TV-sarja: Sweet Tooth, kausi 1 (2021)

SWEET TOOTH - KAUSI 1



Luoja: Jim Mickle
Pääosissa: Christian Convery, Nonso Anozie, Adeel Akhtar, Stefania LaVie Owen, Dania Ramirez, Aliza Vellani, Will Forte, Sarah Peirse, Neil Sandilands, Naledi Murray, Amy Seimetz ja James Brolin
Genre: seikkailu, fantasia
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 37 minuuttia - 53 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 54 minuuttia
Ikäraja: 13

Sweet Tooth perustuu Jeff Lemiren samannimiseen sarjakuvaan (2009-). Vuonna 2018 Hulu ilmoitti työstävänsä televisiosarjaa sarjakuvan pohjalta, jonka luomisesta vastaisi Jim Mickle. Kuitenkin keväällä 2020 projekti siirtyi Netflixille ja kuvaukset käynnistyivät samaisena kesänä. Koronaviruspandemian vuoksi kuvaukset jouduttiin hetkellisesti keskeyttämään, mutta ne saatiin hoidettua loppuun syksyllä. Nyt Sweet Toothin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Netflixissä ja olin kiinnostunut, kun näin sarjan mainoksen, jota koristaa poika peuran sarvilla ja korvilla. Kiinnostukseni lisääntyi, kun kuulin sarjan perustuvan DC Comicsin levittämään sarjakuvaan ja aloitinkin Sweet Toothin katselun heti, kun se oli ilmestynyt Netflixiin.

Post-apokalyptisessa maailmassa vaarallinen virus on tappanut suuren osan ihmiskunnasta ja uudet vauvat syntyvät ihmisten ja eläinten sekoituksina, hybrideinä. Kun hybridipoika Gusin isä kuolee, hän lähtee seikkailulle Coloradoon etsimään äitiään... ja vastauksia viruksesta ja hybrideistä.




Pääroolissa nuorena hybridipoika Gusina, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi peura, nähdään nuori Christian Convery, joka on aiemmin tehnyt pieniä sivurooleja elokuvissa ja televisiosarjoissa, mutta pääsee nyt tähdittämään omaa show'taan. Convery onkin oikein mainio löytö Gusiksi, tehden hahmosta välittömästi sympaattisen ja pidettävän, jolloin tätä kannustaa läpi seikkailun maailmanlopun jälkeisessä maailmassa. Seasta löytyy pari hetkeä, joissa Converyn pitäisi esittää monimutkikkaita tunteita, joihin hän ei täysin pysty luontevasti, mutta hän on muuten niin hyvä, että nämä hetket voi katsoa sormien läpi.
     Muita hahmoja sarjassa ovat mm. Gusin isä Pubba (Will Forte), Gusin matkalla kohtaama Tommy Jepperd (Nonso Anozie), omaa selviytyjien ryhmäänsä johtava Karhu (Stefania LaVie Owen), tappavaan viruksen lääkettä kehittelevä tohtori Singh (Adeel Akhtar), hybrideille turvapaikkaa pitävä Eden (Dania Ramirez), sekä hybridejä metsästävä Kenraali (Neil Sandilands). Näyttelijät ovat kaikin puolin oikein hyviä, minkä lisäksi hahmoista Pubba-isä, Gusin matkalle liittyvä Tommy ja Karhu ovat kiinnostavia. Kenraali luo hyvää uhkaa ja niin tohtori Singh kuin Eden ajavat asiansa, mutta heidän kohdalla ongelmaksi koituu, ettei heitä nähdä yhdessä Gusin kanssa ja Gus on läpi tuotantokauden se, jonka seikkailua haluaa seurata. Jos jotain negatiivista sanottavaa avauskaudelta löytyy, niin kiinnostukseni tapahtumia kohtaan tipahti aina, kun siirrytään juonikuvioihin, joissa Gus ei ole mukana.




Sweet Tooth osoittautui vallan viihdyttäväksi ja sydämelliseksi seikkailusarjaksi, josta lähes koko perhe voi nauttia. Perheen pienemmille mukana on joitain liian synkkiä juttuja sympaattisen seikkailemisen ohessa, mutta hieman vanhemmat lapset voivat innostua tästä oikein tosissaan. Sarja imaisee heti alussa miellyttävästi ja kiinnostavasti mukaansa - joskin aluksi tarina maailmalla leviävästä viruksesta voi herkästi pistää miettimään, että pitääkö näitä viruksia kestää myös fiktiotarinoissa, joiden kautta yrittää paeta todellisuutta. Kauden aikana on muutamia hetkiä, jotka tuntuvat siltä, että ne kirjoitettiin hieman hätiköidysti mukaan koronapandemian keskellä, mutta virusideasta saadaan myös mielenkiintoisia ajatuksia irti. Tässä post-apokalyptisessä maailmassa osa uskoo viruksen aiheuttaneen hybridilapset, kun taas toiset uskovat hybridien aiheuttaneen viruksen. Tästä saadaan jännitettä Gusin matkalle, sillä koskaan ei voi tietää, kumpaan joukkoon vastaantulevat selviytyjät kuuluvat.

Seikkailuhenki on vahvasti läsnä aina, kun sarja keskittyy Gusiin ja mukaansatempaavan tunnelman ansiosta kauden kahdeksan jaksoa ahmii helposti vaikka samana päivänä. Tähän vaikuttaa myös oiva tarina, sekä hyvät hahmot, joiden kehittymistä on kiinnostavaa seurata, varsinkin kun jokaisen taustatietoja aletaan vähitellen avaamaan kauden aikana. Post-apokalyptistä maailmaa laajennetaan jo nyt toimivasti, mutta kausi jättää paljon auki potentiaalista tulevaa varten. Mitään paljastamatta täytyykin sanoa, että kausi jätetään aika jännittävässä kohtaa kesken ja ainakin itse katsoisin mielelläni jatkoa. Netflix on kuitenkin alkuvuodesta innokkaasti lopettanut sarjojaan heti ensimmäisen tuotantokauden jälkeen, joten jää nähtäväksi, saadaanko Sweet Toothille jatkoa. Toisin kuin huonon The Irregularsin (2021) ja tylsän Jupiter's Legacyn (2021) kohdalla, minua aidosti harmittaa, jos Sweet Toothin tarina jäisi vain tähän.




Sarjan luoja Jim Micklen johdolla niin ohjaus- kuin käsikirjoitustiimi tekevät hyvää työtä, vaikka teho hiipuu aina hieman, kun Gus ei ole kuvioissa mukana. Ohjaajat onnistuvat tekemään sarjasta lämpimän ja sydämellisen, vaikka se kertookin maailmanlopusta ja mutantti-ihmisistä. Sweet Tooth on myös oivallisesti kuvattu ja hienosti lavastettuja kaupunkeja, jotka kasvillisuus on ottanut valtaansa, esitellään paljon. Puvustajat näyttävät hienosti asuillaan, ketkä ovat tosissaan ryhtyneet elämään post-apokalyptisessa hengessä ja ketkä yrittävät yhä pitää kiinni menneestä. Hybridilasten toteutus on vaikuttava maskeerauksia ja tietokonetehosteita yhdistellen. Gusin jatkuvasti liikkeessä olevat korvat ovat hienosti luodut. Sekaan mahtuu kuitenkin myös joitain alkeellisen näköisiä efektejä. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Jeff Gracen säveltämät musiikit auttavat tunnelman rakentamisessa.

Yhteenveto: Sweet Toothin ensimmäinen tuotantokausi on piristävän mukava yllätys ja oikein mainio aloitus potentiaaliselle perheen seikkailusarjalle. Tarina nappaa hyvin mukaansa heti alussa ja Gus-hybridipojan matkaa ryhtyy seuraamaan erittäin mielellään. Nuori Christian Convery on oiva valinta päärooliin ja muutkin näyttelijät hoitavat hommansa hyvin - joskin on pakko sanoa, että hahmot ja juonikuviot, jotka eivät liity Gusiin, ovat selvästi tylsempiä ja innottomampia. Gusin matkaa vallitsee miellyttävä seikkailuhenki ja seasta löytyy kivaa huumoria ja jännitettä. Kauden finaali vasta jätetäänkin jännittävään paikkaan ja toivon todella, ettei Netflix lopeta tätäkin sarjaa heti avauskauden jälkeen, sillä katsoisin erittäin mielelläni lisää Sweet Toothia. Heikkouksineenkin sen katsominen on varsin mukavaa puuhaa, minkä vuoksi kahdeksanjaksoisen kauden katsoo sujuvasti yhdessäkin päivässä läpi.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.6.2021
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
Sweet Tooth, Yhdysvallat, 2021-, Netflix, DC Entertainment, Warner Bros. Television, Team Downey


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti