Teenage Sex and Death at Camp Miasma (2026) - elokuva-arvostelu

TEENAGE SEX AND DEATH AT CAMP MIASMA

Ohjaus: Jane Schoenbrun

Näyttelijät: Hannah Einbinder, Gillian Anderson, Jack Haven, Amanda Fix, Jasmin Savoy Brown, Patrick Fischler, Arthur Conti, Eva Victor, Zach Cherry, Sarah Sherman, Aren Buchholz, Dylan Baker, Quintessa Swindell, Kevin McDonald, Ryan McEwen ja Jess McLeod

Genre: kauhu, komedia

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

Teenage Sex and Death at Camp Miasma on Jane Schoenbrunin uusi kauhukomedia. Schoenbrun ryhtyi kehittelemään elokuvan tarinaa ja teemoja muutama vuosi sitten ja keväällä 2025 hän sai Mubin rahoittamaan leffan. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2025 ja maailmanensi-iltansa Teenage Sex and Death at Camp Miasma sai Cannesin elokuvajuhlilla vuotta myöhemmin, toukokuussa 2026. Nyt elokuva saapuu myös Suomen teattereihin ja itse kiinnostuin siitä sen päätähtien vuoksi. Kävinkin uteliaana katsomassa leffan sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Nuori ja lupaava elokuvantekijä Kris on saanut pestikseen herättää kasarin slasherleffasarja "Camp Miasman" uudelleen henkiin. Kris matkaa alkuperäisen elokuvan kuvauspaikkana toimineelle leirille, tapaamaan elokuvaa tähdittäneen Billy Presleyn, saadakseen inspiraatiota uuteen tulkintaan.

Hacks-komediasarjasta (2021-2026) tuttu Hannah Einbinder tekee yhden ensimmäisistä elokuvarooleistaan Krisinä, nuorena elokuvantekijänä, joka pestataan tekemään uudelleenfilmatisointi 1980-luvun fiktiivisestä hittikauhuleffasta "Camp Miasmasta". Salaiset kansiot -scifisarjasta (The X-Files - 1993-2018) tuttu Gillian Anderson taas esittää alkuperäisen "Camp Miasman" tähteä Billy Presleytä, joka on vuosiksi kadonnut julkisuudesta, mutta jonka Kris haluaisi mukaan uuteen versioon. Hahmot ovat mainiot ja heidän väliset keskustelunsa syventävät onnistuneesti molempia läpi leffan. Einbinder on nappivalinta nuoreksi elokuvantekijäksi ja paikoitellen hänen hahmonsa tuo mieleen hänen Hacks-roolinsa Avan, joka myös teki yhteistyötä iäkkäämmän naistähden kanssa. Anderson taas uhkuu eleganssia ja karismaa entisenä kauhuikonina, jonka suhde "Camp Miasmaan" on monimutkikkaampi kuin aluksi voisi luulla.

Kuten ohjaaja-käsikirjoittaja Jane Schoenbrun teki jo parin vuoden takaisen I Saw the TV Glow -elokuvan (2024) kanssa, myös Teenage Sex and Death at Camp Miasmassa hän käsittelee sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen elämiä kauhun kautta. Pintapuoleisesti uutuuselokuva on veikeä rakkauskirje kasarilla suurta suosiota nauttineille slashereille, erityisesti Perjantai 13. päivä -leffoille (Friday the 13th - 1980-2009). Jo elokuvan alkutekstit esittelevät näiden kuvitteellisten "Camp Miasma" -elokuvien fiktiivistä historiaa, joka Jason Voorheesin monivaiheisen kaaren tapaan sisältää niin lukuisia jatko-osia vaihtelevalla menestyksellä, irtiottoja ja suunnankorjauksia, sekä reissuja avaruudessa.

Elokuva toimii myös kannanottona modernille Hollywoodille, oli kyse sitten vanhojen (ja toisinaan ongelmallisten) elokuvasarjojen uudelleenlämmittelyistä joko niin sanottujen perintöjatko-osien tai uudelleenfilmatisointien muodoissa, tai paljon keskustelua ja kohua aiheuttavasta "wokesta", jolla saadaan kiintiöitä täytettyä, mutta myös suututettua osa vanhoista faneista. Kun leffaa ryhtyy kaivamaan vielä syvemmältä sen edetessä, mukana on pohdintaa oman seksuaalisuuden löytämisestä, seksiin liittyvistä traumoista ja kauhuelokuvien tuottamasta kihelmöinnistä. Siinä, missä Hollywood-satiiri voi ajoittain tuntua jopa asialla katsojan naamaan hieromiselta, nämä muut tutkiskelut jätetään enemmän katsojan tulkinnan varaan, antaen tilaa heijastella mahdollisia omia kokemuksia hahmojen mielenmaisemiin, sekä ruudulla näkyviin tapahtumiin.

Teenage Sex and Death at Camp Miasma tulee taatusti jakamaan katsojia kahti yhtä rajusti kuin "Camp Miasma" -elokuvien murhaaja Pieni Kuolema (viittaus ranskalaiseen tapaan puhua orgasmista) pilkkoo uhrejaan. Siinä, missä osa ihastuu elokuvan moniulotteisuuteen, tyylikkääseen slasher-pastissiin ja kuvaukseen seksuaalisuuden löytämisestä erikoisin keinoin, toisille tämä kaikki voi tuntua luotaantyöntävältä, etenkin kun leffan tietty unenomainen fiilis ja absurdius vain voimistuvat loppua kohti. Itse pidin näkemästäni, ajoittain jopa aika paljon ja leffan omantakeinen huumorintaju sai minut hymähtelemään huvittuneena useaan otteeseen. Toisinaan turhan päällekäyvän Hollywood-satiirin lisäksi mielestäni elokuvan puolenvälin osio, jossa hahmot katsovat alkuperäistä "Camp Miasmaa" on turhan pitkä, vaikka se matkiikin visuaalisesti tyylikkäästi kasariestetiikkaa ja sen verimässäilyt ovat kuin punaisena pulppuavia suihkulähteitä. Leffa jättää paljon pureskeltavaa pidemmäksi aikaa ja sen haluaisi nähdä uudestaan, jolloin jälkiviisaana katselukokemus olisi todennäköisesti entistä rikkaampi.

Jane Schoenbrunilla on ollut selvästi vahva visio ja hän leikitteleekin taidokkaasti niin kauhulla, komedialla kuin erotiikallakin. Hänen visiotaan tukee mainio tekninen toteutus. Kameratyöskentely on oivallista ja oikeilla laitteilla ja filttereillä on saatu aikaan hienosti kasarin slasher-leffoja matkiva visuaalinen tyyli. Lavasteet ovat hienot ja pidin erittäin paljon siitä, että leiriä ympäröivä metsä koostuu muutamista oikeista puista, mutta niiden takana oleva maisema on selvästi maalattu. Ympäristön keinotekoisuuden yhä voimakkaammalla korostamisella on myös vahva temaattinen funktionsa. Maskeeraajat ovat päässeet läträämään tekoverellä oikein kunnolla ja puvustajat ovat keksineet kiinnostavan näköisen uuden sarjamurhaajan. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu ja Alex G:n säveltämät musiikit tuovat hyvän lisänsä ilmapiiriin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Teenage Sex and Death at Camp Miasma, Yhdysvallat, 2026, MUBI, Plan B Entertainment, Scythia Films

Roommates (2026) - elokuva-arvostelu

ROOMMATES

Ohjaus: Chandler Levack

Näyttelijät: Sadie Sandler, Chloe East, Sarah Sherman, Natasha Lyonne, Nick Kroll, Storm Reid, Ivy Wolk, Billy Bryk, Aidan Langford, Janeane Garofalo, Carol Kane, Josh Segarra, Martin Herlihy ja Megan Thee Stallion

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 13

Roommates on Adam Sandlerin tyttären Sadie Sandlerin tähdittämä komediaelokuva. Elokuvan kuvaukset käynnistyivät kesällä 2025 New Jerseyssä, samaan aikaan Sandlerin toisen tyttären Sunnyn tähdittämän Don't Say Good Luckin (2026) kanssa. Nyt Roommates on julkaistu Netflixissä, mutta itse en ole juuri odottanut leffan näkemistä. Elokuva tuntui etukäteen pelkältä Adam Sandlerin yritykseltä luoda tyttärelleen väkisin uraa Hollywoodissa. Toivoin kuitenkin, että elokuva olisi edes tarinaltaan hyvä ja hieman skeptisenä pistin Roommatesin pyörimään heti sen julkaisupäivänä.

Ujo Devon aloittaa collegen ja saa huonetoverikseen energisen Celesten. Aluksi tytöt tulevat erinomaisesti toimeen ja Devon uskoo vihdoin löytäneensä ensimmäisen todellisen ystävänsä, mutta kouluvuoden edetessä hän saakin nopeasti huomata, että Celestellä ei olekaan puhtaat jauhot pussissaan.

