KING KONG
Ohjaus: Merian C. Cooper ja Ernest B. Schoedsack
Pääosissa: Fay Wray, Robert Armstrong, Bruce Cabot, Frank Reicher, Sam Hardy, Victor Wong, Noble Johnson ja Steve Clemente
Genre: seikkailu, jännitys
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 16
King Kong on vuonna 1933 tehty hirviöelokuvien todellinen klassikko. Elokuva lähti liikkeelle Merian C. Cooperin kiinnostuksesta gorilloja kohtaan ja hän alkoi kuvitella mielessään taistelua jättiläisgorillan ja komodonvaraanien välillä. Cooper yritti kaupata ideaansa Hollywoodissa, mutta suuren laman alettua Yhdysvalloissa, ei kukaan tuntunut innostuvan kalliista ideasta. Uskoessaan, ettei elokuvaa voisi toteuttaa, Cooper alkoi kehitellä uusia ideoita. Vuonna 1931 hänet palkattiin RKO-studiolle, missä hän alkoi kehittelemään viidakkoon sijoittuvaa jännityselokuvaa The Most Dangerous Game (1932), jota varten rakennettiin suuret lavasteet. Kesken elokuvan tuotannon Cooper näki Willis O'Brienin stop motion -animaatiotekniikalla toteutetun, keskeneräisen dinosaurusfilmi Creationin (1931). Cooper hoksasi heti, että tällä tavalla hän pääsisi toteuttamaan elokuvansa jättimäisestä gorillasta. Aluksi RKO ei lämmennyt Cooperin villeille ideoille, mutta kun Cooper kuvasi The Most Dangerous Gamen kuvausten aikana pienen esittelypätkän, jossa hän hyödynsi elokuvan tähtiä Fay Wrayta ja Robert Armstrongia, sekä O'Brienin stop motion -animaatiota, RKO lopulta suostui projektiin, joka lähti liikkeelle nimellä "The Beast". Kirjailija Edgar Wallace palkattiin käsikirjoittajaksi, joka sai työstettyä ensimmäisen vedoksen hirviöiden täyttämälle saarelle eksyvistä vangeista, kunnes hän menehtyi helmikuussa 1932. Cooper itse ryhtyi työstämään käsikirjoitusta, jonka nimi muuttui "The Eighth Wonderiksi" ja jossa vangit muuttuivat elokuvantekijöiksi. Hän sai apua ja lisäideoita myös Horace McCoylta ja James Creelmanilta, jotka ehdottivat mm. saaren alkuperäisasukkaiden lisäämistä, minkä lisäksi tekstin viimeisteli toisen ohjaajan, Ernest B. Schoedsackin vaimo Ruth Rose. Monimutkikkaita erikoistehosteita hyödyntäen kuvaukset käynnistyivät The Most Dangerous Gamen lavasteissa ja työryhmän kera. Jälkituotannossa leffa teki elokuvahistoriaa musiikeillaan, sillä siinä kohtaa perinteisten taustamusiikkien sijaan Max Steiner työsti täysin uudenlaisella tavalla sävelmiä, jotka sopisivat eri kohtauksiin, minkä lisäksi hän hyödynsi siihen aikaan ennennäkemättömän kokoista elokuvaorkesteria. King Kong sai ensi-iltansa maaliskuussa 1933 ja se oli valtava menestys. Katsojien jono kiersi ympäri Radio City Music Hallia, missä sitä ensiksi esitettiin New Yorkissa ja neljän päivän ajan kaikki, jopa yli 6000 hengen näytökset olivat loppuunmyytyjä. Suosio vain jatkui, kun elokuvaa esitettiin vähitellen ympäri maailmaa ja kaikkialla ihailtiin ennennäkemättömiä erikoistehosteita ja kauhisteltiin pelottavan Kong-gorillan saapuessa kuvaan. Kriitikot ovat vuosikymmeniä ylistäneet elokuvaa ja jo monia vuosia sitten elokuvaa alettiin kutsumaan klassikoksi. Vuosien varrella elokuvalle on tehty jatko-osia ja siitä on työstetty uusia versioita. Itse näin tämän alkuperäisen King Kongin ensimmäisen kerran ala-asteella, mutten silloin erityisemmin ymmärtänyt sen päälle. Vasta joitain vuosia myöhemmin se alkoi kiehtomaan tosissaan, kun aloin enemmän tutkimaan elokuvahistoriaa. Katsoin elokuvan uudestaan vihdoin viime vuonna, osana 24 tunnin elokuvamaraton -haastettani, jolloin leffa iski täysillä. Nyt kun Kong-gorilla on taas kerran tekemässä paluun valkokankaille, tällä kertaa taistellakseen toista hirviölegendaa, Godzilla-liskoa vastaan elokuvassa Godzilla vs. Kong (2021), päätin katsoa ja arvostella molempien hirviöiden ensiesiintymiset - alkaen tietty ensimmäisenä ilmestyneestä, vuoden 1933 King Kongista.
Idean isä ja toinen ohjaaja Merian C. Cooper päätti tosiaan hyödyntää The Most Dangerous Gamen lavasteita, työryhmää ja jopa näyttelijöitä King Kongissa. Elokuvaa tähdittäneet Robert Armstrong ja Fay Wray nähdään tässä elokuvaohjaaja Carl Denhamina ja näyttelijä Ann Darrow'na. Carl on todella intohimoinen elokuvantekijä, eikä anna minkään koitua filminsä kohtaloksi, eikä häntä tunnu edes haittaavan kuvausryhmäänkään kohtalo, kunhan kuvaukset saadaan purkkiin. Ann taas on nuori nainen, jonka Carl kiskaisee kadulta mukaan, esitellen tällä kuvitelmat Hollywood-tähteydestä ja romanttisesta seikkailusta. Eipä Ann (tai sen koommin Carlkaan) tiedä, mitä Pääkallosaarella odottaa. Carl on hahmoista mielenkiintoisin, omatessaan hyvin kyseenalaiset moraaliset arvot. Annkin on oiva hahmo, joskin nykyään hänet voi nähdä jopa liiankin tyypillisenä avuttomana neitona hädässä. Lähinnä ihmetetyttää, kuinka hän jaksaa koko laivamatkan kuunnella sitä, kun miehistö sanoo päin Annin naamaa, etteivät naiset kuulu laivaan ja että hän tuo pelkkää huonoa onnea.
Carlin ja Annin lisäksi matkaan suuntaavat myös mm. kapteeni Englehorn (Frank Reicher), perämies Jack Driscoll (Bruce Cabot) ja kokki Charlie (Victor Wong), joista lähinnä vain Jack Driscollista kehitellään kunnon hahmo ja perinteisempi sankaritapaus, Carlin ollessa hieman epäilyttävämpää sorttia. Kaikki näyttelijät ovat rooleissaan mainioita, vaikkakin tänä päivänä onkin hieman hassua kuunnella kaikkien epäluonnollisen napakkaa ja äkkipikaista replikointia.
King Kong on todella ansainnut tittelinsä elokuvahistorian merkkiteoksena ja klassikkona. Ei vain sen takia, että se sisältää ilmestymisensä aikaan hämmästyttäviä ja liki ennennäkemättömiä erikoistehosteita, sekä uudella tavalla tehtyä musiikkia (päästään niihin ihan kohta tarkemmin), vaan koska se on fantastinen seikkailuleffa, joka toimii yhä lähes 90 vuotta myöhemmin erinomaisesti. Siitä löytyy kaikki klassisen seikkailutarinan vaatimat ainekset: on uutta ja kiehtovaa maailmaa täynnä hurjia hirviöitä ja muita vaaroja, on urheaa sankaria pelastamassa kaunista neitoa, on jännitystä, on romantiikkaa, on toimintaa ja juurikin sitä seikkailemisen tuntua. Elokuvan tehon huomaa erityisesti siitä, että se onnistuu imaisemaan mukaansa niinkin hyvin, ettei tiettyihin ajan nakertamiin juttuihin edes kiinnitä sillä lailla huomiota. Tekijöiden loihtima illuusio on säilynyt ihailtavasti. King Kongista löytyy sitä todellista elokuvan taikaa.
Elokuva rakentaa onnistuneesti jännitettään, pitämällä alkupäässä yllä kutkuttavan salaperäisyyden. Vähitellen Carl Denham alkaa paljastamaan, mistä matkassa on todellisuudessa kyse ja mitä saarella huhuillaan lymyilevän, ja jännite kasvaa entisestään. Vaarat nousevat selvemmin mieleen ja hahmojen tavoin katsoja tietää, ettei saarelle astuminen luultavasti tiedä hyvää, mutta sinne on silti pakko mennä. Kun saarelle päästään, alkaa varsinainen vauhdin ja vaaratilanteiden vyyhti. Hahmot kohtaavat milloin mitäkin olentoja ja voin vain kuvitella, kuinka vuonna 1933 katsojat ovat hämmästelleet menoa samalla lailla kuin tänä päivänä me hämmästelemme, mitä kaikkea digiteknologialla voikaan saada aikaiseksi.
