Arvostelu: Nimona (2023)

NIMONA

Ohjaus: Nick Bruno ja Troy Quane

Pääosissa: Riz Ahmed, Chloë Grace Moretz, Eugene Lee Yang, Frances Conroy, Lorraine Toussaint, Beck Bennett, Julio Torres ja Karen Ryan

Genre: animaatio, fantasia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 7

Nimona perustuu ND Stevensonin samannimiseen sarjakuvaan, jota Stevenson julkaisi aluksi Tumblrin kautta vuodesta 2012 vuoteen 2014, kunnes HarperCollins-kustantamon edustaja ehdotti hänelle, että sarjakuva julkaistaisiin fyysisenä painoksena. Pian sarjakuvan ilmestyttyä kauppojen hyllyille vuonna 2015, 20th Century Fox hankki sen elokuvaoikeudet ja ryhtyi työstämään siitä animaatioleffaa Blue Sky -yhtiönsä kautta. Kuitenkin kun vuonna 2019 Disney hankki Foxin, studio päätti viivästyttää elokuvaa alkuperäiseltä, helmikuulle 2020 suunnitellulta julkaisupäivältään. Yhä uusien viivästysten myötä ohjaajaksi valittu Patrick Osborne korvattiin Nick Brunolla ja Troy Quanella, kunnes lopulta Disney päätti helmikuussa 2021 sulkea Blue Sky -yhtiön ja keskeyttää elokuvan teon. Vuonna 2022 Annapurna-yhtiö osti elokuvan Disneyltä ja päätti viedä sen tuotannon loppuun asti. Elokuvateatterien sijaan Annapurna teki levityksestä diilin Netflixin kanssa ja nyt Nimona on saapunut Netflixin valikoimaan. Itselleni Stevensonin sarjakuva ei ollut entuudestaan tuttu, enkä ollut kuullutkaan koko leffasta, ennen kuin se oli jo ilmestynyt ja yhtäkkiä se oli yksi puhutuimmista elokuvista sosiaalisessa mediassa. Pikkuhiljaa kiinnostukseni heräsi ja päätin lopulta katsoa, mistä on oikein kyse?

Keskiaikaisessa, mutta silti futuristisessa kuningaskunnassa Ballister Boldheart ollaan juuri nimittämässä ritariksi, kun hänet lavastetaan kuningattaren murhasta. Todistaakseen syyttömyytensä ja paljastaakseen todellisen syypään, Ballister joutuu kääntymään Nimonan apuun. Nimona sattuu olemaan muodonmuuttajahirviö, joita ritarit vannovat tappavansa kuningaskuntaa suojellakseen.

Riz Ahmed ääninäyttelee Ballister Boldheartia, ritariksi pyrkivää nuortamiestä, joka, toisin kuin muut ritarit, ei kuulu siniverisiin, vaan hän on täysi tavantallaaja, joka seuraa unelmaansa. Nämä unelmat kuitenkin kariutuvat, kun seremoniassa kuningatar Valerin (Lorraine Toussaint) murhataan ja Ballister lavastetaan syylliseksi. Ballister on kelpo päähahmo, joka uskoo täysillä kuningaskuntaa vahtivan Instituution säädöksiin ja elää niiden mukaisesti. Hänen maailmankuvansa horjuu, kun hän itse joutuu Instituution jahtaamaksi. Aluksi aika puupökkelölle hahmolle on kirjoitettu toimiva kasvutarina ja katsoja kannustaa häntä etsimään todellisen syyllisen ja puhdistamaan nimensä.

     Elokuvan todellinen vetonaula on kuitenkin sen nimikkohahmo Nimona (Chloë Grace Moretz), muodonmuuttaja, jonka kaikki, Ballister mukaan lukien, tituleeraavat hirviöksi. Nimona on räväkkä ja kapinahenkinen tyyppi, joka voi aluksi vaikuttaa ärsyttävältä, mutta joka voittaa nopeasti puolelleen. Hauska ja nasevasanainen Nimona päätyy auttamaan Ballisteria, aluksi luullen, että tämä oikeasti tappoi kuningattaren. Ensipettymyksenkin jälkeen Nimona on valmis auttamaan ritaripyrkyriä, tietäessään, millaista on, kun tuomitaan väärin perustein ja joutuu elämään ulkopuolisena hylkiönä. Jämäkkä Ballister ja veikeä Nimona muodostavat hyvän kaksikon, jonka seikkailuun hyppää mielellään mukaan.

     Muita hahmoja leffassa ovat Ballisterin poikaystävä, sir Ambrosius Goldenloin (Eugene Lee Yang), ylimielinen ritari Thoddeus Sureblade (Beck Bennett), sekä Instituution Johtaja (Frances Conroy). Sivuhahmot toimivat oivallisesti menossa mukana.

Olen todella iloinen, että Nimona näki lopulta päivänvalon, vaikka Disney ei halunnut julkaista elokuvaa - siitäkin huolimatta, että se oli jo lähestulkoon valmis. Kyseessä on mahtava fantasiaseikkailu, joka tarjoaa yhden lumoavimmista satumaailmoista pitkään aikaan. Nimonan maailma yhdistelee todella kiehtovasti keskiaikaista ritarimeininkiä, nykypäivän arkisia juttuja ja jopa futuristisia scifielementtejä. Yhdistelmä voi kuulostaa todella kummalliselta sekoitukselta, mutta homma toimii ihailtavan hyvin. Rakennukset ovat vanhanaikaisia, mutta silti moderneja. Katot ovat usein kuin linnojen suipot tornit. Kauppatori on keskiaikainen, mutta sen alla kiitävä metro kuin tästä päivästä. Ritarit ovat ehtoja ritareita haarniskojen ja miekkojen kanssa, mutta hevosten sijaan he matkustavat ilmassa lentävillä kiitureilla ja varsijouset ovat kuin laserpyssyjä. Elokuvan vekkuli maailma tarjoaa kohtaus toisensa perään ihasteltavaa.

Itse kertomus ei ole ihan yhtä säväyttävä kuin maailma, jossa se tapahtuu tai hahmot, jotka toimivat tarinan pelinappuloina. Se nappaa toimivasti mukaansa, muttei lähde ihan niin lentoon kuin sillä olisi potentiaalia. Ensinnäkin kuningattaren todellinen murhaaja tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Alkupäässä kerronta on myös turhan kiirehtivää ja itseltäni kesti jonkin aikaa päästä tarinaan mukaan. Sen jälkeen tempo onneksi rauhoittuu, vaikka Nimonan saapuessa meno sen kuin villiintyy. Aluksi ailahteleva filmi voittaa lopulta puolelleen. Toimintakohtaukset hyödyntävät riemastuttavan kekseliäästi nimikkohahmon muuntautumiskykyä. Aikamoiseksi godzillamaiseksi rymistelyksi äityvä huipennus voi aluksi tuntua yliampuvalta, mutta toimii lopulta vahvana finaalina. Elokuvan teemat erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä, sekä hyväksynnän puutteen johtamasta syrjäytymisestä ovat voimakkaita ja onnistuneesti käsiteltyjä, tuoden loppupäässä jopa tunteikkuutta peliin.

Elokuvan animaatiojälki on todella komeaa katseltavaa. Siinä yhdistyvät tyylikkäästi lähes kaksiulotteiset, hieman piirrosmaiset hahmot ja kolmiulotteiset, toinen toistaan näyttävämmät taustat. Vaikka olen iloinen, että Nimona sai levityksen edes Netflixissä, on silti sääli, ettei elokuvaa pääse näkemään isolta kankaalta. Leffa on ilahduttavan värikäs ja siinä hyödynnetään valoja ja varjoja tyylikkäästi. Animaattorit eivät myöskään pelkää uiskennella leffan kanssa vesiin, jotka selvästi säikäyttivät Disneyn niin, että tuotanto aikoinaan pistettiin jäihin. Äänitehosteet tukevat menoa, mutta Christophe Beckin säveltämät musiikit jäävät harmillisen pienelle huomiolle, elokuvan lähinnä käyttäessä jo olemassa olevia kappaleita eri artisteilta ja yhtyeiltä. Vaikka ne ajoittain istuvatkin Nimonan räikeään luonteeseen, olisin kaivannut vakuuttavampaa fantasiairrottelua Beckin puolelta.

Yhteenveto: Nimona on mahtava animaatioseikkailu, josta koko perhe voi innostua. Kerronta on aluksi turhan kiirehtivää, mutta rytmitys onneksi rauhoittuu elokuvan edetessä, jolloin siihen pääsee helpommin mukaan. Kuningattaren murhaan liittyvät paljastukset eivät ole erityisen yllättäviä, mutta tarina pitää silti hyvin mukanaan. Leffan aikana pääsee nauramaan, jännittämään, innostumaan ja jopa herkistymään. Ennen kaikkea elokuvassa pääsee ihailemaan yhtä luovimmista fantasiamaailmoista pitkään aikaan. Keskiaikaisuutta, nykypäivää ja futuristisuutta taiturimaisesti yhdistelevä maailma on huikea paikka, enkä pistäisi pahakseni, jos sitä päästäisiin jonain päivänä tutkimaan lisää jatko-osan merkeissä. Elokuva sisältää myös todella vahvoja teemoja erilaisuudesta, sen hyväksymisestä ja hyväksymisen puutteesta. Animaatiojälki on erittäin hienoa ja itse Nimona on hahmona valloittavan veikeä. Suosittelen Nimonaa erittäin lämpimästi fantasiatarinoiden ja animaatioseikkailun ystäville. On sääli, ettei sitä pääse näkemään elokuvateatterissa isolta kankaalta, mutta on Netflix-julkaisu kuitenkin parempi kuin se, että leffa ei olisi nähnyt päivänvaloa ollenkaan. Nimonasta luopuminen pistää jälleen kerran kummastelemaan Disneyn johtajien päätöksiä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.7.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Nimona, 2023, Annapurna Pictures, Annapurna Animation

Arvostelu: Mitchellin perhe ja koneiden kapina (The Mitchells vs. the Machines - 2021)

MITCHELLIN PERHE JA KONEIDEN KAPINA

THE MITCHELLS VS. THE MACHINES

Ohjaus: Mike Rianda

Pääosissa: Abbi Jacobson, Danny McBride, Maya Rudolph, Mike Rianda, Eric Andre, Olivia Colman, Beck Bennett, Fred Armisen, Conan O'Brien, John Legend, Chrissy Teigen, Charlyne Yi ja Doug the Pug

Genre: animaatio, scifi, komedia

Kesto: 1 tunti 53 minuuttia

Ikäraja: 7

The Mitchells vs. the Machines, eli suomalaisittain Mitchellin perhe ja koneiden kapina on Sonyn uusi animaatioelokuva. Lego Elokuvan (The LEGO Movie - 2014) ohjanneet ja Spider-Man: Kohti Hämähäkkiversumia (Spider-Man: Into the Spider-Verse - 2018) tuottaneet Phil Lord ja Christopher Miller ryhtyivät työstämään uutta hullunkurista animaatioleffaa. Alunperin "Connected"-nimellä kulkeneen elokuvan oli tarkoitus ilmestyä teattereissa jo alkuvuodesta 2020, mutta sen julkaisua on kerta toisensa perään siirrelty. Koronaviruspandemian iskiessä Netflix osti lopulta elokuvan esitysoikeudet ja nyt Mitchellin perhe ja koneiden kapina on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse en ollut erityisen kiinnostunut filmistä vielä viime vuonna, kun se kulki "Connected"-nimellä. Elokuvan sisällöstä ei liikkunut oikein mitään tietoa, joten ei ihme, ettei kiinnostus herännyt - etenkin kun huomio pyöri kaikissa muissa, paljon odotetummissa filmeissä, joiden ensi-iltapäivät muuttuivat jatkuvasti. Kuitenkin kun leffan traileri vihdoin julkaistiin tämän vuoden alussa, se nousi heti kärkisijoille omalla vuoden odotetuimpien filmien listalla. Katsoinkin Mitchellin perhe ja koneiden kapinan heti, kun se oli ilmestynyt Netflixiin.

Katie Mitchell on aloittamassa collegen ja perhe päättää yhdessä viedä hänet uuteen opinahjoon. Kuitenkin samaan aikaan PAL-tekoäly päättää ottaa vallan ja lähettää robotteja ympäri maailman vangitsemaan kaikki ihmiset. Pian enää Mitchellin perhe on jäljellä ja heidän tehtäväkseen jää pysäyttää koneiden kapina ja pelastaa koko ihmiskunta.

Mitchellin perheeseen kuuluvat teini-ikäinen ja elokuvaurasta haaveileva Katie (äänenä Abbi Jacobson), hänen dinosauruksia fanittava pikkuveljensä Aaron (ohjaaja Mike Rianda), jääräpäinen isä Rick (Danny McBride) ja huolehtiva äiti Linda (Maya Rudolph) - unohtamatta tietenkään perheen hulvatonta koiraa Monchia (äänenä hauvajulkkis Doug the Pug), jonka silmät sojottavat koko ajan eri suuntiin ja jonka älykkyysosamäärä lähentelee nollaa. Yhdessä hahmot muodostavat rikkinäisen, mutta erittäin mainion perheen, jonka vauhdikkaaseen tieteisseikkailuun hyppää mukaan suurella riemulla. Jokainen perheenjäsen on hyvin rakennettu hahmo ja jokainen pääsee hyvin esille läpi leffan. Tärkeimpänä on Katien ja Rickin hajonnut isä-tytär-suhde, jonka vaikeudet nousevat heti alussa selville. Mutta kenties yhteinen reissu robottimaailmanlopun keskellä voi auttaa haavojen parantamisessa. Linda-äiti ja Aaron-velikin saavat hetkensä parrasvaloissa ja Monchi se vain jaksaa naurattaa loppuun asti.

Voi pojat, millainen riemastuttava piristysruiske Mitchellin perhe ja koneiden kapina onkaan! Hyvin nopeasti on selvää, että filmin taustalla pyörii samaa porukkaa kuin Lego Elokuvassa ja Spider-Man: Kohti Hämähäkkiversumia -leffassa; meno on aika lailla yhtä sekopäistä (mutta hallittua) tykitystä, joka levittää heti alussa suuren virneen katsojan kasvoille ja säilyttää innostuneen tunteen vielä pitkään filmin päätyttyä. Jo tässä vaiheessa on pakko hehkuttaa leffan hurjan häikäisevää ja räjähtävän värikästä animointia. Animaattorit ovat jälleen kääntäneet nupit kaakkoon ja ruudulle lävähtää kerta toisensa perään hysteerisen hauskaa kuvastoa. Osa yksityiskohdista saattaa jopa mennä ensimmäisellä katselulla ohi - niin vauhdikasta meno on. Homma ei kuitenkaan koskaan äidy hengästyttäväksi tai vaativaksi, vaan katsojana alkaa suorastaan vaatimaan lisää. Ja sitähän filmi tarjoaa.

Erityisen tyylikästä animaatiojäljessä on sen vekkulimainen ja saumaton yhdistelmä 2D- ja 3D-tekniikoita. Tavallaan leffa näyttää käsin piirretyltä, toisaalta taas selvästi tietokoneanimaatiolta. Digianimaation päälle on piirretty juttuja, jotka herättävät lisätunnetta kaksiulotteisuudesta. Hahmot ovat vekkulimaisen näköisiä ja taustat ovat hurjan vaikuttavia, täynnä kaikenlaista bongailtavaa aina pienistä huoneista isoihin kaupunkinäkymiin. Valojen ja värien käyttö on erittäin taidokasta. Vain parissa kohtaa filmi lähtee synkistelemään, muuten se tarjoaa kaiken värikkäiden valojen loisteessa.

Mutta eihän pelkkä visuaalinen hurmos vielä yksinään riitä ja onkin hienoa, että Mitchellin perhe ja koneiden kapina tarjoaa myös todella mukaansatempaavan scifiseikkailun täynnä hersyvää huumoria, josta koko perhe voi nauttia. Parhaimmillaan filmille nauraa vatsan kipeäksi ja se jaksaa kerta toisensa perään yllättää absurdeilla heitoillaan ja kommelluksillaan, mitä ruudulle sinkoilee. Itse kertomus on hilpeä, kun tämä hieman pöljä perhe yrittää päihittää ihmisvihaajaksi muuttuneen tekoälyn ja tämän robottiarmeijan, mutta samalla tarinan kautta tarjotaan syvällisyyksiäkin. Leffassa kommentoidaan ihmisten kipeää tarvetta älylaitteita ja internetiä kohtaan. Vanha nimi "Connected" kuvastaakin hyvin sitä, kuinka netin kautta ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa, mutta siinä samalla ruudun ulkopuolella muiden ihmisten kanssa läsnäoleminen on heikentynyt. Tätä teemaa heijastetaan hyvin Mitchellin perheeseen, joka on liki hajoamispisteessä. Kun perheen ongelmiin syvennytään näin hyvin ja hahmoista hoksaa välittävänsä yllättävänkin paljon, loppupäässä saattaa jopa ihan herkistyä.

Elokuvan ohjauksesta vastaavat ensikertalaiset Mike Rianda ja Jeff Rowe, jotka olivat aiemmin kirjoittaneet Disneyn Gravity Falls -animaatiosarjaa (2012-2016). Kaksikko on selvästi saanut apua tuottajaduo Lordilta ja Milleriltä, ja ohjaajat hoitavat hommansa todella tyylikkäästi. He onnistuvat tarjoamaan hullunkurista menoa ilman, että homma leviää koskaan käsiin. Kaikki on tarkoin suunniteltua ja huolellisesti toteutettua, vaikka osa jutuista tuntuisi kuinka päättömiltä. Tunnelma on läpikotaisin loistokkaasti rakennettu, eikä meno käy koskaan tylsäksi, vaikka kestoa on lähemmäs kaksi tuntia. Riandan ja Rowen työstämä käsikirjoituskin on todella hyvä ja vekkulimainen ja siitä heidän on ollut hyvä ammentaa ohjaukseensa. 

Yhteenveto: Mitchellin perhe ja koneiden kapina on aivan mahtava animaatioseikkailu, josta koko perhe voi nauttia. Tekijät eivät ole pidätelleet itseään, vaan tarjoavat mitä energisimmän tykityksen. Väärissä käsissä homma hajoaisi käsiin, mutta osaavien tekijöiden ansiosta absurdeimmatkin jutut ja hurjimmatkin kikkailut tuntuvat täysin hallituilta. Jo pelkästään visuaalisesti filmi on upea, yhdistellen tyylikkäästi kaksi- ja kolmiulotteista animointia, luoden veikeän omanlaisensa ulkonäön. Leffa on täynnä vekkulimaisia hahmoja ja pikkutarkkoja yksityiskohtia, mitkä kaikki tarjotaan varsinaisessa väripläjäyksessä, mitä on suuri ilo katsoa. Tarina on todella mukaansatempaava ja hahmot välittömästi pidettäviä. Mitchellin perheen matka tarjoaa valtavasti hupia ja nauraa saa vähän väliä. Elokuvasta löytyy myös syvällisemmätkin puolensa liittyen perheenjäsenten välisiin suhteisiin ja ihmisten teknologiariippuvuuteen ja kuinka se voisi koitua meidän kohtaloksemme. Kaikin puolin Mitchellin perhe ja koneiden kapina on riemastuttava animaatioleffa, jota katsoessa harmittaa, ettei sitä pääse kokemaan elokuvateatterissa - ja vieläpä 3D:nä. Kyllä, kerrankin on tehty elokuva, minkä tekisi mieli nähdä 3D:nä! Ajatella!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Mitchells vs. the Machines, 2021, Sony Pictures Animation, Lord Miller, Columbia Pictures