perjantai 12. toukokuuta 2017

Arvostelu: The Blair Witch Project (1999)

THE BLAIR WITCH PROJECT (1999)



Ohjaus: Daniel Myrick ja Eduardo Sánchez
Pääosissa: Heather Donahue, Joshua Leonard ja Michael C. Williams
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 21 minuuttia
Ikäraja: 16

Vuonna 1999 ilmestynyt kauhuelokuva The Blair Witch Project on monella tapaa merkkiteos. Ensinnäkin se yleisti "found footage" -tyylin, jossa hahmot itse kuvaavat kaiken. Leffan innoittamana tyyliä on nähty 2000-luvulla paljon, etenkin kauhupätkissä, joista tunnetuimpia ovat leffasarjat [REC] (2007-2014) ja Paranormal Activity (2007-2015). Aikoinaan tyyliä pidettiin hyvänä vaihteluna, mutta nykyään sen suosio on laskenut, sillä useat kokevat sen jo nyt kuluneena ja laiskana tehokeinona. Kun The Blair Witch Project ilmestyi, oli tyyli kuitenkin sen verran uusi, että monien mielestä kyseessä oli erittäin mainio tapa tehdä elokuvaa. Toiseksi The Blair Witch Projectia markkinoitiin todella upealla tavalla. Niinkin upealla, että erittäin monet uskoivat, että omilla nimillään esiintyvät näyttelijät todella katosivat metsään ja leffa oikeasti koostuu heidän kuvaamistaan pätkistä, jotka löydettiin metsästä. Siihen aikaan ei ollut sosiaalista mediaa, joten ihmisiä oli helpompi huijata. Uskomus meni niinkin pitkälle, että pääosan esittäjän äiti sai kirjeitä, joissa otettiin osaa tyttären menettämiseen! Nykypäivänä tällainen ei voisi olla mitenkään mahdollista. Kolmanneksi elokuva oli iso menestys. Siis aivan tolkuttoman iso menestys, varsinkin verrattuna pieneen budjettiin. The Blair Witch Projectin tekeminen maksoi noin 60 000 dollaria ja se tienasi lähes 250 miljoonaa, tehden siitä kaikkien aikojen menestyneimmän indiefilmin. Vuosien varrella elokuva on jäänyt elämään omanlaisena klassikkona ja sille on tehty kaksi jatko-osaa: Book of Shadows: Blair Witch 2 (2000) ja Blair Witch (2016), joista jälkimmäisen kävin katsomassa ja josta kirjoitin arvostelun. Sen näkemisen jälkeen yritin etsiä The Blair Witch Projectia vuokraamoista, mutta sitä ei vain tuntunut löytyvän. Lopulta kun aloitin C Moren kokeilujakson, huomasin elokuvan olevan valikoimassa mukana, joten päätin tietty katsoa ja arvostella sen.

Kolme nuorta lähtevät Marylandin metsään kuvaamaan dokumenttia Blairin noidasta. Öisin he kuulevat erikoisia ääniä metsästä ja päivisin he alkavat huomaamaan, ettei paikasta olekaan enää poispääsyä...

Elokuvan kolme päänäyttelijää, Heather Donahue, Joshua Leonard ja Michael C. Williams, tosiaan esiintyvät omilla nimillään elokuvassa, millä yritettiin luoda tunnelma siitä, että leffa on oikeasti tapahtunut. Hahmot ovat kaveruksia, jotka opiskelevat elokuva-alaa ja aikovat tehdä projektinaan dokumentin. Aluksi kolmikko on innoissaan retkestä, mutta metsään saapuessa alkavat tunteet muuttua. Yksikään ei ole kummoinen eräjorma, joten luonnossa oleminen ei tunnu heistä luontevalta. Eksyessään metsään hahmoja alkaa turhauttaa ja he alkavat purkamaan ärsyyntymistä toisiinsa huutamalla ja haukkumalla toisiaan. Samalla jokainen yrittää peitellä pelkoaan siitä, etteivät he ikinä pääsisi pois. Hahmoista jää parhaiten mieleen Heather, lähinnä muutaman kohtauksen takia, sekä siksi, että Josh ja Mike ovat aika samanlaiset, jolloin heidät sekoittaa toisiinsa. Välillä tuntuu siltä, että Josh olisi päättäväisempi ja Mike pelokkaampi, mutta kun heitä ei näe ruudulla, vaan kuulee pelkät äänet, on hyvin vaikeaa sanoa, kumpi on äänessä ja useaan otteeseen he tuntuvat täysin samanlaisilta. Näyttelijät suoriutuvat kuitenkin toimivasti rooleistaan ja heidän tunteensa ovat pääasiassa uskottavia. Roolisuorituksiin lisäarvoa tuo se, että näyttelijät improvisoivat lähes kaiken.

The Blair Witch Project on tosiaan toteutettu "found footage" -tyylillä, joka tulee jo alussa selväksi, kun ruutuun ilmestyy teksti, jossa sanotaan, että kolme nuorta katosivat metsään kuvatessaan dokumenttia Blairin noidasta ja vuotta myöhemmin kamerat ja nuorten kuvaamat materiaalit löytyivät, joista tämä elokuva on koottu. Heti aluksi siis pistetään katsojat miettimään, että kyseessä todella on löydettyjä videotallenteita ja juttu toimii itse asiassa mainiosti. Leffa ei koskaan yritä liikoja, vaan pitää tarinansa yllättävän realistisena. Elokuva on saatu tuntumaan aidolta, vaikka tarinaan liittyy noita ja metsässä tapahtuu kummallisuuksia. Realistisuuden takia The Blair Witch Project on karmiva tapaus, vaikka alun tekstistä voikin hieman päätellä, mitä tulee lopuksi käymään. Vaikka lopun voisi arvata, on jännittävää nähdä, miten lopputulokseen päädytään ja mitä hirveyksiä nuoret joutuvat kokemaan metsässä. Yllättävää kyllä, elokuvassa ei tapahdu kovin paljoa, eikä siinä näytetä oikeastaan mitään yliluonnollista. Kyllä leffa silti karmii, etenkin pimeässä huoneessa katsottuna. Tunnelma luodaan täysin näyttelijöiden esiintymisellä ja äänitehosteilla. Parina aamuna teltan edestä löytyy jotain kummallista ja eräänä päivänä nuoret löytävät outoja puutikuista rakennettuja ukkoja roikkumassa puista, mutta siihen se oikeastaan jääkin. Ahdistavuutta luodaan lähinnä sillä, että metsästä ei tosiaankaan tunnu pääsevän pois ja nuoret huomaavat usein kiertävänsä ympyrää, eivätkä etene minnekään. Ja mitä inhottavammaksi tilanne käy, eivät nuoret enää oikein kykene tekemään mitään.

Tavallaan The Blair Witch Project kuuluu kauhuelokuvien parhaimmistoon viimeiseltä kahdeltakymmeneltä vuodelta, sillä siinä ei ole samalla lailla kliseitä mukana (joita se tosin loi, mutta ilmestyessään ne eivät olleet vielä kliseitä). On sinänsä erittäin hienoa, ettei mitään näytetä, jolloin katsojaa jää piinaamaan, että mitä siellä metsässä oikeasti on? Näkymätön uhka voi helposti olla paljon pelottavampi kuin jokin mörkö, joka hyökkäilee hahmojen kimppuun, varsinkin jos se mörkö on kehnosti toteutettu. Jo pelkästään metsään eksyminen on uskottavasti pelottava kokemus ja sen lisäksi ympäriltä kuuluu kaikenlaista outoa. Katsojana päätyy välillä miettimään, tapahtuvatko kummallisuudet nuorille oikeasti, vai sekoavatko he vain vähitellen, kun eivät löydä pois puiden keskeltä? Kauhun tunne välittyy mainiosti katsojille ja yksi tunteikkaimmista kohtauksista on, kun Heather puhuu paniikissa kameralle, pyytäen tutuiltaan anteeksi, sillä hän ei enää usko pääsevänsä takaisin kotiin.

Mukana on tietenkin loppuhuipennus, joka tapahtuu karmivassa talossa, mutta yllättävää kyllä, silloinkaan ei oikeastaan tapahdu mitään ja leffa loppuu kuin seinään. Auki jäävä tarina jättää katsojan pohtimaan, mitä nuorille oikein tapahtui, mikä on hienoa, mutta toisaalta jäin itse kaipaamaan jotain enemmän. Pidän siitä, ettei elokuvassa näytetä oikein mitään, mutta tavallaan se tuntuu myös hieman tylsältä. Leffa itsessään käy paikoitellen jokseenkin tylsäksi, kun se ei tunnu etenevän mihinkään, vaan kohtaukset kulkevat eteenpäin tyylillä: Päivä - nuoret kävelevät metsässä, eivätkä pääse pois. Yö - teltan ulkopuolelta kuuluu outouksia, mutta mitään ei tapahdukaan. Ennemmin tai myöhemmin tuollainen käy aika pitkäveteiseksi ja laahaavaksi. Vaikka pidänkin siitä, että nuoret alkavat sekoamaan ja ymmärrän, miksi he huutavat toisilleen, useaan otteeseen käy ärsyttäväksi se, kun hahmot vain karjuvat ja kirkuvat toisilleen. Eikä tarina silloinkaan liiku mihinkään. Joten vaikka The Blair Witch Project on mullistava kauhuteos, ei se elokuvana ole erityisen ihmeellinen. Ihan hyvä se on kuitenkin piinaavien kohtiensa takia.