King Kongin hienous ja klassikkoasema eivät kuitenkaan johdu vain valloittavasta ja mukaansatempaavasta seikkailukertomuksesta tai vaikuttavista teknisistä saavutuksista, vaan siitä, että elokuvalla on oikeasti jotain sanottavanaan. Elokuvasta löytyy vahvaa sanomaa siitä, kuinka ihmisillä on paha tapa viedä ja riistää asioita muualta, oli kyse sitten kulttuurillisesta omimisesta tai eläinten viemisestä tarhoihin kaikkien tuijotettavaksi. Ihmisten on pakko levittää mahtiaan maailman joka kolkkaan ja sorkkia niitäkin paikkoja, joihin ei kannattaisi koskea. Filmissä pohditaankin, että kun luonnon mahti kohtaa ihmisten teknologian, kumpi lopulta taipuu yhteentörmäyksessä? Lisäksi pikkuhiljaa elokuva heittää ilmoille kysymyksen siitä, kuka onkaan lopulta leffan paha hirviö: Kong-gorilla vai Carl Denham? Kong on toki se selkeämpi ja perinteisempi hirviö, mutta eipä riistäjäluonteinen ja ihmisistä välinpitämätön Denhamkaan ole mikään puhdas pulmunen.
Ja sitten on tietty se tekninen puoli. Toki nykypäivänä hieman töksähdellen liikkuva ja stop motion -animoitu nukkegorilla näyttää pakostikin vähän hupsulta, eikä millään aiheuta enää niitä kylmiä väreitä katsojassa kuin vuosikymmeniä sitten. Silti elokuvan erikoistehosteet toimivat edelleen vaikuttavasti, lähinnä sen ansiosta, kuinka luovasti ja monipuolisesti niitä hyödynnetään. Tekijät ovat tienneet, että pelkästään kuvat animoiduista hirviönukeista eivät vielä yksinään riitä. Niinpä suurimpaan osaan tehostekuvista on liitetty päälle kuvaa oikeista näyttelijöistä reagoimassa monstereihin. Näemme siis kahta erikseen kuvattua videota päällekäin, joiden yhdistäminen on vaatinut suurta tarkkuutta ja ajoituksen lahjoja. Kun oikeat näyttelijät ovat vuorovaikutuksessa animoitujen hirviöiden kanssa, hyväksymme helpommin nämä tehosteet todeksi ja siitä syntyy se vaikuttava illuusio, mikä on kestänyt aikaa niin hyvin. Vaikka monessa kohtaa pystyin helposti päättelemään, miten mikäkin juttu oli tehty, mukaan mahtui silti muutama kuva, joiden huikea toteutus sai minut häkeltyneeksi.
Sen lisäksi, että erikoistehosteet ovat hienot, on muukin tekninen puoli todella laadukasta. Kuvaus on tyylikästä ja sitä tukee niin toimiva valaisu kuin oiva leikkaus. Lavasteet ovat erittäin vaikuttavat - etenkin alkuasukkaiden kylän ja viidakon erottava jättimäinen muuri on aikamoinen ilmestys. Asut ja maskeerauksetkin ovat mainiot, vaikka vuosien varrella onkin yhä enemmän kritisoitu sitä, kuinka stereotyyppisiä Pääkallosaaren alkuasukasheimon jäsenistä on tehty. Äänimaailma on järisyttävä, oli kyse sitten hirviöiden karjaisuja täynnä olevista ääniefekteistä tai Max Steinerin elokuvahistoriaa tehneistä musiikeista. Alunperin studio halusi, että tekijät olisivat kierrättäneet musiikkeja aiemmista filmeistä, mutta onneksi tekijät taistelivat Steinerin työn puolesta. Steiner ja kumppanit asettivat uudet standardit sille, kuinka elokuviin tehdään musiikkia ja jo siitä elokuvateollisuus on paljon King Kongille velkaa.
Yhteenveto: King Kong on todellinen hirviöelokuvien ja seikkailuleffojen klassikko. Elokuvahistoriallisen merkityksen voi huomata ajalleen hurjista erikoistehosteista, sekä ennenkuulumattomasta musiikkien käytöstä. Max Steineriä ei turhaan nimetty elokuvamusiikin isäksi. Efektit ovat toki nähneet parhaat päivänsä, mutta silti niissä on tiettyä viehätystä ja voimaa. Erikoistehosteiden parhaat puolet tulevat esiin silloin, kun animoidut nuket ovat vuorovaikutuksessa oikeiden ihmisten kanssa, mikä luo illuusiota ja auttaa katsojaa unohtamaan toteutustavan. Sen lisäksi, että leffa on täynnä teknisiä saavutuksia, on se muutenkin mahtava teos. Seikkailuhenki imaisee heti mukaansa ja mukana onkin kaikkea vauhdista vaaroihin ja romantiikasta jännitykseen. Kenties parasta kuitenkin on, että leffa ei ole pelkkää aivotonta monsterimähinää, vaan sillä on oikeasti jotain sanottavanaan ihmisen riistäjäluonteesta, sekä luonnon ja teknologiaa hyödyntävien ihmisten yhteentörmäyksestä. Kaiken kaikkiaan alkuperäinen King Kong on ehdoton klassikkoelokuva, joka mullisti elokuvateollisuutta, ja jonka mahti ja suuret vaikutukset näkyvät yhä tänä päivänä!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.2.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
King Kong, 1933, RKO Radio Pictures
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti