Maameren tarinat (ゲド戦記 - 2006) - elokuva-arvostelu

MAAMEREN TARINAT

ゲド戦記

Ohjaus: Gorō Miyazaki

Näyttelijät: Junichi Okada, Bunta Sugawara, Aoi Teshima, Jun Fubuki, Yuko Tanaka, Teruyuki Kagawa, Kaoru Kobayashi, Yui Natsukawa, Mitsuko Baisho ja Takashi Naito

Genre: anime, fantasia

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 12

Maameren tarinat perustuu Ursula K. Le Guinin samannimiseen kirjasarjaan (The Earthsea Cycle - 1968-1990). Kirjojen pohjalta oli jo tehty vuonna 2004 yhdysvaltalainen minisarja Maameren tarinat (Legends of Earthsea). Jo vuosia aiemmin Studio Ghiblin pomo Hayao Miyazaki oli halunnut tehdä animeadaptaation Le Guinin kirjasta, mutta Le Guin ei tiennyt Miyazakin töistä ja luuli niiden olevan Walt Disneyn elokuvien kaltaisia animaatioita, joten hän torjui miehen tarjoukset. Vasta vuosituhannen taitteessa Le Guin näki Miyazakin ohjaaman Naapurini Totoron (となりのトトロ - 1988) ja koki, että Studio Ghibli voisi sittenkin olla oikea firma elokuva-adaptaatiolle. Siinä kohtaa Miyazaki itse oli kuitenkin menettänyt kiinnostuksensa adaptaatiota kohtaan, mutta Studio Ghiblin tuottaja Toshio Suzuki tarttui silti projektiin ja pestasi Miyazakin pojan, Gorō Miyazaki puikkoihin. Hayao Miyazaki ja Le Guin olivat molemmat skeptisiä pojan kyvyistä, mutta diili tehtiin ja Gorō ryhtyi työstämään esikoisleffaansa. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja lopulta Maameren tarinat sai maailmanensi-iltansa 29. heinäkuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva menestyi rahallisesti hyvin, mutta se sai niin kriitikoilta, kirjasarjan faneilta kuin Le Guinilta nuivan vastaanoton ja jopa "voitti" huonoimman elokuvan Bunshun Kiichigo -palkinnon. Itse en ollut aiemmin katsonut Maameren tarinoita, mutta muistan nähneeni yllä olevaa lohikäärmejulistetta teattereissa syksyllä 2007, kun leffa saapui Suomeen. Nyt kun huomasin elokuvan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen vihdoin ja samalla arvostella sen.

Tapettuaan isänsä, Enladin kuninkaan, prinssi Arren karkaa ja päätyy arkkivelho Varpushaukan matkaan, tämän yrittäessä selvittää, mikä aiheuttaa omituisia tapahtumia.

Maameren tarinat sijoittuu fantasiamaailmaan, missä on kuningaskuntia, velhoja, lohikäärmeitä ja muita satuelementtejä. Tarinan keskiössä on Arren (äänenä Junichi Okada), Enladin kruununprinssi, joka jostain syystä eräänä yönä tappaa isänsä veitsellä, nappaa tämän miekan ja karkaa linnasta. Arrenia vaivaavat synkät painajaiset ja hän kokee jonkin pimeän vellovan sisällään. Silti hahmo jää leffan loputtuakin aika ohueksi, eikä hänen monimutkikkuuteen pääse kunnolla käsiksi. Etenkin isän tappamisen motiivi jätetään omituisen löyhäksi, todennäköisesti siksi, ettei mitään sellaista tapahdu alkuperäisessä kirjassa.

     Arrenia kiinnostavampia tyyppejä ovat elokuvan sivuhenkilöt, arkkivelho Varpushaukka (Bunta Sugawara), jonka matkaan pakeneva Arren päätyy, palosta selvinnyt tyttö Therru (Aoi Teshima), tämän adoptioäiti ja Varpushaukan vanha ystävä Tenar (Jun Fubuki), paha pimeyden valtias Cob (Yuko Tanaka), sekä tämän uskollinen kätyri Hare (Teruyuki Kagawa). Varpushaukka on hyvin tyypillinen viisas tietäjä ja mentori nuorelle päähenkilölle ja vaikka aluksi Cob vaikuttaakin tylsän tavanomaiselta antagonistilta, hänestä löytyy hyvää syvyyttä elokuvan edetessä ja pimeän velhon todellisten motiivien käydessä selväksi.

En itse ole koskaan lukenut Maameren tarinat -kirjoja, joten en voi sanoa juuta tai jaata sen suhteen, kuinka hyvä tai huono adaptaatio tämä elokuva on niistä. Voin vain sanoa, onko Maameren tarinat mielestäni omilla jaloillaan onnistuneesti seisova elokuva, vai ei... ja valitettavasti joudun toteamaan, että se ei ole. Elokuva sai ilmestyessään siihen asti Studio Ghiblin tuotannon heikoimman vastaanoton niin kriitikoilta kuin katsojilta ja on hyvin helppoa ymmärtää miksi. Ei elokuva varsinaisesti huono ole, mutta se on aika yhdentekevä fantasiaraina, joka ei missään kohtaa pääse käyntiin, jonka päähenkilö ei juuri vakuuta, josta ei löydy ollenkaan seikkailuhenkeä ja joka jättää teemoiltaankin kylmäksi. Vaikka se voi kuulostaa aika julmalta toteamukselta, mielestäni Hayao Miyazaki oli oikeassa todetessaan, ettei hänen Gorō-poikansa ollut vielä valmis tällaiseen koetukseen.

Maameren tarinat käynnistyy vielä lupaavasti. On kiinnostavaa tutustua tähän satumaailmaan ja lähteä prinssi Arrenin ja Varpushaukan matkaan, mutta sitten leffa jää omituisesti junnaamaan paikoillaan. Kohtaamiset valtias Cobin ja tämän kätyreiden kanssa ovat jännityksettömiä ja meno on muutenkin oudon ponnetonta. Toivotut tunnelataukset jäävät kokematta, sillä näihin hahmoihin ja heidän matkaansa ei saa aitoa tarttumapintaa. Valitettavan keskinkertaiseksi ja paikoin jopa pitkäveteiseksi jäävää elokuvaa katsoessa voi useasti huomata haaveilevansa, millainen lopputuloksesta olisi saatu isä-Miyazakin varmassa otteessa.

Jos jostain Maameren tarinat toki ansaitsee kehut, niin sen näyttävästä piirrosjäljestä. Elokuva on todella taitavasti animoitu. Paikoin varsin veikeänkin näköiset hahmot liikkuvat sulavasti ja taustat, etenkin suuret kaupungit ja linnoitukset, ovat todella komeita ilmestyksiä. Maisemat ovat pullollaan yksityiskohtia ja osa kuvista tekisi mieli pistää pauselle ihan vain ihaillakseen niitä kauemmin. Leffa on myös ihastuttavan värikäs. Äänimaailma on mainiosti työstetty ja Tamiya Terashiman säveltämät musiikit tunnelmoivat taustalla kauniisti ja jylhästi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.12.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

ゲド戦記, Japani, 2006, Studio Ghibli, Toho, Buena Vista Home Entertainment, DENTSU Music And Entertainment, GNDHDDT, Hakuhodo DY Media Partners, Mitsubishi, Nibariki, Nippon Television Network (NTV)

Arvostelu: Henkien kätkemä (千と千尋の神隠し - 2001)

HENKIEN KÄTKEMÄ

千と千尋の神隠し

Ohjaus: Hayao Miyazaki
Pääosissa: Rumi Hiiragi, Miyu Irino, Mari Natsuki, Bunta Sugawara, Akio Nakamura, Yoomi Tamai, Ryūnosuke Kamiki, Takashi Naitō, Yasuko Sawaguchi ja Koba Hayashi
Genre: anime, fantasia
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 7

Henkien kätkemä on japanilaisen Studio Ghiblin -yhtiön tuottama ja Hayao Miyazakin ohjaama anime-elokuva. Miyazaki sai idean filmiin vähitellen. Joka kesänä hän vietti aikaa mökillä, missä hän tapasi aina pitkästä aikaa sukulaistyttöjään. Miyazaki alkoi kehitellä tarinaa, josta tytöt voisivat pitää. Hän vain innostui enemmän, kun hänestä alkoi tuntua, että suuri osa nuorille tytöille tehdyistä saduista käsitteli miehen saamista ja Miyazaki halusi kertoa tarinan, mikä sisältäisi tyttöhahmon, joka innostaisi ikäisiään muuhunkin kuin nämä muut sadut. Miyazaki sai ideansa myytyä Studio Ghiblille ja leffan teko alkoi. Vielä animointiprosessin alkaessa Miyazaki kirjoitti ja hioi tarinaa. Lopulta Henkien kätkemä saatiin valmiiksi ja elokuva sai maailmanensi-iltansa 20. heinäkuuta 2001 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuvasta tuli valtava jättimenestys - se on itse asiassa edelleen Japanin menestynein elokuva! Kriitikot ylistivät filmiä ja se voittikin mm. parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon, sekä parhaan elokuvan Japan Academy Film -palkinnon! Itse näin Henkien kätkemän alkuvuodesta 2016, mutta siihen aikaan animetyyli ei iskenyt minuun, minkä lisäksi katsoin leffan keskellä yötä, joten nukuin lähes puolet ajasta. Vasta pari vuotta sitten minuun iski animeinto. Ja kun sanon, että iski, niin tarkoitan juurikin sitä iskemistä ja vieläpä lujaa. Tilasin lähes kerralla kaikki Studio Ghiblin leffat, vaikka olin nähnyt niistä vain tämän (osittain) ja Naapurini Totoron (となりのトトロ - 1988). Ihastuin kyseisiin filmeihin ja aloin innoissani katsomaan muitakin animeteoksia. Kun huomasin Henkien kätkemän täyttävän 20 vuotta, päätin tietty katsoa ja arvostella sen juhlan kunniaksi. Ilokseni huomasin myös, että Finnkino järjesti elokuvasta erityisnäytöksiä ja kävinkin katsomassa sen Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa.

Kymmenvuotias Chihiro-tyttö ja hänen vanhempansa ovat matkalla uuteen kotiinsa, kun he matkan varrella päätyvät autioon kylään. Siellä alkaa nopeasti tapahtua kummia, mikä pistää Chihiron monien koettelemusten armoille.

Nuori Chihiro (äänenä Rumi Hiiragi) on mitä suloisin ja pidettävin tyttö, jonka eriskummallista seikkailua seuraa heti mielellään. Monien satujen päähahmojen tavoin Chihiron elämä on erittäin tavanomaista ja jopa tylsää, jolloin voi ymmärtää, miksi yhä vain oudommaksi muuttuva henkien maailma kiehtoo ja vetää häntä puoleensa niin kovasti. Chihiron kasvutarina on hienosti kirjoitettu ja ihmisyytensä lisäksi hän erottuu muutenkin isosti fantasiahahmojen keskellä päätöstensä ja mielenmaisemansa kautta. Chihiron vanhemmat (ääninä Takashi Naitō ja Yasuko Sawaguchi) eivät seikkailuun oikeastaan pääse ja he jäävät aika vähälle huomiolle. Silti heidän kautta onnistutaan hienosti käsittelemään yhtä filmin isoista teemoista.
     Henkien maailmassa, eli kummallisessa kylässä ja vielä kummallisemmassa kylpylässä Chihiro kohtaa mm. mystisen Haku-pojan (Miyu Irino), josta on vaikea ottaa selvää, paikkaa johtavan Yubaban (Mari Natsuki), häijyn mutta veikeän akan, monikätisen Kamajin (Bunta Sugawara), joka huolehtii kylpylän höyryistä, sekä karmivan mutta lumoavan Kasvottoman (Akio Nakamura), joka on aiheuttanut monille lapsille painajaisia, mutta josta on vaikea irrottaa katsetta. Nämä hahmot ja monet muut olennot, joita Chihiro kohtaa, ovat todella kiehtovia tapauksia ja Chihiron tavoin katsojakin ihmettelee, kuinka hullunkuriseksi otukset käyvät filmin kulkiessa eteenpäin.

Näiden olentojen tavoin itse elokuvakin vain muuttuu oudommaksi ja oudommaksi, mitä pidemmälle se etenee. Henkien kätkemä alkaa hyvin arkisista tunnelmista, mutta pian se jo siirtyy metsämaisemiin, joiden kauneus kutsuu Chihiron lisäksi katsojaakin hyppäämään ruudun läpi maailmaansa. Kohtaus kohtaukselta leffa lisää kummallisuuden kierroksiaan, eikä se koskaan muutu tylsäksi, sillä siitä löytyy aina jotain uutta ja maagista tutkittavaksi. Ja vaikka kummallisuus lisääntyy, ei elokuva todellakaan käy koskaan ylikierroksilla. Sen taianomaisuus on näyttävää, mutta se on kuin hillitty spektaakkeli, mikä vain lisää sen taikuutta. Katsoja ei voi muuta kuin hämmästellä tekijöiden mielikuvituksen ja luovuuden vimmaa. Leffa pursuaa häkellyttäviä ideoita, joita ei välttämättä itse keksisi koko elämänsä aikana. Maaginen kylpylä on niin huolellisesti luotu paikka, että se tuntuu todelliselta. Katsojalle esitellään sen toimintaa niin hyvin, että se on kuin käsinkosketeltavan aito. Samalla siinä on hurja määrä salaperäisyyttä ja mystisyyttä, jolloin sitä ei millään usko todeksi.

Filmin tunnelma on rakennettu mestarillisesti. Se on jatkuvasti lumoava ja siihen haluaa uppoutua yhä vain enemmän. Paikoitellen elokuva on todella lystikäs ja outoudet, sekä Chihiron reaktiot näkemäänsä naurattavat. Suloisuutta löytyy paljon ja Henkien kätkemää voikin helposti kuvailla ihanaksi teokseksi. Jännitystäkin löytyy ja Kasvoton voi tosiaan olla hurja tapaus joillekin. Rytmitys on esimerkillistä. Elokuvassa tiedetään, milloin kulkea kaikessa rauhassa eteenpäin ja ihailla kaikkea Chihiron ympärillä. Jotta katsoja voi tuntea Chihiron ihastuksensa löytämäänsä maailmaa kohtaan, täytyy sitä esitellä ajan kanssa. Oikeissa kohdissa elokuva lähtee napakampaan vauhtiin. Tarinankerronta on erinomaista ja siten jopa yli kahden tunnin mittainen perheleffa ei muutu pitkäveteiseksi.

Henkien kätkemä pitää myös sisällään vahvoja teemoja ja aiheita, joita se käsittelee kypsällä otteella. Chihiron kasvutarina on hienosti kerrottu ja hänen kautta leffa pohtii itsensä menettämistä, etsimistä ja löytämistä. Lisäksi leffalla on paljon sanottavanaan Japanin kulttuurin muutoksesta toisen maailmansodan jälkeen. Vanhat tavat ja arvot alkoivat hiipua, kun osto- ja tavaravimma alkoivat. Elokuva kritisoikin ihmisen ahneutta ja kyvyttömyyttä nauttia luonnosta, rauhasta ja kaikesta elävästä. Elokuva ei koskaan aliarvioi katsojaansa, eikä lähde selittämään asioita sen kummemmin. Jotkut jutut jätetään katsojan tulkinnan varaan ja voi hyvinkin olla, ettei vielä ensimmäisellä katselukerralla hoksaa, mistä kaikessa on kyse. Koko leffa voi tuntua vain parilta tunnilta outoilua, mikä kiehtoo kyllä, mutta missä ei välttämättä ole järkeä. Usein voisin kritisoida tätä, mutta kun kaikki elokuvassa on tehty näin mielettömästi, tarvitsisiko tässä edes olla järkeä?

Aika lailla ainoa kritiikkini filmiä kohtaan löytyykin elokuvan lopusta. Mitään nyt spoilaamatta siinä tapahtuu paljastus, mikä on hieman kömpelösti istutettu mukaan ja mitä ei pohjusteta lähes lainkaan. Jos aiemmin leffassa tästä asiasta esitettäisiin enemmän, ei paljastus tuntuisi näin äkilliseltä ja töksähtävältä. Onneksi kyseessä on kuitenkin lopulta pieni vika, kun kaikki muu ympärillä on näin valloittavan upeaa. Henkien kätkemä on ymmärrettävästi saavuttanut asemansa yhtenä kaikkien aikojen arvostetuimpana animaatioelokuvana.

Niin, ja se animaatio! Huhhuh, tämä elokuva näyttää käsittämättömän upealta! Hahmot ja oliot ovat todella taitavasti piirretyt ja häikäiseviä ovat lokaatiot, joissa he kulkevat. Kylpylä on uskomattoman hienosti toteutettu ja se pursuaa niin hurjan määrän yksityiskohtia, että on vaikea käsittää, että tämä on piirretty käsin. Tekijät hyödynsivät kyllä tietokonetta animoinnissa, mutta pääasiassa animaatiotyö on tehty perinteikkäästi ja lopputulos on kaikin puolin täydellinen. Itse ihailen suuresti sitä, kuinka tarkkaan mietittyjä hahmojen liikkeet ja teot ovat. Piirtäjät ovat vanginneet kynällä ja paperilla monia pienen pieniä hetkiä, joita monet animaatioista eivät hoksaa lisätä mukaan. Kylpylän ulkopuolella nähtävät maalaukselliset maisemat vain lisäävät filmin kauneutta. Myös äänimaailma on ällistyttävä ja Joe Hisaishin säveltämät musiikit vangitsevat elokuvan kauneuden, koskettavuuden, lumoavuuden ja rauhallisuuden. Hayao Miyazakin ohjaus ja käsikirjoitus ovat ilmiömäiset ja jos hän olisi hionut lopun paljastuksen niin tarkasti kuin kaiken muun elokuvassa, olisi kyseessä täysien pisteiden mestariteos.

Yhteenveto: Henkien kätkemä on upea fantasiaseikkailu koko perheelle. Sen loihtima maailma on häkellyttävän hieno kaikessa outoudessaan ja sitä jäisi mielellään tutkimaan pidemmäksikin aikaa. Maailman kiehtovuuden lisäksi hahmot ja tarina ovat niin mielenkiintoisia, että kahden tunnin kesto menee yllättävänkin vauhdikkaasti. Elokuvan tarinankerronta on erinomaista ja vain lopun paljastus on hieman kömpelösti tungettu mukaan. Erityisesti rytmitys on voimakasta ja Hayao Miyazaki todella tietää, milloin keskittyä kaikessa rauhassa ja milloin tarjota vauhtia ja vaaratilanteita. Jännitystä löytyy varsinkin perheen pienimille. Hauskoja hetkiä on luvassa kaikenikäisille. Visuaalisesti Henkien kätkemä on uskomattoman näyttävä kaikkien eriskummallisten olentojensa, upeiden paikkojensa, pienien yksityiskohtiensa ja lumoavien väriensä ansiosta. Elokuva on myös teemoiltaan vahva teos ja Miyazaki kritisoi ihmisten taipumusta materiaan, samalla kun arvostus luontoa kohtaan alkaa hiipua. Kaiken kaikkiaan Henkien kätkemä on fantastinen teos, joka kuuluu niiden animaatioiden joukkoon, jotka kaikkien pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään. Ja jos koituu mahdollisuus nähdä tämä elokuvateatterissa, siihen mahdollisuuteen kannattaa tarttua, sillä isolla kankaalla elokuvan animaation hienous pääsee todella valloilleen!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
千と千尋の神隠し, 2001, Studio Ghibli, Tokuma Shoten, Nippon Television Network, Dentsu, Buena Vista Home Entertainment, Mitsubishi, Tohokushinsha Film Corporation