BLUE MOON
Ohjaus: Richard Linklater
Näyttelijät: Ethan Hawke, Bobby Cannavale, Margaret Qualley, Andrew Scott, Jonah Lees, Simon Delaney, Cillian Sullivan, Patrick Kennedy ja David Rawle
Genre: draama, komedia
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 7
Blue Moon perustuu tositapahtumiin yhdysvaltalaisen sanoittaja Lorenz Hartin elämän loppusuoralta. Ohjaaja Richard Linklater ja näyttelijä Ethan Hawke olivat jo yli vuosikymmenen ajan suunnitelleet työstävänsä elokuvaa Hartista, heidän luettuaan Hartille osoitettuja kirjeitä tämän rakastamalta Elizabeth Weilandilta. Linklater halusi Hawken näyttelevän pääroolia, mutta koki, ettei mies ollut tarpeeksi vanha vielä. Hawke yritti suostutella ohjaajaa valitsemaan eri näyttelijän ja aloittavan elokuvan teon, mutta Linklater oli sinnikäs ja vasta vuonna 2024 leffan teko käynnistyi, Linklaterin oltua sitä mieltä, että Hawke on "vihdoin tarpeeksi ryppyinen". Blue Moon sai maailmanensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa 2025, minkä jälkeen sitä on esitetty eri festivaaleilla ja hiljalleen se on saanut teatterilevitystä maailmalla. Suomeen elokuva saapui kuitenkin suoraan vuokrattavaksi. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun huomasin Linklaterin ja Hawken tehneen jälleen elokuvan yhdessä ja kiinnostustani lisäsi se, että elokuva sai parhaan miespääosan ja alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-ehdokkuudet. Gaalaa odotellessa vuokrasinkin Blue Moonin eräänä maanantaina.
Katkera sanoittaja Lorenz Hart yrittää parhaansa pitääkseen mölyt mahassaan, osallistuessaan entisen yhteistyökumppaninsa uuden hittimusikaalin ensi-iltajuhlaan.
Blue Moon on jo yhdeksäs Richard Linklaterin elokuva, jota Ethan Hawke tähdittää. Hawke näyttelee yhtä 1900-luvun alun kuuluisimmista sanoittajista, Lorenz Hartia, jonka ura oli tässä kohtaa lipsahtanut alamäkeen alkoholismin ja varsin töykeän sanavalmiuden takia. Alamäki on vaikuttanut osuvan pohjalukemiin, kun Lorenzin pitkäaikainen yhteistyökumppani, säveltäjä Richard Rodgers (Andrew Scott) päätti siirtyä eteenpäin urallaan ja lyöttäytyi yhteen Oscar Hammerstein II:n (Simon Delaney) kanssa. Yhdessä he ovat tehneet Oklahoma!-musikaalin, joka on suositumpi kuin mikään Lorenzin aikaansaannoksista, mikä ei helpota hänen katkeruuttaan. Hawke suoriutuu roolistaan vähemmän yllättäen erinomaisesti. Hän kanavoi vaikean taiteilijasielun oikkuja, eleitä ja ilmeitä ihailtavan sulavasti. Hänen jokaisessa lauseessaan on paloa ja kyseessä onkin yksi miehen parhaista roolitöistä. Eipä siis ihme, että Hawke on saanut Oscar-ehdokkuuden suorituksellaan.
Elokuvassa nähdään myös Bobby Cannavale baarimikko Eddienä ja Jonah Lees pianisti Morty Rifkininä, joille Lorenz purkaa tuntemuksiaan, sekä Margaret Qualley Lorenzin rakastamana nuorena Elizabeth Weilandina. Sivunäyttelijät ovat myös hyviä osissaan, Scottia ja Delaneyta myöten, mutta onhan Blue Moon lopulta puhtaasti Ethan Hawken show.
Hawken antaumuksellisesta roolisuorituksesta ja sitä avittavasta, Robert Kaplow'n kynäilemästä teräväsanaisesta käsikirjoituksesta huolimatta mielsin Blue Moonin elokuvana lähinnä kelvolliseksi, eikä se mielestäni ole Linklaterin huipputöiden, kuten Rakkautta ennen aamua (Before Sunrise - 1995) ja Boyhoodin (2014) veroinen filmi. Elokuvassa on toisaalta tietyllä tapaa ihastuttavan näytelmämäinen toteutustapa, lähes koko leffan sijoittuessa baariin, joka toimii Oklahoma!-musikaalin ensi-illan jatkojuhlapaikkana. Näyttelijät on vielä asemoitu siten kuin he olisivat teatterin lavalla ja pystyin helposti kuvitella tämän näytelmänä leffan sijaan.
Aluksi on kiinnostavaa ja jopa ihan lystikästä kuunnella Lorenzin vuodatusta, josta kyllä huomaa, että mies todella tuntee maineensa, on lahjakas sanojen kanssa ja joka omaa voimakkaat mielipiteet ihmisistä ja heidän aikaansaannoksistaan. Vaikka dialogi onkin napakkaa, Blue Moon ei oikein jaksa kannatella läpi tunnin ja neljänkymmenen minuutin kestoaan, vaan meno väsähtää edetessään. Lorenzin ja entisen yhteistyökumppani Richardin keskustelu on odotuksen arvoinen ja huokuu vaikeita tunteita, mustasukkaisuutta ja vaivaantuneisuutta, mutta muuten leffan ote löystyy. Joihinkin katsojiin Blue Moon voi tehdä isonkin vaikutuksen, kun taas osa todennäköisesti mieltää näkemänsä kuivaksi ja pitkäveteiseksi. Minä katsoin elokuvan sujuvasti kerran, mutta enpä juuri näe syytä palata tämän leffan pariin.
Teknisesti Blue Moon on kuitenkin oikein pätevä. Elokuva on taitavasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat hienot, puvustus erittäin tyylikästä ja maskeerauksetkin ovat mainiot. Lorenz Hart oli tunnetusti varsin lyhyt mies, kun taas Ethan Hawke on noin 180 senttiä pitkä. Tekijöiden pitikin olla luovia, saadakseen Hawken näyttämään vastanäyttelijöitään lyhyemmältä. Muita näyttelijöitä nostettiin korokkeille tai Hawkelle tehtiin kuoppa lattiaan. Hawken pitelemistä rekvisiitoista tehtiin hieman kookkaampia ja välillä tekijät kikkailivat Hawkea vähän kauemmas kamerasta kuin vastanäyttelijäänsä illuusion luomiseksi. Kaikki tämä toimii yllättävänkin hyvin. Äänimaailma on myös oivallisesti rakennettu ja Graham Reynoldsin musiikkien lisäksi kuullaanpa leffassa Lorenz Hartin aikaansaannoksia, nimikkokappale Blue Moonista lähtien.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.2.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Blue Moon, 2025, Sony Pictures Classics, Renovo Media Group, Detour Pictures, Wild Atlantic Pictures, Cinetic Media, Not to Be Seen Productions, Under the Influence Productions, Concord Originals
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti