Arvostelu: Frankensteinin morsian (Bride of Frankenstein - 1935)

FRANKENSTEININ MORSIAN

BRIDE OF FRANKENSTEIN

Ohjaus: James Whale

Pääosissa: Boris Karloff, Colin Clive, Valerie Hobson, Ernest Thesiger, Elsa Lanchester, Gavin Gordon, Douglas Walton, O. P. Heggie, Una O'Connor, E. E. Clive ja Lucien Prival

Genre: kauhu, scifi

Kesto: 1 tunti 15 minuuttia

Ikäraja: 16

Mary Shelleyn kirjaan Frankenstein. Uusi Prometheus. (Frankenstein; or, the Modern Prometheus - 1818) perustuva elokuva Frankenstein (1931) oli kriitikoiden ylistämä menestys, joten jatkoa oli luvassa. Universal Pictures kalasteli ohjaaja James Whalea palaamaan hommiin, mutta Whale koki käsitelleensä jo ensimmäisessä elokuvassa kaiken aiheesta, joten studio päätyi Kurt Neumannin puoleen. Neumann päätti ohjata sittenkin Mustan kissan (The Black Cat - 1934), jolloin Universal palasi Whalen juttusille. Whale suostui tekemään jatko-osan, jos hän saisi tehdä John Galsworthyn kirjaan perustuvan Yli virran -elokuvan (One More River - 1934) ensin, mihin studio suostui. Käsikirjoituksia jatko-osalle työstettiin useita, Whalen ollessa jatkuvasti tyytymätön teksteihin. John L. Balderston ehdotti ideaa, missä Frankensteinin hirviö haluaa itselleen vaimon, mistä Whale innostui. Hän pestasi William J. Hurlbutin ja Edmund Pearsonin työstämään käsikirjoituksen ja vihdoin Whale oli tyytyväinen lukemaansa. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 1935 ja leikkausvaiheessa tekijät joutuivat tekemään useita muutoksia Haysin toimiston sensuurivaatimusten takia. Lopulta elokuva saatiin valmiiksi ja Frankensteinin morsian sai maailmanensi-iltansa 19. huhtikuuta 1935 - tasan 90 vuotta sitten! Elokuva oli edeltäjänsä tapaan kriitikoiden kehuma menestys, joka on vuosien varrella noussut suurklassikoksi. Itse en ollut aiemmin nähnyt Frankensteinin morsianta, ainoastaan alkuperäisen Frankenstein-elokuvan. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 90 vuotta, minkä lisäksi ensi vuonna on tulossa uusi elokuva samasta aiheesta, The Bride! (2026), päätin vihdoin ja viimein katsoa Frankensteinin morsiamen ja samalla arvostella elokuvan.

Tuulimyllyn palosta selvinnyt hirviö haluaa luojansa, tohtori Frankensteinin rakentamaan hänelle naispuolisen ystävän.

Colin Clive ja Boris Karloff palasivat näyttelijäuriensa ikimuistoisimpiin rooleihin tohtori Henry Frankensteiniksi ja tämän kuolleista ihmisistä kasaan parsituksi ja salaman avulla henkiin herätetyksi hirviöluomukseksi. Clive on osassaan yhä mainio, vaikkei hän pääsekään heittäytymään yhtä maanisesti roolinsa vietäväksi. Ensimmäisen elokuvan tapahtumien myötä Henrystä on nimittäin kadonnut tietty hulluus ja hän on alkanut hoksaamaan, ettei Jumalan leikkiminen kannata. Hirviö sen sijaan on edelleen jahdattu aiempien tapahtumien jälkeen. Karloff on toistamiseen erinomainen roolissa. Hän on toisaalta hurja ilmestys, mutta hän myös tulkitsee hienosti hirviöhahmonsa monia kerroksia, tämän ollessa todellisuudessa väärinymmärretty reppana, joka vain haluaisi rakkautta ja ystäviä.

     Elokuvassa nähdään myös Valerie Hobson Mae Clarkin korvaajana Henryn vaimona Elizabethina ja Ernest Thesiger Henryn entisenä mentorina, tohtori Pretoriuksena, joka saa kuulla hirviöselkkauksesta ja matkaa Henryn luokse, aikomuksenaan saada tämä tekemään yhteistyötä ja luomaan jotain vielä kauhistuttavampaa. Nimikkoroolissa Frankensteinin morsiamena nähdään Elsa Lanchester, joka esittää myös elokuvan alussa tapahtumien kertojana toimivaa Frankenstein-kirjailija Mary Shelleytä. Sivunäyttelijöistä parasta työtä tekee Thesiger, joka korvaa Henryn hulluna tiedemiehenä ja joka haluaa mennä vielä pidemmälle tieteellisissä kokeiluissa. Monelle voi tulla taatusti pettymyksenä, että vaikka Frankensteinin morsian on jopa elokuvan nimessä, hahmolla on lopulta ruutuaikaa vain pari minuuttia ihan elokuvan lopussa.

Alkuperäinen Frankenstein oli hirviökauhuklassikko parhaimmillaan. Kyse oli sykähdyttävästä tarinasta, jonka teemat Jumalan leikkimisestä olivat vahvat ja joka pisti hyvin pohtimaan, kuka olikaan tarinan todellinen hirviö: kuolleista eloon herätetty olio, vai sittenkin tämän luoja? Elokuva oli suuri menestys, joten tietenkin jatko-osan työstäminen käynnistyi heti (jo 1930-luvulla Hollywoodissa osattiin takoa, kun rauta on vielä kuumaa). Osan katsojista mielestä Frankensteinin morsian jopa ylittää edellisen elokuvan ansiot, mutta itselleni filmi tuotti pienen pettymyksen. Se on varsin mainio, mutta siitä puuttuu se voima, mikä teki alkuperäisestä elokuvasta niin ikimuistoisen ja ikonisen.

Jatko-osa lähtee käyntiin suoraan siitä hetkestä, mihin ensimmäinen elokuva päättyi. Koska jatkotarinaa ei muuten saataisi, oli hirviön toki pakko sittenkin selvitä tuulimyllyn palosta. Hirviö jatkaakin pakomatkaansa, vahvistaen katsojan sympatiaa. Elokuvan parasta antia on kohtaus, jossa hirviö kohtaa metsän keskellä asuvan sokean miehen (O. P. Heggie), joka ei pelkää hirviötä, vaan päinvastoin tarjoaa tälle kodin, ruokaa ja opetusta. Erilaisuutta pelkäävät ja vihaa lietsovat ihmiset ovat kuitenkin pirullisia tapauksia, mikä saakin hirviön pohtimaan, että hän voisi saada rakkautta vain itsensä kaltaiselta olennolta. Elokuvan heikompaa antia taas on tohtori Proteriuksen yritys saada Henry palaamaan hämärähommiensa pariin. Kohtaus, jossa Proterius esittelee omia kokeilujaan, pienikokoisia ihmisiä, tuntuu lähinnä elokuvantekijöiden leveilyltä omista ansioistaan. Toteutus on teknisesti pätevä, mutta kohtaus tuntuu ylimääräiseltä. Elokuvan ja samalla hirviön matkan huipennus on kaikessa traagisuudessaan liikuttava, joskin samalla on tosiaan sääli, kuinka pieneen osaan nimikkohahmo Frankensteinin morsian lopulta jääkään.

Pitkän taivuttelun jälkeen ensimmäisen elokuvan ohjaaja James Whale suostui palaamaan Frankensteinin tarinan pariin. Jatko-osasta näkeekin paikoin, että Whalea ei kiinnostunut projekti yhtä paljon kuin viimeksi, mutta hirviöön keskittyvissä osuuksissa hän suoriutuu yhä mainiosti. Jos jossain Frankensteinin morsian ylittää edeltäjänsä, niin teknisessä suorituksessa. Tähän vaikuttaa jo merkittävästi se, että elokuvien välissä oli ilmestynyt King Kong (1933), jonka musiikkiääniraita oli ollut vallankumouksellinen keksintö. Siinä, missä ensimmäinen Frankenstein oli lähes musiikiton, jatko-osassa Franz Waxman pääsee tunnelmoimaan jännittävillä ja surumielisillä melodioillaan. Elokuva on myös hyvin kuvattu ja pääasiassa toimivasti leikattu kasaan. Lavastus ja puvustus ovat oivallista jälkeä ja hirviön maskeeraukset ovat toistamiseen hienot. Erikoistehosteet näyttävät kanssa edelleen varsin toimivilta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.10.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Bride of Frankenstein, 1935, Universal Pictures, Motion Picture Producers and Distributors Association of America

Arvostelu: Näkymätön mies (The Invisible Man - 1933)

NÄKYMÄTÖN MIES

THE INVISIBLE MAN

Ohjaus: James Whale
Pääosissa: Claude Rains, William Harrigan, Gloria Stuart, Henry Travers, Una O'Connor, Forrester Harvey ja Dudley Digges
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 11 minuuttia
Ikäraja: 12

The Invisible Man, eli suomalaisittain Näkymätön mies perustuu H. G. Wellsin samannimiseen kirjaan vuodelta 1897. Elokuvan työstäminen lähti käyntiin, kun Universal-yhtiö tajusi edellisten kauhuleffojensa, Draculan (1931), Frankensteinin (1931) ja Muumion (The Mummy - 1932) olleen kassamagneetteja ja alkoi etsiä uutta tarinaa kerrottavaksi. Wellsin kirja valittiin ja kuvaukset lähtivät käyntiin. Näkymätön mies ilmestyi marraskuussa 1933 ja sekin oli menestys, mistä myös kriitikot pitivät. Vuosien varrella elokuva on noussut kauhuklassikon asemaan ja vaikkei se ole yhtä tunnettu teos kuin vaikkapa Dracula, löytyy sillekin faneja yhä tänä päivänä. Itselleni hahmo ei ollut kovin tuttu, toisin kuin muut Universalin monsterit. Olin nähnyt hahmon aiemmin filmeissä Herrasmiesliiga (The League of Extraordinary Gentlemen -2003) ja Hotel Transylvania (2012), mutta siihen se jäi. Viime vuonna päätin kuitenkin ostaa Universalin monsterielokuvapaketin, johon myös Näkymätön mies kuului. Järjestin viime syksynä halloweenin kunniaksi kyselyn, jossa lukijat saivat äänestää, minkä monsteriklassikon arvostelen ja yllättäen Dracula ja Frankenstein saivat saman verran pisteitä. Päätinkin jatkaa tänä vuonna samalla lailla ja arvioida kaksi hirviöklassikkoa tällekin syksylle. Pari viikkoa Muumion katselun jälkeen katsoin vihdoin Näkymättömän miehen ja yllättäen pidin siitä enemmän kuin etukäteen ajattelin.

Tutkija Jack Griffin keksii keinon muuttua näkymättömäksi ja testaa sitä itseensä. Näkymättömyyden lisäksi hänestä tulee myös hullu murhaaja.

Elokuvan nimikkoroolissa näkymättömänä miehenä, eli Jack Griffininä nähdään Claude Rains. Tai no, ei nähdä, sillä hänhän on näkymätön! Hehee! Joka tapauksessa Rains esittää hahmoa ja koska leffassa on useita hetkiä, jolloin häntä ei nähdä, on Rainsin täytynyt pistää kaikkensa peliin pelkällä äänellään. Hänen äänensä sopiikin täydellisesti hullun tiedemiehen rooliin ja hän kykenee tuomaan tunteensa erinomaisesti esille, vaikkei hänen kasvojansa näytetäkään. Hahmon esittäminen oli Rainsille usein kauheaa, sillä hän joutui esiintymään kasvot kokonaan käärittyinä, täysin pimeät aurinkolasit silmillään. Rainsin oli vaikea nähdä tai edes hengittää, mutta silti hän onnistui luomaan hienon hahmon. Alunperin rooliin kaavailtiin Frankensteinissa ja Muumiossa hirviöitä esittänyttä Boris Karloffia, mutta mielestäni on hyvä päätös, että yhtiö kokeili välillä jotakuta muutakin.
     Näkymättömän miehen lisäksi tärkeitä hahmoja ovat myös Griffinin kanssa työskennellyt tohtori Kemp (William Harrigan), Griffinin hylkäämä tyttöystävä Flora (Gloria Stuart), sekä Floran tutkijaisä tohtori Cranley (Henry Travers). Harrigan on mainio pelokkaana tiedemiehenä ja Travers on uskottava vanhana ja rauhallisempana tutkijana. Stuart on se tuohon aikaan perinteinen avuton blondi neitokainen. Tällä kertaa erona tosin on, ettei leffan "hirviö" ole neidon perässä, mikä toisaalta tekee Florasta hyvin unohdettavan.
     Elokuvassa nähdään myös pienissä rooleissa Dudley Digges poliisimestarina, sekä Una O'Connor ja Forrester Harvey majatalon pitäjinä. Harvey on hieman koominen pökkelönä majatalon isäntänä, mutta todelliset naurut tarjoaa pahasti ylinäyttelevä O'Connor. Hänen kirkaisunsa ja traagiset hetkensä ovat niin teatraalisia, ettei häntä voi mitenkään ottaa tosissaan.

O'Connorin roolityön lisäksi Näkymätön mies on muutenkin aika koominen teos. Kohtaukset, joissa Jack Griffin suunnittelee ääneen maailmanvalloitusjuontaan, ovat hyvin hölmöjä. Niiden takia Jack onkin aika tyypillinen hullu tiedemieshahmo, jota on vaikea pelätä. Sentään tekijät onnistuivat tällä kertaa tekemään "hirviöstä" oikeasti pahan, toisin kuin Muumiossa, jossa katsoja lähinnä sääli monsteria. Aluksi Jack vaikuttaa tosin olevan vain hieman ilkikurinen, kiusatessaan näkymättömänä pienen kylän asukkaita. Lukemani perusteella elokuvan koomisuus ei kuitenkaan johdu siitä, että se olisi vanhentunut kehnosti; jo ilmestyessään filmiä nimittäin kritisoitiin sen huumorillisuudesta. Itse en kuitenkaan kritisoi leffan koomisuutta. Itse asiassa minun silmissäni se nosti tämän leffan edellisten Universalin monsterifilmien yläpuolelle!

Erityisen ihmeellisestä teoksesta ei ole kyse, mutta Näkymätön mies nappasi minut oivallisesti mukaansa, eikä siinä ollut ainuttakaan tylsää hetkeä. Huumorista huolimatta pariin kohtaukseen on saatu oivaa jännitettä, sillä katsojana ei voi tietää, missä näkymätön mies liikkuu. Kaikkein parhaiten elokuva piti minut kiehtoutuneena, kun Jack nähdään riisumassa kääreitä päänsä ympäriltä tai kun hän liikkuu pelkästään paidassa ja housuissa. Nykypäivänä näkymättömän miehen voi helposti toteuttaa tietokone-efektien avulla, muttei sellaisia ollut 1930-luvun alussa. Olikin niin hienoa, kuinka leffa sai minut useasti ihmettelemään: "Miten tuo tehtiin?" "Miten tuo oli mahdollista?" Parissa kohtaa kuvassa näkyy selkeät rajat, mistä Griffin on liitetty jälkikäteen taustaa vasten, mutta pääasiassa näkymättömyystehoste on upeasti luotu. Sen ansiosta leffa olisi melkein saanut puoli tähteä enemmän, mutta harmillisesti hätäisesti kirjoitettu huipennus saa lopun lässähtämään. Pidin silti Näkymätöntä miestä oikein hyvänä teoksena, mistä olin yllättynyt, sillä en erityisemmin odottanut siltä mitään.

Elokuvan on ohjannut Frankensteinin tekijä James Whale, joka onnistui tässä mielestäni paremmin kuin siinä. Leffan tunnelma on oivallisesti luotu, vaikka olenkin aika varma, että monet koomiset hetket tulivat vahingossa mukaan. R. C. Sherriffin työstämä käsikirjoitus on ihan hyvä, vaikkakin hahmojen repliikit ovat usein liian selitteleviä. Sen sijaan, että hahmot olisivat sanoneet "nyt minä teen näin" tai "seuraavaksi minä teen noin", tekemisen olisi voinut vain näyttää. Näkymätön mies on hyvin kuvattu ja leikkaus on suurimmaksi osaksi sujuvaa. Valaisu on onnistunutta, minkä lisäksi lavasteet näyttävät tyylikkäiltä. Näkymättömän miehen puvustajalle hatunnosto. Paria hetkeä lukuunottamatta elokuvassa ei valitettavasti kuulla musiikkia, mutta muuten äänityöskentelyssä on selvästi kehitytty parin vuoden aikana, eikä taustakohinaa kuulu samalla lailla kuin Draculassa, eikä ääni katkeile leikkauksen takia kuten Frankensteinissa.

Yhteenveto: Näkymätön mies ei ole kovin pelottava elokuva, mutta yllättävän hauska se onnistuu olemaan (en tosin tiedä, oliko tämä tekijöiden tarkoituksena). Vaikka Claude Rains onkin mainio leffan nimikkohahmona, on hänen maailmanvalloituspuheensa usein niin hölmöä, ettei sitä voi mitenkään ottaa tosissaan. Tähän vielä päälle, kuinka hänen pahat aikeensa koostuvat usein pelkistä pienistä ilkikurisista tempauksista, sekä Una O'Connorin ylinäyttelemä majatalon emäntä, onnistuu filmi viihdyttämään ja naurattamaan alusta loppuun. Sen lisäksi leffa myös saa katsojan hämmästelemään, miten ihmeessä näkymättömyystehoste luotiin 1930-luvulla? Onkin harmi, että kun filmi on pääasiassa niin oivallinen, se lässähtää ihan viime hetkillä todella laimeaksi. Kokonaisuus jää kuitenkin hyvän puolelle ja pidin leffasta enemmän kuin aiemmista Universalin hirviöelokuvista. Kaikille kovan luokan elokuvaharrastajille, vanhan ajan leffoista innostuville ja kauhufaneille suosittelen Näkymätöntä miestä oikein lämpimästi. Palaan Universalin monsterileffojen pariin taas ensi vuonna, Frankensteinin morsiammen (Bride of Frankenstein - 1935) ja Ihmissuden (The Wolf Man - 1941) kanssa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.5.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.kirbymuseum.org
The Invisible Man, 1933, Universal Pictures