Elokuvan ovat ohjanneet Daniel Myrick ja Eduardo Sánchez, jotka myös kirjoittivat pohjan elokuvalle. Kumpikaan ei ollut ennen tätä erityisemmin tehnyt mitään elokuvapuolella, mutta ovat tämän jälkeen tehneet muutamia ohjaus- ja kirjoitustöitä. Kaksikko keksi toimivan tavan tehdä karmivaa kauhua todella pienellä budjetilla ja onkin harmi, ettei heidän yhteistyönsä jatkunut tämän jälkeen. The Blair Witch Projectin tekotapa on erittäin mielenkiintoinen. Muutamat pätkät toteutettiin yhdessä työryhmän kanssa, mutta suurimmaksi osaksi metsäkohtauksissa oli mukana vain kolme näyttelijää, jotka kuvasivat kaiken kahdella kameralla, joista toinen kuvasi värillisenä ja toinen mustavalkoisena. Muu työryhmä oli piilossa metsässä ja aina välillä he säikäyttelivät näyttelijöitä soittamalla äänitehosteita metsään piilotetuista kaiuttimista. Näyttelijät eivät etukäteen täysin tienneet, mitä tulee tapahtumaan ja heille annettiin jokaiselle kuvauspäivälle ohjeita, minne heidän pitää mennä ja miten heidän tulee reagoida. Tällä tavalla hahmojen tunteet on saatu hieman aidommiksi ja esimerkiksi kohtauksessa, jossa he tajuavat kiertäneensä ympyrää, tunteet todella ovat aitoja, sillä näyttelijät oikeasti eksyivät! "Found footage" -tyyli on saatu hyödynnettyä erittäin hyvin, sillä tässä sen käyttö tuo mukaan oman todentuntuisuutensa ja kehno kuvanlaatu saa leffan näyttämään oikeasti kotivarusteilla kuvaltulta filmiltä. Näyttelijöiden kuvaaman materiaalin pohjalta Myrick ja Sánchez leikkasivat lopullisen tuotoksen. Äänitehosteilla on tosiaan tuotu karmivuuteen lisäystä, esimerkiksi oksien katkeilemisilla, oudoilla tömähdyksillä ja lasten äänillä, joita metsästä kuuluu. Musiikkia ei elokuvassa ole mukana, mikä on täydellinen ratkaisu.

Yhteenveto: The Blair Witch Project on yllättävän karmiva elokuva, ottaen huomioon, ettei siinä oikeastaan tapahdu mitään. Jännitystä luodaan oivilla tavoilla, eikä leffan näkemisen jälkeen tee ihan heti mieli lähteä telttailemaan. "Found footage" -tyyli toimii yllättävän hyvin, eikä leffa toimisi tavallisesti tehtynä. Elokuvassa on erikoisen paljon realistisuuden tuntua, vaikka siinä tapahtuukin kummallisia asioita. Näyttelijät ovat hyviä rooleissaan, mutta valitettavan usein ei katsojana tunnista kumpi on Mike ja kumpi Josh. Vaikka kyseessä onkin jokseenkin pelottava kokemus, mukana on tylsiä osuuksia, eikä leffa tunnu etenevän välillä yhtään. Paikoitellen on myös ärsyttävää kuunnella, kun hahmot huutavat kurkku suorana toisilleen, vaikka katsojana ymmärtääkin, miksi niin tapahtuu. Leffa myös loppuu kuin seinään, mikä on toimiva ratkaisu sen takia, että katsojat voivat itse miettiä, mitä tapahtui, mutta toisaalta voi helposti jäädä kaipaamaan edes jotain nähtävää. Kokonaisuutena The Blair Witch Project on ihan hyvä. Vuonna 1999 se olisi varmasti vaikuttanut tehokkaammin tai jos sen olisi nähnyt lapsena. Suosittelen kuitenkin katsomaan sen, jos kauhuelokuvat ovat juttunne, sillä se on merkkiteos lajityypissään. Joidenkin mielestä se voi olla puuduttava ja huono, koska siinä ei näytetä mitään, mutta toisille se voi olla upea juuri samasta syystä. Parhaiten se toimisi telttaretkellä yöllä katsottuna, jolloin ei todellakaan tee mieli poistua teltasta.




Kirjoittanut: Joonatan, 7.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
The Blair Witch Project, 1999, Maxan Films

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti