GODZILLAN PALUU
シン・ゴジラ
Ohjaus: Hideaki Anno ja Shinji Higuchi
Näyttelijät: Hiroki Hasegawa, Yutaka Takenouchi, Satomi Ishihara, Ren Ôsugi, Akira Emoto, Kimiko Yo, Akira Hamada, Kenichi Yajima, Mikako Ichikawa, Isshin Inudo, Akira Ogata ja Kazuo Hara
Genre: jännitys
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 12
Japanilainen hirviöelokuva Godzilla (ゴジラ - 1954) oli kriitikoiden kehuma menestys, jonka ympärille rakentui suuri franchise täynnä elokuvia, sarjoja, pelejä ja leluja. Kun vuonna 2004 ilmestynyt Godzilla: Final Wars (ゴジラ ファイナル ウォーズ) osoittautui taloudelliseksi pettymykseksi, elokuvien teko loppui vuosikymmeneksi. Vuonna 2014 ilmestynyt yhdysvaltalainen Godzilla-elokuva oli kuitenkin iso kassamagneetti ja herätti japanilaisyhtiö Tohon halun tuoda hirviöiden kuninkaan takaisin valkokankaille myös kotimaassaan. Pitkän taivuttelun jälkeen yhtiö sai Hideaki Annon käsikirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvan ja kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2015. Lopulta Shin Godzilla, eli Godzillan paluu sai maailmanensi-iltansa 25. heinäkuuta 2016 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli hitti, joka sai kriitikoilta positiivisen vastaanoton ja joka voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, kuvauksen, lavastuksen, valaistuksen, äänityksen ja leikkauksen Japan Academy Film Prize -palkinnot. Itse halusin nähdä Godzillan paluun heti, kun se saapui Suomeen suoraan myyntiin ja vuokralle, mutta jostain syystä en lopulta katsonut elokuvaa, vaikka olenkin omistanut sen blu-rayna jo usean vuoden ajan. Kun huomasin Godzillan paluun täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa elokuvan ja samalla arvostella sen.
Japanin hallituksen täytyy lyödä viisaat päänsä yhteen, kun merestä nousee valtava ja tuhoisa hirviö, Godzilla.
Godzillan paluu keskittyy Japanin erilaisiin virkahenkilöihin ja tutkijoihin, jotka joutuvat uriensa haastavimman tapauksen äärelle, kun jättimäinen atomienergiaa hönkivä lisko nousee merestä ja aiheuttaa tuhoa. On pääministeri Seiji Okochi (Ren Ôsugi), tämän erityisneuvonantaja Hideki Akasaka (Yutaka Takenouchi), kansliapäällikkö Ryuta Azuma (Akira Emoto), varakansliapäällikkö Rando Yaguchi (Hiroki Hasegawa), puolustusministeri Reiko Hanamori (Kimiko Yo), sisäministeri Jun Kohno (Akira Hamada), infrastruktuuriministeri Kunihiko Yanagihara (Kenichi Yajima), ympäristöministeriön villieläinosaston apulaispäällikkö Hiromi Ogashira (Mikako Ichikawa), paleontologi Shiga (Isshin Inudo), meribiologi Yanagi (Akira Ogata), biologi Hanawa (Kazuo Hara), sekä Yhdysvaltojen presidentin lähettiläs Kayoco Anne Patterson (Satomi Ishihara). Näyttelijäkaarti hoitaa tonttinsa pätevästi, mutta hahmot jäävät aika ohuiksi ja yksiulotteisiksi. Kehenkään ei oikeastaan synny minkäänlaista tarttumispintaa - ei edes varakansliapäällikkö Yaguchiin, joka toimii jonkin sortin päähenkilönä, yrittäessään ensimmäisenä vakuutella kollegoitaan, että kyse ei ole vain maanjäristyksestä tai tulivuorenpurkauksesta, vaan jostain ennennäkemättömästä olennosta. Godzillan paluussa ei kuitenkaan ole kyse niinkään hahmoista, jotka joutuvat tämän tapahtuman keskelle, vaan itse tapahtumasta ja kuinka sitä hoidetaan eri tahoilla.
1990-luvulla ja 2000-luvun alussa japanilaiset Godzilla-elokuvat olivat muuttuneet enemmän tieteistoimintaviihteeksi, jossa ikoninen monsteri kohtasi erilaisia hirviöitä, jopa avaruuden olentoja. Leffat olivat menneet aika älyvapaiksi jopa tuotantoyhtiö Tohon toimesta ja kun vuosikymmenen tauon jälkeen Godzilla päätettiin palauttaa valkokankaille, katseet kääntyivät hirviön alkuperään. Mutta koska näitä elokuvia oli tässä kohtaa tehty peräti KOLMEKYMMENTÄ, Godzilla vaati muutoksia. Ja niitähän (hitusen hämmentävästi suomennettu) Godzillan paluu tarjoaa. Heti kättelyssä mojova muutos on se, että Godzilla kehittyy elokuvan edetessä kohti tutumpaa olomuotoa ja hirviön ensiesittelyssä Godzilla muistuttaa lähinnä ylisuurta kilpikonnaa. Idea on virkistävä ja samalla olennon uhka vain paisuu, kun olento itsekin kasvaa ja esittelee uusia voimiaan.
Toiseksi elokuvan kerrontatapa on varsin erilainen, leffan tosiaan näyttäessä kuinka Japanin hallitus yrittää setviä tilannetta. Siinä, missä alkuperäinen Godzilla oli metafora toiselle maailmansodalle ja ydinpommeille, Godzillan paluu on vertauskuva luonnonkatastrofeille, erityisesti vuoden 2011 tsunamille ja kuinka maa hoiti nämä tapahtumat. Elokuvan voisi paikoin luonnehtia jopa satiiriksi ja vaikka jännite on kaiken aikaa läsnä, seassa on hyvää huumoriakin, kun nämä eri osastojen virkamiehet yrittävät hikikarpalot ohimoillaan sysätä tilanteen setvimistä toisten niskoille. Ja vaikka mukana on runsaasti tätä byrokratiapuolta, ei aika käy pitkäksi. Kun Godzilla ryhtyy pistämään Tokiota tuusan nuuskaksi, on meno niin hurjaa kuin komeaa. Pitkän tauon jälkeen Godzilla siirtyi ihmisten suojelijasta ihmiskunnan sukupuuton mahdollistajaksi ja itse olin erittäin tyytyväinen näkemääni.
Tohon taivuttelemana Shinji Higuchin rinnalle saatiin lopulta käsikirjoittajaksi ja toiseksi ohjaajaksi Hideaki Anno, joka oli työskennellyt Higuchin kanssa animesarja Neon Genesis Evangelionissa (1995-1996). Anno hoiti näyttelijäohjausta, kun taas Higuchi keskittyi tehostepuoleen. Kaksikon työ on oivallista ja Annon käsikirjoitus on ovela vertauskuviensa kera, vaikka hahmot jäävät ohkaisiksi. Godzillan paluu on erittäin hyvin, paikoitellen varsin kekseliäästi kuvattu, monipuolisia kuvakulmia ja -sommitteluja hyödyntäen. Lavasteet ovat hienot, valaisu oivaa ja tietokonetehosteet ovat pääasiassa toimivat. Godzillan toteutus paranee hirviön kehittyessä ja itse Tokion tuho on vakuuttavasti visioitu. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu tuttua karjuntaa myöten ja Shiro Sagisun säveltämät musiikit tunnelmoivat mainiosti, hyödyntäen toki Godzillan ikonista ja mahtavaa tunnusmelodiaa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.6.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
シン・ゴジラ, 2016, Toho, Toho Pictures, Cine Bazar, Khara Corporation
