FRANKENSTEININ MORSIAN
BRIDE OF FRANKENSTEIN
Ohjaus: James Whale
Pääosissa: Boris Karloff, Colin Clive, Valerie Hobson, Ernest Thesiger, Elsa Lanchester, Gavin Gordon, Douglas Walton, O. P. Heggie, Una O'Connor, E. E. Clive ja Lucien Prival
Genre: kauhu, scifi
Kesto: 1 tunti 15 minuuttia
Ikäraja: 16
Mary Shelleyn kirjaan Frankenstein. Uusi Prometheus. (Frankenstein; or, the Modern Prometheus - 1818) perustuva elokuva Frankenstein (1931) oli kriitikoiden ylistämä menestys, joten jatkoa oli luvassa. Universal Pictures kalasteli ohjaaja James Whalea palaamaan hommiin, mutta Whale koki käsitelleensä jo ensimmäisessä elokuvassa kaiken aiheesta, joten studio päätyi Kurt Neumannin puoleen. Neumann päätti ohjata sittenkin Mustan kissan (The Black Cat - 1934), jolloin Universal palasi Whalen juttusille. Whale suostui tekemään jatko-osan, jos hän saisi tehdä John Galsworthyn kirjaan perustuvan Yli virran -elokuvan (One More River - 1934) ensin, mihin studio suostui. Käsikirjoituksia jatko-osalle työstettiin useita, Whalen ollessa jatkuvasti tyytymätön teksteihin. John L. Balderston ehdotti ideaa, missä Frankensteinin hirviö haluaa itselleen vaimon, mistä Whale innostui. Hän pestasi William J. Hurlbutin ja Edmund Pearsonin työstämään käsikirjoituksen ja vihdoin Whale oli tyytyväinen lukemaansa. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 1935 ja leikkausvaiheessa tekijät joutuivat tekemään useita muutoksia Haysin toimiston sensuurivaatimusten takia. Lopulta elokuva saatiin valmiiksi ja Frankensteinin morsian sai maailmanensi-iltansa 19. huhtikuuta 1935 - tasan 90 vuotta sitten! Elokuva oli edeltäjänsä tapaan kriitikoiden kehuma menestys, joka on vuosien varrella noussut suurklassikoksi. Itse en ollut aiemmin nähnyt Frankensteinin morsianta, ainoastaan alkuperäisen Frankenstein-elokuvan. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 90 vuotta, minkä lisäksi ensi vuonna on tulossa uusi elokuva samasta aiheesta, The Bride! (2026), päätin vihdoin ja viimein katsoa Frankensteinin morsiamen ja samalla arvostella elokuvan.
Tuulimyllyn palosta selvinnyt hirviö haluaa luojansa, tohtori Frankensteinin rakentamaan hänelle naispuolisen ystävän.
Colin Clive ja Boris Karloff palasivat näyttelijäuriensa ikimuistoisimpiin rooleihin tohtori Henry Frankensteiniksi ja tämän kuolleista ihmisistä kasaan parsituksi ja salaman avulla henkiin herätetyksi hirviöluomukseksi. Clive on osassaan yhä mainio, vaikkei hän pääsekään heittäytymään yhtä maanisesti roolinsa vietäväksi. Ensimmäisen elokuvan tapahtumien myötä Henrystä on nimittäin kadonnut tietty hulluus ja hän on alkanut hoksaamaan, ettei Jumalan leikkiminen kannata. Hirviö sen sijaan on edelleen jahdattu aiempien tapahtumien jälkeen. Karloff on toistamiseen erinomainen roolissa. Hän on toisaalta hurja ilmestys, mutta hän myös tulkitsee hienosti hirviöhahmonsa monia kerroksia, tämän ollessa todellisuudessa väärinymmärretty reppana, joka vain haluaisi rakkautta ja ystäviä.
Elokuvassa nähdään myös Valerie Hobson Mae Clarkin korvaajana Henryn vaimona Elizabethina ja Ernest Thesiger Henryn entisenä mentorina, tohtori Pretoriuksena, joka saa kuulla hirviöselkkauksesta ja matkaa Henryn luokse, aikomuksenaan saada tämä tekemään yhteistyötä ja luomaan jotain vielä kauhistuttavampaa. Nimikkoroolissa Frankensteinin morsiamena nähdään Elsa Lanchester, joka esittää myös elokuvan alussa tapahtumien kertojana toimivaa Frankenstein-kirjailija Mary Shelleytä. Sivunäyttelijöistä parasta työtä tekee Thesiger, joka korvaa Henryn hulluna tiedemiehenä ja joka haluaa mennä vielä pidemmälle tieteellisissä kokeiluissa. Monelle voi tulla taatusti pettymyksenä, että vaikka Frankensteinin morsian on jopa elokuvan nimessä, hahmolla on lopulta ruutuaikaa vain pari minuuttia ihan elokuvan lopussa.
Alkuperäinen Frankenstein oli hirviökauhuklassikko parhaimmillaan. Kyse oli sykähdyttävästä tarinasta, jonka teemat Jumalan leikkimisestä olivat vahvat ja joka pisti hyvin pohtimaan, kuka olikaan tarinan todellinen hirviö: kuolleista eloon herätetty olio, vai sittenkin tämän luoja? Elokuva oli suuri menestys, joten tietenkin jatko-osan työstäminen käynnistyi heti (jo 1930-luvulla Hollywoodissa osattiin takoa, kun rauta on vielä kuumaa). Osan katsojista mielestä Frankensteinin morsian jopa ylittää edellisen elokuvan ansiot, mutta itselleni filmi tuotti pienen pettymyksen. Se on varsin mainio, mutta siitä puuttuu se voima, mikä teki alkuperäisestä elokuvasta niin ikimuistoisen ja ikonisen.
Jatko-osa lähtee käyntiin suoraan siitä hetkestä, mihin ensimmäinen elokuva päättyi. Koska jatkotarinaa ei muuten saataisi, oli hirviön toki pakko sittenkin selvitä tuulimyllyn palosta. Hirviö jatkaakin pakomatkaansa, vahvistaen katsojan sympatiaa. Elokuvan parasta antia on kohtaus, jossa hirviö kohtaa metsän keskellä asuvan sokean miehen (O. P. Heggie), joka ei pelkää hirviötä, vaan päinvastoin tarjoaa tälle kodin, ruokaa ja opetusta. Erilaisuutta pelkäävät ja vihaa lietsovat ihmiset ovat kuitenkin pirullisia tapauksia, mikä saakin hirviön pohtimaan, että hän voisi saada rakkautta vain itsensä kaltaiselta olennolta. Elokuvan heikompaa antia taas on tohtori Proteriuksen yritys saada Henry palaamaan hämärähommiensa pariin. Kohtaus, jossa Proterius esittelee omia kokeilujaan, pienikokoisia ihmisiä, tuntuu lähinnä elokuvantekijöiden leveilyltä omista ansioistaan. Toteutus on teknisesti pätevä, mutta kohtaus tuntuu ylimääräiseltä. Elokuvan ja samalla hirviön matkan huipennus on kaikessa traagisuudessaan liikuttava, joskin samalla on tosiaan sääli, kuinka pieneen osaan nimikkohahmo Frankensteinin morsian lopulta jääkään.
Pitkän taivuttelun jälkeen ensimmäisen elokuvan ohjaaja James Whale suostui palaamaan Frankensteinin tarinan pariin. Jatko-osasta näkeekin paikoin, että Whalea ei kiinnostunut projekti yhtä paljon kuin viimeksi, mutta hirviöön keskittyvissä osuuksissa hän suoriutuu yhä mainiosti. Jos jossain Frankensteinin morsian ylittää edeltäjänsä, niin teknisessä suorituksessa. Tähän vaikuttaa jo merkittävästi se, että elokuvien välissä oli ilmestynyt King Kong (1933), jonka musiikkiääniraita oli ollut vallankumouksellinen keksintö. Siinä, missä ensimmäinen Frankenstein oli lähes musiikiton, jatko-osassa Franz Waxman pääsee tunnelmoimaan jännittävillä ja surumielisillä melodioillaan. Elokuva on myös hyvin kuvattu ja pääasiassa toimivasti leikattu kasaan. Lavastus ja puvustus ovat oivallista jälkeä ja hirviön maskeeraukset ovat toistamiseen hienot. Erikoistehosteet näyttävät kanssa edelleen varsin toimivilta.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.10.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Bride of Frankenstein, 1935, Universal Pictures, Motion Picture Producers and Distributors Association of America
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti