Arvostelu: Pennitön ja suruton (Fun and Fancy Free - 1947)

PENNITÖN JA SURUTON

FUN AND FANCY FREE

Ohjaus: Jack Kinney, Hamilton Luske, Bill Roberts ja William Morgan
Pääosissa: Cliff Edwards, Walt Disney, Clarence Nash, Pinto Colvig, Edgar Bergen, Luana Patten, Billy Gilbert, Anita Gordon ja Dinah Shore
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 13 minuuttia
Ikäraja: S

Fun and Fancy Free, eli suomalaisittain Pennitön ja suruton on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan yhdeksäs osa. Se on yksi 1940-luvulla julkaistuista pakettielokuvista, joiden tarkoituksena oli pitää Disney-yhtiö tarpeeksi varakkaana, jotta toisen maailmansodan jälkeen yhtiö voisi taas tehdä koko illan leffoja. Elokuva koostuu kahdesta tarinasta: "Mikki ja pavunvarsi", joka on tietty muunneltu versio 1700-luvun englantilaisesta sadusta "Jack and the Beanstalk" ("Jaakko ja pavunvarsi") ja "Bongo", joka perustuu Sinclair Lewisin lastenkirjaan "Little Bear Bongo" (1930). Mikki-tarinan työstäminen lähti käyntiin 1940-luvun alussa, kun herra Disney riemastui ideasta ja se kulki pitkään nimellä "The Legend of Happy Valley". Kuitenkin loppuvuodesta 1941 leffa jouduttiin pistämään jäihin sodan takia. Samaan aikaan "Bongo"-leffan työstäminen alkoi ja yhtiö suunnitteli sen yhdistämistä Dumboon (1941) sirkusteeman takia, mutta sekin päätyi jäihin. Lopulta tarinoiden työstämistä alettiin jälleen jatkamaan ja ne päätettiin yhdistää toisiinsa. Näin syntyi Pennitön ja suruton, joka sai ensi-iltansa syksyllä 1947 (Suomessa vasta loppuvuodesta 1952). Elokuvasta pidettiin, mutta se ei ole jäänyt elämään kovin hyvin. Jotkut eivät ole koskaan edes kuulleet siitä, vaikka katsoisivatkin paljon Disney-leffoja. Itse taas muistan, että näin Pennittömän ja suruttoman lapsena ja että omistin sen VHS:nä. Siitä on kuitenkin niin monta vuotta, kun olen nähnyt sen viimeksi, etten muistanut enää muuta kuin sen, että siinä on yhdistetty Mikki, Aku ja Hessu "Jaakko ja pavunvarsi" -satuun. Kun vuoden 2017 alussa päätin arvostellu noin puolet Disney-klassikoista ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, kun olen armeijassa, tiesin, että olisi aika katsoa tämä leffa uudestaan. Ostinkin sen kesän lopulla itselleni DVD:nä ja katsoin sen eräänä aamuna.

Pennitön ja suruton koostuu tosiaan kahdesta tarinasta, joista ensimmäisenä näemme "Bongon". Se kertoo sirkuskarhu Bongosta, joka pakenee metsään ja alkaa tutkia maailmaa. Siellä hän kohtaa tyttökarhu Lulubellen ja ihastuu tähän, mutta romanssi ei niin vain lähdekään käyntiin suurikokoisen kilpakosija Kyhmyleuan takia. Tarina on saatu kiinnostavaksi ja on hyvä, ettei sitä toteutettu kunnon elokuvana, sillä jo tällaisena siitä löytyy pari hieman liian hidasta kohtausta. Mukaan on kuitenkin saatu paljon huumoria ja Bongon seikkailut tuovat hymyn huulille useasti, etenkin kun karhut läpsivät toisiaan hellyyden osoituksena. Hieman kuitenkin harmittaa, että hahmot eivät puhu mitään, vaan koko tarina kulkee eteenpäin Dinah Shoren kertojaäänen kanssa. Hän myös laulaa paljon tarinan aikana. Olisi paljon kiinnostavampaa seurata Bongon matkaa ilman jatkuvaa selitystä ja tekijät olisivat voineet näyttää Bongon tunteet sen sijaan, että kertoisivat niistä. Hauskojen hetkien takia "Bongo" on kuitenkin mainio pätkä, jonka katsoo mielellään.

Toinen tarina on sitten se "Mikki ja pavunvarsi", jossa surulliseksi paikaksi muuttuneessa Onnenlaaksossa asuvat Mikki Hiiri (Walt Disney itse!), Aku Ankka (Clarence Nash) ja Hessu Hopo (Pinto Colvig) saavat haltuunsa taikapapuja, joista kasvaa suuren suuri pavunvarsi. Kolmikko kiipeää sitä pitkin korkealle taivaaseen ja päätyy jättiläisen (Billy Gilbert) linnaan. Tämä tarina on todella oivallinen, mikä syntyy pääasiassa aivan loistavista päähenkilöistä. Varsinkin äksyilevä Aku on aina ollut lähellä sydäntäni, minkä lisäksi Hessun hölmöilyt ovat mahtavia. Mikki toimii tietty tarinan sankarina, mutta hän ei ole mielestäni yhtä mukaansatempaava tapaus. Pennitön ja suruton on Disneyn ensimmäinen elokuva, jossa kolmikko nähdään yhdessä ja toivon erittäin paljon sen tapahtuvan vielä uudestaan, sillä he ovat niin täydellinen trio, että parempaa saa hakea! Tämäkin tarina sisältää paljon hassuja hetkiä, minkä lisäksi jättiläisen linnassa meininki muuttuu välillä pienesti jännittäväksi, etenkin lapsille. Valitettavasti tämäkin tarina pilataan kertojaäänellä. Tässä se häiritsee paljon enemmän kuin "Bongossa", sillä tarina keskeytyy vähän väliä siihen, että näytetään oikeita näyttelijöitä. Edgar Bergen nimittäin kertoo pavunvarsisatua tyttärelleen ja kahdelle nukelle, jotka elävät. Nämä näytellyt pätkät ovat täysin turhia ja joka kerta, kun ne ilmestyvät ruutuun, toivoisi, että Mikin, Akun ja Hessun seikkailu jatkuisi taas. Kohtausten laatu ei ole muutenkaan korkea, sillä Bergen puhuu vatsasta nukkejen repliikit ja katsojana voi täysin selvästi nähdä Bergenin suun liikkuvan hieman. Jos näytellyt pätkät piti tunkea mukaan, niin miksei olisi voinut palkata jotain, joka osaisi tehdä homman huomaamattomammin?

Tarinat on yritetty yhdistää toisiinsa Pinocchiosta (1940) tutulla Samu Sirkalla (Cliff Edwards), joka päätyy kuuntelemaan nämä sadut eri taloissa. Samu Sirkan lisäksi leffasta nähdään nopeasti myös kultakala Cleo. Samun paluu on tietty kiva asia, mutta hänen roolinsa olisi voinut olla paremmin mietitty. Pennitön ja suruton olisi kokonaisuutensa selvästi parempi, jos hän olisi vaikkapa toiminut kertojana tai jos hän olisi yksinkertaisesti vain esitellyt tarinat ja katsojat saisivat rauhassa seurata satuja ilman jatkuvia keskeytyksiä.

Aiempien Disney-teosten tapaan myös Pennittömässä ja suruttomassa musiikki ja laulu ovat tärkeä tekijä. Alkutekstien aikana soi nimikkobiisi "Fun and Fancy Free", joka siirtyy suoraan Samu Sirkan lauluun "I'm a Happy-Go-Lucky Fellow". Bongon tarinan aikana kuullaan Dinah Shoren esittämänä mukavan tunnelmallinen "Lazy Countryside", hempeä "Too Good to be True" ja hauska "Say It with a Slap", jonka aikana karhut läpsivät toisiaan. "Mikki ja pavunvarren" aikana kuullaan Anita Gordonin ääninäyttelemän taikaharpun laulamat "My, What a Happy Day" ja "My Favorite Dream", sekä Hessun ja Akun laulama "Eat Until I Die" ja Willie-jättiläisen hoilaama "Fee Fi Fo Fum". Lopuksi kuullaan vielä nimikkokappale uudestaan.

Animointi on pääasiassa hyvää läpi leffan, vaikka ensimmäisessä tarinassa Bongo itse ei ole välillä mitä parhaiten toteutettu. Metsän eläimet ovat kuitenkin todella selkeää Disney-tyyliä ja yhdet oravat muistuttavat todella voimakkaasti Tikua ja Takua. Taustat ovat tyylikkäät koko elokuvan ajan. "Bongon" ohjauksesta vastaa mm. Pinocchiota ja Dumboa ohjannut Jack Kinney ja "Mikki ja pavunvarren" ohjaajina toimivat Hamilton Luske ja Bill Roberts, jotka olivat myös mukana kahdessa mainitsemassani leffassa. Näytellyn osion ohjasi William Morgan, mutta hänen osuutensa olisi voinut pyyhkiä kokonaan pois.

Yhteenveto: Pennitön ja suruton on ihan kiva elokuva, jonka ensimmäinen tarina Bongo-karhusta on hieman liian pitkä ja toinen tarina Mikistä ja pavunvarresta olisi oikein mainio, jos se ei keskeytyisi jatkuvasti kohtauksilla, joissa Edgar Bergen toimii kertojana lapselleen ja kahdelle nukelle. Jos näytellyt osiot ja "Bongo"-tarinan kertojaäänen olisi ottanut pois, ja tarinat yhdistäisi yksinkertaisesti Samu Sirkalla, toimisi leffa huomattavasti paremmin. Hauskoja hetkiä on luvassa paljon, etenkin Mikin, Akun ja Hessun kanssa, joita Disney-yhtiön pitäisi käyttää enemmän elokuvissaan. Laulut ovat ihan hyviä, mutteivät jää mieleen. Animaatio on pääasiassa toimivasti toteutettu, mutta mukana on myös muutamia heikommin piirrettyjä kohtia. Varsinkin lapsille suosittelen Pennitöntä ja surutonta, sillä siinä on oivallisesti seikkailua, huumoria, romantiikkaa ja hieman jopa jännitystä, ja kyllähän sen vanhempana katsoo sujuvasti vierestä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.8.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.pinterest.com
Fun and Fancy Free, 1947, Walt Disney Productions

Arvostelu: Lumikki ja seitsemän kääpiötä (Snow White and the Seven Dwarfs - 1937)

LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ

SNOW WHITE AND THE SEVEN DWARFS

Ohjaus: David Hand, William Cottrell, Wilfred Jackson, Larry Morey, Perce Pearce ja Ben Sharpsteen
Pääosissa: Adriana Caselotti, Lucille La Verne, Roy Atwell, Pinto Colvig, Billy Gilbert, Scotty Mattraw, Otis Harlan, Stuart Buchanan ja Moroni Olsen
Genre: animaatio, seikkailu, fantasia, musikaali, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 23 minuuttia
Ikäraja: 7

"Kerro, kerro, kuvastin, ken on maassa kaunehin?"

Snow White and the Seven Dwarfs, eli suomalaisittain Lumikki ja seitsemän kääpiötä on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan ensimmäinen osa. Elokuva perustuu Grimmin veljesten satuun "Lumikki"("Schneewittchen" - 1812). Kyseessä on yksi ensimmäisistä koko illan animaatioelokuvista, joten historiallisesti Lumikki ja seitsemän kääpiötä on erittäin tärkeä teos. Ilman sitä ei olisi nykyisiä Walt Disneyn tai Pixarin tai DreamWorksin elokuvia. Elokuva oli ilmestyessään jättimäinen hitti ja sitä seurasikin satoja animaatioelokuvia. Leffa voitti kunniapalkinnon Oscar-gaalassa 1939, sillä se oli niin mullistava elokuva. Itse tiesin tarinan, mutten muista, että olisin nähnyt elokuvaa lapsena. Jos näin tosiaan on, näin Lumikki ja seitsemän kääpiötä vasta keväällä 2014. Kun ostin Disney-elokuvia Blu-raylle, Lumikki ja seitsemän kääpiötä tuli tietenkin ostettua ensimmäisten joukossa, sillä se on klassikkosarjan aloittajana merkittävä leffa. Vuoden 2017 alussa tein päätöksen, että arvostelen lähes kaikki Walt Disneyn animaatioklassikot tästä Bernard ja Bianca Australiassa -leffaan (The Rescuers Down Under - 1990) asti ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, sillä olen armeijassa silloin, enkä ehdi kirjoittamaan. Näitä arvosteluja tulee yksi per viikko aina keskiviikkoisin heinäkuun alkuun saakka. Toivon, että pidätte näistä arvosteluista ja koette kanssani Disneyn magiaa. Tämä oli toinen kerta, kun näin Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan.

Paha kuningatar haluaa olla kaikkein kaunein koko maailmassa ja kun hänen tytärpuolensa Lumikki paljastuukin kaikista kauneimmaksi, kuningatar käskee metsästäjän viemään Lumikin metsään ja tappamaan hänet. Metsästäjä ei kuitenkaan pysty tähän, jolloin Lumikki karkaa ja päätyy asumaan seitsemän kääpiön kanssa metsän keskelle.

Lumikki (Adriana Caselotti) ei kuulu suosikkeihini Disney-prinsessoista, sillä hän ei ole hahmona kovin kummoinen. Hänestä on tehty stereotyyppinen nainen, joka on äidillisen hellä, mutta myös tiukka ja rakastaa siivoamista. Vaikka Lumikki onkin tarinan päähenkilö, hän tuntuu oudon etäiseltä, jolloin hänestä on jokseenkin vaikea pitää. Hahmosta saa pääasiassa selville vain, että hän on muka niin kaunis, että kaikki ihastuvat häneen heti - jopa metsän eläimet, jotka auttavat Lumikkia siivoiluissa. Tavallaan kyseessä on aika tylsä hahmo, jonka hauskin puoli on se, miten hän juoksee dramaattisesti kädet levällään. Caselottin ääni on ärsyttävän korkea ja etenkin lauluosuuksissa hänen ulinaansa on vaikea kuunnella.
     Elokuva pahis on tosiaan Lumikin äitipuoli, eli kuningatar (Lucille La Verne), joka haluaa olla kaikista kaunein, eikä hyväksy sitä, jos joku toinen on. Kuningatar on valmis tappamaan, jotta pysyisi kaikkein kauneimpana. Omasta mielestäni kyseessä ei ole kovin kummoisen näköinen ilmestys ja ottaen huomioon, ettei leffassa esiinny muita naishahmoja kuin kuningatar ja Lumikki, on hän tainnut murhata jo aika monta naikkosta aiemminkin. Loppupuolella käy selväksi, että kuningattarella on myös taikavoimia, millä hahmosta tehdään kiinnostava.

Leffan seitsemän kääpiötä ovat Viisas (Roy Atwell), Jörö (Pinto Colvig), Unelias (myös Colvig), Lystikäs (Otis Harlan), Nuhanenä (Billy Gilbert), Ujo (Scotty Mattraw) ja Vilkas, joka ei puhu mitään koko elokuvan aikana. Viisas on nimensä mukaan porukan fiksuin, joka voisi tehdä hänestä muuten tylsän hahmon, mutta oivana lisäyksenä on, että Viisas takeltelee sanoissa kaiken aikaa. Jörö on kaiken aikaa tympeä, mutta silti hauska tapaus. Unelias näyttää nimensä mukaisesti kaiken aikaa siltä, että meinaa nukahtaa paikoilleen. Lystikäs hekottelee pariin otteeseen, mutta jää täysin taka-alalle. Nuhanenän aivastelut ovat niin voimakkaita, että koko kääpiöiden mökki tärisee. Ujolle puhuminen on vaikeaa ja hän punastuu todella herkästi. Vilkas on porukan nuorin ja innokkain. Hänen kaapunsa tuntuu olevan liian iso ja hän kompastuukin siihen usein. Kääpiöt ovat selvästi parasta elokuvassa ja he tuovat mukaan tarvittavaa huumoria, jota ilman elokuva saattaisi olla hieman pitkäveteinen. Jos joku ei tiennyt, kääpiöt ovat ihmisiä lyhyempiä tyyppejä, jotka tarinoiden mukaan työskentelevät kaivoksissa ja joilla on isot parrat.
     Muita hahmoja ovat lyhyessä roolissa oleva metsästäjä (Stuart Buchanan) ja nimetön prinssi (Harry Stockwell), johon Lumikki rakastuu välittömästi. Prinssi esiintyy myös tosi vähän leffassa ja hänen hahmonsa jää todella pinnalliseksi. Hahmolla ei ole minkäänlaista taustaa - hän vain sattuu tapaamaan Lumikin ja kaksikko hieman lauleskelee, kunnes toisen pitää lähteä. Loppuelokuvan ajan Lumikki haaveilee prinssistä, mitä ilman katsoja unohtaisi koko hepun helposti.

Olen aina pitänyt "Lumikista" tarinana ja Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä on mielestäni paras versio tarinasta. Elokuva on hyvin yksinkertainen, mutta erittäin mielenkiintoinen ja kaunis. Alussa esitellään todella nopeasti Lumikki ja kuningatar, eikä kestä kuin muutama minuutti, niin metsästäjä on jo yrittämässä tappaa Lumikin. Elokuvan aloitus tuntuu harmillisen kiirehtivältä, eikä tarinan maailmaan välttämättä pääse kovin nopeasti mukaan. Tuntuu kuin isossa linnassa asuisi vain kolme henkilöä, sillä ketään muuta ei ole nähtävissä. Jossain linnan lähistöllä sijaitsee metsä, minne Lumikki pakenee. Metsässä on kääpiöiden mökki ja metsän lähistöllä kääpiöiden kaivos. Tämän enempää ei maailmaa oikeastaan esitellä ja siten maailma jää harmillisesti aika pintaraapaisuksi. On toki ymmärrettävää, etteivät Disneyn animaattorit vielä ensimmäisellä koko illan piirretyllä voineet esitellä suurta maailmaa täynnä erilaisia hahmoja ja olentoja, mutta tänä päivänä katsottuna haluaisi päästä tutkimaan kuningaskuntaa lisää.

Jos alku tuntuu hieman kiirehtivältä, niin kääpiöiden mökissä elokuva rauhoittuu. Tekijät ovat selvästi arvanneet, että kääpiöt nousevat suosioon, sillä heidän esittelynsä tapahtuu rauhallisemmin ja selkeämmin. Tunnelmaan alkaa löytyä tiettyä hassuttelua ja rentoutta, jolloin leffasta alkaa nauttia enemmän. Jännitystäkin löytyy, kun paha kuningatar alkaa juonittelemaan ihan tosissaan ja vaikken Lumikista erityisemmin hahmona pidäkään, alkaa hänen puolestaan jännittämään. Myös kohtaus, jossa metsä tuntuu hyökkäävän Lumikin kimppuun, voi olla hurja perheen pienimmille katsojille. Loppuhuipennus on tänäkin päivänä koukuttava ja tehokas, vaikka se ratkeaakin aika helposti ja yhtäkkiä lopputekstit jo pyörivät. Elokuvasta löytyy pieniä tarinankerronnallisia ongelmia, mutta ne voi katsoa sormien läpi, kun miettii, milloin leffa on tehty ja kuinka se oli aikoinaan mullistava teos. Kyseessä onkin erittäin hyvä elokuva ja arvostan sitä suuresti sen elokuvahistoriallisen merkittävyyden takia. Mullistavuutensa ansiosta Lumikki ja seitsemän kääpiötä on klassikkoasemansa todella ansainnut ja se on edelleen yksi Walt Disneyn hienoimmista teoksista!

Elokuva on musikaali, kuten monet muut tätä seuranneet Walt Disneyn elokuvat. Kuten jo sanoin, Lumikkia ääninäyttelevän Adriana Caselottin ääni ei ole kovin korvia hivelevä, vaan lähinnä ärsyttävä. Siksi onkin hieman harmi, että Lumikki laulaa useaan otteeseen elokuvan aikana. Lumikin lauluista siedettävin on siivouskappale "Whistle While You Work" ("Ain laulain työtäs tee"), joka on yleisesti ottaen hauska kipale, jonka aikana alkaa itsekin helposti hyräilemään. Paras laulu on kuitenkin kääpiöiden laulama "Heigh-Ho", kun he palaavat kaivokselta kotiinsa. Myös kääpiöiden peseytymislaulu "Bluddle-Uddle-Um-Dum" on todella hyvä. Muut laulut eivät ole yhtä muistettavia ja mainioita, mutta sopivat silti hyvin elokuvaan.

Animoinnista huomaa, että Disneylla vielä haettiin tyyliä. Kääpiöt ovat kaikista selvemmin Disney-hahmoja, sillä he eivät ole kovin realistisen näköisiä. Lumikin ja kuningattaren kehot ovat paremmin piirretyt kuin heidän kasvonsa, jotka nykivät paikoitellen oudosti. Eläimet ovat söpöjä ja niitä on kivan paljon. Taustat ovat pääasiassa kauniit, mutta linnan ympäristö näyttää jotenkin tylsältä, sillä se on niin tyhä. Metsä onkin selkeästi hienompi. Lumikki ja seitsemän kääpiötä pääohjaajana toimii Disney-lyhytelokuvia ohjannut David Hand ja erillisiä kohtauksia ovat olleet ohjaamassa William Cottrell, Wilfred Jackson, Larry Morey, Perce Pearce ja Ben Sharpsteen. Grimmin satua elokuvakäsikirjoitukseksi teki kahdeksen eri henkilöä. Äänitehosteita ei ole käytetty paljon, mutta niiden vähäinen käyttö korostaa esimerkiksi kaivoksissa kuultavaa kilkatusta, sekä lattian narinaa, kun kääpiöt hiipivät mökissään. Musiikista vastaavat Frank Churchill, Leigh Harline ja Paul J. Smith, jotka ovat tehneet aivan erinomaista työtä musiikkien kanssa.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Jopa yllättävän hyvä, ottaen huomioon, minä vuonna elokuva on tehty! Lisämateriaalina yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on pelejä, poistettuja kohtauksia, "Some Day My Prince Will Come" -kappale Tiffany Thorntonin laulamana, pätkä "Snow White Returns", joka kertoo mahdollisesta jatko-osasta, sekä lyhyt vilkaisu The Princess and the Frogiin (Prinsessa ja sammakko - 2009).

Yhteenveto: Lumikki ja seitsemän kääpiötä on erittäin hyvä satuelokuva ja ehdottomasti klassikkoasemansa ansainnut. Lumikki itse ei ole kovin innostava päähenkilö ja prinssi tuntuu todella väkisin mukaan otetulta, mutta muut hahmot toimivat. Parhaat hahmot ovat tietty kääpiöt, jotka tuovat riemua ja huumoria mukaan elokuvaan. Paha kuningatar on paikoitellen uhkaava jopa aikuiskatsojille ja pariin otteeseen jännitys toimii hienosti. Animointi hakee vielä tyyliään, mutta pääasiassa elokuva on kauniin näköinen. Musikaaliosuuksista kolme kappaletta ovat hienoja ja muut sopivat tarpeeksi hyvin joukkoon. Lumikin ääninäyttelijän laulua ei vain jaksaisi kuunnella.  Lisäarvoahan elokuvalle tuo tietenkin se, että kyseessä on tosiaan ensimmäinen Walt Disneyn pitkä animaatioteos. Suosittelenkin katsomaan leffan jo siksi, että se on historiallisesti niin merkittävä. Lapsille Lumikki ja seitsemän kääpiötä on hyvä näyttää jossain kohtaa ja painottaa, että kyseessä on yksi ensimmäisistä pitkistä animaatioelokuvista koskaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.2.2017 - Muokattu 11.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Snow White and the Seven Dwarfs, 1937, Walt Disney Productions