tämä raina. Jossain kohtaa leffan aikana aloinkin toivomaan, että elokuva olisi vain suora kopio siitä pelistä; "found footage" -tyylillä (hahmot itse kuvaavat elokuvan) tehty pelotteluleffa, mikä sijoittuisi kokonaan metsään, hahmojen etsiessä eri paikkoihin piilotettuja lappusia. Eipä siinäkään tarinaa olisi, mutta ainakin itselleni siitä syntyisi jonkinlaista nostalgian tunnetta. Voi tietty olla, että tekijät pohtivat sellaista ratkaisua, mutta tajusivat, että siitä tulisi pelkkä kopio The Blair Witch Projectista (1999).

Jos Slender Manista pitäisi ihan väkisin löytää jotain hyvää sanottavaa, niin täytyy kyllä myöntää, että mukana on yksi kuva, mistä aidosti pidin. Siinä tytöt tutkivat Slender Manin mytologiaa tietokoneelta ja heidän taakse seinälle ilmestyy Slender Manin varjo, mikä kohoaa hitaasti heidän ylle. Se oli rehellisesti sanottuna tyylikäs kuva. Ja siinäpä se. Kyllä leffaan mahtuu joitain muitakin ihan kelvollisia kuvia, maskeerauksia ja lavasteita, mutta ei niillä vielä pitkälle päästä, kun Birken käsikirjoitus on näin mitäänsanomaton, Sylvain Whiten ohjaus on näin laiskaa ja Jake Yorkin leikkaus näin kömpelöä. Ääniefektit koostuvat lähinnä kovista säikäytysäänistä, mikä on kaikista halvin kauhukikka ja todella toivon, että siitä päästäisiin pian eroon.

Yhteenveto: Slender Man on yksi surkeimmista kauhuelokuvista, minkä olen koskaan nähnyt. Leffa on täysin tarinaton ja se vain viljelee kliseitä ja äkkisäikäytyksiä puolentoista tunnin ajan, kunnes se ei jaksa enää ja elokuva päättyy. Kyseessä on äärimmäisen tyhjentävä kokemus, mistä ei lopulta jää muuta käteen kuin ihmetys siitä, kuinka tämä kura edes sai rahoituksen ja teatterilevityksen joissain maissa? Näyttelijät ovat huonoja rooleissaan, etenkin ylinäyttelevä Joey King ja alinäyttelevä Julia Goldani Telles. Eivätkä heidän esittämänsä teinitytöt ole edes hahmoja. Hahmot vaatisivat sisältöä ja persoonaa. Nämä ovat yksiulotteisia uhreja, joiden kohtalo ei voisi vähempää kiinnostaa. Itse Slender Manista ei ole onnistuttu saamaan pelottavaa, vaan lähinnä leffa saa katsojan haukottelemaan ja naureskelemaan sen typerille jutuille. Elokuvan ainoa hyvä puoli on yksi karmiva kuva, mutta eipä sen vuoksi voi lisäpisteitä antaa. Äkkisäikäytyskauhusta pitäville yliherkille esiteineille elokuva voi toimia, mutta muita suosittelen pysymään kaukana tästä roskasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Slender Man, 2018, Mythology Entertainment, Madhouse Entertainment

Yhteistyössä

Arvostelu: Paper Towns (2015)

PAPER TOWNS (2015)

Ohjaus: Jake Schreier
Pääosissa: Nat Wolff, Austin Abrams, Justice Smith, Halston Sage, Jaz Sinclair ja Cara Delevingne
Genre: romantiikka, draama
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 7

Paper Towns perustuu John Greenin samannimiseen kirjaan vuodelta 2008. Samalta kirjailijalta tehtiin elokuvaksi myös "The Fault in Our Stars" (2012), joka oli erittäin suosittu. Itse näin The Fault in Our Stars -leffan (2014) alkuvuodesta 2015 ja olin yllättynyt, kuinka mainio se oli. Vaikka kyseessä onkin nyyhkytarina, se ei ollut ällöimelä, minkä takia pidinkin siitä. Vähän sen näkemisen jälkeen sain kuulla, että John Greenin toisesta kirjasta nimeltä "Paper Towns" ilmestyisi elokuva. Koska The Fault in Our Stars oli todella hyvä, halusin tietty nähdä kirjailijan toisen tarinan filmatisoinnin heti. Kävinkin katsomassa Paper Townsin, kun se ilmestyi kesällä 2015. Olin hieman pettynyt, mutta ostin elokuvan kuitenkin Blu-raylla Anttilan konkurssialennusmyynnistä. Tyttöystävääni kiinnosti nähdä se ja koska ensimmäisestä näkemiskerrastani oli aikaa, halusin itsekin katsoa Paper Townsin uudestaan. Samalla päätin kirjoittaa siitä, jatkumona The Fault in Our Starsin arvostelulleni.

Quentin Jacobsen on ollut rakastunut mysteeriseen naapurin tyttö Margo Roth Spiegelmaniin lapsesta asti. Margo ei kuitenkaan tunnu huomaavan Quentinia, kunnes eräänä yönä Margo ottaa hänet mukaan kostoretkelleen. Tämän jälkeen Margo katoaa ja Quentin tajuaa, että Margo on jättänyt hänelle vihjeitä Margon löytämiseksi. Quentin lähtee ystäviensä avustuksella etsimään tosirakkauttaan.

Pääosassa Quentinina nähdään Nat Wolff, joka esitti The Fault in Our Starsissa sokeaa Isaacia. Wolffilta tuntuu löytyvän taitoa ja hän suoriutuukin pääosasta mainiosti. Kostoretken aikana Quentin rakastuu korviaan myöten Margoon, jolloin tytön löytämisestä tulee hänelle pakkomielle. Quentin ei tunnu nauttivan enää mistään, eikä huomioi ystäviään samalla tavalla. Margon takia Quentin haluaa puskea itseään rajojen yli ja kokeilla, mihin hänestä on.
     Quentinin ystävät ovat Ben ja Radar, joita esittävät Austin Abrams ja Justice Smith. Hahmoille on luotu selkeästi erilaiset persoonallisuudet: Ben on villimpi ja kuvittelee olevansa naistenmies, kun taas Radar on hiljaisempi ja hänessä erityistä on, että hänen vanhempansa keräilevät tummaihoisia joulupukkikoristeita. Ben on paikoitellen rasittava, mutta häneltä löytyy myös hauskoja hetkiä. Hän on se kaveri, joka tulee hieman liian lähelle, mutta jolle ei uskalla sanoa "älä jooko koske", kun taas Radar on se, jolta täytyy kysellä kunnolla, jotta saa kunnon vastauksia. Abrams ja Smith ovat ihan hyviä rooleissaan. Radarilla on tyttöystävä nimeltä Angela, jota esittää Jaz Sinclair.
     Margoa lähtee etsimään myös Halston Sagen esittämä Lacey. jonka merkitystä ei oikein tiedä vielä leffan alussa. Sage on roolissaan toimiva, vaikka hahmo ei erityisemmin jää mieleen.
     Itse Margo Roth Spiegelmania näyttelee malli Cara Delevingne, joka on osoittanut pärjäävänsä hyvin myös näyttelijänä. Margo on kiehtova ja salaperäinen hahmo, minkä takia onkin sääli, että hahmo esiintyy erittäin vähän elokuvassa. On hieman kummallista, että hänen naamansa on niin valtavana julisteissa, kun hänen ruutuaikansa jää niin lyhyeksi. Toisaalta tarina pyörii täysin Margon ympärillä, minkä takia on loogista laittaa hänet mukaan mainoksiin...

The Fault in Our Starsin jälkeen ajattelin, että tämäkin olisi puhdas rakkaustarina. Kostoreissuun asti se tuntuukin siltä, mutta kun Margo katoaa, ei täysin tiedä, millaista elokuvaa katsoo. Tarina kertookin lähinnä ystävyyden merkityksestä ja erilaisesta, veljellisestä rakkaudesta. Elokuva yllättää usein, sekä tarinansa että muutamien yksityiskohtiensa takia. Etsintätarinat ovat mielenkiintoisia, etenkin kun hahmojen täytyy löytää vihjeitä, jotta pääsevät lopputulokseen. Katsojana tietenkin haluaa nähdä, mitä käy, kun Quentin vihdoin löytää Margon... jos löytää... Paper Townsissa tuodaankin hyvin esille, että se minkä löytää, ei välttämättä olekaan se, mitä on etsinyt.

Vaikka tarinasta löytyy seikkailua, mysteeri ja huumoria, siinä on todella uninen tunnelma koko elokuvan ajan. Tästä voi syyttää lähinnä musiikkia, jolla on yritetty luoda unelmoiva ilmapiiri, mutta lähinnä se vain väsyttää katsojaa. Mukana on muutamia kohtauksia, joissa Quentin haaveilee Margosta ja jos elokuvaa katsoo väsyneenä, on suuri riski, että nukahtaa. Välillä unenomaisuus toimii, mutta useaan otteeseen sitä on käytetty väärin. Kun musiikkiin yhdistää hidastuskuvia, unifiilis kasvaa entisestään. Onneksi mukana on toimiva tarina, hauskoja juttuja, hyviä teemoja, yllätyksiä ja ystävyyden tuntua, jolloin Paper Towns on kuitenkin loppujen lopuksi hyvä elokuva. Leffa myös erottuu useista road trip -elokuvista teemojensa takia, eikä ole vain hölmö komedia. Olin tosiaan pettynyt ensimmäisellä näkemiskerralla, sillä odotin samaa kuin mitä The Fault in Our Stars tarjosi. Toisella katsomiskerralla Paper Towns toimi paremmin ja mielestäni olikin hyvä, että kirjailija John Green oli luonut hyvin erilaiset rakkauskertomukset. Samanlaista nyyhkymeininkiä ei ole mukana tässä, joten nenäliinat voi turvallisin mielin jättää pakettiinsa.

Elokuvan on ohjannut Jake Schreier, joka oli tätä ennen ohjannut mainion Robot & Frank -elokuvan (2012). Schreier vaikuttaa toimivalta vaihtoehdolta ohjaamaan hieman erilaista elokuvaa. Käsikirjoituksesta vastaavat Michael H. Weber ja Scott Neustadter, jotka kynäilivät myös The Fault in Our Starsin. Heidän lisäkseen muitakin tämän elokuvan tekijöitä oli mukana tekemässä The Fault in Our Starsia. Kuvaus on sujuvaa, kuten myös leikkaus. Uneliaasta musiikista vastaa Son Lux, eli Ryan Lott.

Blu-rayn kuvanlaatu on mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettujen kohtauksien, gallerian, mokaotoksien ja trailerin lisäksi kaksikymmentäminuuttinen "Paper Towns: The Making of", sekä pätkät "John and Nat: Lightning Round" ja "John and Cara: Lightning Round", joissa kirjailija John Green keskustelee päätähtien kanssa. Mukana on myös vaihtoehtoinen kappale Pokémon-tunnusbiisin tilalle, joka on Taylor Swiftin "Shake it Off".

Yhteenveto: Paper Towns on hyvä etsintäkertomus ja siitä tulee hienosti esille, että se mitä löytää, ei olekaan välttämättä se, mitä on etsinyt. Pääosassa oleva Nat Wolff on mainio. Margoa näyttelevä Cara Delevingne voisi olla enemmän elokuvassa. Road trip -reissuosuus on hyvä, kuten myös kostoretki. Huumori toimii pääosin ja yllätyksiä löytyy. Valitettavasti unelias tunnelma, jonka muka-mystinen musiikki aiheuttaa, vie makua pois kokonaisuudesta. Silti elokuva on hyvä ja suosittelen katsomaan, jos teinien romanssitarinat kiinnostavat tai jos pidit The Fault in Our Starsista. Toivon, että John Greenin muistakin teoksista tehtäisiin elokuvia, esimerkiksi "Looking for Alaskasta" (2005).

Kirjoittanut: Joonatan, 31.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Paper Towns, 2015, Fox 2000 Pictures, Temple Hill Entertainment