Adam Sandlerilla on diili lastensa kanssa, että hän ei varallisuudestaan huolimatta anna heille rahaa, vaan hänen mielestään tytärten tulee itse tehdä työt elantonsa eteen. Ei siinä, mielestäni tämä on varsin hyvä kasvatusmalli julkkisvanhemmalta... paitsi että, Sandlerin lasten työt ovat sitä, että mies palkkaa heidät näyttelemään omissa elokuvissaan. Sadie Sandler täyttää vasta 20 vuotta, mutta hän on ehtinyt näytellä jo 23:ssa elokuvassa ennen Roommatesia. Arvaatteko, kuinka monessa hänen isänsä on joko päätähti tai vähintään tuottaja? Jep, joka ikisessä. Ja tuottajana Sandler toimii myös tässä, antaen Sadien tähdittää leffaa. Kuten etukäteen epäilinkin, elokuva todella tuntuu Sandlerin yritykseltä tehdä myös tyttärestään elokuvatähteä, mutta Sadien puolustukseksi on pakko sanoa, että hän istuu kyllä oikein passelisti rooliinsa ujoksi Devoniksi, jolla ei ole koskaan ollut ystäviä ja joka aloittaakin jännittyneenä collegen, peläten saman ulkopuolelle jäämisen käyvän taas kerran.

     Elokuvassa nähdään myös Natasha Lyonne ja Nick Kroll Devonin vanhempina ja Aidan Langford hänen veljenään Alexina, Chloe East Devonin collegekämppiksenä Celestenä, Billy Bryk Devonin ihastuksenkohteena Michaelina, sekä Sarah Sherman collegen opinto-ohjaaja Schillinginä ja Storm Reid ja Ivy Wolk riitelevinä kämppiksinä Lunana ja Augustena, joille Schilling kertoo varoittavan tarinan Devonista ja Celestestä. Parhaan suorituksen tarjoaa East, joka oikein herkuttelee eksentrisenä ja yhä vain ikävämmäksi muuttuvana Celestenä, joskin hahmo jää lopulta harmillisen puolitiehen. Sherman, Reid ja Wolk ovat kuitenkin tuskastuttavan epähauskat ja heidän turhan osionsa olisi voinut leikata leffasta kokonaan.

Roommates ei pääse missään kohtaa eroon räikeästä nepotismipuolestaan, mitä ei auta nepotismia kritisoiva kuvio leffan aikana. Elokuva osoittautui silti ihan katsottavaksi kertakäyttökomediaksi, johon on ujutettu mukaan myös vivahteita psykologisesta trilleristä, kun Celesten teot ja manipuloiva käytös muuttuvat kierommiksi. Ihan The Roommate -kauhuelokuvan (2011) tasolle ei mennä, mutta kohtaus kohtaukselta katsojana epäilee yhä vain enemmän, että Celeste ei todennäköisesti olekaan niin hyvä ystävä kuin hän esittää olevansa. Tilanteen eskaloitumista on kiinnostavaa seurata, vaikka se kulkeekin turhan ennalta-arvattavia latuja, tarjoamatta juuri mitään yllättävää. Katsojan on nopeasti helppo hoksata, miten tarina tulee etenemään ja luultavasti myös huipentumaan.

Elokuvan todelliseksi ongelmaksi käy kuitenkin se, ettei se pääse oikeasti vauhtiin oikein missään osa-alueessa. Leffa ei ole erityisen hauska ja parhaimmillaan se tarjoaa vain muutamat huvittuneet hymähdykset. Vitsien taso on aika heikkoa, mistä kertoo esimerkiksi toistuva läppä erään hahmon mustasukkaisesta poikaystävästä, joka soittelee koko ajan, halutessaan tietää, onko paikalla muita poikia. Elokuva ei myöskään mene psykologisessa jännäriosastossa niin pitkälle kuin voisi toivoa. Ja koko hommaa tosiaan rikkoo se, että vähän väliä leikataan opinto-ohjaaja Schillingiin, joka kertoo tätä tarinaa Lunalle ja Augustelle. Tämä koko kuvio tuntuu totaalisen tarpeettomalta, joka ei tee muuta kuin jumittaa kerronnan jouhevuutta, pidentää leffan kestoa tarpeettomasti ja aiheuttaa pään pudistelua myötähäpeällisen huonoilla vitseillään ja näyttelijäsuorituksillaan. Heikkouksineenkin Roommates on silti ihan mukiinmenevä tapaus kertaalleen katsottavaksi.

Elokuvan on ohjannut Chandler Levack, joka rakentaa kelpo tunnelmaa ja saa näyttelijät irrottelemaan sopivasti. Jimmy Fowlien ja Ceara O'Sullivanin työstämä käsikirjoitus on kuitenkin hitusen ontuva ennalta-arvattavuutensa, löyhiksi jäävien motiivien ja vähiin jäävän huumorinsa puolesta. Teknisesti Roommates ajaa passelisti asiansa. Se on hyvin kuvattu, lavasteet ovat oivalliset, puvustus mainiota ja efektitkin toimivat kelpuutettavasti. Äänimaailma kuulostaa hyvältä ja Ryan ja Hays Holladayn säveltämät musiikit tuovat toimivan lisänsä fiilikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Roommates, Yhdysvallat, 2026, Happy Madison Productions, Netflix Studios, Range Media Partners