LUCIFER - KAUSI 3
Luoja: Tom Kapinos
Pääosissa: Tom Ellis, Lauren German, Kevin Alejandro, D. B. Woodside, Lesley-Ann Brandt, Rachael Harris, Aimee Garcia, Tricia Helfer, Tom Wellin ja Scarlett Estevez
Genre: rikos, fantasia, komedia
Jaksomäärä: 26
Jakson kesto: noin 43 minuuttia - Yhteiskesto: noin 18 tuntia 38 minuuttia
Ikäraja: 13
DC Comicsin sarjakuviin perustuva televisiosarja Lucifer nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin alkuvuodesta 2016. Toinen kausi alkoi jo puoli vuotta ensimmäisen päätyttyä ja sekin oli suosittu. Kolmannen kauden teko lähtikin pian liikkeelle ja sen jaksot alkoivat pyöriä lokakuussa 2017. Kriitikot ja fanit kehuivat tuotantokautta, mutta se ei saanut enää yhtä hyvin katsojia. Itse en ollut ennen katsonut jaksoakaan Luciferista, mutta se on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa. Nyt kun sarja on jälleen saamassa jatkoa, päätin vihdoin aloittaa sarjan katselun. Pidin näkemästäni, vaikka toisella kaudella taso hieman laski mielestäni. Aloitinkin Luciferin kolmannen tuotantokauden muutama viikko toisen kauden katsomisen jälkeen.
Aavikolle hylätty Lucifer Morningstar palaa Los Angelesiin selvittämään, kuka hänet sieppasi ja kuka antoi hänen siipensä takaisin. Samalla poliisit saavat uuden komisarion, Marcus Piercen, joka kiinnostuu etsivä Chloe Deckeristä.
Kolmatta kertaa Tom Ellis riemastuttaa veijarimaisen Luciferin roolissa, virnuillen yhtä mahtavasti kuin ennenkin. Ellis on edelleen niin huippu hahmona, että hieman heikompiakin jaksoja katsoo ilomielin hänen karismansa ansiosta. Hahmona Luciferia viedään jälleen eteenpäin kehityskaaressa. Omatunto kolkuttelee enemmän pahoja tehdessä, eikä paholainen ole enää sama ilkimys kuin Helvetissä.
Lauren Germanin näyttelemä etsivä Chloe Decker joutuu jälleen sietämään Luciferin oikkuja, mutta silti joissakin jaksoissa kemia Ellisin ja Germanin välillä on voimakkaampaa kuin koskaan ennen. Rikosten tutkinnassa kaksikkoa auttavat jälleen Chloen ex-mies Dan Espinoza (Kevin Alejandro), josta saadaan pidettävämpi tapaus kuin ennen ja ilopilleri Ella Lopez (Aimee Garcia), joka valitettavasti käy paikoitellen hermoille yliampuvan energiansa kanssa. Luciferin veli Amenadiel (D. B. Woodside) jää hieman tylsäksi sivuhahmoksi tällä kertaa, kuten myös Mazikeen (Lesley-Ann Brandt) kauden alkupäässä. Loppua kohti Mazea aletaan syventämään oivallisesti. Psykologi Linda Martin (Rachael Harris) kaipaisi itsekin terapiaa viime kauden jäljiltä, tietäessään nyt Luciferin, Amenadielin ja Mazen todella olevan niitä taivaallisia olentoja, joiksi he itseään väittävät. Scarlett Estevez nähdään muutamissa jaksoissa Chloen tyttärenä Trixienä ja Tricia Helferkin tekee paluun, esittäen tällä kertaa asianajaja Charlotte Richardsia, jonka ruumiissa Luciferin äiti eli viime kaudella.
Uutena hahmona kaudella esitellään LAPD:n uusi poliisikomisario Marcus Pierce, jota näyttelee Tom Welling. Welling sopii rooliinsa osittain todella hyvin, mutta samalla hän on myös kehno valinta rooliin. Hän ei onnistu vakuuttamaan moniulotteisen komisario Piercen kaikissa puolissa, jättäen toivomisen varaa valitettavasti juurikin niissä merkittävimmissä osa-alueissa. Muut näyttelijät jatkavat oivaa työtään.
Luciferin toinen tuotantokausi oli mielestäni kelvollista jatkumoa, mutta sen lisättyyn jaksomäärään sisältyi turhan paljon juonikuvioiden kiertelyä ja kaartelua, kun ne olisivat voineet liikkua sulavammin eteenpäin. Etukäteen minua hieman jännittikin, että kolmas kausi jatkaisi samalla linjalla - etenkin kun jaksomäärää on jälleen lisätty. Kaudella on jopa 26 jaksoa ja yhteiskestoa on lähes 19 tuntia! Vaikka tuotantokauteen mahtuukin samoja vikoja kuin viime kaudella ja tietyt juonikuviot pyörivät paikoitellen ympyrää, koin silti positiivisen yllätyksen. Luciferin kolmas kausi on kaikesta huolimatta edeltäjäänsä eheämmältä tuntuva paketti, joka pitää tiukemmin mukanaan. En kokenut jaksomäärää lopulta lainkaan ongelmalliseksi ja jossain kohtaa pohdin, että olen katsonut useita puolet lyhyempiä kausia eri sarjoista, jotka tuntuivat pitkäveteisemmiltä.
Tälläkään kertaa murhatutkimukset eivät ole erityisen koukuttavia (ovatko ne tosin koskaan tällaisissa sarjoissa?), mutta silti jaksot onnistuivat olemaan mukaansatempaavia. Sarjan voima syntyykin ehdottomasti näistä todella mainioista hahmoista ja heidän suhteista toisiinsa (vaikkakin on hieman huvittavaa, että kaikki tuntuvat käyvän samalla psykologilla tässä suurkaupungissa). Luciferin ja Chloen ailahtelevaa suhdetta toisiinsa pyöritellään entistä kiinnostavammin, kun uusi komisariohahmo tuodaan kuvioihin sekoittamaan pakkaa. Lucifer joutuu huomaamaan, etteivät hänen pirulliset voimansakaan ole kaikki kaikessa tässä tapauksessa. Ei ihmisdraama nyt mitään Emmy-tason käsikirjoittamista ole, mutta silti niin vangitsevaa, että välillä huomasin tuijottaneeni useammankin jakson putkeen ja kellokin oli jo vaikka ja mitä.
Sarjan toinen voimavara on sen vekkulimainen tunnelma. Kausi pitää yllä erinomaisen lystikkään hengen ja se on toinen syy, miksi sarjaa on niin miellyttävää seurata. Hauskoja hetkiä on lukuisia joka jaksossa. On yllättävää, kuinka hilpeää on edelleen, että Lindaa lukuunottamatta ihmishahmot luulevat Luciferin puhuvan vertauskuvin, kun hän mainitsee demonit, enkelit, Helvetin tai isänsä. Jännitettäkin on luvassa, mutta ei kuitenkaan ihan niissä kohdissa, joissa luulisi. Jännittävintä on suhdekoukeroiden selvittely ja kun asiat alkavat vähitellen etenemään. Kauden huipennusjakso on tiivistunnelmainen ja jättää katsojan vaatimaan jatkoa. Näin myös todella kävi, sillä Fox-kanava päätti jostain syystä lopettaa Luciferin teon kolmoskauden jälkeen, mutta onneksi fanien äänekkään kampanjoinnin myötä Netflix nappasi sarjan itselleen ja jatkoi siitä, mihin Fox sen jätti.
Pakko muuten vielä täsmentää, että kauden huipennusjaksolla en tarkoita tuotantokauden 26:a jaksoa, vaan 24:ä, sillä kauden kaksi viimeistä ovat periaatteessa ylimääräisiä bonusjaksoja, jotka julkaistiin kauden päättymisen jälkeen. Ne eivät vie tarinaa eteenpäin, eivätkä edes sijoitu aikaan kauden finaalin jälkeen. Jaksoista ensimmäinen sijoittuu johonkin kohtaan kauden muiden jaksojen väliin, kun taas toinen kertoo vaihtoehtotodellisuudesta, missä Chloen isä ei koskaan kuollut, eikä Chloe koskaan ryhtynyt etsiväksi. Kauden puoleen väliin mahtuu myös takaumajakso, jossa näytetään Luciferin ensimmäiset päivät Los Angelesissa. Vaikka toisaalta nämä ovat täytettä, jonka voi halutessaan hypätä yli, ovat ne täytettä paremmasta päästä. Erityisesti vaihtoehtoiseen todellisuuteen keskittyvä jakso on mainio ja mielenkiintoinen.
Sen lisäksi, että ohjaus ja käsikirjoitus ovat hieman laadukkaampaa tällä kaudella, myös erikoistehosteiden taso on parantunut. Toki pienempi televisiobudjetti on yhä näkyvissä, mutta Luciferin todelliset kasvot ja hänen siipensä ovat onnistuneemmat, eivätkä näytä samanlaiselta digimössöltä kuin aiemmilla kausilla. Muutenkin tekninen puoli on taidokasta. Kameratyöskentely toimii ja leikkaus on sujuvaa. Lavasteet, asut ja maskeeraukset näyttävät hyviltä. Äänipuolelta löytyy jälleen hieman häiritsevää taustakohinaa joidenkin keskustelujen aikana. Musiikkipuolella kuullaan paljon tuttuja kappaleita - välillä tietty Luciferin esittäminä.
Yhteenveto: Luciferin kolmas tuotantokausi on hurjasta jaksomäärästään huolimatta yllättävänkin mukaansatempaava ja nopeasti katsottava paketti. Pientä kiertelyä on yhä mukana juonikuvioissa ja seasta löytyy muutama täytejakso, mutta silti homma toimii erittäin mainiosti. Mahtavien hahmojen ansiosta sarjaa seuraa enemmän kuin mielellään ja suhdekoukeroiden vääntyillessä ja kääntyillessä tapahtumista saadaan jännittäviä. Kausi on täynnä nokkelasti asetettuja koukkuja, joilla katsoja haluaa nähdä yhä vain enemmän ja enemmän. Jaksoja voikin huomata tuijottaneensa monta putkeen. Näyttelijät jatkavat hyvää työtään ja Tom Ellis onnistuu olemaan vieläkin parempi pääroolissa veijarimaisena Luciferina. Harmillisesti Tom Welling ei täysin istu uuden poliisikomisarion osaan. Tekninen puoli on aiempaa laadukkaampaa ja käsikirjoittajatkin tuntuvat tietävän paremmin, kuinka kuljettaa kertomusta eteenpäin. Luciferin kolmas kausi taitaakin olla tähän asti sarjan paras ja innolla ryhdyn katsomaan, miten sarjalle kävi, kun se siirtyi Foxilta Netflixin haltuun...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.3.2021
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
Lucifer, Yhdysvallat, 2016-, DC Entertainment, Warner Bros. Television, Jerry Bruckheimer Television, Vertigo Entertainment, Aggressive Mediocrity
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti